Dante Alighieri

Wikipedia

Dante Alighieri
Dante Alighieri Andrea Del Castagnon freskossa (1450)
Syntynyt	toukokuu/kesäkuu 1265 Firenze, Italia
Kuollut	13./14. syyskuuta 1321 Ravenna, Italia
Ammatit	valtiomies, kirjailija, runoilija
Kansallisuus	italialainen
Aikakausi	keskiaika

Dante Alighieri (monesti vain Dante; 1265 – 13./14. syyskuuta 1321) oli italialainen kirjallisuushistorian maineikkaimpiin lukeutuvan Jumalainen näytelmä -eepoksen kirjoittanut kirjailija ja runoilija. Teoksensa hän kirjoitti kansankielellä, italiaksi. Italiankielisen tuotantonsa vuoksi Dantea pidetään ”italian kirjakielen isänä”, koska kieli oli vielä tuossa vaiheessa varsin nuori, ensimmäinen tunnettu italiankielinen teksti on 900-luvulta. Hän poikkesi muista keskiajan kirjailijoista ja runoilijoista, jotka käyttivät tuotantonsa pääkielenä latinaa kansan kielen sijasta, joskin Dantenkin tuotannosta löytyy latinankielisiä teoksia.

Dante kirjoitti myös teoreettisia tekstejä, joiden aihevalinnat vaihtelivat retoriikasta moraaliseen filosofiaan ja politiikkaan. Esimerkkeinä tällaisista teoksista ovat ajan poliittista tilannetta pohtiva De monarchia sekä kansankielisyyden ja latinan kielen suhdetta kartoittava De vulgari eloquentia. Danten toinen tunnetuksi tullut teos on hovirakkautta käsittelevä prosimetrum-muotoinen eli runollista sekä suorasanaista tekstiä yhdistelevä Vita nuova.

Danten tuotannon ehdoton magnum opus on hänen vuosina 1308–1321 kirjoittamansa Jumalainen näytelmä (ital. Divina Commedia). Se on allegorinen kertomus kristityn kuolemanjälkeisestä elämästä. Dante kertoo teoksessa kulkemisestaan helvetin ja kiirastulen läpi paratiisin kirkkauteen. Helvetissä ja kiirastulessa hänen oppaanaan toimii Vergilius, ja hän näkee niissä suuren joukon historiallisia henkilöitä ja aikalaisiaankin. Paratiisissa Danten oppaana on hänen rakastettunsa Beatrice.

Danten kuva on italialaisessa kahden euron kolikossa.

Sisällysluettelo 1 Elämäkerta 1.1 Sukutausta 1.2 Nuoruusvuodet 1.3 Maanpaossa 2 Lähteet 3 Aiheesta muualla

[muokkaa] Elämäkerta

[muokkaa] Sukutausta

Dante uskoi olevansa Pohjois-Italian Arno-joen seudun roomalaisten sotilaiden perillinen. Historiallista tukea tälle väittämälle ei ole olemassa. Varhaisin tunnettu Danten esi-isä on Adamo Elisei, jonka kahdesta pojasta toinen oli firenzeläinen toiseen ristiretkeen osallistunut Cacciaguida degli Elisei. Ilmeisesti hän sai surmansa kesken ristiretkeä Pyhällä maalla, nykyisen Israelin seudulla.

Cacciaguida avioitui Aldighiera degli Alighierin kanssa. Suhteeseen syntyneen Alighiero I Elisein jälkeläiset Bello ja Bellincione olivat suvun ensimmäisiä, jotka omivat isoäitinsä suvun nimen Alighieri. Tästä eteenpäin suvun jäsenet olivat Alighierejä. Bellincione sai kolme jälkeläistä, joista Alighiero II tulisi olemaan Danten isä ja Donna Bellan hänen ensimmäinen puoliso ja samalla Danten äiti. Bellan sukulaisyhteyksistä ei ole kunnollisia lähteitä.^[1] Hänen isänsä kuitenkin tiedetään olleen Durante Scolaro.

[muokkaa] Nuoruusvuodet

Danten synnyinpäivästä ei ole olemassa suoraa mainintaa. Danten teoksia tutkimalla on kuitenkin onnistuttu selvittämään, että hän syntyi noin toukokuun ja kesäkuun loppujen välisenä aikana vuonna 1265. Jumalaisen näytelmän Helvetti-osa alkaa sanoilla ”Elomme vaelluksen keskitiessä ma harhaelin synkkää metsämaata”, minkä katsotaan tarkoittavan Danten olevan 35-vuotias, sillä Raamatun mukaan ihmisen elämän pituus on 70 vuotta. Tarinan tiedetään alkavan pitkäperjantaina vuonna 1300 eli synnyinvuodeksi saadaan pääteltyä 1265. Jumalaisen näytelmän Paratiisi tarjoaa viitteitä Danten syntyneen Auringon saapuessa kaksosten tähdistöön, kuten tässä 22. laulun säkeissä (151–154): ”Se soppi, josta meill' on kiista tuima, myös näkyi merineen ja vuorinensa, kun kiersin kanssa iki-Kaksoisien.” Danten horoskoopin perusteella hänen katsotaan syntyneen noin 21. toukokuuta – 20. kesäkuuta.^[2][3][4]

Hänet kastettiin San Giovannin kastekappelissa, Firenzessä, vuonna 1266 ja ristittiin Durante degli Alighieriksi (Durante Alighierin suvusta). Danten nuoruusvuosista on olemassa äärimmäisen vähän tietoja, mutta tietoa on saatu muun muassa hänen teoksistaan.

Danten ollessa 14-vuotias hänen äitinsä menehtyi ja isä meni uusiin naimisiin Lapa di Chiarissimo Cialuffin kanssa. Uuteen suhteeseen syntyivät Francesco-poika ja Gaetana-tytär.^[1] Näiden kahden sisarpuolen lisäksi Dantella oli isänsä ensimmäiseen avioliitoon syntynyt, mutta nimeltään tuntemattomaksi jäänyt sisko, joka avioitui Leone Poggi -nimisen miehen kanssa. He saivat Andrea-pojan,^[5] joka oli yhtenä lähteenä kun Boccaccio laati Danten elämäkertaa. On mahdollista, että Danten lapsuus oli onneton ja että hän tunsi itsensä ulkopuoliseksi. Hän oli sitä vastoin äärimmäisen kiinnostunut eri taiteen aloista. Hänen kerrotaan muistaneen Vergiliuksen Aeneis-eepoksen ulkoa ja harrastaneen musiikkia sekä kuvataiteita. Myöhemmässä elämänsä vaiheessa Dante opiskeli filosofiaa kerjäläissääntökunnan ylläpitämässä koulussa. Filosofian vaikutus on ilmeinen, sillä hän lainaa Aristotelestä teoksissaan lähes 300 kertaa. Samaan aikaan Dante kiinnostui logiikasta ja luonnontieteistä.^[6]

Danten elinaikana Firenzen poliittista ilmapiiriä sävytti guelfien ja ghibelliinien välinen taistelu. Guelfit ajoivat paavillista valtaa kun ghibelliinit katsoivat vallan kuuluvan Pyhän saksalaisroomalaisen keisarikunnan maallisille hallitsijoille. Tilanne oli ollut vielä 1260-luvun alussa guelfien kannalta tappiollinen (Montapertin taistelu), mutta vuonna 1266 Ranskan ja paavin tuella guelfit onnistuivat kääntämään tilanteen voitolliseksi Beneventossa. Dante oli taisteluissa mukana guelfien puolella ratkaisevassa Campaldinon taistelussa Arezzon ghibelliinejä vastaan vuonna 1289. Ghibelliinit olivat nyt lyöty, mutta guelfit joutuivat sisäisiin ristiriitoihin. Guelfit jakaantuivat kahteen leiriin: Vieri dei Cerchi johtamiin valkoisiin ja Corso Donatin mustiin guelfeihin. Valkoiset, joihin Dantekin kuului, ajoi Roomasta vapaampaa hallintoa kun mustat tukivat paavin valtaa.

Danten äidin kuolemasta oli kulunut vasta neljä vuotta, kun hänen isänsä kuoli vuonna 1283. Isä jätti perinnöksi mittavan omaisuuden, jonka turvin Danten ei tarvinnut kärsiä kurjuudesta. Dante avioitui 18-vuotiaana lapsuudenystävänsä ja kihlattunsa Gemma di Manetto Donatin kanssa. Kuten tuohon aikaan oli tapana, olivat avioliitot järjestettyjä ja aviopuolisoiden todelliset ihastuksenkohteet olivat muualla. Näin oli Dantenkin tapauksessa, sillä hän oli rakastunut Portinari-naapuriperheen häntä itseään vuotta nuorempaan Beatrice-tyttäreen (Bice), jota kohtaan Danten rakkaus oli syntynyt jo 9-vuotiaana.^[7] Danten ja Beatricen välistä rakkauttaa kuvastaa se, kuinka Dante viittaa häneen runoissaansa. Donatista taas ei löydy mainintaa yhdestäkään runosta.

Isänsä kuoleman aikaan hän sai kirjoitettua ensimmäisen sonetin Vita nuova -teosta varten. Hän sai muutamilta kulttuurihenkilöiltä palautetta siitä, mukaan lukien Guido Cavalcantilta, josta tuli ajan myötä Danten parhain ystävä. Teoksensa hän sai valmiiksi joskus vuosina 1292–1294, jota ennen hän oli vuonna 1287 opiskellut Bolognassa, mahdollisesti yliopistolla, runoutta. Hän laati teosta yhteensä lähes kymmenen vuoden ajan. Prosimetrum-muotoinen, italiankielinen hovirakkausteos sisältää 42 lyhyttä proosamuotoista kappaletta kommentaareineen 25 teoksen sonetista, joiden lisäksi yksi ballata ja neljä canzonea. Teos kuvaa Danten Beatricen välistä platonista rakkautta ja heidän ensitapaamistaan sekä Danten kokemaa kurjuutta, kun ei kyennyt naimaan häntä. Viimeisessä, kesken jääneessä canzonessa Dante kuvaa Beatricen kuolemista. Hänet Dante kuitenkin tapaa vielä uudelleen Jumalaisessa näytelmässä. Teos on hyvin henkilökohtainen ja jopa elämäkerrallinen Danten nuoruusvuosista. Käyttämänsä kielellisen ilmaisun hän oli saanut vaikutteita Guido Guinizzellilta.

[muokkaa] Maanpaossa

Dante aloitti poliittisen uransa vuonna 1295 päästyään Firenzen hallintovirkamieheksi sekä diplomaatiksi. Virkamiehenä hän muiden muassa johti hetken aikaa alueen teidenkunnostushankkeita. Aluksi Firenzen politiikassa valkoiset guelfit näyttivät olevan niskan päällä, mutta paavi Bonifatius VIII lupasi tukea mustia valtaamalla Firenzen heille takaisin.

Vuonna 1301 Valois’n Kaarle matkasi Toskanaan rauhanneuvottelijana. Matkallaan hänen odotettiin pistäytyvän myös Firenzessä. Firenzessä oltiin epäileväisiä sen suhteen, sujuisiko Kaarlen käynti ilman ongelmia. Epäiltiin liittoa paavin, mustien ja Kaarlen välillä, mikä konkretisoituisi mustien hyökkäyksenä kaupunkiin. Tätä varten kaupunginvaltuusto lähetti delegaatteja Roomaan selvittämään paavin aikeita. Yksi näistä delegaateista oli Dante.

Danten ollessa vielä Anagnin kaupungissa Rooman läheisyydessä Kaarle hyökkäsi (1. marraskuuta 1301) Firenzeen tehden tuhotöitä kuuden päivän ajan. Uusi hallitus muodostettiin ja Dante määrättiin kahdeksi vuodeksi maanpakoon sekä maksamaan sakko. Sakkoa hän ei suostunut maksamaan, koska ei katsonut olevansa syyllinen mihinkään ja myös siksi, että mustat guelfit olivat ottaneet hänen Firenzeen jääneen omaisuutensa haltuun. Dante langetettiin elinikäiseen maanpakoon. Jos hän palaisi vielä Firenzeen, tultaisiin hänet uhkauksen mukaan polttamaan roviolla. Rangaistus peruutettiin vuonna 2008, lähes 700 vuotta Danten kuoleman jälkeen.^[8]

Maanpakonsa aikana Dante harhaili pitkin Pohjois-Italiaa asustaen etupäässä Veronassa ja Ravennassa, missä sittemmin kuoli. Dante toimi maanpakonsa aikana aktiivisesti valkoisten riveissä suunnitelleen vielä muutamia yrityksiä kaapata Firenze. Yritykset onnistuivat surkeasti. Hän ei unohtanut kirjallisuutta, vaan kirjoitti De vulgari eloquentia -teoksen ja Il Convivio -tietokirjan. Jälkimmäinen teos oli italiankielinen ja se oli aidosti tarkoitettu koko kansalle, myös oppimattomalle väestön osalle.^[9] Samalla hän valottaa omia poliittisia ja filosofisia ajatuksiaan. Lisäksi hän viittaa kerran vanhempiinsa Il Convivio -teoksessa, selittäen kirjoittavansa italiaksi, koska hänen vanhempansa käyttivät sitä tutustuessaan toisiinsa. Hän tunsi sen vuoksi kiitollisuudenvelkaa italiaa kohtaan, koska ilman sitä häntäkään ei olisi ollut.^[10] Tämä ei ehkä pidä täysin paikkaansa, sillä Danten Cavalcanti-ystävällä oli ilmeisen suuri rooli kielen valinnassa.^[1] 1310-luvun alussa hän sai valmiiksi yleismonarkiaa puolustavan De Monarchia -teoksen. Dante ryhtyi samalla myös laatimaan Jumalaista näytelmää.

Tämä artikkeli tai osio loppuu kesken ja tarvitsee laajennusta.

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Digital Dante Project. Columbian yliopisto
• Danten elämäkerta. Stanford Encyclopedia of Philosophy
• World of Dante -sivusto
• Dante Online
• Dante Alighieri Gutenberg-projektissa, Danten teoksia elektronisessa muodossa