James Joyce

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
James Joyce
C. Ruf, James Joyce, 1918.
C. Ruf, James Joyce, 1918.
Syntynyt 2. helmikuuta 1882
Dublin, Irlanti
Kuollut 13. tammikuuta 1941 (58 vuotta)
Zürich, Sveitsi
Ammatit kirjailija, runoilija, toimittaja
Kansallisuus irlantilainen
Pääteokset Odysseus
Tuotannon kieli englanti
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

James Augustine Aloysius Joyce (2. helmikuuta 1882 Dublin, Irlanti13. tammikuuta 1941 Zürich, Sveitsi) oli irlantilainen kirjailija ja runoilija. Häntä pidetään yhtenä 1900-luvun tärkeimmistä kirjailijoista. Joycen tunnetuimpia teoksia ovat novellikokoelma Dublinilaisia (1914) sekä romaanit Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta (1916), Ulysses (1922), Finnegans Wake (1939, ei suomennettu). Teoksista varsinkin Ulysses on laajalti tunnettu ja kiistelty, ja sitä on sanottu yhdeksi 1900-luvun tärkeimmistä kaunokirjallisista teoksista.

Joycen tuotannossa ovat kokemukset Irlannista olennaisia, vaikka hän asui suurimman osan elämäänsä ulkomailla. Kirjojen tapahtumapaikat ja suurin osa teosten aiheista ovat peräisin Irlannista. Joyce loi Dublinista oman kirjallisen pienoismaailmansa.

Nuoruusvuodet Dublinissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

»Tarkkaan ottaen dublinilaiset ovat maanmiehiäni, mutta en välitä puhua heidän laillaan 'rakkaasta likaisesta Dublinistamme'. Dublinilaiset ovat toivottomin, hyödyttömin ja epäjohdonmukaisin ihmislaji, johon olen tutustunut Britteinsaarilla tai mannermaalla. Siksi heidän parlamenttinsakin on täynnä maailman pahimpia suunsoittajia.[1]»
(James Joycen lausunto ennen ensimmäistä maailmansotaa. Kaikesta huolimatta Joycen pääteokset käsittelevät juuri Dublinia, varsinkin moraalisesta ja psykologisesta näkökulmasta.)

James Joyce syntyi 1882 syvästi katoliseen dublinilaiseen virkamiesperheeseen. Joidenkin väitteiden mukaan synnyinpaikka olisi ollut dublinilainen slummi, mutta todellisuudessa Joycen synnyinkoti oli 41 Brighton Square hyvämaineisessa esikaupungissa.[2] James Joycen vanhemmat olivat John Joyce ja Mary Jane Murray. Isä-Johnin elämäntyyliä pidettiin tuhlailevana, ja Mary Jane Murrayn isä oli aikoinaan yrittänyt estää tyttärensä kihlautumisen John Joycen kanssa.[3] Vuonna 1916 ilmestyneessä teoksessaan Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta James Joyce kirjoitti pilkalliseen sävyyn isänsä lukuisista toimista luettelon, jonka mukaan John Joyce oli ”lääketieteen opiskelija, soutaja, tenori, harrastelijanäyttelijä, karjuva poliitikko, vähäinen maanomistaja, pikkusijoittaja, juoppo, mainio seuramies, jutunkertoja, jonkun sihteeri, joku viinatehtaassa, veronkantaja, vararikkoinen ja nykyisin oman menneisyytensä ylistäjä”.[4]

Marjorie FitzGibbon, James Joycen patsas, 1990.

Joycen perhe alkoi köyhtyä 1890-luvulla, lähinnä perheen isän John Joycen juopottelun ja huonon taloudenpidon vuoksi. Perheeseen oli syntynyt yhteensä kolmetoista lasta, joista kolme kuoli nuorena. James Joyce itse oli syntyneistä lapsista toinen, eloonjääneistä vanhin.[5]

Joyce aloitti koulunkäynnin 1888 paikallisessa Clongowes Wood Collegessa. Se oli Kildaren kreivikunnassa sijaitseva jesuiittojen sisäoppilaitos.[6] Joycen on sanottu olleen hyvä oppilas, vaikka häntä rangaistiin muun muassa ”karkeasta kielenkäytöstä” ja muista pienemmistä rikkeistä.[7] Joyce joutui lopettamaan koulunkäynnin Clongowes Wood Collegessa 1891, sillä perheen raha-asiat olivat entistä huonommalla tolalla.[8]

Jonkin aikaa Joyce ja hänen veljensä Stanislaus opiskelivat kristillisessä koulussa North Richmond Streetillä. John Joyce kuitenkin tapasi Clongowes Wood Collegen entisen rehtorin, isä Conmeen, jonka ansiosta James ja Stanislaus Joyce pääsivät siirtymään isä Conmeen Belvedere-jesuiittakouluun. Joycen myöhempien aikojen teoksista isä Conmeen hahmo esiintyy esimerkiksi Ulysseksessa.

Joyce menestyi koulussa hyvin, ja hän kirjoittautui Dublinin yliopistoon vuonna 1898 opiskellakseen kieliä, etenkin englantia, ranskaa ja italiaa. Hän toimi myös kaupungin kirjallisuus- ja teatteripiireissä, kirjoitti arvosteluja lehtiin ja ainakin kaksi näytelmää.

James Joyce hylkäsi katolisuuden 16-vuotiaana. Tuomas Akvinolaisen filosofiaa hän kuitenkin arvosti koko elämänsä. Joycen kirjassa Odysseus Buck Mulliganin henkilöhahmo toteaa Stephen Dedaluksella olevan ”kirottua jesuiittaverta suonissaan, paitsi että se virtaa vastapäivään”.[9] Useissa Joycen teoksissa esiintyvä Stephen Dedalus on Joycen kirjallinen omakuva.[10]

Jesuiittakoulussa Joyce pääsi tutustumaan yleiseen teologiaan, kristilliseen symboliikkaan ja rituaaleihin sekä latinankieliseen kirjallisuuteen. Tämä tuli myöhemmin esille useissa Joycen teoksissa. Kielistä Joyce tutustui myös latinaan ja saksaan. Joyce ei kuitenkaan monien aikansa kirjailijoiden tapaan opiskellut muinaiskreikkaa, mutta myöhempinä vuosina puhui jonkin verran nykykreikkaa.[9]

Nuoren Joycen kiinnostuksen kohteena olivat hyvin erilaiset kirjailijat, kuten Henrik Ibsen, Dante, Gerhart Hauptmann ja Gustave Flaubert.[11] Manner-Euroopasta tulevien taiteilijoiden lisäksi irlantilaista Joycea kiinnostivat myös eräät kotimaan kuuluisuudet. Näitä irlantilaisia olivat esimerkiksi William Butler Yeats ja John Millington Synge. Joyce käänsi yhden Syngen näytelmän italiaksi.[11]

1900-luvun alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joyce muutti Pariisiin 1902 opiskellakseen lääkäriksi ja tutustuakseen sen vireään taiteilijakaupunginosaan Montparnasseen. Aluksi Joyce hankki elantonsa kirjallisuusarvostelijana sanomalehdissä, mutta tätä uraa kesti vain vuoden verran.[12] Asuessaan Pariisissa Joyce joutui kokemaan kylmää ja nälkää ja hän velkaantui.[13]

Joyce palasi vuonna 1903 Irlantiin, jossa hänen äitinsä oli kuolemassa syöpään. Joyce viipyi Irlannissa äitinsä sairauden ajan. Tänä aikana perheen isän juopottelu lisääntyi entisestään. John Joycen kerrotaan eräänä iltana tulleen humalapäissään kotiin ja huutaneen raivoissaan sairaalle vaimolleen: ”Olen poikki, en kestä enää! Jos et parane, niin kuole! Kuole ja ole kirottu!”[14] Tilanne oli johtaa tappeluun Joycen isän ja nuoremman veljen välillä. James Joyce ei äitinsä pyynnöistä huolimatta suostunut ripittäytymään eikä osallistumaan pääsiäismessuun. Vielä äitinsä kuolinvuoteella Joyce kieltäytyi polvistumasta vuoteen ääreen, vaikka hänen enonsa niin vaati.[15]

Seuraavan vuoden tammikuussa syntyi yhdessä päivässä esseetarina Taiteilijan omakuva, jonka hän myöhemmin laajensi romaaniksi. 17. tammikuuta kirjoitettu luonnos oli alkujaan vain nimellä ”Taiteilijan muotokuva, kunnes Joyce laajensi hiomattoman tekstinsä romaanimuotoiseksi tarinaksi Stephen Hero. Tarina jäi kuitenkin julkaisematta, mutta siitä muovautui myöhemmin teos Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta. Aikakauslehdet eivät kuitenkaan suostuneet julkaisemaan tätäkään teosta. Omaelämäkerrallisen kertomuksensa lisäksi Joyce kirjoitti kolme tarinaa, jotka myöhemmin olivat Dublinilaisia -teoksen kannalta merkityksellisiä. Noissa kolmessa tarinassa Joyce käytti allekirjoituksena Stephen Daedalusta.[16]

10. kesäkuuta 1904 Joyce huomasi kadulla kauniina pitämänsä nuoren naisen, josta myöhemmin tuli hänen rakastettunsa Nora Barnacle. Joycen onnistui järjestää tapaaminen 16. kesäkuuta.[17] Tämä oli myöhemmin Joycelle tärkeä päivämäärä, sillä esimerkiksi Joycen pääteoksena pidetty Ulysses sijoittuu juuri kesäkuun 16. päivään 1904. Kirjassa esiintyy myös sama dublinilainen esikaupungin ranta, jolla Joyce tapasi Nora Barnaclen kyseisenä päivänä.

Syyskuussa 1904 Joyce asui pari päivää lääketieteen opiskelija Oliver St. John Gogartyn luona. Myöhemmin Gogarty oli esikuvana Ulysseksessa esiintyvän Buck Mulliganin hahmolle. Joyce, Gogarty ja seurueeseen kolmantena jäsenenä kuulunut Samuel Chenevix Trench asettuivat asumaan pieneen puolustustorniin, joka oli aikoinaan rakennettu Napoleonin hyökkäyksen varalta.[18] Sama torni esiintyi myöhemmin myös Ulysseksen alussa. Kolmikon yhteinen aika tornissa loppui kuitenkin lyhyeen, sillä muutaman päivän kuluttua Trench näki painajaista, otti puoliunessa valmiiksi ladatun revolverinsa, ampui huoneen takkaan ja oli osua Joyceen.[19][18]

Joyce ”karkasi” rakastettunsa Nora Barnaclen kanssa vuonna 1904 Zürichiin. Molemmat olivat taloudellisesti tiukoilla, eivätkä he pyytäneet vanhemmiltaan lupaa epäviralliselle liitolleen. Heitä on myöhemmin kuvailtu hyvinkin erilaisiksi, sillä Joyce oli sivistynyt aloitteleva kirjailija, kun taas Nora Barnacle oli ammattiltaan huonesiivooja.[20] Joyce toivoi saavansa Zürichistä työpaikan opettajana, mutta toive ei toteutunut. Zürichistä hän ja Nora siirtyivät nykyisen Kroatiaan alueella sijaitsevaan Pulaan. Jo muutaman kuukauden kuluttua he siirtyivät Triesteen. Samalla Joycen kirjallinen työ eteni, ja vuoden 1905 lopussa hänellä oli valmiina sekä alkuperäisversio Dublinilaisista että runoteos Kamarimusiikkia.[21] Teosten julkaiseminen sen sijaan osoittautui hankalammaksi. Joycen tosin onnistui saada lontoolainen kustantaja Grant Richards kiinnostumaan Dublinilaisista, mutta hanke kaatui kirjanpainajan vastustukseen. Kirjanpainaja esimerkiksi piti joitain Joycen tarinoita liian epäsiveellisinä julkaistavaksi.[22] Joycen vastaus kustantaja Richardsille oli:

»Ei ole minun vikani, että kertomuksissani leijuu tuhkapesien ja vanhojen jätteiden löyhkä. Uskon vakavissani, että viivytätte Irlannin sivistymistä, jos estätte irlantilaisia näkemästä itseään kunnolla hienosti kiillottamastani peilistä.[23]»

Dublinilaisten julkaisu sekä Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta -teoksen kansi. Itse teos valmistui 1916, mutta sen pohjana olleen esseen Taiteilijan omakuva Joyce luonnosteli yhdessä päivässä 1904.

Vuonna 1905 Joyce ja Nora Barnacle saivat ensimmäisen lapsensa Giorgion. Vuonna 1907 perheeseen syntyi seuraava lapsi, tytär Lucia. Noina vuosina Joycen kirjallinen ura alkoi edistyä, sillä 1909 hänen onnistui lopultakin saada kustantaja Dublinilaisille. Dublinin-matkansa aikana hän teki sopimuksen kustannusyhtiö Maunsel & Companyn kanssa.[24]

Myöhemmin Triestessä Joyce sai sisarensa puheista ajatuksen perustaa elokuvateatteri Dubliniin. Joyce esitteli suunnitelmansa paikallisille elokuvateatteriyrittäjille, ja vuonna 1909 hän palasi jälleen Irlantiin vuokratakseen tilat teatteria varten. Nimen Volta saanut teatteri avattiin samana vuonna,.[25] Volta-teatteri aloitti menestyksekkäästi, mutta pian Joyce sai vaivakseen vuokraisäntänsä. Häneltä vaadittiin maksua maksamattomista vuokrista, ja koko Joyce-suvun molemmat haarat sekä Dublinissa että Triestessä uhattiin haastaa samanaikaisesti oikeuteen.[26] Kaiken lisäksi Maunsel & Company ei ollut vieläkään sopimuksesta huolimatta julkaissut Dublinilaisia.

Kun Nora Barnacle lähti heinäkuussa 1912 tapaamaan äitiään, myös Joyce matkusti pian takaisin Irlantiin. Siellä hän kävi uusia vaivalloisia neuvotteluja Maunsel & Barnaclen kanssa. Lopulta yrityksen edustaja George Robert ilmoitti, että yritys oli päättänyt hävittää Dublinilaisten oikovedosliuskat.[27] Joycella itsellään oli kuitenkin näistä liuskoista jäljennökset, ja hän yritti tuloksetta tarjota ainoaa kappaletta muille kustantajille. Junamatkan aikana Joyce kirjoitti kustantajista satiirin:

»Nähkääs, todellisessa elämässä kaikenlaisia rahvaanomaisuuksia ja säädyttömyyksiä suvaitaan, kunhan niitä ei paineta. Voit sanoa, että runokirja ”on kuin perseestä repäisty”, voit kivahtaa kiusaajillesi ”paskan marjat”, mutta sinulla ei ole oikeutta painaa sanaa ”pahus”. Et voi myöskään painaa ilmauksia Wellingtonin muistomerkki, Sydney-bulevardi tai Sandymountin raitiovaunu, koska ne ovat liian arkisia, jotta taiteilija saisi kiinnittää niihin huomiota.[28]»

Joyce joutui odottamaan vielä kaksi vuotta, ennen kuin Grant Richards lopulta hyväksyi Dublinilaisten julkaisemisen. Teokseen oli tehtävä vain vähäisiä muutoksia, ja se ilmestyi lopulta kesäkuussa 1914.[28] Dublinilaisten jälkeen Joyce keskittyi seuraavaan teokseensa, Taiteilijan omakuvaan nuoruuden vuosilta. Jo maaliskuussa 1914 Joyce oli siirtynyt kirjoittamaan Ulyssesta, ja 1916 ilmestyi jo kauan luonnosvaiheessa valmiina ollut Taiteilijan omakuva. Se ei kuitenkaan saavuttanut kriitikoiden suosiota. Literary World -lehti kommentoi sitä sanoen: ”Herra Joycen uudesta kirjasta on hyvin vaikea sanoa mitään.”[29] Everyman taas totesi: ”Herra Joyce on älykäs kirjailija, mutta olisi omimmalla alueellaan kirjoittaessaan viemäreistä.”[29]

Vuodet Ulysseksen parissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ulysseksen kirjoittaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 1917 alkaen Joycen näössä alkoi esiintyä ongelmia. Hän joutui käymään elämänsä aikana läpi yksitoista silmäleikkausta.[30] Joycen silmäsairaus näkyy tässä vuonna 1922 tehdyssä piirroksessa.

Alun perin Joyce oli ajatellut Ulyssesta novelliksi Dublinilaisiin.[31] Hän on sanonut, että Homeroksen Odysseian henkilöhahmo Odysseus (englanniksi Ulysses) oli aina kiinnostanut häntä. Sen lisäksi, että Ulysses sisälsi nykyaikaisen yhteen päivään sijoitetun odysseian, se oli Joycen mukaan myös ”eeppinen kertomus kahdesta rodusta”, irlantilaisista ja juutalaisista.[31]

Vaikka ajatus Ulysseksesta oli ollut Joycen mielessä jo Dublinilaisten aikoihin, hän ei ollut päässyt kunnolla toteuttamaan suunnitelmiaan. Taloudellinen tilanne ja muiden töiden vaatima huomio olivat aiheuttaneet sen, että kirjoitustyö pääsi todella alkamaan vasta maaliskuussa 1914. Tilannetta helpotti se, että Harriet Weaver -niminen nainen alkoi tukea Joycea rahallisesti vuodesta 1917 alkaen.[32] Toisaalta kirjoitustyön tiellä oli pahoja esteitä, kuten ensimmäisen maailmansodan puhkeaminen. Joyce joutui perheineen pakenemaan Triestestä Zürichiin, joka sijaitsi puolueettomassa Sveitsissä. Matkalla Zürichiin Joyce oli vähällä joutua pidätetyksi vakoojana, mutta erään ystävän ansiosta hänen onnistui saada viisumi ja päästä Sveitsiin.[33]

Joyce kertoi käyttäneensä Ulyssekseen yhteensä 20 000 työtuntia.[34] Kirja itsessään käsittelee vain yhtä päivää, 16. kesäkuuta 1904, mutta sen kirjoittaminen vei Joycelta noin 2 500 normaalityöpäivää. Kuusipäiväisinä työviikkoina se merkitsi kahdeksan vuoden työtä ilman lomia.[34] Kirjoitustyössä saattoi olla päiviä, jolloin Joycen aika meni painimiseen vain muutaman lauseen kanssa.[35]

Ulysseksen julkaiseminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ulysses alkoi ilmestyä jatkokertomuksena Little Review -nimisessä yhdysvaltalaislehdessä 1918. Vuoteen 1920 mennessä romaanista oli ehtinyt ilmestyä lehden sivuilla vasta noin puolet. Joyce ei myöskään saanut kustantajaa teokselle, vaikka olikin jo tullut kuuluisaksi ja nautti arvostusta useiden kollegojensa keskuudessa. Syynä oli, että Ulysseksen latominen olisi ollut liian suuri urakka. Silloisella tekniikalla latominen olisi hyvinkin voinut kestää pari vuotta,[34] joten Joycea vaadittiin lyhentämään teosta, mihin hän ei kuitenkaan suostunut.

Lisää takaiskuja tuli, sillä Ulysseksen lehdessään julkaisseet toimittajat haastettiin oikeuteen kirjan epäsiveellisyyden vuoksi. Jo aikaisemmin Yhdysvaltain postilaitos oli käyttänyt lain sille suomaa oikeutta epäsiveellisen materiaalin takavarikoimiseen, mutta takavarikot eivät olleet saaneet Little Reviewin toimittajia luopumaan pyrkimyksistään saada Odysseus julkaistuksi. Oikeudenkäynnin seurauksena Ulysses joutui kuitenkin Yhdysvalloissa julkaisukieltoon.[36] Lisäksi Little Review -lehden toimittajat tuomittiin viidenkymmenen punnan sakkoihin.[34] Vaikka Ulysses olikin nyt kielletty Yhdysvaltojen markkinoilla, Joyce saattoi julkaista sen Euroopassa.

Kesällä 1920 pariisilainen kirjakauppias Sylvia Beach ja Joyce tapasivat toisensa. Beach oli kertonut ”palvovansa James Joycea”.[37] Joyce ja Beach tutustuivat eräillä kutsuilla, ja myöhemmin Joyce kävi Beachin kirjakaupassa ja vietti siellä paljon aikaansa tavaten muita merkittäviä kirjailijoita. Samanaikaisesti Ulysseksen julkaisusta käytiin taistelua Yhdysvalloissa. Oikeuden päätöksen saatuaan Pariisissa majaileva Joyce kertoi siitä Beachille: ”Nyt minun kirjaani ei julkaista ikinä.”[38] Tilanne näytti synkältä, sillä jo aiemmin oli Ulysseksen ilmestyminen Britanniassa epäonnistunut. Syynä oli se, etteivät sikäläiset kirjapainot halunneet tarttua hankkeeseen. Paikallinen lain mukaan nimittäin myös kustantajaa ja kirjapainoa vastaan voitaisiin nostaa syyte, jos kirjan todettaisiin rikkovan lakia.[38] Siispä mikään kirjapaino ei halunnut painaa Ulyssesta.

Sylvia Beach kertoo ehdottaneensa Joycelle, että hänen kirjakauppansa Shakespeare and Company julkaisisi Ulysseksen. Joyce suostui tarjoukseen heti.[38] Lopulta Ulysses ilmestyi Joycen syntymäpäiväksi 1922. Painos käsitti vain tuhat kappaletta, mutta kirjan ostajien joukossa oli useita huomattavia kirjallisuuden nimiä. Sylvia Beachin Shakespeare and Company -nimisten muistelmien mukaan muun muassa Ernest Hemingway tilasi Ulyssesta useita kappaleita.[39] Teoksen ilmestyttyä esimerkiksi George Bernard Shaw kommentoi uutuutta:

»Luin katkelmia Ulysseksesta, kun se ilmestyi jatkokertomuksena. Se on vastenmielinen selvitys eräästä kulttuurimme inhottavasta vaiheesta, mutta se on totuudenmukainen, ja haluaisinkin piirittää koko Dublinin, pyydystää kaikki mieshenkilöt iältään 15 ja 30 vuoden väliltä ja pakottaa heidät lukemaan koko tuon rivosuisen, sairasmielisen pilkan ja ruokottomuuden.[40]»

Samalla kun Ulyssesta ladottiin, Joycen silmäongelmat pahenivat. Hän oli jo aikaisemmin kärsinyt näön heikkenemisestä, mutta Pariisissa hän joutui hakeutumaan hoitoon uudelleen. Pahimmilla hetkillä Nora Barnacle joutui hoivaamaan Joycea tuntikausia kosteilla kääreillä, ja Sylvia Beach kertoo, että lääkärin vastaanotolla Joyce oli vähällä pyörtyä kivusta.[41] Joyce joutui matkustamaan Pariisista Zürichiin silmäleikkaukseen. Leikkauksen jälkeen hänen kuvaillaan erottaneen esineiden ääriviivoja ja pystyneen lukemaan suurtakin tekstiä vain kahden suurennuslasin avulla.[42] Vaikka Joyce joutui turvautumaan entistä enemmän kuuloonsa, hänellä oli apuna loistava muisti. Sylvia Beach on muistelmissaan huomauttanut tapauksesta, joka sattui Joycen ollessa toipilaana silmähoidon jälkeen. Joyce oli pyytänyt Beachia tuomaan mukanaan kirjan Lady of the Lake ja avaamaan sen sattumanvaraisesti jostakin kohdasta ja lukemaan kyseiseltä sivulta yhden säkeen. Beachin kertoman mukaan Joyce pystyi lukemaan ulkomuistista koko sivun ja vielä seuraavan sivun virheettömästi.[43] Hyvästä muistista huolimatta silmäsairaus hidasti Joycen kirjoitustyötä, sillä hän ei kertomansa mukaan koskaan sanellut teoksiaan vaan kirjoitti ne itse käsin.[33]

Ulysseksen ilmestymisvuonna 1922 kirjaa alettiin toimittaa salaa myös Yhdysvaltoihin. Se ei ollut julkaisukiellossa Kanadassa, joten kirjat saattoi lähettää sinne ja kuljettaa myöhemmin rajan yli. Sylvia Beachin muistelmien mukaan tässä työssä oli merkittävä osa Ernest Hemingwaylla, joka järjesti ystävänsä salakuljettamaan Ulyssesta rajan yli housuihin piilotettuna.[44] Samana vuonna englantilainen Egoist Press julkaisi Shakespeare and Companyn ladelmaa käyttäen Ulysseksesta kahdentuhannen kappaleen painoksen. Kirjoja yritettiin lähettää Yhdysvaltoihin, mutta sikäläinen postilaitos takavarikoi ne.[34] Kirjoja painettiin viisisataa lisäkappaletta, mutta ne jäivät Englannin tullissa kiinni ja tuhottiin yhtä lukuun ottamatta.[34] Samaan aikaan Shakespeare and Company jatkoi kirjojen myyntiä. Sylvia Beachin mukaan asiakaskuntaa oli aina Intiassa, Kiinassa ja Japanissa saakka.[45] Osa yhdysvaltalaisille ja englantilaisille asiakkaille myytävistä Ulysseksista naamioitiin toisiksi kirjoiksi.[45]

Vaikka joitain kappaleita saatiin toimitetuksi Yhdysvaltoihin, laki esti kirjan laajamittaisen julkaisun. Lisäksi yhdysvaltalainen kustantaja Samuel Roth alkoi julkaista lehdessään Two Worlds siistittyjä versioita Joycen teksteistä. Joyce laati asiasta vetoomuksen, johon hän sai 167 allekirjoitusta kuuluisilta henkilöiltä. Vetoomukseen kirjoittivat nimensä esimerkiksi Albert Einstein ja E. M. Forster.[34]

Ulysses vapautui julkaisukiellosta vasta 1933. Uuden oikeudenkäynnin jälkeen tuomari M. Woolsey totesi:

»Vaikuttava kommentaari miesten ja naisten sisäisestä elämästä... Olen täysin selvillä siitä, että eräiden kohtaustensa ansiosta Odysseus on liian voimakasta lääkettä joidenkin herkkien, vaikkakin normaalien, ihmisten nautittavaksi. Olen päätynyt pitkän pohdinnan jälkeen siihen mielipiteeseen, että vaikkakin Odysseus epäilemättä kohdittain vaikuttaa lukijaan jonkin verran oksettavasti, sen tarkoitus ei kuitenkaan missään kohdin ole olla sukupuolisia haluja kiihottava. Sen tähden Ulysses voidaan sallia Yhdysvalloissa.[36]»

Vuodet Ulysseksen jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

A child is sleeping
An old man gone
Oh, Father forsaken
Forgive your son!

– James Joycen runosta Ecce Puer[46]

Kun Ulysses vihdoin oli ilmestynyt, Joycella oli aikaa paneutua seuraavaan hankkeeseen, joka osin iti Ulysseksen ulkopuolelle jääneistä muistiinpanoista.[47] Nykyään Finnegans Wakena tunnettua teosta Joyce työsti seitsemäntoista vuotta. Ennen julkaisua teoksen nimeä ei paljastettu, ja kun siitä julkaistiin aluksi osia, sen nimenä oli vain ”tekeillä oleva työ”.[48] Keskeneräinen Finnegans Wake kohtasi kuitenkin lähestulkoon yksimielistä vastustusta, ja masentunut Joyce harkitsi teoksen loppuunsaattamisen siirtämistä ystävälleen James Stephensille.[49] Joyce sai lopulta kuitenkin itse työn valmiiksi.

Vuonna 1931 Joyce meni lopulta naimisiin Nora Barnaclen kanssa.[50] Toinen Joycen elämän kannalta merkittävä 1930-luvun alkupuolen tapahtuma oli hänen isänsä John Stanislaus Joycen kuolema. Isänsä kuoleman jälkeen Joyce muun muassa kirjoitti tämän olleen ”hauskin tuntemani mies ja silti julman ovela” ja sanoi: ”Sadat sivut ja monet kymmenet hahmot kirjoissani sain häneltä.”[51] 1930-luvun alku toi lisää huonoja uutisia Joycelle, sillä hänen tyttärellään Lucialla alkoi ilmetä skitsofrenian oireita.[46] Toisaalta hiukan lohtua toi pojanpojan syntymä 1932. Syntymän johdosta Joyce kirjoitti Ecce Puer (suom. Katso poikaa) -nimisen runon.

Viimeiset elinvuodet ja kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Finnegans Wake ilmestyi lopulta maailmansodan kynnyksellä 2. helmikuuta 1939, Odysseuksen tavoin Joycen syntymäpäivänä.[48] Romaanin julkaisu päätti Joycen kirjailijanuran. Vielä samana vuonna alkoi toinen maailmansota. Suojellakseen Luciaa Joyce muutti maaseudulle St. Gérand-le-Puyhin, jossa hän eli vuoden verran. Vuonna 1940 Saksa hyökkäsi Ranskaan, joten Joyce joutui jälleen pakenemaan sotaa. Kuten ensimmäisenkin maailmansodan aikana, Joyce kiiruhti Zürichiin, jonne hän saapui perheineen joulukuussa 1940. Jo heikoksi käynyt Joyce ei elänyt enää monta päivää Zürichiin muutettuaan, vaan kuoli 13. tammikuuta 1941. Kuolinsyynä oli vatsakalvon tulehdus, joka oli puhjennut jo lähes seitsemän vuotta hoitamattomana olleen vatsahaavan leikkauksen yhteydessä.[52]

James Joyce haudattiin Flunternin hautausmaalle Zürichiin.[53] Samalla hautausmaalla on myös toisen tunnetun kirjailijan, Nobel-palkitun Elias Canettin, hauta.[54]

Keskeiset teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joycen rintakuva Dublinissa.

Dublinilaisia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Dublinilaisia

»Tarkoitukseni oli kirjoittaa tutkielma maani moraalisesta historiasta, ja valitsin tapahtumapaikaksi Dublinin, koska se tuntui olevan lamaantuneisuuden keskus. Olen yrittänyt esitellä ynseälle yleisölle kaupungista neljä näkökulmaa: lapsuuden, nuoruuden, aikuisuuden ja julkisen elämän. Tämä on tarinoiden järjestys. Olen kirjoittanut teoksen suurimmaksi osaksi tunnollisen ilkeästi.[55]»
(Joycen kirje kustantaja Grant Richardille toukokuussa 1906.)

Dublinilaisissa (1914) James Joyce kirjoittaa tavallisten irlantilaisten elämästä 1900-luvun alun Dublinissa. Vaikka tapahtumapaikkana on Dublin, sen on tarkoitus ainakin Joycen itsensä mukaan kuvata kaupunkielämää missä tahansa. Georges Goyertin ehdotettua aikoinaan Dublinilaisten rankankieliselle painokselle nimeä Miten Dublinissa eletään Joyce vastasi: ”Ei, Dublinilaisia kertoo siitä, miten missä tahansa eletään. Se on nykyaikaisen kaupunkielämän kuvaus.”[56]

Kirja koostuu lyhyistä novelleista. Osa novelleista on kirjoitettu minämuodossa, ja osassa on kaikkitietävä kertoja. Joyce kuvaa tarkasti kaupunkia ja sen olemusta; kirjassa esiintyvät paikannimet ovat kaikki todellisia, muun muassa St. Stephen's Green, Liffeyjoki sekä O'Connell Street, jonka varrella Joyce-patsas nykyään katsoo mietteliäänä taivaalle. Joyce loi Dublinista oman kirjallisen ”pienoismaailmansa”. Monet Dublinilaisten henkilöt esiintyvät myös Joycen muissa kirjoissa, kuten Ulysseksessa.

Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta (1916) kertoo Joycen alter egon Stephen Dedaluksen elämästä. Dedalus esiintyy myöhemmin myös Odysseuksessa.[57] Kirjasta voi tunnistaa Joycen kokemuksia, mutta todellisten ja kirjan tapahtumien välillä on myös eroavaisuuksia.[58] Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta on rakenteeltaan ja tyyliltään helppolukuisempi kuin Joycen muut pääteokset. Julkaisuaikanaan se kuitenkin edusti poikkeuksellista kirjallisuuden suuntaa, eikä sen merkitystä täysin ymmärretty.[58] Tyylillisesti Joyce myös käytti joitain perinteisestä realismista poikkeavia kerrontamuotoja, ja esimerkiksi takaumien käyttö saattaa johtua hänen aikaisemmasta elokuvakokemuksestaan.[59]

Ulysses[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Odysseus (kirja)
Alkukielisen Ulysses-teoksen kansi.

»Kohdussa synninpimeydessä minäkin olin, tehty ei siitetty. He kaksi, mies jolla on minun ääneni ja minun silmäni, ja kummitusnainen jonka hengityksessä on tuhkaa. He yhtyivät ja erosivat, tekivät parittajan tahdon. Ennen aikojen alkua Hän halusi minut ja nyt Hän ei voi ikinä haluta minua pois. Lex eterna seisoo Hänen takanaan. Onko se sitten se jumalainen substanssi, jossa Isä ja Poika ovat konsubstantiaalit? Mistä rakas Arius parka vetäisi johtopäätöksensä? Taisteli kaiken ikänsä kontransmagnifikatjajutkubangtantialiteettisuuden puolesta. Huono-onninen kerettiläinen. Kreikkalaisessa vesiklosetissa hän heitti henkensä: euthanasia.[60]»
(Katkelma Joycen Ulysseksesta (Odysseus, suom. Pentti Saarikoski, 1965).)

Ulysses kertoo juutalaisen mainoshankkijan Leopold Bloomin elämästä ja harhailusta – nykyaikaisen Odysseuksen harharetkistä, ympäri Dublinin baareja, katuja ja bordelleja. Tapahtuma-aika on 16. kesäkuuta 1904. Romaanin toinen päähenkilö on Stephen Dedalus, Joycen alter ego, joka esiintyy jo romaanissa Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta. Sen lisäksi, että Joycen Ulysses on Homeroksen Odysseian nykyaikainen vastine, se myös sisältää suuren joukon vaikutteita ja viittauksia muihin teoksiin.[61]

Romaani alkaa Dedaluksen ystävän Buck Mulliganin aamutoimista ja päättyy Bloomin vaimon Mollyn tajunnanvirtaiseen kuvaukseen unestaan, kun aviomies on palannut harharetkiltään vuoteeseensa, jonne Dedalus hänet kantaa. Päivän aikana Bloomin modernia odysseiaa kuvataan paitsi päähenkilön tajunnanvirran kautta, myös irtaantumalla tarkastelemaan elämänmenoa hänen ympärillään. Eräät jaksot on kirjoitettu sanomalehtikielellä, toiset taas kuulostavat tieteelliseltä tutkimukselta tai poliisin tutkintaraportilta. Joyce vaihteli kirjan aikana useasti tekniikkaa. Hän käytti Ulysseksessa noin kolmeakymmentä tuhatta eri sanaa, kun keskivertokirjailijan teoksissa määrä on yleensä vain muutaman tuhannen luokkaa.[62]

Monelle Ulysseksen lukeminen loppuun on osoittanut mahdottomaksi urakaksi. Teoksen rakenne nimittäin ei noudata aina edes omaa sisäistä logiikkaansa vaan harhautuu päähenkilönsä kokemusmaailmasta ja hetken havainnoinnista käsittämättömiin ulottuvuuksiin. Teos on kuitenkin ainakin akateemisissa piireissä yksi nykyproosan kivijaloista, ja sitä juhlitaan Dublinissa vuosittain Bloomsdayna 16. kesäkuuta, jolloin romaaniin ihastuneet kiertävät Dublinia Leopold Bloomin jälkiä seuraten.

Joyce laati romaanista vuonna 1921 ystävälleen Stuart Gilbertille skeeman, niin sanotun Gilbert-skeeman, joka auttaa ymmärtämään paremmin teoksen rakennetta. Gilbert julkaisi skeeman myöhemmin teoksessaan James Joyce's ”Ulysses” (1930).

Runot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joycen esikoisteos oli runokokoelma Kamarimusiikkia (1907). Runot ovat hyvin perinteistä runoutta ja peräisin aiemmilta vuosilta. Joycella ei ollut enää kiinnostusta niiden julkaisuun, joten käytännön toimet hoiti hänen veljensä.[63]

Finnegans Waken kirjoitustyön ohessa Joyce myös työsti runokokoelman, joka julkaistiin 1927 nimellä Runoja pennin kappale (Pomes Penyeach). Ulysseksen kustantaneen Sylvia Beachin mukaan Joyce ilmeisesti kirjoitteli runoja, joista suurimman osan hän heitti roskiin. Vuonna 1927 Joyce kuitenkin tarjosi Beachille kolmetoista runoa kustannettavaksi. Ehtona oli, että runokokoelmaa myytäisiin asiakkaille šillingin hintaan: Joyce halusi, että hänen ”todellisilla lukijoillaan” olisi varmasti varaa teokseen. Samoin šillinki oli summa, jolla saattoi ostaa omenoita Liffeyjoen sillalta Dublinista. Jo runokokoelman nimi on sanaleikki, sillä se viittaa paitsi halpoihin runoihin, myös ranskan kielen omenoita tarkoittavaan sanaan pommes. Joyce vaati myös, että kirjan kansien tuli olla Calville-omenoiden värisävyä eli hyvin hennon vihreää.[64] Kokoelma sai hyvän vastaanoton. Toisaalta esimerkiksi modernistirunoilija Ezra Pound kehotti Joycea jättämään kokoelman julkaisematta.[47] Pound kuvasi runokokoelmaa toteamalla: ”Tällainen runous on paras pitää perheraamatun välissä”. Oxford University Press julkaisi vuonna 1932 kolmentoista säveltäjän sävellykset Runoista pennin kappale. Julkaisu oli kunnianosoitus Joycelle, jonka kerrotaan ilahtuneen asiasta suuresti.[64]

Muita Joycen runoja olivat ”The Holy Office” (1904), ”Gas From A Burner” (1912) ja ”Ecce Puer” (1932). Black Sun Press julkaisi Joycen kootut runot vuonna 1936 (Collected Poems).

Finnegans Wake[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Finnegans Wake

»riverrun, past Eve and Adam's, from swerve of shore to bend of bay, brings us by a commodius vicus of recirculation back to Howth Castle and Environs.[65]»
(Finnegans Waken alku. Tarina alkaa lauseenpuolikkaalla, jonka alku on vasta kirjan lopussa.)

James Joyce kirjoitti viimeiseksi jäänyttä teostaan Finnegans Wakea vuodet 1922–1939. Vaikka Finnegans Wake on monimutkaisuudessaan vielä Ulyssestakin hankalampi ymmärtää, Joyce pitäytyi teosta kirjoittaessaan tiukassa johdonmukaisuudessa. Finnegans Wake sisältää myös runsaasti kielellistä leikittelyä, eikä sitä ole suomennettu.

Joyce itse kommentoi kirjaansa: ”Kirjan sanotaan olevan hämärä. Sitä verrataan Ulyssekseen. Mutta Ulysseksen tapahtumat sijoittuvat pääasiallisesti päiväaikaan, uuden teokseni tapahtumat taas yöhön. Asiat eivät luonnollisesti voi olla yhtä selkeitä yöllä, vai mitä?”[66] Kirjan kirjoittamisen aikaan Joyce oli silmäsairautensa takia ajoittain lähes täysin sokea, mikä lisäsi kirjan kannalta kuuloaistin merkitystä. Joyce totesi, että epäselvät kohdat on erityisesti syytä lukea ääneen.[67] Ääneen lukemisessa on myös otettava huomioon, että lukemisen tulisi olla mahdollisimman dublinilaisen murteen mukaista. Vaikka teos perustuu pääosin englantiin, siinä on viittauksia noin viiteenkymmeneen muuhun kieleen, myös suomeen. Englanninkielisetkin osuudet ovat vaativia, sillä Joyce käytti moneen asiaan viittaavia sanaleikkejä.

»wipe alley English spooker multaphoniaksically spuking off the face of the erse..[68]»
(Lainaus erään Finnegans Waken hahmon ylpeilystä. Joyce vasta-alkaville ja edistyville -kirjan suomentaja on kääntänyt tekstin muotoon ”pyyhkii kaikko englanninpyhyjät multafoniaksisesti pjuhuen möön päältä”.[68] )

Finnegans Wake on teoksena hyvin monimutkainen, ja sen perustarinana on dublinilaisen kapakanpitäjän näkemä uni. Itse nimi Finnegans Wake tulee Finnegan's Wake -nimisestä irlantilais-amerikkalaisesta balladista, jossa Tim Finnegan -niminen tiilenkantaja saa kallonmurtuman ja kuolee, mutta herää viskin ansiosta kuolleista kesken ruumiinvalvojaistensa.[69]

»The keys to. Given! A way a lone a last a loved a long the[65]»
(Finnegans Waken viimeiset sanat, joista muodostuu alun lauseenpuolikkaan kanssa kokonainen merkitys. Alun ja lopun lauseet tekevätkin kirjasta kehämäisen teoksen, jolla ei ole perinteistä alkua taikka loppua.)

Joycen merkitys kaunokirjallisuudelle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukko Ulysseksen ihailijoita juhlimassa bloomsdayta.

Joyce on kirjailijana hyvin merkittävä, ja hänen uutta suuntaa luovat kirjalliset kokeilunsa ovat 1900-luvun alun mittapuulla sen ajan kirjallisuudessa suorastaan vallankumouksellisia.[70] Joyce oli tärkeä hahmo myös kirjallisen modernismin kehityksen kannalta.[71]

Kautta koko Joycen kirjallisen tuotannon kielellä on merkittävä asema. Joycen on kuvailtu vaatineen proosateoksissa käyttämältään kieleltä sellaista tasoa, jota yleisesti edellytetään vain runoudelta.[72] Kielellisen kerronnan lisäksi Joycen tekstien vallankumouksellisuutta lisäsi se, että kirjailijana hän käsitteli paljon aiheita, joita saman aikakauden kirjallisuus ei pitänyt joko soveliaina taikka sitten tarpeeksi merkittävinä kuvata.[72] Varsinkin seksuaalisuuden kuvaamisessa Joyce rikkoi viktoriaanisella ajalla vallinneita normeja.

Joycelta ovat saaneet vaikutteita monet myöhemmät kirjailijat. Tehdessään yhteistyötä Shakespeare and Companyn kanssa Joyce tutustui moniin merkittäviin kirjailijoihin, esimerkiksi Ernest Hemingway, Robert McAlmon, ja Archibald MacLeish. Sylvia Beachin mukaan ”Joyce oli tietenkin heidän jumalansa, mutta he suhtautuivat häneen pikemminkin ystävällisesti kuin kunnioittavasti”.[73] Joyce lienee vaikuttanut nykykirjailijoista enemmän tai vähemmän ainakin Jorge Luis Borgesin, Anthony Burgessin, Salman Rushdien, Mark Z. Danielewskin ja monen muun tuotantoon.[74] Volter Kilpi on verrannut omaa pääteostaan Alastalon salissa Ulyssekseen, ja rakenteellisia yhtäläisyyksiä on nähtävissä, joskin tekstisisältö muodostaa oman maailmansa.[75]

Joyce on yksi eniten kommentoiduista kirjailijoista.[76] Joycen tekstejä voidaan tulkita hyvin monella tavalla, eikä hänen teostensa sisältämästä symboliikasta ja merkityksistä vallitse yhteisymmärrystä kirjallisuudentutkijoiden parissa.

Joycen Ulysses oli Dublinissa julkaisukiellossa vielä 1960-luvulla,[34] ja katoliset papit paheksuvat teosta edelleen, mutta Joycen ihailijat viettävät päähenkilön Leopold Bloomiin kunniaksi kaupungissa nykyään vuosittain bloomsday-juhlapäivää.[77] Bloomsdayta vietetään 16. kesäkuuta eli päivänä, johon Ulysses sijoittuu.

Maine kirjailijana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

James Joycen asemaa kirjallisuudessa on verrattu Pablo Picasson asemaan maalaustaiteessa tai Arnold Schönbergin ja Igor Stravinskyn asemaan musiikissa.[71] Toisaalta Joycella on myös maine ”vaikeana” kirjailijana, eikä moni ole jaksanut lukea hänen monimutkaisia ja raskaita teoksiaan.[77] Joycen teosten on kuitenkin kuvattu sisältävän ”kosolti huumoria, älyä, leikillisyyttä ja syvällistä elämänviisautta”.[71]

Joycella on merkittävä asema 1900-luvun kirjallisuuden kehityksessä. Esimerkiksi Time-lehti valitsi hänet yhdeksi 1900-luvun kahdestakymmenestä merkittävimmästä taiteilijasta.[78] Samalle listalle ylsivät muun muassa Picasso, The Beatles ja Louis Armstrong. Joycen lisäksi listalle on yltänyt kirjailijoista vain Nobelin kirjallisuuspalkinnolla palkittu runoilija T. S. Eliot.[78]

Kirjailijana Joyce on myös ollut laajan arvostelun ja väärinymmärryksen kohteena. Suomalaisista kriitikoista esimerkiksi Tito Colliander on luonnehtinut Joycea ”ihmiseksi, jolta oli leikkauksella poistettu sydän”.[79] Aino Kallas taas arvioi, että Joyce vaikuttaa ”nilviäiseltä, joka vain varovasti pistää esiin tuntosarvensa”.[79]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomennetut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Collected Poems (kootut runot, 1936)
  • Finnegans Wake (1939)
  • Stephen Hero (kirjoitettu 1904–06, julkaistu 1944)
  • Giacomo Joyce (kirjoitettu 1907, julkaistu 1968)
  • Letters of James Joyce Vol. 1 (1957)
  • The Critical Writings of James Joyce (1959)
  • The Cat and the Devil (1965)
  • Letters of James Joyce Vol. 2 (1966)
  • Letters of James Joyce Vol. 3 (1966)
  • Selected Letters of James Joyce (1975)
  • The Cats of Copenhagen (2012)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Beach, Sylvia: Shakespeare and Company. (Shakespeare & Company, 1959.) Suomentaneet Ruth Routa ja Heikki Karjalainen. Helsinki: Tammi, 2003. ISBN 951-31-2286-7.
  • Norris, David & Flint, Carl: Joyce vasta-alkaville ja edistyville. (Joyce for Beginners, 1995.) Suomentanut Henry Tanner. Jalava, 1994. ISBN 951-887-075-6.
  • Riikonen, H. K.: James Joycen Odysseus: Kielen ja kerronnan sokkelo. Helsinki: Gaudeamus, 1985. ISBN 951-662-383-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Norris & Flint 1994, s. 11.
  2. Norris & Flint 1994, s. 13.
  3. Norris & Flint 1994, s. 15.
  4. Norris & Flint 1994, s. 20.
  5. Norris & Flint 1994, s. 24.
  6. Norris & Flint 1994, s. 18.
  7. Norris & Flint 1994, s. 19.
  8. Norris & Flint 1994, s. 26.
  9. a b Riikonen 1985, s. 12.
  10. Norris & Flint 1994, s. 32.
  11. a b Riikonen 1985, s. 14.
  12. Norris & Flint 1994, s. 36.
  13. Norris & Flint 1994, s. 39.
  14. Norris & Flint 1994, s. 41.
  15. Norris & Flint 1994, s. 42.
  16. Norris & Flint 1994, s. 50.
  17. Norris & Flint 1994, s. 47.
  18. a b Pääkkönen, Sirpa: Joyce asui karussa tornissa Helsingin Sanomat. Viitattu 21.4.2008.
  19. Norris & Flint 1994, s. 53.
  20. Norris & Flint 1994, s. 49.
  21. Norris & Flint 1994, s. 54.
  22. Norris & Flint 1994, s. 55.
  23. Norris & Flint 1994, s. 56.
  24. Norris & Flint 1994, s. 57.
  25. Norris & Flint 1994, s. 59.
  26. Norris & Flint 1994, s. 61.
  27. Norris & Flint 1994, s. 62.
  28. a b Norris & Flint 1994, s. 63.
  29. a b Norris & Flint 1994, s. 104.
  30. Norris & Flint 1994, s. 105.
  31. a b Norris & Flint 1994, s. 107.
  32. Riikonen 1985, s. 21.
  33. a b Beach 2003. s. 50.
  34. a b c d e f g h Tiedon jännittävä maailma. Oy Valitut Palat - Reader's Digest Ab, 1992. ISBN 951-8933-42-1. s. 361
  35. Norris & Flint 1994, s. 3.
  36. a b Norris & Flint 1994, s. 141.
  37. Beach 2003, s. 45.
  38. a b c Beach 2003, s. 59.
  39. Beach 2003, s. 63.
  40. Beach 2003, s. 65, suomennoksessa kirjan nimi on Odysseus.
  41. Beach 2003, s. 81.
  42. Beach 2003, s. 83.
  43. Beach 2003, s. 86.
  44. Beach 2003, s. 103.
  45. a b Beach 2003, s. 116.
  46. a b Norris & Flint 1994, s. 146.
  47. a b Norris & Flint 1994, s. 143.
  48. a b Norris & Flint 1994, s. 147.
  49. Norris & Flint 1994, s. 144.
  50. James (Augustine Aloysius) Joyce Biography (1882–1941) Viitattu 27.4.2008. (englanniksi)
  51. Norris & Flint 1994, s. 145.
  52. Norris & Flint 1994, s. 172.
  53. Find A Grave : James Joyce (1882 - 1941) Viitattu 5.5.2008. (englanniksi)
  54. Find A Grave : Fluntern Cemetery Viitattu 5.5.2008. (englanniksi)
  55. Norris & Flint 1994, s. 64.
  56. Norris & Flint 1994, s. 65.
  57. Norris & Flint 1994, s. 78.
  58. a b Kemppainen, Kari: Kesäklassikko: Omaelämäkertaa muttei yksi yhteen Viitattu 23.4.2008.
  59. Norris & Flint 1994, s. 60.
  60. Odysseus, suom. Pentti Saarikoski, 10. painos s. 39
  61. Riikonen 1985, s. 9.
  62. Odysseus-kirjan sisälehti, 10. suomenkielinen painos
  63. Salomaa, Tapio: Joycen suloisemmat soinnut Kiiltomato.net. Viitattu 30.11.2013.
  64. a b Beach 2003, s. 197–199.
  65. a b Norris & Flint 1994, s. 159.
  66. Norris & Flint 1994, s. 149.
  67. Norris & Flint 1994, s. 150.
  68. a b Norris & Flint 1994, s. 151.
  69. Norris & Flint 1994, s. 157.
  70. Gray, Paul: James Joyce Time. Viitattu 28.4.2008. (englanniksi)
  71. a b c Norris & Flint 1994, takakansiteksti
  72. a b Norris & Flint 1994, s. 5.
  73. Beach 2003, s. 52.
  74. Joycean Authors Viitattu 30.4.2008. (englanniksi)
  75. Petri Liukkonen, Volter Kilpi, Sci.fi. (englanniksi)
  76. Koivisto, Pia: Rejoice & Rejoyce Viitattu 28.4.2008.
  77. a b Sipilä, Annamari: Bloomsday – syy matkustaa Dubliniin Helsingin Sanomat. Viitattu 28.4.2008.
  78. a b Time 100: Artists and Entertainers Viitattu 28.4.2008. (englanniksi)
  79. a b Riikonen 1985, s. 8.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bowker, Gordon: James Joyce: A New Biography. New York: Farrar, Straus and Giroux, 2011. (englanniksi)
  • Boysen, Benjamin: The Ethics of Love: An Essay on James Joyce. Odense: University Press of Southern Denmark, 2013. (englanniksi)
  • Ellmann, Richard: James Joyce. Oxford University Press, 1959, rev. ed. 1982. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma James Joyce -sitaatteja. (englanniksi)
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta James Joyce.