Tariku Bekele

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mitalit
Tariku Bekele
Tariku Bekele
Maa: Etiopia
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Pronssia Pronssia Lontoo 2012 10 000 m
Sisäratojen MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Valencia 2008 3 000 m

Tariku Bekele (s. 21. tammikuuta 1987 Bekoji, Arsin provinssi, Etiopia) on etiopialainen kestävyysjuoksija.

Uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bekele syntyi Arsin provinssissa Bekojissa, josta myös Derartu Tulu on kotoisin, kuusilapsisen maanviljelijäperheen kolmantena lapsena. Hänen isoveljensä Kenenisa Bekele on 5 000 ja 10 000 metrin maailmanennätysmies ja moninkertainen arvokisavoittaja. Tariku Bekele aloitti juoksemisen alakoulussa vuonna 1999. Vuonna 2002 hän pääsi nuorten juoksijoiden valmennusryhmään, joka mahdollisti täysipainoisen juoksuharjoittelun. Vuonna 2003 hän jäi niukasti maastojuoksun MM-kisoihin valitun joukkueen ulkopuolelle jäätyään karsinnoissa yhdeksänneksi, mutta ratajuoksussa hän voitti muut nuorison valmennusryhmän jäsenet ja pääsi alle 18-vuotiaiden MM-kisoihin Kanadaan, missä saavutti hopeaa 3 000 metrillä Kenian Augustine Chogen takana.

Kaudet 2004–2005[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2004 Bekele sijoittui Itä-Afrikan maastojuoksumestaruuskisoissa Addis Abebassa seitsemänneksi nuorten matkalla, joka oli myös karsinta Brysselin MM-kisoihin, ja jäi näin jälleen kisajoukkueen ulkopuolelle. Saman vuoden toukokuussa hän debytoi aikuisten sarjassa maansa mestaruuskilpailuissa ja sijoittui Abebe Bikila -stadionilla juostussa 5 000 metrin kilpailussa neljänneksi voiton mentyä veljelleen Kenenisa Bekelelle stadionennätyksellä. Hyvät esitykset takasivat paikan nuorten MM-kisoihin Italiaan, missä hän sijoittui matkalla pronssille ajalla 13.30,86 Chogen ja maanmiehensä Worku Badon takana. MM-kisojen jälkeen hän juoksi Euroopassa GP-kisoissa neljä 5 000 metrin kilpailua, Zürichissä Kultaisen liigan kisassa ajan 13.11,97 ja myös ensimmäisen voittonsa ulkomailla Roveretossa ajalla 13.15,86. Vuoden loppupuolella Tariku liittyi veljensä valmentajan Tolosa Kotun ryhmään. Syksyllä hän juoksi maastokisoja Euroopassa ja voitti marraskuussa Portugalissa käydyssä kilpailussa kenialaisen maratonin maailmaennätysmiehen Paul Tergatin ja viikkoa myöhemmin Espanjassa hävisi niukasti Gebre-egziabher Gebremariamille. Seuraavan vuoden tammikuussa Elgoibarissa hän voitti edellisten MM-kisojen pronssimitalistin Maeregu Zewden ja hävisi San Sebastianissa sekunnilla ukrainalaiselle Euroopan mestarille Serhi Lebidille.

San Sebastianin kisassa hän loukkasi hieman jalkaansa, mikä haittasi talviharjoittelua. Etiopiassa Tariku oli monien mielestä jo liian hyvä nuorten kilpailuihin, mutta tästä huolimatta hän osallistui maastojuoksun MM-kisojen karsintoihin nuorten sarjassa. Karsinnoissa hän sijoittui kuudenneksi ja itse St.Sebastianin/St. Galmierin MM-kisoissa hän kärsi loukkaantumisesta ja oli parhaana etiopialaisena kuudes viiden ensimmäisen sijan mentyä Chogen johtamalle kenialaisryhmälle. Radalla Hengelossa Bekele juoksi Hengelossa Chogen ja Moses Mosopin takana kolmanneksi 5 000 metrillä ajalla 13.14,15. Heinäkuussa hän juoksi Pariisin Kultaisen liigan kisassa ja alitti ensimmäistä kertaa urallaan 13 minuutin ajan (12.59,03). Lausannessa hän oli 3 000 metrillä toinen ajalla 7.38,18. Helsingin MM-kisoissa hän sijoittui 5 000 metrillä seitsemänneksi. Vielä samana syksynä Brysselin Kultaisen liigan kisassa hän antoi veljelleen vauhtia 10 000 metrin ME-juoksussa (26.17,53) vetäen puolimatkaan ajalla 13.09,19. IAAF:n yleisurheilufinaalissa hän oli 3 000 metrillä viides ajalla 7.40,30, ja myöhemmin samassa kuussa juoksi oman ennätyksensä 7.36,63. Marraskuussa hän juoksi toisen osuuden Etiopian Chiba Ekiden -joukkueessa. Talven mittaan hän kilpaili myös menestyksekkäästi maastokisoissa Etelä-Euroopassa voittaen muun muassa ugandalaisen 10 000 metrin nuorten maailmanmestarin Boniface Kipropin.

Kausi 2006[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edellisvuonna hallikaudella Tariku oli toiminut veljelleen jäniksenä, mutta vuonna 2006 keskittyi omiin suorituksiinsa. Kahden mailin kilpailussa Bostonissa ensimmäisessä hallikisassaan hän juoksi kovatasoisessa kilpailussa, johon osallistuivat muun muassa Gebremarian, Abebe Dinkessa ja Sileshi Sihine, Craig Mottram ja Alistair Cragg, hän johti kilpailua pitkään sijoittuen lopulta neljänneksi Mottramin, Sileshin ja Craggin takana. Seuraavassa kisassaan Birminghamissa hän sijoittui toiseksi juoksussa, jossa veljensä teki uuden maailmanennätyksen 8.05,12 ajalla 8.13,32. Moskovan MM-hallikisoissa hän oli 3 000 metrillä kuudes ajalla 7.47,11. Maastojuoksun MM-kisoissa Fukuokassa hän juoksi nuorten kisassa kolmanneksi kenialaisten Mangata Kimai Ndiwan ja Leonard Patrick Komonin takana ja saavutti joukkuehopeaa. Toukokuussa Bekele juoksi Ostravassa uuden 3 000 metrin ennätyksensä 7.36,44. Kesän mittaan hän kilpaili GP-kisoissa, juoksi Rooman Kultaisen liigan kisassa uuden Etiopian nuorten ennätyksen 5 000 metrillä (12.53,8) ja elokuussa nuorten MM-kisoissa Pekingissä voitti 5 000 metrillä kultamitalin ajalla 13.31,34. Kauden lopussa hän voitti IAAF:n yleisurheilufinaalissa 3 000 metrin kilpailun ja sijoittui 5 000 metrillä neljänneksi.

Kaudet 2007–2012[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osakan MM-kilpailuissa 2007 Bekele sijoittui 5 000 metrillä viidenneksi. Ensimmäisen arvokisavoittonsa hän saavutti sisäratojen MM-kilpailuissa 2008 Valenciassa 3 000 metrin matkalla. Samana vuonna hän oli Pekingin olympialaisissa 5 000 metrin kuudes, kuten myös IAAF:n yleisurheilufinaalissa. Dohan sisäratojen MM-kilpailuissa 2010 hän oli 3 000 metrin neljäs.

Lontoon olympialaisissa 2012 Bekele voitti 10 000 metrillä pronssia ajalla 27.31,43.

Henkilökohtaiset ennätykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ulkoradat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisäradat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 3 000 metrin juoksu: 7.31,09 (2008)
  • Kahden mailin juoksu: 8.08,27 (2012)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]