Jouni Tossavainen

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Jouni Antero Tossavainen (s. 10. lokakuuta 1958 Tervo) on runoilija ja vapaa kirjailija. FM Tossavainen työskenteli kulttuuritoimittajana ja toimitussihteerinä Savon Sanomissa vuoteen 2000.

Neljäs romaani "Eskimobaari", Like 2006, kertoo Virosta Amerikkaan paenneen Aino-mummon tarinan. ”Tossavaisen uusin proosateos Eskimobaari on ehdottomasti parasta, mitä Tossavaisen tekstinkäsittelylaitteesta on tähän asti lähtenyt”, kirjoitti Jussi Aurén Satakunnan Kansan arvostelussa.

Runokokoelma "Liiketoimintasuunnitelma", Like 2004, on samana vuonna ilmestyneen romaanin "Euroopan omistajat" rinnakkaisteos, jonka pohjalta syntyi pro gradu Jyväskylän yliopiston kirjoittamisen linjalle.

Runokokoelma "Kaikki hyvin. Tekstiviestit Kuopio–New York" kuultiin kuunnelmana Yleisradion Radioteatterissa 2002. Myös runokokoelman Kerro (Like 2007) toisen osan Kerro (partituuri) pohjalta tehtiin kuunnelma Radioteatterin Ääniversumiin. Vuonna 2008 ilmestyi runo- ja valokuvateos Kuusikirja, johon liittyvä valokuvanäyttely nähtiin kirjakaupppakahvila Oivassa Kuopiossa. Edelliseen runo- valokuvateokseen Metsännenä (1990) liittyvä näyttely nähtiin VB-valokuvakeskuksessa.

Poetry slam -lavarunokisan Tossavainen toi Suomeen keväällä 2000.


[muokkaa] Teokset

[muokkaa] Runot ja romaanit

  • "Juoksijan testamentti", runokokoelma, Gummerus 1985
  • "Kaksitoista kuvaa", runokirja, Gummerus 1986
  • "Hevoskomppi", runoteos, Gummerus 1988
  • "Metsännenä", runo- ja valokuvateos, Kustannuskiila 1990
  • "Hakamono. Autoalan pikkujättiläinen”, runoja, Like 1992
  • "Lentävä C", novelleja, Like 1994
  • "Arboreta", runoja, Like 1995
  • "Koirastähti", romaani, Like 1996
  • "Laani. Valitut puurunot 1985-1998”, Like 1998
  • "Vihtapaavo", romaani, Like 1999
  • "Kaikki hyvin. Tekstiviestit Kuopio - New York", runoja, Like 2001
  • "Kylmä maraton. Urheilukirja”, Like 2002
  • "Liiketoimintasuunnitelma", runoja, Like 2004
  • "Euroopan omistajat", romaani, Like 2004
  • ”Eskimobaari”, romaani, Like 2006
  • ”Kerro”, runokoelma, Like 2007
  • ”Kerro (partituuri)”, Lulu 2007
  • ”Kuusikirja”, runo- ja valokuvateos, Like 2008

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut