Vapaamuurarit

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suorakulma ja harppi on kaiken näkevän silmän ohella vapaamuurareiden yleisimmin käyttämä symboli. Yhdysvalloissa symboliin on liitetty myös kirjain G.

Vapaamuurarit on kansainvälisesti levinnyt järjestö. Se ei itse katso olevansa salaseura, kuten yleisesti usein ajatellaan, vaan seura, jolla on salaisuuksia. Vapaamuurarit opettavat jäseniään symboliikan ja allegorioiden avulla. Vapaamuurarit tahtovat herättää jäsenensä ajattelemaan, kysymään ja etsimään. Opetus tapahtuu pääasiassa eri asteiden salaisten rituaalien muodossa.

Vapaamuurariudella on pitkät historialliset juuret. Nykyaikaisen vapaamuurariuden katsotaan syntyneen vuonna 1717, kun englantilaiset vapaamuurariloosit perustivat keskusjärjestökseen Lontoon Suurloosin. Vapaamuurariaate levisi 1700-luvulla sotilaiden, kauppiaiden, merenkulkijoiden ja muiden vapaiden miesten mukana eri puolille maailmaa. Vapaamuurareilla ei ole kansainvälistä organisaatiota eikä ylikansallista keskusjohtoa. Vapaamuurarijärjestöt ovat kansallisia, ja niiden väliset kansainväliset suhteet perustuvat kunkin kansallisen keskusjärjestön kahdenvälisiin suhteisiin muiden maiden vastaavien keskusjärjestöjen kanssa.

Perinteisesti vapaamuurarius on mahdollista vain miehille, jotka uskovat yhteen jumalaan, mutta jokaisen jäsenen jumalakäsitys on tämän yksityisasia, josta ei keskustella. Niinpä valtavirran vapaamuurarijärjestöt ovat uskonnollisesti vapaamielisiä, ja samaan loosiin voi kuulua eri uskontokuntien edustajia ja myös uskontokuntiin kuulumattomia miehiä, jotka kuitenkin tunnustavat uskovansa yhteen jumalaan. Kuitenkin on myös puhtaasti kristillistä vapaamuurariutta, kuten ruotsalainen järjestelmä, joka toimii kaikissa Pohjoismaissa. Myös monet valtavirran eurooppalaisen vapaamuurariuden ylemmät asteet, myös Suomessa, edellyttävät jäseniltään kristillistä uskoa.

Lisäksi monissa maissa on suuria, niin sanottuja ateistisia vapaamuurarijärjestöjä, joita valtavirran vapaamuurariloosit eivät tunnusta vapaamuurariaatteeseen kuuluviksi. On olemassa myös tunnustuksetta jääneitä molempia sukupuolia jäsenikseen ottavia yhteisvapaamuurarijärjestöjä sekä pelkästään naisille tarkoitettuja vapaamuurarisuuntauksia. Suomessa on toiminut vuodesta 1920 saakka Kansainvälinen yhteisvapaamuurarijärjestö, joka on hyväksynyt naisia jäseneksi jo vuodesta 1893. Lisäksi Suomessa toimii ruotsinkielinen naisten vapaamuurarijärjestö.

Vapaamuurariksi haluavan on itse ilmaistava kiinnostuksensa jäsenyyteen, esimerkiksi ottamalla yhteyttä tuntemaansa vapaamuurariin. Vapaamuurariloosin jäseneksi pyritään kolmen järjestöön jo kuuluvan jäsenen suosituksesta. Tutkijalautakunnan suorittaman haastattelun jälkeen jäsenehdokkaan hyväksymisestä äänestetään loosissa. Jäseneksi pääsy edellyttää loosin muiden jäsenten yksimielistä hyväksymistä. Lopullinen jäseneksiotto tapahtuu vuosisatoja vanhan perinteen mukaisesti noudattaen muinaisaikaista rituaalia, jossa jäseneksi pyrkivä henkilö sitoutuu säilyttämään järjestön salaisuudet antamassaan vakuutuksessa.

Kansainvälisesti vapaamuurareihin on arvioitu kuuluvan yli neljä miljoonaa jäsentä.lähde?

Sisällysluettelo

[muokkaa] Vapaamuurarit Suomessa

Ensimmäisen kerran vapaamuurarius tuli Suomeen vuonna 1758 Ruotsistalähde?. Suomen jouduttua Venäjän vallan alle yhteydet Ruotsiin heikkenivät ja loositoiminta päättyi vuoteen 1813 mennessä. Lisäksi vuonna 1822 Aleksanteri I rajoitti kokoontumisvapautta ja kielsi muun muassa vapaamuurarilooseja toimimasta. Virallisessa vapaamuuraritoiminnassa seurasi yli vuosisadan mittainen hiljaisuus.

Vapaamuurarius palasi Suomeen vasta itsenäisyyden aikana, 1922, pitkälti amerikansuomalaisten ansiosta. Tällöin perustetun Suomi Loosi n:o 1:n perustajajäseniin kuului säveltäjä Jean Sibelius, joka on säveltänyt suomalaisten vapaamuurarien rituaalimusiikin (Musique Réligieuse, opus 113). Muita tunnettuja suomalaisia vapaamuurareita ovat olleet mm. taiteilija Sigurd Wettenhovi-Aspa, juoksija Hannes Kolehmainen, presidentti Risto Ryti, valtioneuvos Martti Miettunen, jääkärikenraali Paavo Talvela ja säveltäjä Joonas Kokkonen. Itsenäinen Suomen Suurloosi (Suomen Vapaiden ja Oikeutettujen Muurarien Suurloosi – Storlogen för Fria och Antagna Murare i Finland[1]) perustettiin vuonna 1923. Nykyisin Suomessa on ns. sinisiä vapaamuurarilooseja 159 ja niissä jäseniä lähes 7000. Ne toimivat suomen, ruotsin, englannin ja saksan kielillä. Siniset loosit antavat kolme vapaamuurariastetta, jotka muodostavat koko vapaamuurariuden perustan. Suomalaisessa vapaamuurarijärjestelmässä toimii lisäksi joukko jatkoasteiden vapaamuurarijärjestöjä, joista osa on sinisten loosien tavoin uskonnollisesti vapaamielisiä ja osa kristillisiä. Ylin Suomessa annettava vapaamuurariaste on 33. Suomessa toimii myös 11-asteinen ruotsinkielinen kristillinen vapaamuurarijärjestö, joka jatkaa Suomen ensimmäisen historiallisen vapaamuurariajanjakson perinteitä ja on Ruotsin vapaamuurarijärjestön (Svenska Frimurare Orden) alainen. Siinä on toista tuhatta jäsentä. Suomessa toimiva yhteisvapaamuurarijärjestö ja ruotsinkielinen naisten vapaamuurarijärjestö eivät ole muiden vapaamuurarijärjestöjen tunnustamia.

Kansainvälinen Yhteis-vapaamuurarijärjestö Le Droit Humain (K.Y.V.J. Le Droit Humain) on perustettu Pariisissa 4. huhtikuuta 1893. Järjestö on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut vapaamuurarijärjestö. Suomen ensimmäinen yhteis-vapaamuurarilooshi Väinämö perustettiin 5. lokakuuta 1920 Helsingissä. Yhteis-vapaamuurarius on avointa kaikille naisille ja miehille, rotuun, kansallisuuteen, uskontoon tai filosofiaan katsomatta.

Useissa maissa vapaamuuraritoiminta on huomattavasti näkyvämpää kuin Suomessa. Viime aikoina suomalainen vapaamuurarius on kuitenkin pyrkinyt aiempaa suurempaan avoimuuteenlähde?.

[muokkaa] Historia

Vapaamuurarien initiaatioriitti.
Vapaamuurariuden museo Rosenaun linnassa, entisessä vapaamuuraritemppelissä, Itävallassa.
Vapaamuuraritemppeli Alankomaissa.

Nykyaikaisen vapaamuurariuden historian katsotaan alkaneen 1700-luvun alkupuoliskolla, kun ensimmäinen suurloosi eli usean loosin yhteinen hallintoelin perustettiin Lontoossa 1717.[2].

Liikkeen 1700-lukua edeltäneet varhaisemmat juuret on nähty olevan mm. keskiajalla syntyneissä muurarikilloissa ja -looseissa.

Vapaamuurarien toimintayksiköitä sekä myös vapaamuurarien kokoontumispaikkoja kutsutaan suomen kielessä looseiksi tai loošeiksi. Sana tulee työmaakoppia tarkoittavasta sanasta lodge.

Englannissa alettiin joistakin kivimuurareista käyttää nimitystä vapaamuurarit (freemason). Ensimmäistä kertaa termi mainitaan kirjallisissa lähteissä vuonna 1376. Nimitys "vapaamuurari" tulee siitä, että joillakin rakentajamuurareilla, jotka osallistuivat esimerkiksi suurten katedraalien rakennustöihin, oli laillinen oikeus liikkua vapaasti eri puolilla Eurooppaa rakennustyömaalta toiselle, kun muu kansa ja myös suuri osa tavallisista muurareista oli varsin paikkaan sidottuja. Keskitetty vapaamuurariorganisaatio syntyi kuitenkin vasta nykyaikaisen spekulatiivisen vapaamuurariuden myötä.[3]

Keskiajan killat olivat järjestäytyneet kolmiasteisesti. Oli oppipoikia, kisällejä ja mestareita. Killan jäsenyys edellytti sitoutumista ammattietiikkaan ja valoja siitä, ettei paljasta ulkopuolisille killan ammattisalaisuuksia. Killan jäsenet saivat omalla ammattialallaan lailla säädetyn monopolin esim. tietyssä kaupungissa tai hallitsijan vaikutusalueella, vain killan jäsenillä oli oikeus harjoittaa kyseistä ammattia. Killoissa vaalittiin ja varjeltiin ammattisalaisuuksia ja -tietämystä, hoidettiin liiketoimia ja ajettiin killan etua.

Rakennusalan killoissa ja vapaamuurareiden parissa säilyivät keskiajan myllerrysten läpi klassiset, antiikin Roomasta periytyvät rakennustaidot ja niiden edellyttämä vaativa matemaattinen, geometrinen ja muu tieto. Ammattikunnan vanhaan perimätietoon saattoi liittyä myös mystisiä ulottuvuuksia kuten Pythagoraan sakraalimatematiikkaalähde?. Näitä tietoja sovellettiin mm. katedraalien rakentamiseen. Kirkkoja ja katedraaleja rakentaneet keskiajan muurariammattilaiset olivat usein syvästi uskonnollisia ja on sanottu, että ainakin osa nykyaikaisenkin vapaamuurariuden symboliikasta ja rituaaleista periytyisi jo noilta keskiajan kivimuurareilta.

Joidenkin väitteiden mukaan joissakin keskiajan kivimuurareiden looseissa olisi ammattisalaisuuden suojissa voitu joskus harrastaa myös kirkon kieltämiä ei-kristillisiä rituaalejalähde? tai voitu ainakin keskustella kerettiläisistä opeista, kenties levittää niitä sekä suojella uskonnollisia toisinajattelijoitalähde?, mutta noille väitteille ei ole kuitenkaan juurikaan todisteita. Päinvastoin vanhoissa operatiivisten kivimuurarien säännöissä voidaan ensimmäisenä vaatimuksena korostaa uskollisuutta kirkolle ja sen opetukselle sekä harhaoppien välttämistä.[4] Viitteitä keskiajan vapaamuurarien pariin pesiytyneestä pakanallisesta filosofiasta väitetään näkyvän esimerkiksi kirkkoarkkitehtuurissalähde?: esimerkiksi gargoilit ym. pakanalliset viitteet katedraaleissalähde?, mutta noille symboleille kuten pirunkuville on luonnollisempiakin tulkintoja; keskiajan uskonnollinen kulttuuri oli yleensäkin hyvin symbolista, myyttistä ja kuvallista, ja vanhan taikauskon mukaan mukaan pirunkuvat karkottavat pahoja henkiä.

Viimeistään 1700-luvun lopulla kiltalaitos alkoi menettää merkitystään ja kohtasi voimakasta vastustusta mm. vapaan kaupan puolustajien taholta. Jo 1600-luvun puolivälin jälkeen vapaamuurareihin alettiin ottaa jäseniksi myös muita kuin rakentajia ja liikkeen luonne alkoi muuttua filosofisempaan suuntaan. Käytännön muurariudesta siirryttiin henkiseen rakennustyöhön, johon voitiin hakea aineksia paitsi kristinuskosta myös muista filosofioista, esim. kabbalasta ja eräin osin ruusuristiläisyydestä.lähde?.

Nykyaikaisen vapaamuurariuden historian alkuajat osuvat myös yhteen deismin kukoistuskauden kanssa 1700-luvulla. Deismin ja vapaamuurarifilosofian väliltä on löydettävissä yhtymäkohtia kuten usko jumalaan, mutta epädogmaattisuus teologiassa, sekä puhuminen jumalasta uskontoneutraalilla termillä Suuri Arkkitehti. Jotkut merkittävät deistisen filosofian puolestapuhujat ja edustajat kuten Voltaire ja Benjamin Franklin olivatkin myös vapaamuurareita.

Roomalais-katolinen kirkko on suhtautunut torjuvasti vapaamuurariuteen mm. juuri sillä perusteella, että se on katsonut vapaamuurariuden edustavan deististä uskontoa, joka kilpailee kirkon oman julistuksen kanssa.[5][6]. Vapaamuurarit ovat kuitenkin systemaattisesti kieltäneet vapaamuurariuden olevan uskonto tai deistinen liike ja katsovat yleensä uskonnollisen vakaumuksen olevan jokaisen vapaamuurarin yksityisasia. Jotkut vapaamuurariuden haarat voivat kuitenkin olla sitoutuneita esimerkiksi kristillisyyteen.

Antiikin myyteistä ja mystiikasta viehättyneiden vapaamuurarien piirissä veljeskunnan juurien on voitu joskus katsoa ulottuvan jopa muinaiseen Egyptiin ja vapaamuurarit saattavat löytää vapaamuurariuden symboliikkaa myös sumerien Gilgameš-eepoksesta. Väitteille vapaamuurariuden tuhansien vuosien historiasta ja muinaisista perinteistä, jotka olisivat säilyneet tähän päivään asti, ei löydy kuitenkaan tieteellisen historiantutkimuksen näkökulmasta pohjaa. Vapaamuurarit voivat myös tulkita Raamatun viittaavan vapaamuurarilliseen symboliikkaan.

Käsitykset vapaamuurariutta yhdistävistä keskeisistä opeista, symboleista ja arvoista (vapaamuurariuden maamerkit; engl. Masonic Landmarks) ovat jossain määrin vaihdelleet historian aikana, mutta sellaisina on klassisessa vapaamuurariudessa pidetty veljeyden ihanteiden ohella yleensä ainakin seuraavia:

  • usko jumalaan tai korkeampaan voimaan (Käsitys jumalasta voi vaihdella; yleensä sen määrittely jätetään kunkin vapaamuurarin omaksi asiaksi. Uskonnollista tai myöskään poliittista keskustelua looseissa ei yleensä sallita.)
  • pyhä lain kirja olennaisena osana loosien rekvisiittaa (Sitä ei kuitenkaan määritellä tarkemmin, mikä tuo pyhä kirja on. Jokainen vapaamuurari voi tulkita sen haluamallaan tavalla.)

Muina vapaamuurariuden peruspiirteinä on voitu joskus pitää myös kultaista sääntöä, iankaikkisen elämän toivoa, vapaamuurareiden omia symboleja ja kertomuksia esim. Hiram Abista, vapaamuurariuden universaalisuutta jne.

Koska vapaamuurariuden perustavien tunnuspiirteiden tulkinta on vaihdellut, on se johtanut joskus ristiriitoihin erilaisten vapaamuurariloosien välillä ja siihen, että osaa looseista ei ole tunnustettu aidoksi vapaamuurariudeksi jonkin tietyn vapaamuurariuden määritelmän mukaan.

[muokkaa] Kirjallisuutta

  • Argentum n:o 86, 1978–1988. Argentum-loosi, Hyvinkää 1986, 27 s.
  • Avain Salomon avaimeen. Thelema Julkaisut, Helsinki 2008, 220 s. ISBN 952-5700-72-0
  • Ekvilibrium : V. ja O. M. Vaaka loosi n:o 29 : 1963–2003. V. ja O. M. Vaaka loosi n:o 29, Riihimäki 2003, 59 s.
  • Joonialais-loosi n:o 9:n 50-vuotishistoriikki. Joonialais-loosi n:o 9, Tampere 2005, 96 s.
  • Kadonnut sana vapaamuurariudesta. Tietäjä, Viipuri 1925, 140 s.
  • Kaltio loosi n:o 57 Oulu 25 vuotta 8.10.1995: anni domini 1970–1995: historiikki ja asiatiedosto. Kaltio loosi n:o 57, Oulu 1996, 56 s.
  • Kirjeitä veljelleni. Koilliskulma, Helsinki 1990, 112 s. ISBN 951-8999-03-1
  • Kirkon ja vapaamuurarien rituaalien juuret. Pirkko Carpelan, Helsinki 2001, 50 s. ISBN 952-91-3768-0
  • Kruunun kilta. Koilliskulma, Helsinki 1993, 36 s. ISBN 951-8999-10-4
  • Kultaa ja taivaansinistä: vapaamuurarius, aate ajassa. Turun maakuntamuseo, Turku 1991, 168 s. ISBN 951-9125-83-3
  • Kun oven aukaisee, käy vire kumpaankin suuntaan. Humanitas-seura, Helsinki 2005, 164 s. ISBN 952-91-9227-4
  • Kuusikymmentä vuotta 1930-1990 merkkimestarimuurariutta Suomessa. Ultima Thule, Oulu 1990, 96 s. ISBN 951-9160-11-6
  • Lohkokivestä silokiveksi: Pyhän Yrjänän loosi 50 vuotta. Yrjänän kerho, Lahti 2000, 141 s. ISBN 951-98636-0-5
  • Mestari, valtias, ritari: keskeisten vapaamuurarijärjestelmien tausta ja kehitys. Koilliskulma, Helsinki 1989, 152 s. ISBN 952-90-0520-2
  • Mestarimuurarit 1922-1939. V. ja O.M. tutkimusloosi Minerva n:o 27, Helsinki 1995, 163 s. ISBN 951-95461-5-4
  • Mihin vapaamuurari uskoo? Suomalaisten vapaamuurarien arvot, etiikka ja uskonnollisuus. Kirkon tutkimuskeskus, Helsinki 1995, 146 s. ISBN 951-693-203-7
  • Muinainen ja oikeutettu: Suomen muinaisen ja oikeutetun riitin korkein neuvosto, 33 ̊1973-1998. Suomen R. C. yhdistys, Helsinki 1998, 178 s. ISBN 952-90-9392-6
  • Muurariuden kadonneet avaimet - Hiram Abiffin taru Helsinki 1926, 61 s.
  • Muuttuva vapaamuurarius - tutkimus polunavaajana Kuopion Humanitas ry, Kuopio 2007, 263 s. ISBN 978-952-92-2402-9
  • Nuija ja taltta. Koilliskulma, Helsinki 1991, 111 s. ISBN 951-8999-06-6
  • Näkymättömän temppelin rakentajat: Suomalaisen vapaamuurariuden historia. Toimituskunta: Reijo Ahtokari, vastaava toimittaja, Eero Ekman, Einari Marvia. Helsingissä: Otava, 1994. ISBN 951-1-13459-0.
  • Piirteitä Suomen vapaamuurariuden historiasta. V. ja O.M. tutkimusloosi Minerva nro 27, Helsinki 1988, 284 s. ISBN 951-95460-9-X
  • Rakentajat: vapaamuurariuden historia ja keskeiset käsitykset. Koilliskulma, Helsinki 1989, 123 s. ISBN 951-8999-01-5
  • Salat ja valat: vapaamuurarit suomalaisessa yhteiskunnassa ja julkisuudessa 1756–1996. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2000, 389 s. ISBN 951-746-172-0
  • Vapaamuurarien salat Kuva ja sana, Helsinki 1982 ISBN 951-9203-21-4
  • Vapaamuurarin käsikirja Koilliskulma Oy, Helsinki 1998, 165 s. ISBN 951-8999-15-5
  • Vapaamuurarit - Symbolit, salaisuudet, merkitys. Tammi, Helsinki 2007, 320 s. ISBN 978-951-31-4038-0
  • Vapaamuurariudesta Suomessa ja Venäjällä. Gummerus, Jyväskylä 1923, 42 s.

[muokkaa] Lähteet

  1. ↑ http://www.vapaamuurarit.fi/
  2. ↑ http://concise.britannica.com/ebc/article-9364903/Freemasonry
  3. ↑ http://www.freemasons-freemasonry.com/operative_masons.html
  4. ↑ Joseph Fort Newton: The Builders (1914)
  5. ↑ http://www.catholicculture.org/culture/library/view.cfm?id=7828&repos=1&subrepos=0&searchid=366400
  6. ↑ http://www.catholicculture.org/culture/library/view.cfm?id=2969&repos=1&subrepos=0&searchid=366400

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Aiheesta muualla

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vapaamuurarit.

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Vapaamuurarit
Henkilökohtaiset työkalut