Platoninen rakkaus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Platoninen rakkaus (lat. amor platonicus) tarkoittaa syvää psyykkistä tai toverillista rakkautta. Sillä viitataan tyypillisesti ns. henkiseen ja epäaistilliseen rakkauteen[1]. Platonisessa suhteessa kaksi henkilöä tuntee voimakasta kiintymystä toisiaan kohtaan, mutta suhteessa ei ole eroottisia aineksia[2]. Se on tunnetta vailla seksuaalisia intressejä.

Termi on johdettu filosofi Platonin nimestä. Platonin mukaan parasta on ideoihin ja erityisesti hyvään ja kauniiseen ideaan kohdistuva rakkaus. Ideoihin keskittyvän rakkauden kehittyminen edellyttää pitkää harjoitusta, jossa haluja, tunteita ja ajattelua opetellaan suuntaamaan yhä korkeampiin kohteisiin. Rakastaja rakastaa ensin yhtä ruumista, mutta oppii vähitellen rakastamaan sitä kauneutta, joka sisältyy kaikkiin kauniisiin ruumiisiin. Seuraavaksi rakastaja oppii, että sielujen rakastaminen on arvokkaampaa kuin ruumiin rakastaminen. Kun sielun rakkaus kohoaa yksittäisestä yleiseen, se kohdistuu tapoihin, lakeihin ja tietoon. Prosessi huipentuu siihen, kun rakastaja oppii rakastamaan itse kauniin ideaa. Vasta sen valossa hän ymmärtää täydellisesti kaiken sen kauniin, mitä olevaiseen sisältyy.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Annukka Aikio ja Rauni Vornanen: Uusi sivistyssanakirja. Kustannusosakeyhtiö Otava 1993. ISBN 951-1-11365-8.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kielitoimiston sanakirja. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 2.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2008.
  2. Uusi sivistyssanakirja 1993, s. 483.