Kaarle (Valois)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ranskan monarkia
Kapeting-dynastia
(suorat kapetingit)
France Ancient.svg

Hugo Capet
Lapset
   Robert II Hurskas
Robert II Hurskas
Lapset
   Henrik I
   Robert I, Burgundin
   herttua
Henrik I
Lapset
   Filip I
   Hugo Magnus,
   Vermandoisin kreivi
Filip I
Lapset
   Ludvig VI
Ludvig VI Paksu
Lapset
   Ludvig VII
   Robert I, Dreux'n kreivi
Ludvig VII Nuori
Lapset
   Marie, Champagnen
   kreivitär
   Alix de France
   Marguerite de France
   Adèle, Vexin kreivitär
   Filip II
   (Filip Augustus)
   Agnes de France
Filip II Augustus
Lapset
   Ludvig VIII
Ludvig VIII Leijona
Lapset
   Ludvig IX Pyhä
   Robert I, Artoisin kreivi
   Alphonse, Toulousen ja
   Poitoun kreivi
   Pyhä Ranskan Isabel
   Anjoun ja Sisilian Kaarle I
Ludvig IX Pyhä
Lapset
   Filip III Rohkea
   Robert, Clermontin kreivi
   Ranskan Agnes
Filip III Rohkea
Lapset
   Filip IV Kaunis
   Kaarle, Valoisin kreivi
   Louis, Evreuxin kreivi
   Marguerite de France,
   Englannin kuningatar
Filip IV Kaunis
Lapset
   Ludvig X Itsepäinen
   Filip V Pitkä
   Isabella de France
   Englannin kuningatar
   Kaarle IV Kaunis
Ludvig X Itsepäinen
Lapset
   Johanna II
   Navarran kuningatar
   Juhana I Postuumi
Juhana I Postuumi
Filip Pitkä V
Kaarle IV Kaunis

Kaarle (Valois) (127016. joulukuuta 1325) oli nimellisesti Aragonian kuningas ja Konstantinopolin keisari, mutta todellisuudessa Valois’n (1286–1325), Alençonin, Chartres’n, Anjoun (1290–1325) ja Mainen (1290–1325) kreivi.

Elämakerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaarle oli Ranskan kuninkaan Filip III Rohkea ja Aragonian Isabellan poika. Hän oli erittäin kunnianhimoinen ja yritti saada hallintaansa lukuisia ruhtinaskuntia, joita hän olisi tarvinnut kustantaakseen ylellistä elämäntapaansa. Hänelle kuuluivat alun perin Valois’n ja Alençonin kreivikunnat sekä isältään saama apanaasi. Kaarlen vanhempi veli Filip IV Kaunis, joka vastusti isänsä uutta avioliittoa, tuki tässä veljeään Kaarlea. Filip IV Kaunis nimitti 1311 Kaarlen johtamaan valtuuskuntaa Tournain rauhanneuvotteluihin, jossa oli tarkoitus neuvotella flaamien kanssa. Neuvottelujen aikana Kaarle kuitenkin riitautui kuninkaan neuvonantajan Enguerrand de Marignyn kanssa, jonka jälkeen he olivat verivihollisia. Kiista päättyi Marignyyn teloitukseen 1315.

Valtakuntaa etsimässä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Avioliittonsa kautta Kaarlesta tuli Anjounn, Mainen ja Perchen kreivi. Hän nai Napolin Kaarle II:n vanhimman tyttären. Hän tavoitteli eräässä vaiheessa sen nojalla Sisilian kruunua. Toisen avioliittonsa hän solmi Konstantinopolin viimeisen latinalaisen keisarin Baudouin II:n pojantyttären ja perillisen Katariinan kanssa, joten hänellä oli vaatimus tähänkin kruunuun. Pariskunta käytti Ranskassa itsestään nimitystä Konstantinopolin keisari ja keisarinna.

Kaarle tavoitteli valtaa koko ikänsä. Vuonna 1280 paavi tunnusti hänet Aragonian kuninkaaksi enonsa Pietari III:n sijaan, jonka paavi oli julistanut kirkonkiroukseen. Näin hän kilpaili samasta kruunusta enonsa kanssa, joka Sisilian saaren valloituksellaan oli päätynyt paavin viholliseksi. Kaarle avioitui Anjoun Margueriten kanssa, sillä hänellä oli tarkoituksenaan vahvistaa asemiaan Sisiliassa ja tässä tavoitteessaan hän sai tukea paavilta. Kaarle yritti saada Aragonian sotatoimin, mutta aragonialaiset eivät suostuneet syrjäyttämään Pietaria paavin vaatimuksista ja kirkonkirouksesta huolimatta. Kaarlelle jäi vain kardinaalin hatulla suoritettu kruunaus vuonna 1285, minkä takiahäntä myöhemmin kutsuttiin ”hattukuninkaaksi”. Myöhemmin hän luopui koko aragonialaisesta tittelistä.

Kaarle tavoitteli myös keisarin kruunua ja avioitui siksi vuonna 1301 Catherine de Courtenayn kanssa, joka oli nimellinen latinalaisen Konstantinopolin keisarin tittelin haltija ja keisari Baudouin II Porfyrogennetosin pojantytär. Saadakseen paavin siunauksen Kaarle suoritti sotaretken Italiaan, jossa hän avusti Anjoun Kaarle II:a taistelussa serkkuaan, Sisilian kuningasta Fredrik III:a vastaan. Paavi nimesi hänet vikaarikseen, mutta Kaarlen epäonninen sekaantuminen Italian politiikkaan pilasi hänen maineensa myös Ranskassa 1301-1302.

Kaarle sai uuden tilaisuuden tavoitella kruunua 1308, kun keisari Albert Habsburgilainen kuoli. Kaarlen veli Filip IV rohkaisi häntä, koska ei halunnut ottaa itse sitä riskiä että ei olisi tullut valituksi. Filip IV ajatteli, että oma veli olisi keisarina Ranskan kannalta myönteinen asia. Kaarlen ehdokkuus ei tuottanut tulosta ja luxemburgilainen kreivi Henrik VII valittiin Roomalaisten keisariksi. Kaarle hautoi kuitenkin edelleen ajatusta Courtenayllle kuuluvasta itäisen keisarikunnan kruunusta.

Sotilas[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valois’n Kaarle oli kyvykäs sotilas ja sotapäällikkö. Hän johti menestyksellä joukkoja Flanderissa vuonna 1297. Filip IV antoi siksi Kaarlen johtaa joukkoja Italian retkellä, jossa vastassa oli Sisilian Fredrik. Tapahtumat päättyivät Caltabellottan häpeärauhaan vuonna 1302.

Kaarle myötävaikutti valloittamalla useita kaupunkeja Ranskan ja Englannin välisen rauhan aikaansaamiseen, joka solmittiin neuvotteluilla Ranskan kuninkaan Filip IV:n ja heidän sisarensa Isabellan, Englannin kuningattaren toimesta.

Kuningas Ludvig X:n ennenaikainen kuolema 1316 sai Kaarlen tavoittelemaan merkittävää poliittista roolia, mutta hän ei voinut estää veljenpoikaansa Poitiers'n Filipiä tulemasta sijaishallitsijaksi ja pian sen jälkeen kuninkaaksi nimellä Filip V.

Vuonna 1324, vuotta ennen kuolemaansa, hän johti menestyksekkäästi viimeisen veljenpoikansa Ranskan kuningas Kaarle IV Kauniin joukkoja, joiden tarkoituksena oli valloittaa Englannin kuninkaan Edvard II:n hallussa olevat alueet Guyennessä (Etelä-Ranskassa) ja Flanderi.

Avioliitot ja lapset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valois’n Kaarle oli naimisissa kolme kertaa.

Valois’n Kaarle avioitui 16. elokuuta 1290 Corbeil’ssa Anjoun ja Mainen kreivittären Margueriten (1273-1299) kanssa, joka oli Napolin kuninkaan Kaarle II :n ja Unkarin Marian tytär. Avioliitosta syntyivät lapset:

  • Isabelle (1292-1309), avioitui vuonna 1297 Bretagnen herttuan Jean III:n (1286-1341) kanssa
  • Philippe (1293-1350), Valois’n kreivi, josta tuli Ranskan kuningas nimellä Filip VI ja joka perusti Valois-dynastian
  • Jeanne (1294-1342), avioitui vuonna 1305 Hainaut’n kreivin Guillaume I d'Avesnes’n (1286-1337) kanssa
  • Marguerite (1295-1342), avioitui vuonna 1310 Blois’n kreivin Guy de Châtillon (k. 1342) kanssa
  • Charles II (1297-1346), Alençonin kreivi
  • Catherine (1299-1300)

Toisen kerran Kaarle avioitui 1302 Saint-Cloud’issa Konstantinopolin nimellisen keisarinnan Catherine de Courtenay’n (1274-1307) kanssa. Tästä avioliitosta syntyivät lapset:

  • Jean (1302-1308)
  • Catherine (1303-1346), Konstantinopolin nimellinen keisarinna, avioitui Taranton ja Akaian ruhtinaan Philippe I de Tarenten (1278-1332) kanssa
  • Jeanne (1304-1363), avioitui vuonna 1318 Beaumont-le-Roger’n kreivin Robert III d'Artois'n (1278-1342) kanssa
  • Isabelle (1306-1349), Fontevrault’, luostarin abbedissa

Kolmannen kerran Kaarle avioitui 1308 Poitiers’ssa Mahaut de Saint-Polin (1293-1358) kanssa, joka oli Saint-Polin kreivin Guy III de Châtillonin tytär. Avioliitosta olivat lapset:

  • Marie (1309-1328), avioitui 1324 Napolin kuningaskunnan perillisen Kalabrian herttuan Charlesin (1298-1328) kanssa
  • Isabelle (1313-1383), avioitui 1336 Bourbon’in herttua Pierre I:n (1311-1356) kanssa
  • Blanche (1317-1348), avioitui 1328 Saksan keisarin Kaarle IV:n (1316-1378) kanssa
  • Louis (1318-1328), Chartres'n kreivi.

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaarle kuoli 16. joulukuuta 1325 Nogent le Roissa. Hänen pojastaan tuli Valois-dynastian ensimmäinen Ranskan kuningas Filip VI. Tavattiinkin sanoa, että Valois’n Kaarle oli kuninkaan poika, veli, setä ja isä, mutta ei koskaan kuningas.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kaarle (Valois).
  • Leblanc-Ginet, Henri; Histoire des Rois de France. Éditions Moréna et Actualités de l'Histoire, 1997.
  • Les Rois de France. Judocus. Pariisi 1989.
  • Kirchhoff, Elisabeth; Rois et Reines de France. Sisältää myös Mémoires de Commines. 1996.
  • Wenzler, Claude; Généalogie des Rois de France. Èditions Ouest-France. 1994.