Etiopia yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sija    Gold medal blank.svg       Silver medal blank.svg       Bronze medal blank.svg    Yhteensä
7. 19 16 19 54

Etiopia on osallistunut kaikkiin yleisurheilun ulkoratojen täyden ohjelman maailmanmestaruuskilpailuihin, jollaiset järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1983. Se on saanut MM-kilpailuissa yhteensä 54 mitalia, joista 19 on kultaisia. Se on Afrikan toiseksi menestynein maa Kenian jälkeen ja saavuttanut kaikki MM-mitalinsa vähintään 1 500 metrin pituisilta kestävyysjuoksumatkoilta. Mitaleitta Etiopia on jäänyt vain yksissä kisoissa, Roomassa 1987.

Yksittäisten lajien mitalitilastoissa Etiopia on MM-kisojen menestynein maa miesten 10 000 metrin sekä naisten 5 000:n ja 10 000 metrin juoksussa. Miesten 10 000 metrillä se on voittanut yhdeksän kultaa kolmestatoista mahdollisesta. Matkan kaikkien aikojen menestynein juoksija on Haile Gebrselassie, joka voitti maailmanmestaruuden vuosina 1993, 1995, 1997 ja 1999 sekä lisäksi yhden hopean ja yhden pronssin. Kenenisa Bekele voitti kymppitonnin vuosina 2003, 2005, 2007 ja 2009. Ibrahim Jeilan voitti lajin vuonna 2011. Bekele on voittanut kultaa myös 5 000 metrin juoksussa. Etiopian menestynein naisjuoksija on Tirunesh Dibaba, joka voitti 5 000 metrin kultaa vuosina 2003 ja 2005 sekä 10 000 metrin kultaa vuosina 2005 ja 2007. Helsingissä 2005 Etiopia ylti 5 000 metrillä Dibaban johdolla neloisvoittoon, mihin ei MM-kisojen historiassa ole Etiopian lisäksi pystynyt kuin Yhdysvallat samojen kisojen miesten 200 metrin juoksussa ja Kenia naisten 10 000 metrillä Daegussa 2011. Tämän lisäksi Etiopia on saavuttanut kolme kolmoisvoittoa, kaksi naisten 10 000 metrillä ja yhden miesten kymppitonnilla. Maratonilla etiopialaisista mitaleille ovat yltäneet vuoden 2001 maailmanmestari Gezahegne Abera, vuoden 1983 hopeamitalisti Kebede Balcha, vuoden 2009 pronssimitalistit Tsegay Kebede ja Aselefech Mergia sekä vuoden 2011 pronssimitalisti Feyisa Lilesa. Etiopian ainoat 1 500 metrin juoksun MM-mitalistit ovat vuonna 2009 hopealle sijoittunut Deresse Mekonnen sekä vuonna 1999 pronssia saavuttanut Kutre Dulecha.

Sisällysluettelo

Etiopian MM-mitalit kisoittain [muokkaa]

Kisavuosi ja -paikka Miehet Naiset Yhteensä
Kulta Hopea Pronssi Kulta Hopea Pronssi Kulta Hopea Pronssi Yhteensä Sijoitus
mitalitilastossa
1983 Helsinki 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 15.
1987 Rooma 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 -
1991 Tokio 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 21.
1993 Stuttgart 1 1 1 0 0 0 1 1 1 3 12.
1995 Göteborg 1 0 0 0 1 0 1 1 0 2 16.
1997 Ateena 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 22.
1999 Sevilla 1 0 1 1 0 2 2 0 3 5 9.
2001 Edmonton 1 2 1 1 1 2 2 3 3 8 7.
2003 Pariisi 1 1 2 2 1 0 3 2 2 7 4.
2005 Helsinki 1 2 0 2 2 2 3 4 2 9 3.
2007 Osaka 1 1 0 2 0 0 3 1 0 4 4.
2009 Berliini 2 1 1 0 1 3 2 2 4 8 7.
2011 Daegu 1 0 3 0 0 1 1 0 4 5 9.
Yhteensä 11 10 9 8 6 10 19 16 19 54 7.

Etiopian MM-mitalit lajeittain [muokkaa]

Miehet [muokkaa]

Laji Kulta Hopea Pronssi Yhteensä
10 000 metrin juoksu 9 4 4 17
5 000 metrin juoksu 1 4 3 8
Maraton 1 1 2 4
1 500 metrin juoksu 0 1 0 1

Naiset [muokkaa]

Laji Kulta Hopea Pronssi Yhteensä
10 000 metrin juoksu 5 5 3 13
5 000 metrin juoksu 3 1 5 9
1 500 metrin juoksu 0 0 1 1
Maraton 0 0 1 1

Etiopian MM-mitaliurheilijat [muokkaa]

Urheilija Kulta Hopea Pronssi Yhteensä Vuodet
Kenenisa Bekele 5 0 1 6 2003–2009
Haile Gebrselassie 4 2 1 7 1993–2003
Tirunesh Dibaba 4 0 0 4 2003–2007
Berhane Adere 1 2 0 3 2001–2005
Meseret Defar 1 1 2 4 2005–2011
Derartu Tulu 1 1 0 2 1995–2001
Gete Wami 1 0 1 2 1999–2001
Gezahegne Abera 1 0 0 1 2001
Ibrahim Jeilan 1 0 0 1 2011
Sileshi Sihine 0 3 1 4 2003–2007
Fita Bayisa 0 1 1 2 1991–1993
Assefa Mezgebu 0 1 1 2 1999–2001
Kebede Balcha 0 1 0 1 1983
Millon Wolde 0 1 0 1 2001
Werknesh Kidane 0 1 0 1 2003
Deresse Mekonnen 0 1 0 1 2009
Meselech Melkamu 0 1 0 1 2009
Ayelech Worku 0 0 2 2 1999–2001
Ejegayehu Dibaba 0 0 2 2 2005
Kutre Dulecha 0 0 1 1 1999
Wude Ayalew 0 0 1 1 2009
Tsegay Kebede 0 0 1 1 2009
Aselefech Mergia 0 0 1 1 2009
Dejen Gebremeskel 0 0 1 1 2011
Feyisa Lilesa 0 0 1 1 2011
Imane Merga 0 0 1 1 2011

Lähteet [muokkaa]