Veikko Huovinen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Veikko Huovinen
Huovinen Havukka-ahon ajattelija -elokuvan kuvauksissa 4. elokuuta 2009.
Huovinen Havukka-ahon ajattelija -elokuvan kuvauksissa 4. elokuuta 2009.
Syntynyt 7. toukokuuta 1927
Simo
Kuollut 4. lokakuuta 2009 (82 vuotta)
Sotkamo
Ammatit metsänhoitaja, kirjailija
Kansallisuus suomalainen
Äidinkieli suomi
Ensiteokset Hirri (1950)
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Veikko Johannes Huovinen (7. toukokuuta 1927 Simo[1]4. lokakuuta 2009 Sotkamo[2]) oli suomalainen kirjailija ja metsänhoitaja.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Veikko Huovinen syntyi Simon kunnassa 1927. Hänen ollessaan puolivuotias perhe muutti Sotkamoon, missä hän asui kuolemaansa saakka. Lapsena hänen kerrotaan olleen ilkikurinen ja hulluja tarinoita kertova poika mutta pohjimmiltaan kunnollinen. Huovisten kotona luettiin paljon, ja Veikkokin kahlasi lapsena läpi kaikki Tarzanit ja Robinson Crusoen.

Huovinen kävi Kajaanin yhteislyseota. Koulun katkaisi sota, johon Huovinen osallistui vapaaehtoisena ilmatorjuntamiehenä jatkosodan loppuvaiheessa kesällä 1944. Hänen isänsä Juho Huovinen oli mielipiteiltään antifasistinen, mikä jäi pojan mieleen. Veikko Huovinen suoritti ylioppilastutkinnon sodan jälkeen 1946, oli metsätöissä ja lähti sitten opiskelemaan Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan, mistä hän valmistui metsänhoitajaksi 1952.[3] Opiskeluaikanaan hän oli hiljainen ja eristäytynyt, ja sellaisena hän piti itseään myöhemminkin. Yli viidenkymmenen kirjailijavuotensa aikana hän esiintyi julkisuudessa vain harvoin.[4]

Huovinen työskenteli metsänhoitajana vuosina 1953–1956, ja näihin aikoihin hän tapasi tulevan puolisonsa, hammaslääkäri Hilkka Hemmingin. Pari avioitui vuonna 1958. Tämän jälkeen Huovinen jättäytyi vapaaksi kirjailijaksi. Kirjoittamisen ohella hän toimi myös kirjojen toimittajana ja kuvateosten tekstien tekijänä.

Huovinen sai Pro Finlandia -mitalin 1969. Vuonna 1999 hänelle myönnettiin professorin arvonimi pitkäaikaisesta työstä suomalaisen kirjallisuuden ja kulttuurin parissa. Kirjallisuuden valtionpalkinnon hän sai kolmesti. Puukansan tarina -kirjastaan (1984) hän sai valtion tiedonjulkistamispalkinnon, ja teos oli ehdokkaana Finlandia-palkinnon saajaksi.

Veikko Huovinen kuoli vaikeaan sairauteen Sotkamossa 4. lokakuuta 2009.[2]

Kirjallinen tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huovinen aloitti uransa kirjoittamalla kertomuksia ja tarinoita lehtiin. Ollessaan opiskeluaikana kesällä 1949 palovartijana Vuokatissa hän alkoi kirjoittaa tosissaan. Näin syntyi novellikokoelma Hirri (1950), hänen esikoisteoksensa. Kokoelma sai lehdissä lämpimän vastaanoton ja Huovisen esikuva Pentti Haanpää lähetti tekijälle kannustavan kirjeen[5]. Jo esikoisen perusteella Huovista alettiin pitää omaperäisenä kansankuvaajana, joka jatkoi Joel Lehtosen ja Ilmari Kiannon perinnettä.

Vuonna 1952 ilmestyi Havukka-ahon ajattelija, joka nousi Huovisen tunnetuimmaksi teokseksi. Havukka-ahon lämmin huumori ja luonnonkuvaus vetosivat suomalaisiin ja tekivät hänestä hetkessä yhden Suomen rakastetuimmista kertojista. Kirjan sankari, mustaviiksinen ”korpifilosofi” Konsta Pylkkänen harrastaa näkäräisiä, piipunpolttoa ja sinisiä ajatuksia. Hänellä on läheinen suhde luontoon, ja hän elää sen kanssa sopusoinnussa. Konstasta Huovinen kirjoitti muitakin kirjoja, kuten teokset Konstan Pylkkerö (1961) ja Konsta Pylkkänen etsii kortteeria (2004).

Huovisen teosten ilmapiiri on useimmiten elämänmyönteinen, ja niiden huumori on iloista ja tarttuvaa. Esimerkki tästä on romaani Hamsterit (1957), joka kertoo keski-ikäisen miehen Hamsterin ja hänen naapurikseen muuttavan Rurikin suunnitelmasta kerätä elintarvikkeita ja selviytymistarpeita talven kovia pakkasia varten. Toinen samanhenkisellä huumorilla kirjoitettu tunnettu teos on Lampaansyöjät (1970). Se on tarina kahdesta miehestä, jotka lähtevät erämatkalle Kainuuhun, Koillismaalle ja Lappiin. Aivan tavallisesta erämatkasta tosin ei ole kyse, sillä metsästyksen kohteena ovat lampaat, ja lisäksi erämiehet yöpyvät hotelleissa ja syövät ravintoloissa. Kirja kuvaa, millaisia ovat miesten puheet, kun he ovat irrallaan, luonnon helmassa ja humalassa. 1970-luvun voimakkaasti politisoitunutta ilmapiiriä Huovinen kommentoi monissa "lyhyitä erikoisia" sisältävissä kokoelmissaan, kuten Rasvamaksassa (1973).

Myöhemmissä teoksissa Huovisen huumori muuttuu mustemmaksi ja satiirisemmaksi. Tätä huumorin lajia edustavat kolmea pirullista viiksiniekkaa kuvaavat, tosiasioita ja mielikuvitusta sekoittavat Veitikka: A. Hitlerin elämä ja toiminta (1971), Joe-setä: aikalaisen kertomuksia Josef Stalinista (1988) ja Pietari Suuri hatun polki (1995). Näissä teoksissa Huovinen keksii omia historioitaan ja parodioi historiankirjoitusta. Etenkin Veitikka sai hämmentyneen vastaanoton, kun lukijat eivät ymmärtäneet, mikä kirjassa on totta ja mikä ei.[6] Chaplinin Diktaattorin tavoin Veitikan tarkoitus oli opettaa nauramaan hirmuhallitsijoille, näkemään heidän valheidensa läpi. Historian hirmuhahmojen edesottamuksia saattelee Huovisella väliin rehevä, väliin kolea nauru.

Huovisen viimeiseksi teokseksi jäi oman lapsen masennuksesta ja itsemurhasta kertova Pojan kuolema. Kirjailija toivoi sen olevan avuksi muille saman kokeneille.[7]

Erilaisten huumorin asteiden kirjo ja kainuulainen murre antavat Huovisen kansanomaiselle ilmaisulle ja yhteiskuntakritiikille syvyyttä. Hän kirjoitti yli kolmekymmentä teosta, ja niitä on käännetty lukuisille kielille.

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romaanit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Novellikokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elämäkerralliset teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoelmia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Vapaita suhteita: Valitut erikoiset. WSOY, 1974. ISBN 951-0-06393-2.
  • Sinisiä ajatuksia. WSOY:n kirjallinen äänilevy 13, 1976.
  • Lohkaisuja, toimittaneet Mauri Auvinen ja Jouni Hirvaskero, Otava 1979.
  • Kootut teokset 1–10. WSOY 1984–1986.
  • Pirunkalan leuat: Ajatuksia sodasta ja loistavista voitoista. WSOY, 1991. ISBN 951-0-17356-8.
  • Naiset on kultia. WSOY, 1996. ISBN 951-0-21413-2.
  • Porsaan paperit: Eläinaiheiset erikoiset. WSOY, 1999. ISBN 951-0-23857-0.
  • Kolme viiksiniekkaa. (Veitikka, Joe-setä, Pietari Suuri hatun polki). WSOY, 2003. ISBN 951-0-27861-0.
  • Sinisilmäinen ohjus ja muita sotaisia kertomuksia. WSOY, 2003. ISBN 951-0-28248-0.
  • Bakulainen pahvala: 113 valittua tarinaa. Kaksi nidettä kotelossa. WSOY, 2005. ISBN 951-0-30782-3.

Näytelmiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tiikeri ja leijona, näytelmä, Helsingin Kansallisteatteri 1961.
  • Saatana kun yskittää – Suuri paneelikeskustelu, Kajaanin kaupunginteatteri 1992 ja TV2 1993.

Muita teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • (toim.) Pohjoiset erätarinat, WSOY 1967.
  • Tapion tarhat. Metsäpoliittista tarkastelua, Otava 1969.
  • Kajaani Oy 70-vuotta 1977. Kajaani. Kajaani Oy 1977.
  • Suomen saloilla. Kertomuksia ja perimätietoa savotoilta ja uittopurojen varsilta, Helsinki 1981.
  • Kainuun kuvia, kuvat Jorma Komulainen, Helsinki 1976.
  • Seitsemän sinisen takana. Kuvakirja Sotkamosta. Kuvat Eero Kemilä, Otava 1986.

Elokuvasovituksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kuka kukin on 2007, Otava 2006.
  2. a b Kirjailija Veikko Huovinen on kuollut 5.10.2009. Helsingin Sanomat. Viitattu 5.10.2009.
  3. Liukkonen 2009.
  4. Lyytinen, Jaakko: Vakava veitikka Ylioppilaslehti. 17.5.2000. Viitattu 30.9.2011.
  5. Liukkonen 2009.
  6. Liukkonen 2009.
  7. Marja-Liisa Lappalainen: Pekka ui kuolemaan. Ilta-sanomat 22.2.2007, s. 35.
  8. Maakuntakirjailijat-mitali Veikko Huoviselle ja Oiva Arvolalle 16.11.2008. MTV3. Viitattu 16.11.2008.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Liukkonen, Tero: Veikko Huovinen: Kertoja, veitikka, toisinajattelija. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia, 675. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997. ISBN 951-717-990-1.
  • Rajala, Panu: Hirmuinen humoristi: Veikko Huovisen satiirit ja savotat. Helsinki: WSOY, 2012. ISBN 978-951-0-38952-2.
  • Seppälä, Arto: Ajatus on hiirihaukka: Veikko Huovinen, humoristi. 2., uusittu painos (1. painos 1975). Helsinki: WSOY, 1992. ISBN 951-0-18199-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]