Pentti Linnosvuo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mitalit
Maa: Suomen lippu Suomi
Miesten ammunta
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Melbourne 1956 vapaapistooli
Kultaa Kultaa Tokio 1964 olympiapistooli
Hopeaa Hopeaa Rooma 1960 olympiapistooli

Pentti Tapio Aleksi Linnosvuo[1] (alkujaan Lindroos[2], 17. maaliskuuta 1933 Vaasa[1]13. heinäkuuta 2010[3]) oli suomalainen ampuja. Hän on Suomen kaikkien aikojen menestynein ampuja olympiatasolla. Hän voitti kaksi olympiakultaa ja yhden olympiahopean. Hän osallistui kaikkiaan viisiin olympiakisoihin vuosina 1952–1968.[1]

Varhaisvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linnosvuo syntyi Vaasassa mutta ehti asua isänsä, VR:n kirjurin ja asemapäällikön töitten mukana Kurikassa, Seinäjoella, Ojakkalassa ja Hangossa kunnes vuonna 1939 päätyi Helsinkiin.[4] Kesäisin hän oli täysihoidossa Särkisalossa, jossa talon emäntä pestasi pojat ampumaan puutarhasta rastaita. Nuorena Linnosvuo harrasti palloilulajeja. HJK:n nuorten jääkiekkojoukkueessa hän pelasi menestyksellisesti samassa ketjussa myöhempien maajoukkuepelaajien Esko Rekomaan ja Aarno Hiekkarannan kanssa.[5] Eiran Kisa-Veikkojen riveissä hän pelasi koripalloa ja Viipurin Susissa A-juniori-ikäiseksi asti jalkapalloa.[6]

Linnosvuo alkoi 15-vuotiaana käydä Suomen Metsästysyhdistyksen (SMY) ampumaradalla Huopalahdessa. Hän aloitti pienoiskivääriampujana mutta koki vasenkätisenä sen vaikeaksi ja siirtyi pistoolilajeihin.[6][7] Varsinkin Veli-Jussi Hölsö toimi hänen opastajanaan. Hän ampui laina-aseilla ja kehittyi niin, että 18-vuotiaana hän voitti kuvioammunnan yleisen sarjan Suomen mestaruuden huipputuloksella 296. Tämän jälkeen hänet otettiin olympiavalmennettavien joukkoon, ja 19-vuotiaana Arkadian yhteislyseon oppilas pääsi ensimmäisiin olympialaisiinsa, Helsingin 1952 kisoihin.[6] Siellä hän ampui ennätyksensä 577 pistettä, mikä riitti viidenteen sijaan, kaksi pistettä voittajalle ja yhden pisteen muille mitalisteille hävinneenä.[8] Oppi-isä Hölsö sijoittui neljänneksitoista.[9]

Olympiavoittajaksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uransa ainoan maailmanmestaruuden Linnosvuo voitti Caracasissa 1954 Venezuela-pistoolin joukkuekilpailussa[1][7], joka oli tuolloin ainoan kerran arvokisaohjelmassa.[10] Olympiadin aikana hän sai suoritettua viivästyneen ylioppilastutkintonsa,[7] ja loppuvuonna 1956 hän kilpaili Melbournen olympialaisissa. Marraskuun 30. päivänä ammuttiin vapaapistoolin,[11] Linnosvuon sivulajin kilpailu.[12] Erittäin tuulisessa säässä hän suoritti urakkansa Williamstownin ampumaradalla nopeasti. Hän käytti 60 laukauksen ampumiseen aikaa tunnin, 47 minuuttia ja 50 sekuntia eli toista tuntia sallittua maksimiaikaa vähemmän. Kun tulokset laskettiin, todettiin Linnosvuon ja Neuvostoliiton Mahmud Umarovin ampuneen 556 pistettä. Voittaja ratkesi kymppiosumilla, joita Linnosvuolla oli 26 ja Umarovilla 24. Näin Linnosvuo voitti ensimmäisenä suomalaisampujana olympiakultaa. Umaroville osoittautui kohtalokkaaksi yksi väärään tauluun ammuttu laukaus, joka aiheutti kahden pisteen vähennyksen.[12]Linnosvuon tulokset kymmenen laukauksen sarjoissa olivat 90, 95, 91, 94, 93 ja 93.[4]

Päälajinaan Linnosvuo piti olympiapistooliammuntaa.[12] Melbournessa Romanian Ștefan Petrescu oli siinä kuitenkin kuusi pistettä ja Neuvostoliiton Jevgeni Tšerkasov neljä pistettä suomalaista parempi. Linnosvuo ei ollut varautunut uusintaan, mutta sellainen piti suorittaa, kun Linnosvuo ja Romanian Gheorghe Lichiardopol olivat 581 pisteellä jaetulla kolmannella sijalla. Linnosvuo löydettiin kisakylän parturista ja kiidätettiin takaisin ampumaradalle, mutta romanialainen oli paremmin keskittynyt uusintaan ja voitti sen.[4] Linnosvuo sijoittui kilpailussa siis neljänneksi.[7][4]

Valmistuttuaan Melbournen kisojen jälkeen yo-merkonomiksi Linnosvuo pystyi taas keskittymään ampumiseen. Rooman 1960 olympialaisten alkupuolella hän poti vatsasairautta ja jäi vapaapistoolikilpailussa 13:nneksi 21 pistettä voittajalle hävinneenä. Päälajissaan olympiapistooliammunnassa Linnosvuo oli 30 laukauksen jälkeen kolmantena vain kaksi pistettä Neuvostoliiton Tšerkasovia ja yhden pisteen Yhdysvaltain William McMillania jäljessä. Toisella puoliskolla Tšerkasov myöhästyi ensimmäisessä neljän sekunnin sarjassa ja putosi kärjestä.[13] Linnosvuo ampui alkupuoliskon 294 pisteensä jatkoksi 293 pistettä ja sai lopputulokseksi 587 pistettä nousten tasoihin McMillanin kanssa. Neuvostoliiton Aleksandr Zabelin osui 296 pisteen arvoisesti ja nousi kolmantena miehenä tasapisteisiin. Mitalijärjestys ratkaistiin uusinnassa kolmella neljän sekunnin sarjalla. Ensimmäisessä sarjassa Zabelin ampui 49, McMillan 48 ja Linnosvuo 45 pistettä. Toisessa sarjassa McMillan ampui täydet 50, Linnosvuo jälleen 45 ja Zabelin vain 37 pistettä. Kun viimeisessä sarjassa kaikki kolme ampuivat 49 pistettä, voitti McMillan kultaa ja Linnosvuo sai hopeaa.[14]

Toinen olympiavoitto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neljänsissä olympialaisissaan, Tokiossa 1964 Linnosvuo voitti vihdoin päälajinsa kultamitalin. Jo kisojen aluksi Väinö Markkanen voitti vapaapistoolissa kultaa, mikä helpotti Linnosvuon paineita. Ennen olympiapistoolikilpailua Linnosvuo viritteli kuntoaan ampumalla paljon harjoituksissa kisapaikalla. Kilpailussa hän ampui ensimmäisellä puoliskolla 297 ja toisella 295 pistettä saaden lopputulokseksi 592 pistettä. Sillä hän voitti Romanian Ion Tripsan yhdellä ja Tšekkoslovakian Lubomir Nacovskyn kahdella pisteellä. Vasta kilpailun jälkeen Linnosvuon vatsa meni sekaisin, ja hän oksensi verta monen päivän ajan.[15]

Viidennen kerran Linnosvuo kilpaili olympialaisissa Méxicossa 1968.[16][17] Hän kantoi avajaismarssissa Suomen lippua.[17] Kisakaupungin korkeaan ilmanalaan yritettiin valmistautua Pyreneillä pidetyllä harjoitusleirillä, mutta siellä Linnosvuon ampumatekniikka meni pahasti sekaisin, eikä kunto palautunut olympiakisoihin mennessä. Méxicossa Linnosvuo ampui olympiapistoolilla tuloksen 587 ja sijoittui yhdenneksitoista. Voittaja, Puolan Józef Zapędzki ampui kuusi ja muut mitalistit neljä pistettä paremman tuloksen.[16]

Uran päätyttyä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Méxicon kisojen jälkeen Linnosvuo jatkoi ampumista enimmäkseen harrastusmielessä.[16] Hän pyrki vielä Münchenin 1972 olympialaisiin mutta Suomen Olympiakomitean hallitus jätti äänin 12–5 hänet valitsematta eikä Ampumaliitto edes ehdottanut häntä kisoihin.[18] Hän toimi pistoolivalmentajana[7] Suomen lisäksi Länsi-Saksassa, Sveitsissä ja Norjassa.[17] Suomen Metsästysyhdistyksen hallituksen puheenjohtajana[7][17] hän oli vuosina 1983–1999 ja Suomen Olympiavoittajat ry:n puheenjohtajana vuosina 1995–1998.[17] Hän osallistui reserviupseerien ja jääkärien toimintaan[7]. Vuosina 1957–1965 hän työskenteli SOK:n elintarvikepuolella ja vuodesta 1965 Serlachiuksen palveluksessa.[7][19]

Tunnustuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linnosvuo valittiin Suomen urheilutoimittajain Vuoden urheilija -äänestyksessä kuudenneksi vuonna 1956,[20] viidenneksi 1960[21] ja neljänneksi 1964.[22] Hänelle myönnettiin Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun suuri ansioristi vuonna 1998.[17] Vaasassa, Kivijärven ampumakeskuksessa on vuodesta 1996 lähtien sijainnut Pentti Linnosvuon mukaan nimetty pistoolirata.[23] Suomen Ampumaurheiluliitto myönsi hänelle kultaisen ansiomerkin 1966.[7]

Saavutuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Olympiakultaa Melbournessa 1956 (vapaapistooli) ja Tokiossa 1964 (olympiapistooli)[1][7]
  • Olympiahopeaa Roomassa 1960 (olympiapistooli)[1][7]
  • Olympiakisoissa olympiapistoolin (kuvioammunta) viides Helsingissä 1952[1][7], neljäs Melbournessa 1956 ja 11:s Méxicossa 1968 [1]
  • Olympiakisoissa vapaapistoolin 13:s Roomassa 1960 [13]
  • MM-kisoissa 1954 Venezuela-pistoolin joukkuekultaa sekä olympiapistoolin joukkuepronssia ja henkilökohtainen pronssi.[1][7]
  • PM-kultaa vapaapistoolilla 1957 sekä olympiapistoolilla 1954, 1957, 1961, 1963 ja 1973[1][24]
  • 16 Suomen mestaruutta henkilökohtaisissa pistoolilajeissa vuosina 1951–1967.[1][7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Rinne, Pekka (toim.): Kultaa, kunniaa, kyyneleitä, III osa, s. 837–846. Pohjanlahden Kustannus Oy, 1980. ISBN 951-95416-5-9.
  • Arponen, Antti O.: Visaiset valinnat. Suomen urheilumuseosäätiö & Urheilutoimittajain liitto ry., 1977. ISBN 951-95861-0-5.
  • Pihlaja, Juhani: Urheilun käsikirja, s. 57. TietoSportti, 1994. ISBN 951-97170-0-5.
  • Raevuori, Antero; Arponen, Antti O. & Hannus, Matti: Urheilu 2000 – 3. osa, s. 198. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19379-8.
  • Siukonen, Markku: Urheilukunniamme puolustajat – Suomen olympiaedustajat 1906–2000, s. 186–187. Graface Jyväskylä, 2001. ISBN 951-98673-1-7.
  • Wallechinsky, David: The Complete Book of the Olympics. , 1988. ISBN 0-14-010771-1. (englanniksi)
  • Peltola, Vesa-Matti: Yhtä ja toista Urheilukunniamme puolustajista, osa 5. Urheilutietäjän joulu, 2003.
  • Peltola, Vesa-Matti: Yhtä ja toista Urheilukunniamme puolustajista, osa 6. Urheilutietäjän kesä, 2004.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k Siukonen, s. 186
  2. Peltola, osa 6, s. 18
  3. Pentti Linnosvuo (1933–2010) 6.8.2010. Suomen Olympiakomitea. Viitattu 8.8.2010.
  4. a b c d Rinne, s. 838
  5. Rinne, s. 839
  6. a b c Rinne, s. 840
  7. a b c d e f g h i j k l m n Muistokirjoitus, Helsingin Sanomat, 8.8.2010 sivu C8. Artikkelin verkkoversio
  8. Rinne, s. 840–841
  9. Rinne, s. 841
  10. Pihlaja, s. 57
  11. Wallechinsky, s. 400
  12. a b c Rinne, s. 837
  13. a b Rinne, s. 842
  14. Rinne, s. 842–843
  15. Rinne, s. 844
  16. a b c Rinne, s. 845
  17. a b c d e f Siukonen, s. 187
  18. Raevuori, s. 198
  19. Rinne, s. 844–845
  20. Arponen, s. 52
  21. Arponen, s. 72
  22. Arponen, s. 86
  23. Peltola, osa 6, s. 27
  24. Peltola, osa 5, s. 44

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]