10 000 metrin juoksu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
10 000 metrin juoksu käynnissä

10 000 metrin juoksu on yleisurheilun kestävyysjuoksumatka, joka juostaan juoksuradalla. 10 000 metriä on yleisurheilun arvokisaohjelmassa.

Kymppitonni on alun perin metriseen järjestelmään mukautettu sovellus kuuden mailin (9 656 m) juoksukilpailusta. 400 metrin mittaisella juoksuradalla kymmenen kilometriä on yhteensä 25 täyttä kierrosta. 10 000 metriä on pisin arvokilpailuissa radalla juostava matka. Se vaatii paljon kestävyyttä, mutta kuitenkin myös nopeutta, koska juoksut päättyvät usein loppukirikamppailuihin. Ensimmäistä kertaa matka oli miehillä olympiaohjelmassa vuoden 1912 olympiakisoissa, ja naisilla 1988 Soulissa. Nykyaikana "kymppiä" juostaan melko harvoin arvokisojen ulkopuolella sen pitkän keston takia.

Sisällysluettelo

Haamurajojen rikkojat[muokkaa]

Miehet[muokkaa]

Naiset[muokkaa]

Kaksi olympiakultaa[muokkaa]

Matkalla kaksi kertaa olympiakultaa juosseita ovat:

Miehet[muokkaa]

Naiset[muokkaa]

Eniten maailmanmestaruuksia on Haile Gebreselassiella ja Kenenisa Bekelellä, molemmilla yhteensä neljä kappaletta.

Olympiakisojen mitalitilaston kärkipaikkaa kympillä pitävät suomalaiset ylivoimaisesti 15 mitalillaan (7–4–4). Etiopialla on viisi miesten ja neljä naisten kultaa, Neuvostoliitolla on kaksi miesten mestaruutta ja yksi naisten voitto. Myös Marokolla ja Tšekkoslovakialla on kaksi miesten kultamitalia.

Suomalaisten viimeisimmät saavutukset

Olympiamitalistit[muokkaa]

Miehet[muokkaa]

Vuosi Kultaa Hopeaa Pronssia
1912 Suomen lippu Hannes Kolehmainen Yhdysvaltain lippu Lewis Tewanima Suomen lippu Albin Stenroos
1920 Suomen lippu Paavo Nurmi Ranskan lippu Joseph Guillemot Yhdistyneen kuningaskunnan lippu James Wilson
1924 Suomen lippu Ville Ritola Ruotsin lippu Edvin Wide Suomen lippu Eero Berg
1928 Suomen lippu Paavo Nurmi Suomen lippu Ville Ritola Ruotsin lippu Edvin Wide
1932 Puolan lippu Janusz Kusociński Suomen lippu Volmari Iso-Hollo Suomen lippu Lauri Virtanen
1936 Suomen lippu Ilmari Salminen Suomen lippu Arvo Askola Suomen lippu Volmari Iso-Hollo
1948 Tšekkoslovakian lippu Emil Zátopek Ranskan lippu Alain Mimoun Ruotsin lippu Bertil Albertsson
1952 Tšekkoslovakian lippu Emil Zátopek Ranskan lippu Alain Mimoun Neuvostoliiton lippu Aleksandr Anufrijev
1956 Neuvostoliiton lippu Vladimir Kuts Unkarin lippu József Kovács Australian lippu Allan Lawrence
1960 Neuvostoliiton lippu Pjotr Bolotnikov Saksan lippu Hans Grodotzki Australian lippu David Power
1964 Yhdysvaltain lippu William Mills Tunisian lippu Mohammed Gammoudi Australian lippu Ron Clarke
1968 Kenian lippu Naftali Temu Etiopian lippu Mamo Wolde Tunisian lippu Mohammed Gammoudi
1972 Suomen lippu Lasse Virén Belgian lippu Emiel Puttemans Etiopian lippu Miruts Yifter
1976 Suomen lippu Lasse Virén Portugalin lippu Carlos Lopes Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Brendan Foster
1980 Etiopian lippu Miruts Yifter Suomen lippu Kaarlo Maaninka Etiopian lippu Mohammed Kedir
1984 Italian lippu Alberto Cova Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Michael McLeod Kenian lippu Michael Musyoki
1988 Marokon lippu Brahim Boutayeb Italian lippu Salvatore Antibo Kenian lippu Kipkemboi Kimeli
1992 Marokon lippu Khalid Skah Kenian lippu Richard Chelimo Etiopian lippu Addis Abebe
1996 Etiopian lippu Haile Gebrselassie Kenian lippu Paul Tergat Marokon lippu Salah Hissou
2000 Etiopian lippu Haile Gebrselassie Kenian lippu Paul Tergat Etiopian lippu Assefa Mezgebu
2004 Etiopian lippu Kenenisa Bekele Etiopian lippu Sileshi Sihine Eritrean lippu Zersenay Tadesse
2008 Etiopian lippu Kenenisa Bekele Etiopian lippu Sileshi Sihine Kenian lippu Micah Kogo
2012 Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Mohamed Farah Yhdysvaltain lippu Galen Rupp Etiopian lippu Tariku Bekele

Naiset[muokkaa]

Vuosi Kultaa Hopeaa Pronssia
1988 Neuvostoliiton lippu Olga Bondarenko Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Elizabeth McColgan-Lynch Neuvostoliiton lippu Jelena Župijova
1992 Etiopian lippu Derartu Tulu Etelä-Afrikan vuosina 1928–1994 käyttämä lippu. Elana Meyer Yhdysvaltain lippu Lynn Jennings
1996 Portugalin lippu Fernanda Ribeiro Kiinan lippu Wang Junxia Etiopian lippu Gete Wami
2000 Etiopian lippu Derartu Tulu Etiopian lippu Gete Wami Portugalin lippu Fernanda Ribeiro
2004 Kiinan lippu Xing Huina Etiopian lippu Ejegayehu Dibaba Etiopian lippu Derartu Tulu
2008 Etiopian lippu Tirunesh Dibaba Turkin lippu Elvan Abeylegesse Yhdysvaltain lippu Shalane Flanagan
2012 Etiopian lippu Tirunesh Dibaba Kenian lippu Sally Kipyego Kenian lippu Vivian Cheruiyot

MM-mitalistit[muokkaa]

Miehet[muokkaa]

Vuosi Kultaa Hopeaa Pronssia
1983 Italian lippu Alberto Cova Itä-Saksan lippu Werner Schildhauer Itä-Saksan lippu Hansjörg Kunze
1987 Kenian lippu Paul Kipkoech Italian lippu Francesco Panetta Itä-Saksan lippu Hansjörg Kunze
1991 Kenian lippu Moses Tanui Kenian lippu Richard Chelimo Marokon lippu Khalid Skah
1993 Etiopian lippu Haile Gebrselassie Kenian lippu Moses Tanui Kenian lippu Richard Chelimo
1995 Etiopian lippu Haile Gebrselassie Marokon lippu Khalid Skah Kenian lippu Paul Tergat
1997 Etiopian lippu Haile Gebrselassie Kenian lippu Paul Tergat Marokon lippu Salah Hissou
1999 Etiopian lippu Haile Gebrselassie Kenian lippu Paul Tergat Etiopian lippu Assefa Mezgebu
2001 Kenian lippu Charles Kamathi Etiopian lippu Assefa Mezgebu Etiopian lippu Haile Gebrselassie
2003 Etiopian lippu Kenenisa Bekele Etiopian lippu Haile Gebrselassie Etiopian lippu Sileshi Sihine
2005 Etiopian lippu Kenenisa Bekele Etiopian lippu Sileshi Sihine Kenian lippu Moses Mosop
2007 Etiopian lippu Kenenisa Bekele Etiopian lippu Sileshi Sihine Kenian lippu Martin Irungu Mathathi
2009 Etiopian lippu Kenenisa Bekele Eritrean lippu Zersenay Tadese Kenian lippu Moses Ndiema Masai
2011 Etiopian lippu Ibrahim Jeilan Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Mohammed Farah Etiopian lippu Imane Merga

Naiset[muokkaa]

Vuosi Kultaa Hopeaa Pronssia
1987 Norjan lippu Ingrid Kristiansen Neuvostoliiton lippu Jelena Župijova Itä-Saksan lippu Kathrin Ullrich
1991 Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Elizabeth McColgan-Lynch Kiinan lippu Zhong Huandi Kiinan lippu Wang Xiuting
1993 Kiinan lippu Wang Junxia Kiinan lippu Zhong Huandi Kenian lippu Sally Barsosio
1995 Portugalin lippu Fernanda Ribeiro Etiopian lippu Derartu Tulu Kenian lippu Tegla Loroupe
1997 Kenian lippu Sally Barsosio Portugalin lippu Fernanda Ribeiro Japanin lippu Masako Chiba
1999 Etiopian lippu Gete Wami Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Paula Radcliffe Kenian lippu Tegla Loroupe
2001 Etiopian lippu Derartu Tulu Etiopian lippu Berhane Adere Etiopian lippu Gete Wami
2003 Etiopian lippu Berhane Adere Etiopian lippu Werknesh Kidane Kiinan lippu Sun Yingjie
2005 Etiopian lippu Tirunesh Dibaba Etiopian lippu Berhane Adere Etiopian lippu Ejegayehu Dibaba
2007 Etiopian lippu Tirunesh Dibaba Turkin lippu Elvan Abeylegesse Yhdysvaltain lippu Kara Goucher
2009 Kenian lippu Linet Masai Etiopian lippu Meselech Melkamu Etiopian lippu Wude Ayalew
2011 Kenian lippu Vivian Cheruiyot Kenian lippu Sally Kipyego Kenian lippu Linet Masai

Ennätykset[muokkaa]

Miehet[muokkaa]

Kenenisa Bekele
Ennätys Aika Juoksija Päiväys Paikka
Maailmanennätys 26.17,53 Etiopian lippu Kenenisa Bekele 26. elokuuta 2005 Bryssel
Aasian ennätys 26.38,76 Qatarin lippu Ahmad Hassan Abdullah 5. syyskuuta 2003 Bryssel
Afrikan ennätys 26.17,53 Etiopian lippu Kenenisa Bekele 26. elokuuta 2005 Bryssel
Etelä-Amerikan ennätys 27.28,12 Brasilian lippu Marilson dos Santos 2. kesäkuuta 2007 Neerpelt
Euroopan ennätys 26.46,57 Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Mohamed Farah 3. kesäkuuta 2011 Eugene
Keski- ja Pohjois-Amerikan
ennätys
26.48,00 Yhdysvaltain lippu Galen Rupp 16. syyskuuta 2011 Bryssel
Oseanian ennätys 27.24,95 Australian lippu Ben St. Lawrence 1. toukokuuta 2011 Palo Alto
Suomen ennätys 27.30,99 Suomen lippu Martti Vainio 29. elokuuta 1978 Praha

Lähteet:[1][2]

Naiset[muokkaa]

Tirunesh Dibaba
Ennätys Aika Juoksija Päiväys Paikka
Maailmanennätys 29.31,78 Kiinan lippu Wang Junxia 8. syyskuuta 1993 Peking
Aasian ennätys 29.31,78 Kiinan lippu Wang Junxia 8. syyskuuta 1993 Peking
Afrikan ennätys 29.53,80 Etiopian lippu Meselech Melkamu 14. kesäkuuta 2009 Utrecht
Etelä-Amerikan ennätys 31.16,56 Brasilian lippu Simone da Silva 3. elokuuta 2011 São Paulo
Euroopan ennätys 29.56,34 Turkin lippu Elvan Abeylegesse 15. elokuuta 2008 Peking
Keski- ja Pohjois-Amerikan
ennätys
30.22,22 Yhdysvaltain lippu Shalane Flanagan 15. elokuuta 2008 Peking
Oseanian ennätys 30.35,54 Uuden-Seelannin lippu Kimberley Smith 4. toukokuuta 2008 Palo Alto
Suomen ennätys 31.40,42 Suomen lippu Annemari Sandell-Hyvärinen 27. heinäkuuta 1996 Atlanta

Lähteet:[1][2]

Lähteet[muokkaa]

  1. a b http://www.iaaf.org/statistics/records/inout=O/discType=5/disc=10K/detail.html
  2. a b http://www.tilastopaja.org/db/fi/rec.php