Moses Mosop

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mitalit
Mosop Prahan maratonilla 2014
Mosop Prahan maratonilla 2014
Maa: Kenia
Miesten yleisurheilu
MM-kilpailut
Pronssia Pronssia Helsinki 2005 10 000 m

Moses Cheruiyot Mosop (s. 7. heinäkuuta 1985 Marakwet, Kenia) on kenialainen kalenjin-heimoon kuuluva kestävyysjuoksija.

Mosopin saavutti pronssia 10 000 metriltä Helsingin MM-kisoista 2005, joissa hän juoksi ennätyksensä 27.08,96. Mosop aloitti kansainvälisen kilpauransa vuonna 2002, jolloin hän oli maastojuoksun MM-kisoissa nuorten sarjan kymmenes. Seuraavana vuonna hän oli nuorten maastojuoksun MM-kisoissa seitsemäs ja IAAF:n yleisurheilufinaalissa 5 000 metrin juoksussa yhdeksäs. Ateenan olympialaisissa 2004 Mosop juoksi 10 000 metrin loppukilpailussa seitsemänneksi. Vuonna 2005 hän saavutti MM-pronssin lisäksi maastojuoksun MM-kisoissa kahdeksannentoista tilan pitkällä matkalla. Vuoden 2007 maastojuoksun MM-kisoissa Mombasassa hän sijoittui toiseksi henkilökohtaisessa kilpailussa ja joukkuekilpailussa voitti kultaa. Ammanissa 2009 hän oli henkilökohtaisella matkalla 11:s ja joukkuekilpailussa voitti kultaa.

Mosop juoksi ensimmäisen maratoninsa Bostonissa 18. huhtikuuta 2011. Hän sijoittui voimakkaassa myötätuulessa juostussa kisassa toiseksi ajalla 2.03.06, neljä sekuntia Geoffrey Mutaille hävinneenä. Mutain ja Mosopin ajat alittivat Haile Gebrselassien maailmanennätyksen 2.03.59, mutta Bostonin maratonin alamäkivoittoinen reitti ei ole maailmanennätyskelpoinen.[1] 3. kesäkuuta 2011 Mosop juoksi Eugenessa maailmanennätykset 25 000 metrin (1.12.25,4) ja 30 000 metrin (1.26.47,4) ratajuoksuissa. Molemmat maailmanennätykset olivat japanilaisen Toshihiko Sekon nimissä vuodelta 1981.[2] Lokakuussa 2011 hän voitti Chicagon maratonin reittiennätysajalla 2.05.37.[3] Huhtikuussa 2012 hän sijoittui Rotterdamin maratonilla kolmanneksi ajalla 2.05.03.[4]

Henkilökohtaiset ennätykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mulkeen, Jon: Geoffrey Mutai wins Boston with fastest marathon ever 18.4.2011. Athletics Weekly. Viitattu 18.4.2011. (englanniksi)
  2. Martin, Dave: Mosop rips apart World records for 25,000 and 30,000m in Eugene – Samsung Diamond League 4.6.2011. IAAF. Viitattu 4.6.2011. (englanniksi)
  3. Ferstle, Jim: Mosop and Shobukova scorch to Chicago titles 9.10.2011. IAAF. Viitattu 9.10.2011. (englanniksi)
  4. Van Hemert, Wim: Spectacular double Ethiopian success brings home 2:04 and 2:18 victories in Rotterdam 15.4.2012. IAAF. Viitattu 20.4.2012. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Moses Mosop.