Sylvi Kekkonen

Sylvi Kekkonen itsenäisyyspäivän vastaanotolla vuonna 1957

Sylvia Salome Kekkonen (o.s. Uino, 12. maaliskuuta 1900 Pieksämäki – 2. joulukuuta 1974 Helsinki) oli suomalainen kirjailija ja tasavallan presidentti Urho Kaleva Kekkosen puoliso. Heillä oli kaksi lasta, kaksospojat Matti Kaleva (s. 1928) ja Taneli Kaleva (1928–1985).

Sylvi Uino kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1918 Mikkelissä. Ylioppilaaksi tultuaan hän työskenteli lyhyen aikaa Suomen Käsityön Ystävissä ja pidempään Etsivän Keskuspoliisin kansliassa, missä tapasi tulevan puolisonsa Urho Kekkosen. Pari avioitui vuonna 1926. Kaksosten syntymän jälkeen 1928 Sylvi Kekkonen ei enää tehnyt ansiotyötä.

Luonteena Sylvi Kekkonen oli älyllinen, pidättyväinen ja sisäänpäin kääntynyt. Presidentin puolisona hän osallistui edustamistehtäviin parhaansa mukaan, vaikka hänen julkista toimintaa haittasikin nivelreuma. Sylvi Kekkonen tyynnytteli miehensä kiukunpurkauksia ja sai tämän silottelemaan kirjoituksiaan, mutta toisaalta hänellä oli joskus hyvinkin kärkeviä mielipiteitä poliitikoista. Tamminiemen pesänjakajat -teoksessa todetaan, että Sylvi Kekkonen oli ainoa kriitikko, jota Urho Kekkonen kuunteli ja jonka mielipiteet hän otti huomioon. Monien ystävyyssuhteiden raju katkeaminen presidentin kahdella viimeisellä kaudella johtui juuri hänen vaimonsa, suuren "kotidiplomaatin" poissaolosta.

Kirjallinen ura

Sylvi Kekkonen harrasti syvällisesti kirjallisuutta, piti kotonaan kirjallista salonkia ja kirjoitti pienimuotoista proosaa. Hänen ensimmäinen julkaistu teoksensa oli mietelmäkokoelman Kiteitä 1949. Kolme vuotta myöhemmin ilmestyi muistikuvien kokoelma Kotikaivolla. Pienoisromaani Käytävä (1955) kuvasi sairaanhoitajan maailmaa ja pääteokseksi luonnehdittu Amalia (1958) sitä, miten itsensä epäonnistuneeksi tunteva nainen kamppailee omanarvontuntonsa puolesta ja luopuu inhimillisistä toiveistaan. Sylvi Kekkosen viimeinen teos oli lapsuusmuistelma Lankkuaidan suojassa (1968). Professori Kai Laitinen on luonnehtinut Kekkosen kirjailijanjälkeä: ”Hän puhuu lukijalleen koruttomasti, luottavaisesti ja läheltä.”

Vuonna 1949 Sylvi Kekkonen alkoi järjestää kotonaan kirjallisia keskusteluiltoja. Kirjailija Marja-Liisa Vartio on kuvaillut ilmapiiriä kotoisaksi ja vapautuneeksi. Hänen mukaansa Kekkonen oli yleensä mietteliäs ja hiljainen mutta saattoi joskus puhjeta hymyyn, kun vierasjoukko oli täynnä nuoruuden tärkeyttä ja itsevarmuutta. Keskusteluilloista muodostui vähitellen foorumi, jossa eri ikäpolvet tapasivat toisiaan ja heidän näkökantansa kohtasivat. Niihin osallistuivat muun muassa Eeva Joenpelto, Kirsi Kunnas, Kai Laitinen, Lassi Nummi ja Kaari Utrio. Presidentti Kekkonenkin otti osaa keskusteluun, jos hänellä oli aikaa, ja näin hän tutustui 1950-luvun modernisteihin.

Sylvi Kekkosen nimeä kantava kirjallisuustapahtuma Sylvi Symposiumi on järjestetty Pieksämäellä kesäisin vuodesta 2000.

Teokset

• Kiteitä (mietelmiä, 1949, Otava; toinen, uusittu painos 1964)
• Kotikaivolla (1952)
• Käytävä (1955)
• Amalia (1958)
• Lankkuaidan suojassa (1968)
• Sitä koiraa en unohda koskaan (1969, Otava)
• Kekkonen, Urho, Rakas Häiskä : Urho ja Sylvi Kekkosen kirjeenvaihtoa vuosilta 1924–1945 / toimittanut Ari Uino (1997, Otava)
• Sylvi Kekkosen muisto, toim. Aili Palmén (1975, Otava)

Kirjallisuutta

• Marja Linnankivi, Kekkosten miniänä, Tammi, 2010, ISBN 978-951-31-5366-3
• Anne Mattsson: Sylvi Kekkosen elämäkerta ISBN 951-884-287-6 (sid.)
• Aino Suhola: Luja ja urhoollinen sydän: Sylvi Kekkosen elämä ISBN 952-459-149-9 (nid)
• Marja-Liisa Vartio, Paavo Haavikko: Sylvi Kekkosen muotokuva ISBN 951-884-294-9 (sid.)

Aiheesta muualla

• Sylvi Kekkosen aforismeja
• YLE Elävä arkisto - Sylvi Kekkosen radioessee vuodelta 1958 (audio)