Yleisurheilun sisäratojen maailmanmestaruuskilpailut
Yleisurheilun sisäratojen maailmanmestaruuskilpailut ovat vuodesta 1985 saakka järjestetyt yleisurheilun maailmanlaajuiset sisäratojen kansainväliset arvokilpailut. Järjestävänä organisaationa toimii IAAF. Vuoden 1985 kisoja ei vielä kutsuttu maailmanmestaruuskilpailuiksi vaan ne olivat vapaasti suomennettuna sisäratojen maailmankisat (world indoor games). Vuonna 1987 tapahtuman nimi muutettiin sisäratojen maailmanmestaruuskisoiksi (world indoor championships).
Aiemmin sisäratojen MM-kisat käytiin joka toinen vuosi parittomina vuosina samaan tapaan kuin ulkoratojen MM-kisat, mutta vuonna 2004 aikataulua muutettiin siten, että jatkossa sisäratojen MM-kisat käydään parillisina vuosina.
Sisäratojen maailmanmestaruuskisat eivät ole koskaan saavuttaneet merkittävää huomiota mediassa tai yleisön keskuudessa, koska niihin ei yleensä osallistu kaikki maailman huippu-urheilijat. Sisäratojen MM-kisat järjestetään tavallisesti kevättalvella, jolloin moni urheilija mahdollisesti parantuu edelliskauden jälkeen tehdystä leikkauksesta tai sitten menossa on peruskuntokausi eikä ole järkevää kilpailla. Nykyään on hyvin vaikeaa pärjätä tasaisesti pitkin kautta, siksi useat urheilijat yrittävät tähdätä kuntopiikin kesän arvokisoihin. Niinpä he jättävät hallikauden kokonaan väliin tai osallistuvat satunnaisiin kisoihin treenimielessä.
Sisällysluettelo |
Kilpailut [muokkaa]
- 1985 Pariisi
- 1987 Indianapolis
- 1989 Budapest
- 1991 Sevilla
- 1993 Toronto
- 1995 Barcelona
- 1997 Pariisi
- 1999 Maebashi
- 2001 Lissabon
- 2003 Birmingham
- 2004 Budapest
- 2006 Moskova
- 2008 Valencia
- 2010 Doha
- 2012 Istanbul
- 2014 Sopot[1]
Lajit [muokkaa]
Hallimaailmanmestaruuskilpailujen lajivalikoima poikkeaa hieman ulkoratojen ohjelmasta. Lajeja ovat: 60 m, 400 m, 800 m, 1 500 m, 3 000 m, 60 m aitajuoksu, korkeushyppy, seiväshyppy, pituushyppy, kolmiloikka, kuulantyöntö, 4 × 400 m viesti, seitsenottelu (miehet) ja viisiottelu (naiset).
200 metrin juoksu oli viimeistä kertaa kisaohjelmassa Budapestissa 2004 koska viralliset hallikisat käydään tiukkakaarteisella 200 metrin radalla ja tällöin ulkoradoilla juoksevat ovat selvässä etulyöntiasemassa sisemmillä radoilla juoksevia kohtaan. Naisten seiväshyppy oli ensi kertaa ohjelmassa jo vuonna 1997 Pariisissa, kaksi vuotta ennen ulkoratojen arvokisoja. Vuoteen 1993 saakka myös kävely oli kisojen ohjelmassa. Naiset kävelivät 3 000 metriä ja miehet 5 000 metriä. Vuonna 1993, ainoan kerran historiassa, järjestettiin 1 600 metrin sekaviesti, jonka osuudet olivat 800 metriä, 200 metriä, 200 metriä ja 400 metriä. 4 × 400 metrin viesti oli ensi kertaa ohjelmassa vuonna 1991 Sevillassa.
Ennätykset [muokkaa]
Miehet [muokkaa]
| Laji | Tulos | Haltija | Valtio | Vuosi |
|---|---|---|---|---|
| 60 m | 6,42 | Maurice Greene | 1999 | |
| 200 m | 20,10 | Frank Fredericks | 1999 | |
| 400 m | 45,11 | Nery Brenes | 2012 | |
| 800 m | 1.42,67 | Wilson Kipketer | 1997 | |
| 1 500 m | 3.33,77 | Haile Gebrselassie | 1999 | |
| 3 000 m | 7.34,71 | Haile Gebrselassie | 1997 | |
| 60 m aidat | 7,34 | Dayron Robles | 2010 | |
| Korkeushyppy | 243 | Javier Sotomayor | 1989 | |
| Seiväshyppy | 601 | Steven Hooker | 2010 | |
| Pituushyppy | 862 | Iván Pedroso | 1999 | |
| Kolmiloikka | 17,90 | Teddy Tamgho | 2010 | |
| Kuulantyöntö | 22,24 | Ulf Timmermann | 1987 | |
| Seitsenottelu | 6645 | Ashton Eaton | 2012 | |
| 5 000 metrin kävely | 18.23,55 | Mihail Štšennikov | 1991 | |
| 4 x 400 m | 3.02,83 | Yhdysvallat | 1999 |
Lähde:[2]
Naiset [muokkaa]
| Laji | Tulos | Haltija | Valtio | Vuosi |
|---|---|---|---|---|
| 60 m | 6,95 | Gail Devers | 1993 | |
| 200 m | 22,15 | Irina Privalova | 1993 | |
| 400 m | 50,04 | Olesja Krasnomovets | 2006 | |
| 800 m | 1.56,90 | Ludmila Formanová | 1999 | |
| 1 500 m | 3.59,75 | Gelete Burka | 2008 | |
| 3 000 m | 8.33,82 | Elly van Hulst | 1989 | |
| 60 m aidat | 7,72 | Lolo Jones | 2010 | |
| Korkeushyppy | 205 | Stefka Kostadinova | 1987 | |
| Seiväshyppy | 486 | Jelena Isinbajeva | 2004 | |
| Pituushyppy | 723 | Brittney Reese | 2012 | |
| Kolmiloikka | 15,36 | Tatjana Lebedeva | 2004 | |
| Kuulantyöntö | 20,85 | Nadzeja Astaptšuk | 2010 | |
| Viisiottelu | 5013 | Natalja Dobrynska | 2012 | |
| 4 x 400 m | 3.23,88 | Venäjä | 2004 |
Lähde:[3]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Lontoo sai yleisurheilun MM-kisat 2017 mtv3.fi. 11.11.2011. Viitattu 12.11.2011.
- ↑ http://www.iaaf.org/statistics/recbycat/location=I/recordtype=CR/event=WIC/age=N/area=0/sex=M/records.html
- ↑ http://www.iaaf.org/statistics/recbycat/location=i/recordtype=cr/event=wic/age=n/area=0/sex=W/records.html