Suomen merivoimat

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suomen merivoimat
Suomen Merivoimien tunnus.svg
Toiminnassa 1918–
Valtio Suomen lippu Suomi
Puolustushaarat merivoimat
Rooli puolustushaara
Osa joukkoa puolustusvoimat
Koko 6 700 henkeä
Sodat ja taistelut talvisota
jatkosota
Lapin sota
Komentajat
Nykyinen komentaja kontra-amiraali Kari Takanen

Suomen merivoimiin kuuluvat rannikkojoukot ja laivasto. Pääosa Suomen merivoimista on kuulunut Suomen laivastoon. 1927 yhdistettiin rannikkotykistön ja laivaston johtoportaat, minkä jälkeen 1933 oli Suomen laivaston nimeksi vakiintunut Suomen merivoimat. Merivoimien suorittama rannikkopuolustus oli 1923–1927 jakautunut Suomen laivastoksi, Suomen rannikkotykistöksi ja Suomen sotasatamaksi. [1]

Merivoimat nimettiin 1952 yhdeksi Suomen kolmesta puolustushaarasta. Merivoimissa työskentelee 2 300 henkilöä. Varusmiespalveluksen merivoimissa suorittaa vuosittain 4 300 asevelvollista. Merivoimien komentaja on kontra-amiraali Kari Takanen.

Merivoimien tehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolustusvoimien rakenne
Suomen Maavoimien tunnus.svg maavoimat
Sotilaslaanin tunnus.svg aluehallinto
sotilaslääni
aluetoimisto
Suomen Ilmavoimien tunnus.svg ilmavoimat
Suomen Merivoimien tunnus.svg merivoimat
puolustusvoimien joukot
joukko-osasto
joukkoyksikkö
perusyksikkö

Laki Puolustusvoimista (11. toukokuuta 2007/551) säätää puolustusvoimien tehtävät ja niistä merivoimat osallistuu kolmeen kokonaisuuteen: sotilaalliseen puolustamiseen, muiden viranomaisten tukemiseen sekä osallistuu kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan. Suomen sotilaalliseksi puolustamiseksi merivoimat:

  • vastaa valtakunnallisesta merivalvonnasta ja meritiedustelusta
  • turvaa valtakunnan alueellisen koskemattomuuden merialueella tarvittaessa voimakeinoja käyttäen yhteistoiminnassa ilmavoimien ja Rajavartiolaitoksen, lähinnä merivartiostojen kanssa
  • vastaa valtakunnan meriyhteyksien turvaamisesta ja johtaa meriliikenteen suojaamisen
  • torjuu merialueen kautta suuntautuvat hyökkäykset yhteistoiminnassa muiden puolustushaarojen ja rajavartiolaitoksen kanssa
  • pitää yllä korkeaa valmiutta, kehittää merivoimien taktiikkaa ja taisteluvälineitä sekä vastaa niiden huollosta
  • kouluttaa merivoimien tarvitseman henkilöstön ja tukee vapaaehtoista maanpuolustuskoulutusta

Lisäksi merivoimat antaa lain edellyttämää virka-apua muille viranomaisille ja osallistuu kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan.

Merivoimien joukko-osastot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heikkilän kasarmin päärakennus.

Merivoimat koostuu esikunnasta ja kuudesta joukko-osastosta ja laitoksesta. Merivoimien esikunta sijaitsee Turussa, Heikkilän kasarmialueella, jossa palvelee noin 230 henkeä. Esikuntaa johtaa esikuntapäällikkö kommodori Juha Vauhkonen ja se jakautuu henkilöstö-, huolto- ja operatiiviseen alaan. Esikunnan alaisena toimii lisäksi Helsingissä Liikenneviraston tiloissa toimiva sotilastoimisto.

Merivoimien joukko-osastot ovat:

Merivoimien historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen alueen kuuluessa Ruotsiin Suomenlahdella käytiin useita taisteluita Venäjää vastaan. Laivasto-osastojen ollessa sijoitettuna Suomen rannikon tukikohtiin.

Venäjä perusti Suomeen Suomen meriekipaasin, jonka tehtävänä oli rannikonpuolustaminen yhdessä Itämeren laivaston kanssa. Se osallistui Krimin eli Oolannin sotaan, jonka aikana se miehitti muun muassa Santahaminan rannikkopattereita Viaporin pommituksen aikana. Meriekipaasin aluksina olivat muun muassa Rurik ja Kalevala.

Itsenäistymisestä Tarton rauhaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itsenäisen Suomen merivoimien kalusto muodostui Venäjän maahan jättämistä aluksista, joita ei oltu voitu kuljettaa talven aikana pois. Näitä olivat Helsinkiin jätetyt kuusi S–luokan torpedovenettä, kahdeksan C–luokan torpedovenettä ja yksi miinalaiva (M-1), Poriin jätetyt kaksi miinaristeilijää (Klas Horn ja Matti Kurki), Turussa tykkivene Giljak ja vartioristeilijät Tshirok ja Filin (myöhemmin Turunmaa ja Karjala). Näiden sotalaivojen lisäksi Helsinkiin jäi vielä 15 hinaajaa, jäänmurtaja, viisi T-luokan miinavenettä, 13 proomua, kaksi uivaa telakkaa, kaksi uivaa nosturia, 17 lämpöponttonia ja kahdeksan yhteysalusta.[2]

Kun Saksa luovutti merivoimille Helsingin ja Turun telakoilla valmisteilla olleet tykkiveneet Uudenmaan ja Hämeenmaan, merivoimat vahvistui huomattavasti, sillä nämä kaksi alusta olivat Ilmarisen ja Väinämöisen valmistumiseen saakka merivoimien voimakkaimmat alukset.[3]

Tarton rauhansopimuksen mukaisesti Suomi palautti Neuvostoliitolle S-veneet S3, S4 ja S6, raivaajat Atairin, Mikulan, MP 7:n , MP 11:n, Ahvolan ja T 12:n, viisitoista hinaajaa, neljä yhteysvenettä sekä 54 moottorivenettä.[4]

Tarton rauhasta talvisotaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laivaston liikkuvaa osaa kutsuttiin 1920-luvun alusta alkaen Rannikkolaivueeksi, ja sen kalustoon kuului 1923–1925 seuraavat alukset[4]:

Suomen hallitus teki 1925 esityksen laivastolaiksi, jossa esitettiin kahden panssarilaivan, neljän sukellusveneen, neljän moottoritorpedoveneen ja koululaivan hankintaa. Esitystä muutettiin seuraavana vuonna lisäämällä yksi panssarilaiva ja 4–5 sukellusvenettä. Vuonna 1927 hyväksyttiin esitysten pohjalta laivastolaki, jonka puitteissa rakennettiin lopulta kaksi panssarilaivaa, joista tuli merivoimien kaikkien aikojen raskaimmat alukset, ja viisi sukellusvenettä, joista on nykyään jäljellä enää Vesikko. Ensimmäinen laivastolain puitteissa rakennettu alus oli sukellusvene Vetehinen, joka oli samalla ensimmäinen itsenäisessä Suomessa rakennettu sota-alus.[5]

Vuonna 1936 kaikki merivoimien alukset, joiden nimi käsitti vain tyyppikirjaimen ja numeron, nimettiin uudestaan "oikeilla" nimillä, sillä persoonattomasti nimetyllä aluksella palvelemisen oli katsottu alentavan palvelumotivaatiota.

Vetehinen-luokan sukellusveneitä emälaiva M-1:n kyljessä. Uloimpana vasemmalla Saukko.

Talvisota (1939–1940)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvisodan puhjetessa laivasto kuljetti maavoimien joukkoja demilitarisoidun Ahvenanmaan puolustukseen. Tämän jälkeen sen päätehtävänä oli suojata kauppamerenkulkua.

Ensimmäisen sotakuukauden aikana Neuvostoliiton laivasto ja Suomen rannikkopuolustus ottivat yhteen Hangossa, Utössä ja Koivistolla, joista viimeksi mainitussa vaurioitui Neuvostoliiton laivaston taistelulaiva. Joulukuussa jää esti merenkulun lukuunottamatta jäänmurtajia, joten panssarilaivat siirrettiin Turkuun vahvistamaan kaupungin ilmapuolustusta.

Jatkosota (1941–1944)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Panssarilaiva Ilmarinen.

Jatkosodan aikana laivaston merkitys kasvoi. Jatkosodan aattona Suomen merivoimat miehittivät Ahvenanmaan operaatio Kilpapurjehduksen myötä. Hyökkäysvaiheen aikana suomalaiset vartiomoottoriveneet partioivat Neuvostoliiton aluevesillä, moottoritorpedoveneet ja sukellusveneet suorittivat pitkiä partioretkiä ja miinalaivat miinoittivat yhteistyössä natsi-Saksan kanssa Suomenlahtea. Myös niin sanottua saattuetoimintaa suoritettiin eli sota-alukset saattoivat aseistamattomia rahti- ja matkustaja-aluksia[6]. Merisotatoimista surullisin oli Panssarilaiva Ilmarisen uppoaminen syyskuun puolivälissä. Alus vei mukanaan 271 miestä [7].

Lapin sota (1944–1945)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Tornion maihinnousu

Lapin sodan alkuvaiheessa merivoimat iskivät saksalaisten selustaan tekemällä 1. lokakuuta Oulusta käsin maihinnousun Tornioon.

1940-luvun jälkipuolisko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jatkosodan päättäneen Moskovan välirauhansopimuksen ehtojen mukaisesti Suomen tehtäväksi tuli suorittaa merimiinakenttien raivaus Suomenlahdella. Nämä miinat olivat Suomen, Saksan ja Neuvostoliiton laskemia. Vuosina 1944–1948 yli 2 000 miehen ja 200 aluksen voimin raivattiin laaja merialue Suomenlahden perukasta Ahvenanmaalle asti puhtaaksi sodan aikana lasketuista miinoista. Tässä työssä menetti henkensä 28 miestä. Kotkan Haapasaaressa sijaitsee raivaajamuistomerkki. Yksittäisiä miinoja on löytynyt Suomenlahden saaristoista vielä 2000-luvullakin.

1950-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

50-luvulla merivoimien organisaatioon kuului Raivaajalaivue (RaivLv), jonka johdossa toimi mm. Eero Innamaa.

Laivaston komentajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

lähde?

Merivoimien komentajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

lähde?

Merivoimien sodan ajan joukot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merivoimien suunniteltu sodan ajan vahvuus on 31 500 henkilöä. Joukkoihin kuuluulähde?:

  • 2 ohjusvenelaivuetta
  • 3 miinantorjuntalaivuetta
  • 2 miinalaivaa
  • 3 miinalauttaa
  • 2 rannikkojääkäripataljoonaa
  • 6 rannikkojääkärikomppaniaa
  • 2 rannikko-ohjuskomppaniaa
  • 4 meritorjuntaohjuspatteria
  • 4 kiinteää rannikkotykistöyksikköä
  • 8 liikkuvaa rannikkotykistöyksikköä

Merivoimien aluksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entisiä aluksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsinki-luokan ohjusvene Oulu, Helsingin satamassa kesällä 2006.

Nykyisiä aluksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miinalaiva Pohjanmaa laiturissa Suomenlinnassa kesäkuussa 2007

Miinalaivat ja -lautat

Ohjusveneet

Miinanetsijät

Katanpää-luokan miinantorjunta-alus (Katanpää, Purunpää, Vahterpää)

Miinanraivaajat

Muut alukset

Merivoimien muu kalusto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

100 56 TK Kuivasaaressa vuonna 2009
  • Meritorjuntaohjus 85 (MTO-85)
  • 130 mm tornikanuuna (130 53 TK)
  • 130 mm rannikkokanuuna (130 K 54)
  • 82 mm linnoitusheitin (82 KRH 36 RT)
  • Rannikko-ohjus 06 (EuroSpike ER)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pääesikunnan sotatalousosaston julkisessa kirjassa "Sotatekninen arvio ja ennuste (STAE)", joka on ilmestynyt 5.10.2004, käsitellään merivoimia toisessa osassa luvussa 7 otsikolla "Meripuolustuksen asejärjestelmät"

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.mil.fi/merivoimat/esikunta/hist_aikajana.dsp?printable=1&
  2. Leijonalippu merellä s. 21-22
  3. Leijonalippu merellä s. 22
  4. a b Leijonalippu merellä s. 24
  5. Leijonalippu merellä s. 24-25
  6. Merivoimat Viitattu 19.5.2007.
  7. Valitut Palat: Tuntematon sota. Valitut Palat, 1991. ISBN 951-8933-34-0.
  8. http://yle.fi/uutiset/merivoimat_saa_uuden_komentajan/6647821

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Merensilta, Timo: Vesikko – Suomenlahden hiljainen vartija. Hobby-Kustannus Oy, 2009. ISBN 978-952-5334-07-4.
  • Meriupseeriyhdistys ry: Suomen Laivasto 1969-2003. Meriupseeriyhdistys ry ja Suomi merellä -säätiö, 2008. ISBN 978-951-95298-4-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suomen merivoimat.