Jorge Luis Borges

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jorge Luis Borges
Jorge Luis Borges
Jorge Luis Borges
Syntynyt 24. elokuuta 1899
Buenos Aires, Argentiina
Kuollut 14. kesäkuuta 1986 (86 vuotta)
Geneve, Sveitsi
Ammatit kirjailija, runoilija, kirjallisuusarvostelija, kirjastonhoitaja
Kansallisuus Argentiina
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Jorge Francisco Isidoro Luis Borges Acevedo (24. elokuuta 189914. kesäkuuta 1986), joka lyhensi kirjailijana nimensä muotoon Jorge Luis Borges, oli Argentiinan kuuluisin nykykirjailija. Borgesia pidetään laajalti maagisen realismin yhtenä huippunimenä, vaikka itse asiassa hänen kirjoilleen ei ollut kovinkaan tyypillistä sellainen kansanperinteen ja realismin sekoittaminen, joka luonnehtii esimerkiksi Gabriel García Márquezin pääteosta.

Borges oli ammatiltaan kirjastonhoitaja, mikä näkyy hyvin hänen teoksistaan: ne ovat täynnä viittauksia todellisiin ja keksittyihin lähdeteoksiin ja auktoriteetteihin, ja ne pohtivat mielellään älyllisiä, kirjallisuustieteellisiä tai teologisia kysymyksiä kaunokirjallisessa muodossa. Borgesin tuotannossa tärkein kirjallisuudenlaji oli novelli. Hän suosi sellaisia novelleja, joiden raja esseeseen tai artikkeliin oli häilyvä. Borges julkaisikin mielellään tarkemmin määrittelemättömiä lyhyiden tekstien kokoelmia.

Borgesin kirjoitustyyli on kysymyksiä esiin nostava ja niitä vastauksetta jättävä, monelta kannalta aiheita käsittelevä ja tällä tavalla läpeensä ironinen. Borgesin novelleissa on paljon huumoria ja hän omien sanojensa mukaan tahtoo "viihdyttää ja kiehtoa mieltä eikä vakuuttaa", mikä näkyykin nimen omaan kiehtovien ideoiden esiin nostamisena.

Henkilöhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jorge Luis Borges

Borges syntyi Argentiinassa asianajaja- ja psykologiperheeseen ja opiskeli kotimaansa lisäksi Sveitsissä ja Isossa-Britanniassa. Englantia hän oppi jo lapsena ja perehtyi englanninkieliseen kirjallisuuteen. Euroopassa omaksumansa vaikutteet, muun muassa saksalaisten ekspressionistien ja espanjalaisten ultraistien taiteelliset näkemykset, hän koetti välittää kotimaansa kulttuurielämälle yhdessä muiden nuorten intellektuellien kanssa perustamansa Proa-kulttuurilehden välityksellä.

Huolimatta maailmankansalaisen kulttuurisesta hienostuksestaan Borges paneutui kaksikymmenluvun runotuotannossaan myös argentiinalaisuuteen, erityisesti Buenos Airesin ilmapiiriin, jota hän pyrki kuvaamaan mm. runoteoksessaan Fervor de Buenos Aires ("Buenos Airesin kiihko"). Häntä kiehtoi myös kotimaan populaarikulttuuri (tango) ja slangi: hän laati sanakirjan argentiinalaisesta alamaailman slangista, lunfardosta. Kirjastonhoitajalle epätyypillisenä lienee pidettävä myös hänen kiinnostustaan alamaailman puukkomiesten urotekoihin: katuväkivalta ja puukkomurhat ovat myös aiheena eräissä novelleistaan, vaikka ne ovatkin kaukana niistä universaaleista, symbolisista ja ylevistä sfääreistä, joissa tyypillisen borgesilaisen tarinan tai esseen oletetaan yleensä liikkuvan.

Borges toimi muun muassa englantilaisen kirjallisuuden professorina Buenos Airesin yliopistossa sekä kansalliskirjaston johtajana. Elämänsä viimeiset vuosikymmenet hän oli sokea. Argentiinan politiikassa Borges vieroksui Juan Perónia, jota hän piti fasistisena diktaattorina. Siksi Perónia seurannut sotilasjuntta sai Borgesin kannatuksen, koska monien muiden argentiinalaisten tapaan hän oli aluksi taipuvainen pitämään sitä epäpoliittisena toimitusministeristönä, joka panisi maan asiat kuntoon ja valmistelisi siirtymän Perónin jälkeiseen demokratiaan. Odotukset kuitenkin osoittautuivat erheellisiksi, koska juntta itse asiassa syyllistyi marxistisen sissiliikkeen tukahduttamisen varjolla verisiin vainoihin, jotka käänsivät maailman sitä vastaan. Borgesin äänekäs tuki juntalle pilasi hänen maineensa eurooppalaisten intellektuellien keskuudessa ja vei häneltä ilmeisesti mahdollisuudet Nobelin palkintoon.

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Borgesin tuotanto käsittää novellien, esseiden ja kirjallisuusarvostelujen lisäksi huomattavan määrän runoutta. Sokeudella oli merkittävä vaikutus hänen myöhempien novelliensa maailman muotoutumiseen.

Borgesin tunnetuimmat tarinat käsittelevät aikaa, äärettömyyttä, labyrinttejä, todellisuutta ja identiteettikysymyksiä. Peilien tiedetään aina herättäneen Borgesissa lapsuuteen palautuvia irrationaalisia pelontunteita, ja peilit ovatkin hänen teoksissaan pelottavia, mystisiä taikakaluja, joiden pelkkä läsnäolo luo salaperäistä tunnelmaa. Hän kirjoitti kuitenkin myös hyvin konkreettiseen argentiinalaiseen miljööseen sijoittuvia lähinnä salapoliisitarinan veroisia novelleja: kuuluisa esimerkki on Emma Zunz, jossa päähenkilö, nuori tyttö, surmaa isänsä elämän tuhonneen miehen, mutta lavastaa murhan huolella itsepuolustukseksi raiskaajaa vastaan. Emma Zunz on saksalaissyntyisen siirtolaisen tytär; hänen murhaamansa mies on juutalainen. Tässä, kuten myös novellissa El Sur ("Etelä") korostuu argentiinalaisuus erilaisten maahanmuuttajaryhmien ja kansallisuuksien yhteensulautumana: toisin kuin useimmat muut eteläamerikkalaiset maat, Argentiina ei ole intiaani- ja mestitsivaltio, vaan eurooppalaisen, erityisesti italialaisen ja saksalaisen, maahanmuuton leimaama maa.

Borgesin kuuluisin novelli on ehkä Tlön, Uqbar, Orbis Tertius, jossa salaperäisen mielikuvitusmaailman, Tlönin, oloja kuvaava yksityiskohtainen ensyklopedia muuttaa maailman, kun ihmiset eivät enää innostu todellisuudesta, vaan haluavat muuttaa maailman uudeksi Tlöniksi. Novellia on pidetty allegoriana samanaikaisista (tarina on peräisin 1940-luvulta) totalitaarisista aatteista, jotka pyrkivät muuttamaan todellisuuden omaksi kuvakseen ja saivat kannatusta olemalla sisäisesti johdonmukaisempia kuin todellisuus - aivan kuten Tlönin maailma seuraa omaa ankaraa logiikkaansa, johon verrattuna elämä ja maailma vaikuttavat kovin kaoottisilta.

Borgesia on suomennettu jonkin verran. Novellit löytyvät suurelta osin kokoomateoksista Haarautuvien polkujen puutarha ja Hiekkakirja, jotka molemmat on nimetty todellisten Borgesin novellikokoelmien (El jardín de senderos que se bifurcan ja El libro de arena) mukaan, mutta sisältävät novelleja useista eri kokoelmista. Tlön, Uqbar, Orbis Tertius on ilmestynyt suomeksi ainoastaan latinalaisamerikkalaisen kirjallisuuden antologiassa Kolmas maailma.

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Haarautuvien polkujen puutarha: Esseitä, juttuja, tarinoita. (El informe de Brodie, 1970; El libro de arena, 1975.) Valinnut ja espanjan kielestä suomentanut Matti Rossi. 3. painos (1. painos 1969). Loisto: WSOY, 2001. ISBN 952-459-119-7.
  • Peilin edessä ja takana: Runoja vuosilta 1923–1985. Suomentanut Pentti Saaritsa. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1998. ISBN 951-0-23006-5.
  • Hiekkakirja. (El informe de Brodie, 1970; El libro de arena, 1975.) Suomentanut Pentti Saaritsa. WSOY, 2003. ISBN 951-0-27802-5.
  • Kuvitteellisten olentojen kirja. (Manual de zoología fantástica, 1957; laajennettu laitos El libro de los seres imaginarios 1969.) Suomentanut Sari Selander. Teos, 2009. ISBN 978-951-851-231-1.

Suomennettuja novelleja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • ”Tlön, Uqbar, Orbis Tertius” (1940). Kuubalainen serenadi. Hän lauloi vain boleroja [teoksessa Kolmas maailma: uutta proosaa espanjankielisestä Amerikasta] (Tammi, 1966).
  • ”Etelä” (1944) teoksessa Fantastisia kertomuksia: antologia, toim. Sulamit & Erkki Reenpää, Otava, 1969.
  • ”Ympyrämäiset rauniot” (1940). Portti 2/1992.
  • ”Kuolematon” (1949). Portti 3/1992.
  • ”Toinen kuolema” (1974). Portti 4/1992.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Quian Quiroga, Rodrigo: Borges and Memory: Encounters with the Human Brain. Translated by Juan Pablo Fernández. Cambridge (Mass.): The MIT Press, 2012. ISBN 978-0-262-01821-0.
  • Salin, Petri: ”Hajamietteitä Borgesin kaunokirjallisesta tuotannosta.” Portti 2/1992.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Internetaleph Jorge Luis Borgesia koskevat sivut. Linkkejä, uutisia, suositeltua lukemista, FAQ, bibliografia. (englanniksi)
  • Ville Ropponen: Hiekkakirja. Kiiltomato.net 8.5.2003.
  • Jukka Koskelainen: Hiekkakirja. Helsingin sanomat 6.7.2003.
  • Putte Wilhelmsson: Hiekkakirja. Turun sanomat 28.8.2003.