Pentti Haanpää

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pentti Haanpää
Pentti Haanpää Piippolan Lamusuolla vuonna 1950.
Pentti Haanpää Piippolan Lamusuolla vuonna 1950.
Syntynyt 14. lokakuuta 1905
Pulkkila
Kuollut 30. syyskuuta 1955
Pyhäntä
Ammatit kirjailija
Kansallisuus suomalainen
Ensiteokset Maantietä pitkin (1925)
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Pentti Mikael Haanpää (14. lokakuuta 1905 Pulkkila30. syyskuuta 1955 Pyhäntä[1]) oli suomalainen kirjailija, joka tunnetaan erityisesti laajasta novellituotannostaan. Haanpää kirjoitti noin 350 novellia[2] ja kymmenen joko hänen elinaikanaan tai myöhemmin julkaistua romaania[3]. Hänet palkittiin Pro Finlandia -mitalilla vuonna 1948[4].

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haanpää syntyi perheen esikoisena Pohjois-Pohjanmaalla silloisessa Pulkkilan Leskelän kylässä (myöhemmin Leskelä liitettiin Piippolan kuntaan) yhteiskunnallisesti ja kirjallisesti toimeliaaseen sukuun. Hänen isoisänsä Juho Haanpää oli maanviljelijä ja valtiopäivämies, joka julkaisi nimellä J. Haanpää kaksi kirjaa, Matin-mutka ja Mitä puuttuu.. Isä oli kauppias Mikko Haanpää, äiti Maria Susanna o.s. Keckman[5]. Itse Haanpää hankki kirjoittamistottumusta kirjoittamalla Pääskyseen[6] sekä myöhemmin Nuoreen voimaan ja Panuun.[7].

Haanpää meni 1940 naimisiin kirjanpitäjä Alli Karjalaisen kanssa. Pariskunnalle syntyi tytär Elsa vuonna 1945. Avioliitto oli 1940-luvulla risainen, ja Haanpäällä oli suhde helsinkiläisen kommunistin Aune Laurikaisen kanssa, mikä on selvinnyt myöhemmin julkaistuista kirjeistä[8].

Pentti Haanpää hukkui kalastusretkellä 30. syyskuuta 1955 Pyhännän Iso-Lamujärveen.[9]

Maine tuli ja meni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haanpää julkaisi ensimmäisen novellikokoelmansa Maantietä pitkin 1925. Arvostelut olivat kiittävät. Häntä verrattiin jopa Aleksis Kiveen ja pidettiin suomalaisen kirjallisuuden suurena lupauksena.

Haanpää kuitenkin kirjoitti itsensä pannaan vuonna 1928 ilmestyneellä tarinakokoelmalla Kenttä ja kasarmi. Se perustui hänen armeijakokemuksiinsa. Haanpään alkuperäinen kustantaja WSOY vaati kirjailijaa poistamaan teoksesta ”brutaalisia” kohtia, mutta Haanpää ei suostunut[10]: ”Kuvaa ei saa kauniimpaa kun malli on”, hän vastasi.lähde?

Lopulta Kentän ja kasarmin julkaisi pieni vasemmistolainen kustantaja Kansanvalta.[11] Kirjan aiheuttama julkinen tuohtumus erityisesti äärioikeiston piireissä oli syvä, ja yleensä sovitteleva Mika Waltari näki jopa tarpeelliseksi julkaista oman, ”oikeamman” näkemyksensä tasavallan armeijasta (Siellä missä miehiä tehdään, 1931). Jo aikanaan Haanpään teos sai kuitenkin puolustajiakin, jotka kiittelivät teoksen realismia, esimerkiksi Huugo Jalkanen (Uuden Suomen Iltalehti), Antero Kajanto (Suomen Sosialidemokraatti), kirjoittaja Liitossa ja nimimerkki H-a Savon Sanomissa.[12] Jälkiviisauden valossa Haanpää oli kuitenkin kirjoittanut esiin nuoren tasavallan armeijan todelliset ongelmat ja epäoikeudenmukaisuudet.

Haanpää jatkoi tinkimättömällä linjallaan ja joutui mielipiteidensä vuoksi pitkään paitsioon, joka kesti aina 1940-luvulle. Hänen oli vaikeaa löytää tekstilleen julkaisijoita. Monet hänen keskeisistä teoksistaan julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen. Vuonna 1931 kirjoittamaansa Noitaympyrää, jota Haanpää on sanonut parhaaksi teoksekseen, Haanpää tarjosi Otavalle, WSOY:lle ja Minervalle vaikka varmasti ymmärsi, ettei sitä 1930-luvulla julkaista.

Haanpää tuotannon arvostus on kuitenkin vuosikymmenten mittaan vain kasvanut.[13]

Korpisotaa palautti arvon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Armeijaan kriittisesti suhtautunut Haanpää taisteli talvisodassa rintamajoukoissa ja jatkosodassa huoltojoukoissa. Hänelle sota oli kärsimystä, pelkoa ja uupumusta. Välirauhan aikana alkoi Haanpään maineen palautus, kun Otava julkaisi Haanpään talvisodasta kertovan teoksen Korpisotaa, joka oli sijoittunut palkintosijalle yhtiön sotakuvauksia koskevassa kirjoituskilpailussa. Jatkosodan tuntojaan Haanpää kirjoitti kokoelmaan Yhdeksän miehen saappaat.

Sodan jälkeen julkaistu Haanpään parhaita novelleja sisältänyt Jutut-kokoelma vakiinnutti Haanpään aseman arvostettuna mestarina ja normalisoi kustantajasuhteen niin, että ennen boikotoidut sisällytettiin nyt koottuihin teoksiin.

Keväällä 1953 Haanpää teki ainoan ulkomaanmatkansa Sylvi Kekkosen johtaman suomalaisen kulttuurivaltuuskunnan mukana Kiinaan. Kaksi kuukautta kestäneen matkan vaikutelmista hän julkaisi 1954 matkakirjan Kiinalaiset jutut.

Pohjoisen ja maaseudun kuvaaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haanpään tuotannossa toistuvia aiheita ovat yhteiskunnan ongelmat, maaseutu ja sen ihmiset sekä luonto ja sen kiertokulku, maa ja maattomuus. Haanpää oli leimallisesti pohjoisen Suomen kirjailija.

Haanpään tekstille tyypillistä oli realismi ja yhteiskuntakritiikki. Hän oli myös yksi Suomessa harvinaisia veijari-teeman kehittelijöitä kuvaamalla poikkeuksellisen nokkelia selviytyjiä.

Markkinatalouden ilmiöitä tarkasti erittelevän ja niitä kritisoivan, vuosikymmeniä julkaisematta lojuneen Noitaympyrän (1931) perusteella jotkut ovat leimanneet Haanpään kommunistiksi. Vasemmistosympatioistaan huolimatta hän kuitenkin kaihtoi kaikkia yksilöä sitovia massaliikkeitä.

Jälkimaine[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haanpään jälkimainetta on tukenut hänen maineensa kirjailijoiden suosimana kirjailijana. Muiden ohella Erno Paasilinna piti tätä tehokkaasti näkyvillä. Kouluja käymättömän jätkämiehen maine on kauan sitten käsitetty rooliksi. Jälkeen jääneistä papereistaan päätellen Haanpää suhtautui kirjailijan tehtäväänsä poikkeuksellisen syvällisesti ja pitkäjännitteisesti. Hän jopa opetteli kieliä kyetäkseen lukemaan aikakauden merkkiteoksia. Eräs hänen novellinsa näyttäisi saaneen suoria vaikutteita James Joycelta niin varhain, ettei Joycea tunnettu vielä edes Suomen akateemisissa piireissä.

Kirjallisuuden klassikkona Haanpää on harvoja lyhyen tekstin suomalaisia mestareita. Sangen yleisesti hänen romaaninsa arvioidaan – Noitaympyrää ehkä lukuun ottamatta – novelleja heikommiksi.

Pentti Haanpään tuotantoa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Maantietä pitkin, 1925, ruots. Hemfolk och strykare
  • Rikas mies (näytelmä), 1925/1956
  • Kolmen Töräpään tarina, 1927
  • Tuuli käy heidän ylitseen, kertomuksia, 1927
  • Kenttä ja kasarmi: kertomuksia tasavallan armeijasta, 1928
  • Hota-Leenan poika, 1929
  • Karavaani ja muita juttuja, 1930
  • Noitaympyrä, 1931/1956
  • Väljän taivaan alla, 1932/1956
  • Ilmeitä isänmaan kasvoilla, 1933/1956
  • Pojan paluu (näytelmä), 1933/1956
  • Vääpeli Sadon tapaus, 1935/1956
  • Isännät ja isäntien varjot: romaani talonpojan sortumisesta, 1935
  • Syntyykö uusi suku eli Kaaleppi Köyhkänän vanhuus, romaani, 1937
  • Lauma, kertomuksia, 1937
  • Taivalvaaran näyttelijä, romaani, 1938
  • Ihmiselon karvas ihanuus, novelleja, 1939
  • Korpisotaa, 1940, ransk. Guerre dans le Désert Blanc (3. p., 1999, sisältää ennenjulkaisemattoman muistelman talvisodasta)
  • Nykyaikaa, kertomuksia, 1942
  • Yhdeksän miehen saappaat, 1945
  • Jutut: valikoima tuotannosta, 1946/1952
  • Heta Rahko korkeassa iässä: uusia juttuja, 1947
  • Jauhot: tarina pakkasen jäljiltä, 1949
  • Atomintutkija, 1950
  • Iisakki Vähäpuheinen: muutamia muistelmia hänen elämästään, 1953
  • Kiinalaiset jutut: muistikuvia (matkakirja), 1954
  • Kolme mestarijuttua, 1955
  • Puut (kesken jäänyt romaani), 1955
  • Valitut teokset, 1955
  • Kootut teokset, 1956–1958 (10 osaa)
  • Maa- ja metsäkyliltä: Iltalehden alakertasarja 1927–1928 (koonnut Eino Kauppinen), 1968
  • Kirveeniskuja. (valikoinut Veikko Huovinen), 1971
  • Kootut teokset, 1976 (8 osaa)
  • Kairanmaa: valitut jutut. (toim. Erno Paasilinna), 1985
  • Vanha voiman mies: novelleja ja kirjoituksia. (toim. Vesa Karonen), 1995
  • Kiinalaiset jutut ja Kiinan-matkan päiväkirja. (toim. Esko Viirret) 2001
  • Ilmeitä isänmaan kasvoilla, (novelleja, toim. Matti Salminen), Into 2013

Dramatisointeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haanpään tuotantoa on myös dramatisoitu:[14]

  • Elämän keinot (1977)
  • Elämän keinot (2001)
  • Hota-Leenan poika & Taneli Hotakka (1995)
  • Ilmeitä isänmaan kasvoilla (1980)
  • Isännät ja isäntien varjot (1995)
  • Muistikirjavetäisyjä (2000)
  • Noitaympyrä (1987)
  • Noitaympyrä (1979)
  • Omia asioita (2002)
  • Pojan paluu (2003)
  • Punainen puu (2005)
  • Syksystä kevääseen (1991)
  • Taneli Hotakka (1994)
  • Töräpään iso (1965)

Muita julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varsinaisen kirjallisen tuotannon lisäksi Haanpään jäämistöstä on toimitettu kirjeitä ja päiväkirjamerkintöjä sisältäviä teoksia.

  • Muistiinmerkintöjä vuosilta 1925–1939, toim. Hannu Taanila, Otava, 1976
  • Kirjeitä kahdesta sodasta: Pentti Haanpään kirjeet vaimolleen Aili Haanpäälle talvisodasta ja jatkosodasta: Otava, 1977
  • Kirjeet, toim. Esko Viirret ja Vesa Karonen, Otava, 2005

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pentti Haanpää Kirjastovirmassa, viitattu 22.9.2013
  2. Salminen, s. 300
  3. Salminen, s. 286–287
  4. Miia Lampinen, Pentti Haanpää, Sininen laulu, Teema, Yle.fi, viitattu 22.9.2013
  5. Salminen, s. 13–15
  6. Salminen, s. 34
  7. Salminen, s. 288–289
  8. Vesa Karonen, Sosialismia Amerikasta, juttuja Piippolasta, Helsingin Sanomat 15.9.2013 s. C 20
  9. Salminen, 277–284 (kuolema ja hautaus)
  10. Salminen, s. 57–58
  11. Salminen, s. 59
  12. Salminen, s. 60
  13. Juhani Sipilä, Kolumni, Yliopistolainen 7/05
  14. Näytelmä.fi

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Eino Kauppinen, Pentti Haanpää 1. Nuori Pentti Haanpää 1905–1930, 1966
  • Aarne Kinnunen: Haanpään pitkät varjot Pentti Haanpään kertomataiteesta, 1982
  • Vesa Karonen: Haanpään elämä, 1985
  • Juhani Koivisto: Leipää huudamme ja kiviä annetaan. Pentti Haanpään 30-luvun teosten kytkentöjä aikansa diskursseihin, todellisuuteen ja Raamattuun, 1998
  • Esko Viirret: Haanpään siivellä, 2005
  • Anssi Sinnemäki: Sota Kentästä ja kasarmista. Paasilinna 2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Pentti Haanpää -sitaatteja.