Lauri Pihkala

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Nina Sailo, Lauri Pihkalan patsas, 1988, Helsingin olympiastadionin viereinen puisto.

Lauri ”Tahko” Pihkala (vuoteen 1906 Gummerus, 5. tammikuuta 1888 Pihtipudas20. toukokuuta 1981 Helsinki)[1] oli suomalainen yleisurheilija, urheilun "monitoimimies" ja suomalaisen pesäpallon keksijä. Pihkalalle myönnettiin liikuntatieteen kunniatohtorin arvonimi vuonna 1969[2].

Perhetausta ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pihkala nuorena.

Lauri Pihkalan (aik. Gummerus) vanhemmat olivat Pihtiputaan kirkkoherra, rovasti Aleksander Gummerus ja Alma Nordlund. Perheen pojat nousivat tunnetuiksi henkilöiksi: Laurin veljiä olivat Tampereen piispa Jaakko Gummerus, Vientirauha-lakonmurtajakaartin johtaja Martti Pihkala ja maanviljelystalouden professori Rurik Pihkala. Lauri Pihkala kirjoitti ylioppilaaksi Jyväskylän Lyseosta vuonna 1905. Vahvasti kansallismielisenä hän päätti veljiensä kanssa vuonna 1906 suomentaa sukunimensä Pihkalaksi.

Lauri Pihkala harrasti urheilua innokkaasti sekä monipuolisesti, ja näki kansan kunnon kohottamisen urheilun suurimpana haasteena. Vuonna 1908 Pihkala edusti Suomea Lontoon olympialaisissa korkeushypyssä ja kiekonheitossa ja neljä vuotta myöhemmin Tukholman olympialaisiin hän osallistui 400 ja 800 metrin juoksuihin. Pihkala saavutti ensimmäisen Suomen mestaruutensa 1910 400 metrillä ja seuraavina kahtena vuonna eli 1911 ja 1912 niin 200, 400 kuin 800 metrin Suomen mestaruudet.

Vuonna 1912 Lauri Pihkala valmistui Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi aineyhdistelmänään kansantalous, pohjoismaiden historia, latina ja käytännöllinen filosofia. Pihkalan pro gradu -tutkielmassa verrattiin ylioppilaiden urheilu- ja opintosuorituksia.

Urheilu-uransa aikana Pihkala oli mukana Suomen urheilun kehittämisessä ja järjestötoiminnassa. Opintomatkoillaan Yhdysvalloissa vuosina 1907 ja 1912–1913 hän sai idean uusien lajien tuomisesta Suomeen. Baseball-syötön Pihkala arvioi suomalaisille liian vaikeaksi osua ja jatkoi kuningaspallon kehittämistä pitkäpalloksi baseballista joitakin piirteitä kopioituaan. Myöhemmin pitkäpallo kehittyi pesäpalloksi.[3] Amerikkalaisen jalkapallon huonona puolena hän näki varusteiden runsauden. Niinpä Pihkala kehittelikin oman kansallisen versionsa, salamapallon. Hyvän kanavan urheilutietouden levittämiselle tarjosi toimittajan työ Suomen Urheilulehdessä vuosina 1909-11.

Suomen itsenäistymisen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1913–1917 Pihkala toimi Suomen Voimistelu- ja Urheiluliiton kiertävänä valmentajana virkanimekkeellä Suomen Voimistelu- ja Urheiluliiton neuvoja. Pihkala liikkui ympäri Suomea aktivoimassa erityisesti maaseutua urheilutoimintaan ja antoi tukea urheiluseurojen perustamiseen. Vuoden 1917 aikana, erityisesti syksyllä, Pihkalan tehtävä sai uuden piirteen. Poliittinen tilanne oli kiristymässä, ja Pihkala osallistui aktiivisti porvarillisen järjestysvallan järjestyskaartien eli suojeluskuntien luomiseen. Pihkala oli laatinut kirjasen "Nykyhetki ja urheiluväen velvollisuudet", jossa kirjoitti muun muassa: [4]

»Ollaksemme vapauden arvoisia meidän on itse hankittava ja oltava valmiit panemaan alttiiksi kaikkemme.»

Tammikuussa 1918 käynnistyneen sisällissodan aikana Lauri Pihkala avusti Itä-Hämeen joukkojen johtajaa majuri Hans Kalmia propagandatoiminnassa.

Pihkalasta tuli sodan jälkeen suojeluskuntien yliesikunnan urheilutarkastaja. Tässä tehtävässä hän oli vuosina 1921-26. Lähes samanaikaisesti hän oli Suomen Urheilulehden päätoimittaja vuosina 1918-25. Sen jälkeiset tehtävät, Suomen puunjalostusteollisuuden työnantajaliiton sosiaalisihteeri vuosina 1927-30 ja suojeluskunnan yleisesikunnan toimistopäällikkö vuosina 1931-44, tarjosivat mahdollisuuden osallistua myös Suomen urheilun järjestötoimintaan.[5]

Pihkalan toiminnalla oli keskeinen merkitys suomalaisten osallistumisessa vuoden 1920 Antverpenin olympialaisiin. Pihkala asetti amerikansuomalaisilta keräämänsä suuren summan valmennusrahastoksi, joka mahdollisti valmennustyön aloittamisen. [6]

Itsenäisen Suomen näkyvä urheiluhahmo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aktiivisen järjestötoiminnan lisäksi Lauri Pihkala oli tuottelias urheilukirjoittaja. Hän kirjoitti merkittävän määrän urheiluaiheisia lehtiartikkeleita. Tästä toiminnasta tunnustuksena esimerkiksi Paavo Nurmi totesi: "Ensimmäinen on Tahko Pihkala ja toinen on Simeoni Kolkka".

Lauri Pihkalasta tuli vuonna 1927 SVUL:n urheilujaoston puheenjohtaja. Hän joutui luopumaan tehtävästä parin toimintavuoden jälkeen koska oli ennen Amsterdamin olympiakisoja 1928 toiminut Suomen olympiaboikotin puolesta. Pihkalan mielestä tärkeämpää olisi ollut kehittää kansallista urheilutoimintaa laajalla rintamalla ja jättää olympiakisat käymättä. Eroperusteena kerrottiin myös suomalaisia suosineen yleisurheilun lajikirjon ja painin lajikohtaisen osanottajamäärän supistuminen. [7]

Olympiaboikotti tulehdutti Olympiakomitean ja Pihkalan välit pitkäksi ajaksi. Lisäksi Pihkalan kiihkeän suomenmielinen ajattelu ja aiemmat kriittiset lausunnot Olympiakomitean ruotsinkielisestä johdosta pitivät suhteet kireinä. Olympiakomitea ei valinnut Pihkalaa vuoden 1932 Los Angelesin kisajoukkueen johtajistoon.

1920-luvun lopun porvarillisessa urheilussa syntyi useampia vastakkainasetteluja joissa Pihkala oli vahvasti mukana. Aiemmin mainittu olympialaisin osallistuminen oli yksi kiistanaihe, toinen oli suhde erikoisliittoihin. SVUL:ssä oli jaostoja, mutta taloudellinen päätösvalta oli SVUL:lla ja sen hallituksella. "Tahko" Pihkala ja esimerkiksi Urho Kekkonen kannattivat itsenäisiä SVUL:n alaisia erikoisliittoja. Asiaa vauhdittamaan Pihkala perusti yhdessä näkyvien urheilumiesten kanssa urheilulehti Kirin kilpailijaksi SVUL:n omistamalle Suomen Urheilulehdelle. Pihkalan kumppaneina hankkeessa olivat Sulo "Simeoni" Kolkka, Aaro Kivilinna ja Tauno Tattari. Lopputulos oli, että urheiluliittorakenne toteutui 1930-luvun alussa, mutta Kiri teki konkurssin erityisesti Pihkalan ja Kolkan joutuessa pitkäaikaisiin velkoihin.[8]

Jatkosodan päätyttyä syksyllä 1944 Pihkala menetti työnsä kun Suojeluskunta-järjestö lakkautettiin. Toimintakenttänä oli sen jälkeen SVUL, ja SUL. Erityistä katkeruutta Pihkala koki entisen läheisen urheiluystävänsä Urho Kekkosen, Olympiakomitean puheenjohtajan ja SUL:n puheenjohtajan, siirryttyä uuden neuvostomyönteisen ulkopolitiikan kannalle. Pihkala johti marraskuussa 1946 epäonnistunutta yritystä syrjäyttää Urho Kekkonen SUL:n johdosta. Ulkopoliittisen linjan lisäksi Pihkala näki Kekkosen vikana alkoholin käytön urheilutapahtumissa. Vaikka Pihkalan yritys epäonnistui, Kekkonen siirtyi kuitenkin pian sen jälkeen kokonaan politiikan puolelle ja samalla syrjään urheilun johtotoimista.[9]

Lauri Pihkalan syntymän 100-vuotispostimerkki, 1988.

Suomen urheilun kehittäjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erityisen lähellä Lauri Pihkalan sydäntä oli maastohiihto. Lauri Pihkala ideoi Salpausselän Kisat ja Suomen urheiluopiston, sekä oli mukana perustamassa Suomen Latua vuonna 1938. Tarkoituksenmukainen kansanurheilu oli hänen sydäntään lähellä. Pihkala propagoi maastohiihdon puolesta; pitkät laturetketkin ovat hänen ideoitaan, samoin koulujen hiihtoloma.

Usein Pihkala kuvataan hiihtämässä suuren repun kanssa. Heikon selkänsä vuoksi Pihkala päätti parantaa ryhtiään selkärepulla, johon oli laitettu painoksi tiiliskiviä. Lauri Pihkala asui Helsingissä Kammiokadulla (nykyinen Sibeliuksenkatu) lähellä olympiastadionia. Kerrotaankin, että ensimmäisten lumien tultua hänet saattoi nähdä hiihtämässä stadionin kentällä vaikka se oli kiellettyä.

Lauri "Tahko" Pihkala sai urheilutoiminnastaan myös tunnustusta. Hänet nimitettiin ensimmäisten joukossa Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n kunniajäseneksi jo vuonna 1928. [10] Lauri "Tahko" Pihkala kuului ensimmäisen joukkoon, joka sai Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun suuren ansioristin vuonna 1948. Samana vuonna 1948 Pihkala sai myös professorin arvonimen. Hänet nimitettiin Jyväskylän yliopiston liikuntatieteiden kunniatohtoriksi vuonna 1969. [11] Pesäpalloilussa hänet nimettiin 2012 pesäpallon kunniagallerian jäseneksi.

Muita muistoja jälkipolville ovat "Tahkon" patsaat; Helsingin olympiastadionin läheisyydessä, Vierumäellä sijaitsevan Suomen urheiluopiston edessä ja Tahko Pihkalan kotikunnassa Pihtiputaalla. Pesäpallon piirissä tunnettu on Hyvinkään pesäpalloilun erikoisseuran Tahkon nimi ja kotikenttä "Pihkala" muistona pesäpalloilun kehittäjästä Lauri "Tahko" Pihkalasta. Pihkala on haudattu Tampereelle Aitolahden hautausmaalle.

Pihkala ja politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poliittisilta mielipiteiltään Tahko Pihkala oli nykynäkemyksen mukaan äärioikeistolainen, joka tunsi vetoa muun muassa sosiaalidarwinismiin, eugeniikkaan ja rodunjalostukseen. Olennainen osa Pihkalan liikuntaideologiaa oli ajatus voimakkaan suomalaisen soturirodun luomisesta. Pesäpallon kehittäminen oli osaltaan sotilaskoulutuksen luontaista tukemista.

Sotien jälkeen Pihkala oli mukana suunnittelemassa aseellista vastarintaa Suomessa siltä varalta että Neuvostoliitto miehittäisi maan. Hän oli mukana vuonna 1948 Oslossa vastarintaliikkeen edustajana tiedustelemassa Norjan tai Yhdysvaltain tukea siinä tapauksessa, että miehitys toteutuisi.[12]

Pihkalan näkemykset heijastuivat hänen käsityksiinsä kulttuurista:

"Myös urheilun pikkuserkku maanpuolustus kuuluu kulttuuriin sen suojelijana ja karkaisijana."[13]

Lauri Pihkalan urheiluennätyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 200 m: 23,4 s
  • 400 m: 51,5 s (Tukholmassa 1912)
  • 800 m: 1.58,1 (ensimmäinen suomalainen 2.00-alitus Tukholmassa 1911)
  • 1000 m: 2.42,8 (SE 1911)
  • korkeushyppy: 1,79 m
  • seiväshyppy: 3,30 m
  • kuulantyöntö: 11,80 m

Urheilu-urallaan Lauri Pihkalan seurat olivat Ylioppilasvoimistelijat, Helsingin Unitas ja Helsingin Kisa-Veikot, joista hän edusti Unitasta Lontoon olympialaisissa 1908 ja HKV:tä Tukholman olympialaisissa 1912.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Heikki Klemola: Pihkala, Lauri (1888 - 1981) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 24.2.2000. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. Jyväskylän yliopiston kunniatohtorit
  3. Halila, Sirmeikkö 1960 s. 430
  4. Halila, Sirmeikkö 1960 s. 298
  5. Seppo Martikainen et al.: ”Urheilun järjestöllinen kehitys”, Suomi voittoon - kansa liikkumaan, s. 44. Helsinki: Yleisurheilun Tukisäätiö, 2006. ISBN 951-98952-2-1.
  6. Halila, Sirmeikkö 1960 s. 343
  7. Vesa Tikander, Ossi Viita, Merja Vilen ja Esko Paavola (toim.): ”Menestyksen taustalla”, Sadan vuoden olympiadi, s. 52-56. Porvoo: Suomen Olympiakomitea ja WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-32429-5.
  8. Antti O. Arponen, Matti Hannus, Juha Kanerva: ”Maamme luetuin urheilutoimittaja”, Martti Jukola, s. 131-133. Porvoo: Suomen Olympiakomitea ja WSOY, 2000. ISBN 951-0-25398-7.
  9. Jouko Kokkonen: ”Nationalismi muuttaa muotoaan”, Kansakunta kilpasilla, s. 249. Helsinki: Suomen Kirjallisuuden Seura, 2008. ISBN 978-952-222-036-3.
  10. Seppo Martikainen et al.: ”Kansainväliset suhteet”, Suomi voittoon - kansa liikkumaan, s. 93. Helsinki: Yleisurheilun Tukisäätiö, 2006. ISBN 951-98952-2-1.
  11. Seppo Martikainen et al.: ”Suomen Urheiluliiton organisaatio ja johtajat”, Suomi voittoon - kansa liikkumaan, s. 44. Helsinki: Yleisurheilun Tukisäätiö, 2006. ISBN 951-98952-2-1.
  12. Lappalainen 1997, s. 120
  13. Sampsa Oinaala, Urheiluko kulttuuria, Helsingin Sanomat 3.8.2012
Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Lauri Pihkala -sitaatteja.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]