Maaltamuutto

Maaltamuutto on yhteiskunnallinen rakennemuutos, jossa väestö siirtyy maaseudulta taajamiin. Se liittyy maatalouden koneellistumiseen, tilakoon kasvuun ja ylipäänsä siirtymiseenä vähemmän työvoimaa vaativiin viljelymenetelmiin. Suomessa maaltamuuttoa on lisännyt metsätalouden koneellistuminen.

Suomessa maaltamuuttoa on tapahtunut 1800-luvun loppupuolelta asti. Vuonna 1860 maa- ja metsätalouden parissa työskenteli yli 90 % työvoimasta, vuonna 1900noin 75 %, vuonna 1960 35 % ja vuonna 2000 alle 10%. Maaltamuutto oli Suomessa voimakkaimmillaan 1960- ja 1970-luvuilla ja se suuntautui paitsi Etelä-Suomeen suurkaupunkien liepeille rakennettuihin lähiöihin, myös Ruotsiin etenkin Tukholman ja Göteborgin seuduille. Selvimmin maaltamuutto tuntui Itä- ja Pohjois-Suomessa, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Kainuun ja Lapin maakunnissa. Muuttoliike maaseudulta kaupunkeihin kiihtyi uudelleen 1990-luvulla silloisen lamakauden seurauksena, ja tämä muuttoliike on jatkunut 2000-luvun puolelle. Viimeisimmässä muuttoaallossa muuttotappiosta ovat kärsineet Itä- ja Pohjois-Suomen lisäksi Satakunta ja Pohjanmaa sekä yksittäiset paikkakunnat, joilta teollisuutta on lakkautettu.

Katso myös

• Kaupungistuminen

Lähteet

• Jari Väisänen: Suomen taloushistoria
• Suomen tilastollinen vuosikirja 1960 - 1990;
• Horisontti, Napoleonista nykypäivään, Peruskoulun historia 1. - 2. painos, Keuruu 1995.