Jyryn komppania
Jyryn komppania eli Helsingin punakaartin II rykmentin IV pataljoonan I komppania oli vuoden 1918 Suomen sisällissodan punakaartien yksikkö, joka oli koottu urheiluseura Helsingin Jyryn jäsenistä. Sen riveissä taisteli useita aikakautensa huippu-urheilijoita, joista suurin osa oli painijoita tai voimistelijoita. Komppania osallistui taisteluihin Karjalan ja Hämeen rintamilla Antreassa, Lempäälässä sekä Lahden ympäristössä.[1]
Jyryn komppania oli ”valiojoukko”, johon otettiin vain parhaiksi katsottuja ”A-luokan" miehiä. Vastaavia koottiin myös muutamasta muusta työläisurheiluseurasta, kuten Kotkan Riennosta, mutta tapa ei ollut kovin yleinen.[1] Muiden urheiluseurojen komppaniat eivät myöskään nousseet yhtä kuuluisiksi kuin Jyryn komppania, joka sai osoittamansa urheuden johdosta erikoisluvan ommella seuran merkin punaiseen käsivarsinauhaansa.[2] Sisällissodan jälkeen SVUL erotti jäsenyydestään Jyryn sekä kaikki muut punaisten puolella sotaan osallistuneet seurat, mikä puolestaan johti Työväen Urheiluliiton perustamiseen.[1]
Perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jyryn jäsenet toimivat aluksi vuoden 1917 helmikuun vallankumouksen jälkeen perustetuissa miliisijoukoissa, joiden keskuspaikkana oli Helsingin työväentalo. Marraskuun yleislakon aikana perustettiin Jyryn oma järjestyskaarti, jonka johtoon valittiin voimistelija Kalle Säde. Hänen jälkeensä järjestyskaartin päällikkönä toimi vielä seuran sihteeri John Lindberg (s. 1887). Vastaavia työläisurheilijoiden kaarteja oli myös muissa kaupungeissa, kuten Turussa, Kotkassa ja Viipurissa. Niiden toiminta koostui erilaisista vartiointi- ja turvallisuustehtävistä. Jyryn kaartin harjoitukset käsittivät yleensä lähinnä pelkkää sauvavoimistelua.[2]
Tammikuun 1918 aikana tilanne Suomessa kiristyi ja järjestyskaartit alkoivat vähitellen aseistautumaan, kunnes niistä sisällissotan alettua 28. tammikuuta muodostettiin punakaarteja. Helsingin Jyryn oma komppania päätettiin perustaa pari päivää sodan syttymisen jälkeen. Jyryn urheilijat muodostivat Helsingin punakaartin II rykmentin IV pataljoonan I komppanian, johon liittyi välittömästi lähes sata seuran jäsentä. Heidän joukossaan oli painijoita, voimistelijoita, yleisurheilijoita ja hiihtäjiä sekä muutama ”penkkiurheilijaksi” kutsuttu jäsen. Lopulta komppaniaan liittyiden määrä nousi noin 120:n henkilöön.[3] He olivat pääosin alle 25-vuotiaita nuoria miehiä ja vanhimmat Jyryn komppanian jäsenetkin olivat vain noin 40 vuoden ikäisiä. Ainoastaan kolmasosa miehistä oli Helsingissä syntyneitä, mikä vastasi kaupungin koko työväestön tilannetta. Komppanianpäälliköksi tuli jälleen Kalle Säde. Häntä kuitenkin pidettiin liian varovaisena ja tilalle vaihdettiin pian Hjalmar Marttinen, joka oli Säteen tapaan lahjakas voimistelija.[2]
Osallistuminen taisteluihin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäisen parin viikon ajan komppanian ohjelmaan kuului erilaisia sulkeisharjoituksia, vartio- ja järjestyspalvelua sekä muun muassa väkijuomien takavarikointia. Lisäksi komppanian jäsenet pitivät silmällä Helsingissä olleiden valkoisten kannattajien toimintaa. Lopulta komppaniaan liittyneet miehet alkoivat kyllästymään toimettomuuteen ja kävivät kansanvaltuuskunnan luona vaatimassa rintamalle pääsyä, jonka jälkeen osasto lähetettiin Mäntsälään ja Pornaisiin suorittamaan paikkakuntien puhdistusta alueelle jääneistä valkoisista.[3]
Seuraavaksi Jyryn komppania siirrettiin Karjalan rintamalle. Junalla matkustaneet miehet tapasivat Viipurin rautatieasemalla punaisten rintamapäällikön Heikki Kaljusen, joka toivoi saavansa komppanian mukaansa Raudun rintamalle, mutta Viipurin punakaartin esikunta päätti kuitenkin lähettää helsinkiläiset Antrean Kavantsaareen.[3] Marttisen johdolla Kavantsaaressa tehtiin uhkarohkeita hyökkäyksiä ja komppanian tappiot muodostuivat suuriksi. Karjalaan lähteneistä 130 jyryläisestä 52 kaatui tai haavoittui taistelukunnottomaksi.[2] Alex Halosen vuonna 1928 julkaisemassa teoksessa Suomen luokkasota Antreassa kaatuneiden jyryläisten määräksi ilmoitetaan viisi.[3] Heidän joukossaan oli myös komppanianpäällikkö Marttinen, jonka korvaajaksi nimitettiin painin keskiraskaan sarjan Suomen mestari Adam Malm.[2]
Huhtikuun alussa 68 Jyryn komppanian miestä jatkoi Karjalasta Lempäälän–Vesilahden taisteluihin, jonne jyryläisten lisäksi keskitettiin myös muita punaisten parhaita yksikköjä, kuten Maarian naiskaarti ja Helsingin putkityömiesten komppania sekä joitakin muita Helsingin punakaartin komppanioita. Raskaita tappioita kärsineeseen komppaniaan liittyi Helsingistä myös lisävoimia John Lindgrenin johdolla. Jyryläiset joutuivat kuitenkin vetäytymään Lahden seudulle, jossa he ennen antautumistaan 1. toukokuuta taistelivat vielä Saksan Itämeren-divisioonan osastoja vastaan.[2]
Tunnetuin Jyryn komppaniassa taistellut urheilija oli Lempäälässä kaatunut painija Tatu Kolehmainen, joka osallistui vuoden 1912 Tukholman olympialaisiin.[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Hentilä, Seppo: Bewegung, Kultur und Alltag im Arbeitersport : Liike, kulttuuri ja arki työläisurheilussa. Helsinki: Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2014. ISBN 978-952-59762-6-7. Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b c d e f Pääkkönen-Laine, Leena: Helsingin Jyry: 75 vuotta työläisurheilua. Helsinki: Helsingin Jyry, 1978.
- ↑ a b c d Halonen, Alex: Suomen luokkasota: historiaa ja muistelmia, s. 256–261. Superior, Wisconsin: Amerikan Suom. Sos. Kustannusliikkeiden Liitto, 1928. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Vuoden 1918 kahinoissa kuoli viisi suomalaista olympiaurheilijaa 2013. Suomen Urheilutietäjät ry. Viitattu 22.8.2016.