Haarniska

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Haarniska ja kypärä.
Rengashaarniska
16. tai 17. vuosisadan ritari ja hevonen haarniskoineen. Zwinger-Museum, Dresden.
Nykyaikainen pomminpurkajanpuku.

Haarniska on suojaava vaatetus, joka tyypillisesti suojaa sotilaita haavoittumiselta taistelutilanteissa ja sodankäynnissä. Haarniskoja on valmistettu kautta tunnetun historian, ensi alkuun nahasta, luusta ja sarvesta, myöhemmin myös pronssista ja teräksestä sekä nykyaikana synteettisistä kuiduista, kuten kevlarista.

Haarniskoja on puettu myös sodankäynnissä käytettyjen eläinten kuten hevosten ja norsujen ylle.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kautta ihmiskunnan historian haarniskan kehitys on tapahtunut rinnakkain taistelukentällä käytettävien aseiden kehityksen kanssa. Varustekehittelyssä on pyritty luomaan aina parempaa suojausta menettämättä silti liikkumiskykyä.

Euroopan historiassa tunnettuja haarniskatyyppejä ovat Rooman legioonalaisten lorica segmentata, antiikin ja keskiajan rengashaarniskat ja keskiajan ritarien käyttämä teräksinen levyhaarniska. Samurai-ajan Japanissa lakattu, liuskoista koostuva odoshi-haarniska oli suosittu. Se on pohjimmiltaan lamellaarihaarniska eli lusto, ja samankaltainen kuin bysanttilainen klibanion, joskin bysanttilaisen haarniskan liuskat ovat japanilaista suuremmat. Muita haarniskatyyppejä ovat suomuhaarniska (lorica squamata) ja niin sanottu Visby-haarniska, joka koostuu nahkaliivin sisäpuolelle niitatuista teräslevyistä ja jota käytetään rengaspaidan tai toppatakin päällä suojaamaan vartaloa. Kun rengashaarniska ommellaan samettisen tai nahkaisen liivin vuorin sisään, siitä käytetään nimeä jazeraint.

Haarniskan alla käytettävästä toppatakista käytetään nimiä aketon, haqueton tai gambeson, mikäli takki on kankainen; nahkaisesta toppatakista käytetään nimeä jerkin.

Levyhaarniska[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myöhäiskeskiaikaisessa Euroopassa ritarien käyttämä levyhaarniska on tyypillisin esimerkki haarniskasta. Siinä taistelijan koko keho on peitetty kuhunkin osaan sopivalla teräslevyllä. Levyt puettiin villaisten alusvaatteiden päälle ja kiinnitettiin vöillä ja soljilla. Rengashaarniska suojasi niitä osia, joita ei voitu peittää teräslevyillä (kuten polven takaosa). Levyhaarniskan osia olivat esimerkiksi kypärä, taisteluhansikkaat, niskasuojus, rintalevy ja jalkasuojat.

Tavallisesti koko vartalon suojaava levyhaarniska tehtiin varta vasten tiettyä henkilöä varten. Tämä teki haarniskoista luonnollisesti hyvin kalliita. Haarniskat painoivat normaalisti 20–25 kiloa. Tämän päivän rahassa haarniskan kustannukset vastaisivat omakotitalon tai urheiluauton hintaa. Siksi kokovartalohaarniska oli ylellisyyttä, johon vain aatelisilla oli normaalisti varaa. Alemman luokan sotilaat käyttivät yleensä halvempia massatuotettuja haarniskoja, joihin kuului lähinnä vain kypärä, nivelsuojukset ja rintakilpi (kyrassi). Kokovartalohaarniska tarjosi kantajalleen hyvän suojan miekan iskuja ja kohtalaisen suojan nuolia, nuijia ja varhaisia musketin kuulia vastaan. Vaikka miekan terä ei läpäissytkään suhteellisen ohutta (noin 1mm) teräslevyä, iskun voima saattoi tehdä silti vakaviakin vammoja, mikäli alla ei ollut toppausta (költeri, gambeson) vaimentamassa iskuja. Nuolet saattoivat lävistää varhaisen levyhaarniskan lähietäisyydeltä, mutta myöhemmin kehitys teräksen taontamenetelmissä teki tämänkaltaisen hyökkäyksen hankalammaksi; myöhäisten haarniskojen upeat kuvioinnit ovat tarkoituksellisia - niiden ideana on muuttaa haarniskan geometriaa niin, ettei haarniskassa olisi yhtään kohtisuoraa pintaa ja jotta nuolet luiskahtaisivat sivuun. Parhaimmillaan luja teräs olikin taistelukentillä läpäisemätön suoja. Ritarit putosivat useimmiten nuijien ja sotavasaroiden aiheuttamien vammojen vuoksi. Nämä aseet saattoivat välittää iskuenergiansa haarniskan läpi ja aiheuttivaa ritareille luunmurtumia, sisäisiä verenvuotoja tai aivotärähdyksen. Toinen tekniikka oli yrittää iskeä haarniskan aukkojen läpi tikareilla.

Vastoin yleistä luuloa hyvin tehty keskiaikainen taisteluhaarniska (toisin kuin myöhemmät turnajais- ja paraatihaarniskat) ei haitannut kantajansa liikkeitä yhtään enempää kuin nykyajan sotilaan varustus. Haarniskoitu ritari, joka oli nuoresta asti harjoitellut haarniskassa liikkumista, saattoi helposti juosta, ryömiä, kiivetä tikkaita ja hypätä hevosen selkään ilman ongelmia. Täydellinen keskiaikainen haarniska ei painanut keskimäärin paljon enempää kuin 25 kiloa, ja sen paino jakautui hyvin tasaisesti ympäri vartaloa. Se on huomattavasti vähemmän kuin tämän päivän sotilaiden kantama täyspakkaus. Nykypäivän elävän historian toiminta on osoittanut, että hyväkuntoinen mies täydessä taisteluhaarniskassa kykenee juoksemaan kiinni kevyemmin varustetun miehen, tekemään kuperkeikan ja heittämään kärrynpyörän.

Haarniskat nykyaikana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyään poliisivoimat, turvahenkilöstö ja tietyt armeijoiden aselajit käyttävät esimerkiksi kevlarista tehtyjä ja teräslevyillä vahvistettuja luodinkestäviä liivejä. Jalkaväen käyttöön sovitettu kevyempi suojaus, kuten puolustusvoimien käyttämä sirpaleliivi on tarkoitettu suojaamaan kranaattien sirpaleilta, mutta ei käsiaseiden luodeilta. Rynnäkkökiväärin luoti on huomattavasti suuritehoisempi kuin pistoolin ja riittävän vahva suojaus olisi liian raskas kannettavaksi taistelussa. Lihanjalostusteollisuuden työntekijät käyttävät yleisesti rengashaarniskaesiliinaa ja -käsineitä suojavarusteenaan leikatessaan ruhonosia koneella.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tieteen kuvalehti : Historia 2/2008 s.11
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta haarniska.