Kolmiloikka
Wikipedia
Kolmiloikka on yleisurheilulaji, jossa urheilija vauhdinoton jälkeen suorittaa hyppylaudalta peräjälkeen ensin kaksi loikkaa samalla jalalla ja lopuksi yhden toisella, päätyen pituushypyn tavoin hiekkakasaan. Hyppy on hylätty, jos kontakteja on enemmän kuin nämä kaksi. Lankun edessä on vahaa, johon jää jälki, mikäli hyppääjä astuu yli laudan. Myös määrätyn ajan, yleensä yhden minuutin, ylittäminen hyppyyn valmistautumisessa aiheuttaa suorituksen hylkäämisen.
Nykyaikaisissa olympialaisissa kolmiloikka on ollut miesten ohjelmassa ensimmäisistä, vuoden 1896 kisoista lähtien. Ensimmäinen nykyaikaisten olympialaisten kultamitalisti oli kolmiloikkaaja James Connolly. Naisten kolmiloikka, jossa oli kilpailtu ajoittain samoista ajoista lähtien, lisättiin myös lopulta olympialaisten ohjelmaan vuoden 1996 Atlantan kisoihin.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Ennätykset
Miesten maailmanennätys 18,29 m on brittiläisen Jonathan Edwardsin hallussa. Hän teki ennätyksen 7. elokuuta 1995 Göteborgin MM-kisoissa. Naisten maailmanennätys 15,50 m on ukrainalaisen Inessa Kravetsin hallussa. Ennätys on kestänyt jo toistakymmentä vuotta, mikä on kauan näin nuorelle kilpailulajille (vrt. naisten seiväshyppy). Tulos tehtiin samoissa Göteborgin MM-kisoissa kuin miestenkin voimassa oleva ME.
Suomen miesten ennätystä on jo yli 40 vuotta pitänyt hallussaan Pertti Pousi, joka ponnisti Kuortaneella 23. kesäkuuta 1968 tasan 17 metriä. Tuolloinen maailmanennätys oli 17,03. Naisten ennätys on Heli Koivula-Krugerin nimissä. Hän paranteli jo ennestään omissa nimissään ollutta ennätystä lukemiin 14,39 metriä Lappeenrannassa 3. elokuuta 2003.
[muokkaa] Miesten ennätykset maanosittain
| Maanosa | Haltija | Kansalaisuus | Tulos | Tuuli | Päivämäärä | Paikka |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Aasia | Oleg Sakirkin | 17,58 | 23.7.1989 | Gorki, Neuvostoliitto | ||
| Afrikka | Ndabazihle Mdhlongwa | 17,34 | +1,6 | 28.3.1998 | Lafayette | |
| Etelä-Amerikka | Jadel Gregorio | 17,90 | +0,4 | 20.5.2007 | Belem, Brasilia | |
| Eurooppa | Jonathan Edwards | 18,29 | 7.8.1995 | Göteborg, Ruotsi | ||
| Oseania | Ken Lorraway | 17,46 | 7.8.1982 | Lontoo, Iso-Britannia | ||
| Pohjois- ja Keski-Amerikka | Kenny Harrison | 18,09 | 27.7.1996 | Atlanta, Yhdysvallat |
[muokkaa] Naisten ennätykset maanosittain
| Maanosa | Haltija | Kansalaisuus | Tulos | Tuuli | Päivämäärä | Paikka |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Aasia | Huang Qiuyan | 14,72 | +1,8 | 22.11.2001 | Guangzhou, Kiina | |
| Afrikka | Françoise Mbango Etone | 15,39 | +0,5 | 17.8.2008 | Peking, Kiina | |
| Etelä-Amerikka | Maurren Higa Maggi | 14,53 | +0,7 | 27.4.2003 | São Caetano do Sul, Brasilia | |
| Eurooppa | Inessa Kravets | 15,50 | +0,9 | 10.8.1995 | Göteborg, Ruotsi | |
| Oseania | Nicole Mladenis | 14,04 | +1,8 | 7.12.2003 | Perth, Australia | |
| Pohjois- ja Keski-Amerikka | Yamilé Aldama | 15,29 | +0,3 | 11.7.2003 | Rooma, Italia |
[muokkaa] Maailmanennätykset
| Miehet | Jonathan Edwards | 18,29 m | 7. elokuuta 1995 | Göteborg |
| Naiset | Inessa Kravets | 15,50 m | 10. elokuuta 1995 | Göteborg |
|
1896: James Connolly | 1900: Myer Prinstein | 1904: Myer Prinstein | 1908: Timothy Ahearne | 1912: Gustaf Linblom | 1920: Vilho Tuulos | 1924: Nick Winter | 1928: Mikio Oda | 1932: Chūhei Nanbu | 1936: Naoto Tajima | 1948: Arne Åhman | 1952: Adhemar Ferreira da Silva | 1956: Adhemar Ferreira da Silva | 1960: Józef Szmidt | 1964: Józef Szmidt | 1968: Viktor Sanejev | 1972: Viktor Sanejev | 1976: Viktor Sanejev | 1980: Jaak Uudmäe | 1984: Al Joyner | 1988: Hristo Markov | 1992: Mike Conley | 1996: Kenny Harrison | 2000: Jonathan Edwards | 2004: Christian Olsson |
|
1996: Inesa Kravets | 2000: Tereza Marinova | 2004: Françoise Mbango Etone | 2008: Françoise Mbango Etone |
|
1983: Zdzisław Hoffmann | 1987: Hristo Markov | 1991: Kenny Harrison | 1993: Mike Conley | 1995: Jonathan Edwards | 1997: Yoelbi Quesada | 1999: Charles Friedek | 2001: Jonathan Edwards | 2003: Christian Olsson | 2005: Walter Davis | 2007: Nelson Évora |
|
1993: Anna Birjukova | 1995: Inessa Kravets | 1997: Sarka Kasparkova | 1999: Paraskevi Tsiamita | 2001: Tatjana Lebedeva | 2003: Tatjana Lebedeva | 2005: Trecia Smith | 2007: Yargelis Savigne |
|
Arvokisalajit: 100 m | 200 m | 400 m | 800 m | 1 500 m | 5 000 m | 10 000 m | Maraton | 20 km kävely | 50 km kävely | 100 m aidat | 110 m aidat | 400 m aidat | 3 000 m ej. | 4 × 100 m | 4 × 400 m | Korkeushyppy | Pituushyppy | Kolmiloikka | Seiväshyppy | Keihäänheitto | Kiekonheitto | Kuulantyöntö | Moukarinheitto | Seitsenottelu | Kymmenottelu Muita lajeja: 1 000 m | maili | 3 000 m | puolimaraton | ultrajuoksu | ruotsalaisviesti | painonheitto |

