Kultainen sääntö

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kultainen sääntö on arjessa toteutettava periaate, jossa kehotetaan ihmistä tekemään vastavuoroisesti toisille samaa kuin mitä haluaisi itselleenkin tehtävän, tai olemaan tekemättä sellaista mitä ei haluaisi itselleenkään tehtävän. Kultainen sääntö esiintyy muunnelmina lähes kaikissa uskonnoissa ja monissa ajatussuunnissa, ja sitä on tarkasteltu uskonnon lisäksi myös tieteen ja humanismin näkökulmasta. Useimmissa uskonnoissa sääntö mainitaan vain ohimennen, mutta kungfutselaisuudessa ja juutalais-kristillisyydessä siitä on tullut pysyvä ja näkyvä pohdiskelun teema.[1]

"Kultaiseksi" sääntöä alettiin kutsua 1500-luvun Euroopassa.[2]

Uskonnoissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kungfutselaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Älä tee toisille sellaista, mitä et haluaisi itsellesi.[3]

Kultaisen säännön perinne tuli Kiinaan Kungfutsen (551–479 eaa.) kirjoituksista. Kungfutse yhdisti ja laajensi kiinalaisia opetuksia palauttaakseen järjestykselle pohjan maahan, jota vaivasivat korruptio, turmeltuneisuus, sota ja hajaannus. Hänen opetustensa perusta oli luonteenlaadun korostaminen yhteiskunnan perustavissa ihmissuhteissa. Varhaisin kultaisen säännön lähde on hänen Keskustelut-kokoelmansa.

»Tzu-kung kysyi, "Onko yhtä sanaa, joka kävisi käyttäytymisen ohjaukseksi koko elämän ajalle?" Kungfutse sanoi, "Se on 'huomioon ottaminen'. Älä määrää muille sellaista, mitä et haluaisi itsellesi määrättävän."»
(Keskustelut, Kungfutse)

Kungfutselaisuuden kultaista sääntöä pohtivat ja kehittivät edelleen myöhemmät kiinalaisfilosofit.[4]

Juutalaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Älä tee sellaista kanssaihmisillesi, joka on itsellesikin vastenmielistä.[3]

Kultainen sääntö alkoi esiintyä juutalaisessa kirjallisuudessa toisella vuosisadalla eaa. ja siitä tuli pian uskonnon keskeinen opetus. Sen tunnetuin maininta on ajanlaskun alussa vaikuttaneen Rabbi Hillelin vastaus, kun häneltä pyydettiin yhteenvetoa Toorasta: "Mikä sinulle on vastenmielistä, älä tee sitä lähimmäisellesikään; siinä on koko Toora ja loppu on kommentaaria; mene opiskelemaan sitä."[5]

Lähi-idän vanhimpia mainintoja säännöstä löytyy Mesopotamiasta vuodelta 450 eaa. peräisin olevassa babylonialaisessa Ahikarin legendan armeniankielisessä käännöksessä muodossa: "Poikani, mikä sinusta tuntuu pahalta itsellesi, älä sitä tee kumppanillesikaan".[6]

Kristinusko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.[7]

Matteuksen evankeliumissa (Matt. 7:12) kuvataan Jeesuksen saarnanneen kultaista sääntöä vuorisaarnassaan. Matteus käänsi kuvauksessaan arameankielisen Jeesuksen sanat kreikaksi.[8] Jeesus mainitsee kultaisen säännön hiukan eri sanoin myös Luukkaan evankeliumissa (Luuk. 6:31).[9]

Islam[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kukaan teistä ei ole uskovainen niin kauan kuin hän ei toivo veljelleen sitä, mitä hän toivoo itselleen.[3]

Esi-islamilaisessa Arabiassa ei tunnettu kultaista sääntöä, vaikka vieraanvaraisuus ja anteliaisuus olivatkin tärkeitä hyveitä. Heimoyhteiskunnassa tärkein tavoite oli kuitenkin oman heimon säilyminen, mikä varmistettiin verikostolla. 600-luvulla noussut islam nosti henkilökohtaisen alistumisen Jumalalle heimouskollisuuden edelle, kielsi verikoston ja korosti muita ratkaisutapoja, kuten anteeksiantoa.[10]

Koraani (83:1–6) sanoo: "Maksakaa, oi Aatamin lapset, kuten haluaisitte teillekin maksettavan, ja olkaa oikeamielisiä kuten haluaisitte teillekin oltavan!". Samankaltaisia profeetta Muhammadin kehotuksia löytyy myös haditheista. Yleisimmin siteerattu näistä on: "Kukaan teistä ei ole uskovainen, ennen kuin hän haluaa veljelleen samaa kuin itselleen!"[11]

Monet islamoppineet katsovat nykyisin veljellä tarkoitettavan hadithissa kaikkia ihmisiä. Hadithin yhden version sanamuodon pohjalta 1400-luvun tunnettu hadith-oppinut Ibn Hajar al-Asqalanin tulkitsi Muhammadin kuitenkin tarkoittaneen 'veljellä' vain toisia muslimeja.[12]

Muut uskonnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Brahmalaisuus: Älä tee toiselle sellaista, joka aiheuttaa sinulle itsellesi tehtynä tuskaa.
  • Buddhalaisuus: Älä satuta toisia tavoilla, joita et itsekään halua kokea.[13][3]
  • Hindulaisuus: Älä tee toisille sellaista, mitä et haluaisi heidän tekevän sinulle.[3]
  • Taolaisuus: Pidä naapurisi hyötyä kuin omana hyötynäsi ja hänen menetyksiään kuin omina menetyksinäsi.[3]
  • Zarathustralaisuus: Ainoastaan sellainen luonne on hyvä, joka ei tee toiselle mitään sellaista, joka ei olisi sille itselleen mieluista tai hyväksi.[3]

Arvostelua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kultainen sääntö on hyvin pelkistetty moraalinen periaate, ja sitä on siksi pidetty riittämättömänä sovellettavaksi elämän kysymyksissä. Sitä on arvosteltu naiviksi ja idealistiseksi säännöksi, joka ei sovellu kilpailuntäyteiseen maailmaan.[14] Kultaista sääntöä tiukasti noudattava voi myös päätyä seuraamaan miellyttämisen halussaan toista ajattelemattomasti ja kritiikittömästi.[15]

Kultaista sääntöä on arvosteltu siitä, että se olettaa ihmisten olevan samanlaisia ja haluavan samaa kuin muutkin. Kirjailija George Bernard Shaw onkin sanonut: "Älä tee toisille kuten haluaisit heidän tekevän sinulle. Heillä voi olla erilainen maku."[16]

Kultaisen säännön voidaan nähdä myös vihjaavan, että mitä haluamme itsellemme on myös hyvä meille ja sitä kautta hyvä myös toisille.[16] Kultainen sääntö asettaa matalan tason moraalille tehdessään tavallisista haluista ja toiveista sen mittarin.[17] Sääntö ei määrittele sitä, mitä ylipäätään tulisi haluta, vaan edellyttää vain moraalisten arvioiden johdonmukaisuutta.[15]

Kirjaimellisesti otettuna kultaisessa säännössä on porsaanreikiä: sadomasokisti voi haluta päinvastaista kuin useimmat ihmiset, ja oikeuden tuomari voisi haluta säännön pohjalta antaa mahdollisimman lievän tuomion.[17]

Kultaista sääntöä on myös arvosteltu siitä, että se käsitetään uskonnolliseksi säännöksi, vaikka moraali kuuluu myös uskonnon ulkopuoliseen ajatteluun.[18]

Soveltamisen rajoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koska kultainen sääntö on pelkistetty ja yleisluontoinen, sen alkuperäisen tarkoituksen mukainen käyttö edellyttää ihmisten erilaisuuden huomioimista ja henkistä kypsyyttä.[16] Sitä ei myöskään voi soveltaa rangaistuksissa.[15]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Neusner, Jacob & Chilton, Bruce D. (toim.): Golden Rule : The Ethics of Reciprocity in World Religions. Lontoo: Continuum International Publishing, 2008. ISBN 9781441190123.
  • Wattles, Jeffrey: Golden Rule. Cary, NC, USA: Oxford University Press, 1996. ISBN 9780195355000.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Wattles 1996, s. 9.
  2. Green, William Scott (Golden Rule : The Ethics of Reciprocity in World Religions, 2008), s. 2.
  3. a b c d e f g The Universality of the Golden Rule in the World Religions TeachingValues.com. Viitattu 29.12.2013.
  4. Wattles 1996, s. 15–16.
  5. Wattles 1996, s. 42.
  6. Wattles 1996, s. 43.
  7. Matt. 7:12
  8. Wattles 1996, s. 52–54.
  9. Wattles 1996, s. 63.
  10. Homerin, Emil (Golden Rule : The Ethics of Reciprocity in World Religions, 2008), s. 99–101.
  11. Homerin, Emil (Golden Rule : The Ethics of Reciprocity in World Religions, 2008), s. 102.
  12. Homerin, Emil (Golden Rule : The Ethics of Reciprocity in World Religions, 2008), s. 103–104, 114–115.
  13. Udanavarga 5:18
  14. Wattles 1996, s. 7–8.
  15. a b c Wattles 1996, s. 7.
  16. a b c Wattles 1996, s. 6.
  17. a b Wattles 1996, s. 6–7.
  18. Wattles 1996, s. 8.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mackie, J. L.: Ethics: Inventing right and wrong. Pelican books, Philosophy. Harmondsworth: Penguin, 1977. ISBN 0-14-021957-9. (englanniksi)