Kiinan historia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
History of China.gif

Kiinan historia

MUINAINEN
Kolme hallitsijaa ja viisi keisaria
Xia-dynastia 2070–1600 eaa.
Shang-dynastia 1600–1046 eaa.
Zhou-dynastia 1122–256 eaa.
  Läntinen Zhou-dynastia
  Itäinen Zhou-dynastia
    Kevättä ja syksyä
    Taistelevat läänitysvaltiot
SUURVALTA
Qin-dynastia 221 eaa.–206 eaa.
Han-dynastia 206 eaa.–220 jaa.
  Läntinen Han-dynastia
  Xin-dynastia
  Itäinen Han-dynastia
Kolme kuningaskuntaa 220–280 jaa.
  Wei, Shu Han & Wu
Jin-dynastia 265–420 jaa.
  Läntinen Jin
  Itäinen Jin 16 Kuningaskuntaa
304–439 jaa.
Eteläinen ja pohjoinen dynastia 420–589 jaa.
Sui-dynastia 581–619 jaa.
Tang-dynastia 618–907 jaa.
5 dynastiaa &
10 kuningaskuntaa

907–960 jaa.
Liao-dynastia
907–1125 jaa.
Song-dynastia
960–1279 jaa.
  Pohjoinen Song L. Xia-dyn.
  Eteläinen Song Jin-dynastia
Yuan-dynastia 1271–1368 jaa.
Ming-dynastia 1368–1644 jaa.
Qing-dynastia 1644–1911 jaa.
NYKYAIKA
Kiina tasavalta 1911–1949
Kiinan
kansantasavalta
1949–nyt

Kiinan tasavalta
(Taiwanissa)


Kiina historian aikajana
Kiinan historian dynastiat
Kiinan sotilashistoria
Kiinan taidehistoria
Kiinan tekniikan ja tieteen historia
Kiinan koulutuksen historia
malline: näytä  keskustele  muokkaa

Kiina on eräs maailman vanhimmista sivilisaatioista. Sen kirjalliset lähteet ulottuvat yli 3 500 vuotta ajassa taaksepäin. Kirjoitettu Kiinan historia alkoi Shang-dynastian aikana n. 1550 eaa. – n. 1046 eaa.[1]. Radiohiiliajoituksella on voitu ajoittaa aikaisimmat kirjoitukset noin vuoteen 1500 eaa.[2]

Esihistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kiinan esihistoria

Paleoliittinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pystyihminen Homo erectus asutti Kiinaa noin miljoonan vuoden ajan[3]. Kyläasutukseen liittyvää riisinviljelyä Kiinassa on harjoitettu jo 6000-luvulla eaa, ja kaupunkeja oli jo noin vuonna 4000 eaa.

Neoliittinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varsinainen kiinalainen sivilisaatio arvioidaan kuitenkin tavallisesti noin 5 000 vuotta vanhaksi ja useimmiten historiankertomus aloitetaan ensimmäisestä dynastiasta, eli ajasta jolloin hallitsijavalta siirtyi suvussa tavallisesti isältä pojalle.

Antiikin aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiinan kiistelty ensimmäinen dynastia, Xia-dynastia, alkoi noin vuonna 2100 eaa. Sen ajoilta ei ole löydetty varmentavia kirjallisia lähteitä eikä se todennäköisesti hallinnut läheskään koko nykyisen Kiinan aluetta. Erlitousta on kuitenkin löydetty suuri kaupunkikeskus, joka saattoi olla tuon ajan Kiinan pääkaupunki. Hieman paremmin dokumentoidun Shang-dynastian jälkeen tuli Zhou-dynastia, jonka loppuaikoina maa oli hajanainen Kevään ja syksyn aikakautena, ja taistelevien valtioiden kautena.

Imperiumin aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiinan yhdisti 200-luvulla eaa. Qin-dynastian keisari Shi Huang Ti. Hän perusti tiettävästi ensimmäisen koko Kiinaa hallinneen dynastian, Qin-dynastian, jonka nimestä myös nimi Kiina johtuu. Tästä lähtien Kiina on eräitä lyhyiksi jääneitä välivaiheita lukuun ottamatta ollut valtiollisesti yhtenäinen. Keisarien on katsottu hallitsevan maata taivaan mandaatilla. Hallitseva dynastia kuitenkin on vaihtunut useita kertoja. Qin-dynastiakin jäi lyhytikäiseksi ja sen syrjäytti pian Han-dynastia, jonka valtakausi kesti noin 400 vuotta.

Keskiaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kiinan keskiaika

Kun Han-dynastia 200-luvulla menetti valtansa, alkoi Kiinan keskiajaksi kutsuttu aikakausi, jolloin Kiina jakautui useampaan pieneen valtioon. Hajaannus päättyi vuoden 581 jälkeen, kun Sui-dynastian perustaja Sui Wen Ti yhdisti maan jälleen. Sui-dynastian jälkeen valtaan nousi Suureksi dynastiaksi kutsuttu Tang-dynastia. Keskiajalla kiinalaiset keksinnöt tulivat tunnetuiksi. Kiinalaiset ovat keksineet mm. kirjanpainotaidon (Tang-dynastia), paperin valmistuksen (Han-dynastia), ruudin ja ilotulitteet (Eteläiset ja pohjoiset dynastiat) (raketit kuitenkin keksittiin Koreassa), kompassin, leijat, paperirahan (Song-dynastia) ja pankkiluotot (Song-dynastia).

Renessanssi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kiinan renessanssi

Mongolivalta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mongolien ratsastava paimentolaiskansa valloitti Kiinan alueita 1200-luvulla. Se oli raskas isku Kiinan kulttuurille, sillä suljettu valtakunta oli saanut siihen asti elää rauhassa. Ulkomaalaiset olivat hyvin harvinaisia vieraita Kiinassa. Vuodesta 1271 Kiinaa hallitsi mongolien perustama Yuan-dynastia, jonka pääkaupunki oli Bejing. Sen valtakaudella kaikkia tärkeimpiä virkoja hoitivat mongolit. Kiinan mongolihallitsijoista kuuluisin oli Kublai-kaani, jonka valtakaudella myös Marco Polo teki tutkimusretkensä Kiinaan.

Löytöretket ja eristäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mongolit kuitenkin karkotettiin maasta vuonna 1368, jolloin valtaan tuli viimeinen kotimainen, Ming-dynastia. Sen perusti kapinaa johtanut entinen munkki Zhu Yanzhang, josta tuli keisari Hongwu. Ming-dynastia pysyi vallassa vuoteen 1644 saakka, jolloin maan valloittivat mantšut. Mantšujen perustama Qing-dynastia hallitsi Kiinaa vuosina 1644-1912.

Qing-dynastian alkuaikoina Kiinan keisarikunta oli mahtavimmillaan.[4] Voimakkaimmillaan dynastia oli keisari Yongzhengin (1723–1735) ja hänen poikansa Qianlongin (1735–1796) hallitessa. Dynastian loppuaikoina Kiina kuitenkin heikkeni ja joutui useita kertoja sotaan Euroopan suurvaltoja vastaan, jotka valloittivat Kiinan raja-alueita siirtomaiksi. Iso-Britannia valloitti vuonna 1842 päättyneessä oopiumisodassa Hongkongin. Vuonna 1850 maassa puhkesi Taiping-kapina, joka johti 14 vuotta kestäneeseen veriseen sisällissotaan. Samoihin aikoihin Kiina menetti Venäjälle Amurin pohjoispuoleisen alueen sekä Itä-Mantšurian, jonne perustettiin Vladivostok. Kiina menetti myös vuonna 1885 Ranskalle Tonkinin eli nykyisen Vietnamin pohjoisosan, josta tuli osa Ranskan Indokiinaa.

Nykyaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiinan tasavalta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1911 Kiinassa alkoi vallankumous, jonka tuloksena seuraavana vuonna maasta tuli tasavalta. Hallinnon muutos ei toteutunut ongelmitta, mikä aiheutti levottomuuksia ja kapinoita. Yuan Shikai kaappasi vuonna 1913 vallan ja hallitsi maata diktaattorina kuolemaansa saakka vuoteen 1916.

Shikain kuolemasta aiheutui valtatyhjiö ja Kiinan keskushallinto hajosi. Sotaherrojen aikakaudella maata hallitsivat useat toisiaan vastaan kilpailevat sotaherrat. Jatkuvat levottomuudet ja japanilaisten puuttuminen maan asioihin nostattivat kiinalaisten kansallistunteen. Kiinan kansallispuolue vakiinnutti asemansa hajanaisen maan johdossa 1928.

Vuonna 1931 Japani miehitti Mantšurian, josta muodostettiin nimellisesti itsenäinen Mantšukuon keisarikunta. Sen hallitsijaksi tuli Kiinan viimeinen mantšukeisari Pu Yi. Tätä ennen Mantšuria oli kuitenkin jo käytännöllisesti katsoen kokonaan kiinalaistunut, ja kyseessä olikin selvästi vain valloittajan perustama nukkehallitus.

Toisen maailmansodan aikana Japani miehitti suuren osan Kiinaa. Sodan loppuvaiheessa japanilaiset joutuivat kuitenkin vetäytymään maasta, josta kiinalaiset olivat yhdessä amerikkalaisten ja neuvostoliittolaisten kanssa saaneet heidät karkotetuksi. Myös Mantšukuo liitettiin takaisin Kiinaan.

Vuosina 1945–1949 Kiinassa käytiin sisällissota, joka nosti Mao Tse-Tungin johtamat kommunistit maan johtoon. Tasavaltalaiset vetäytyivät sodan loppuvaiheessa Taiwaniin, jota he jäivät hallitsemaan Kiinan tasavallan nimisenä.

Kiinan kansantasavalta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiinan kansantasavalta perustettiin kommunistien voitettua sisällissodan 1. lokakuuta 1949 Mao Zedongin julistaessa sen syntyneeksi Pekingin Taivaallisen rauhan aukiolla. Mao tunnettiin kirjallisuutta opiskelleena intellektuellina, joka oli noussut puolueen huipulle sisällissodan myötä.[5] Hänen valtansa kasvoi nopeasti. Mao jatkoi Kommunistisen puolueen puheenjohtajana ja siten maan johtajana. Neuvostoliitto tunnusti kansantasavallan lähes välittömästi, Itä-Euroopan maat ja suurin osa Länsi-Euroopankin maista tunnusti sen 1950 vaikka diplomaatit karkotettiinkin.[5]

Pian valtaan päästyään Kiinan kommunistihallitus tuki Kim Il-sungin Pohjois-Korean hyökkäystä Etelä-Koreaan Korean sodassa 1950. YK-joukkojen tehtyä maihinnousun Mao näki mahdollisuuden sotia länsimaiden kanssa ja joukot hyökkäsivät YK-joukkojen kimppuun, mutta raskaat tappiot pakottivat vetäytymään.[5] Vuonna 1951 kommunistit marssivat Tiibetiin, joka kuului Qing-dynastiaan ja jonka Kiinaan kuulumisesta ollaan erimielisiä.

Neuvostoliiton tuella toteutettu "ensimmäinen viisivuotissuunnitelma" kehitti jonkin taloutta jonkin verran. Kiinan alkuvuosina toteutettiin "Neljä modernisaatiota". Koulutus sosialisoitiin ja maaseudulla osaksi lopetettiin. Vuonna 1957 80% kaupunkien alakoulusta lähtevistä jätettiin ilman koulutusta, koska voimavarat suunnattiin muualle ja osa opettajista oli jo teloitettu oikeistolaisina. Suuri osa korkeakoulutuksesta oli ulkomaalaisten perustamia ja monet olivat saaneet koulutuksen lännessä, jonka vuoksi heidät luokiteltiin tuhottaviksi liberaaleiksi.[5] Koulutuksen alasajon vuoksi sukupolvet vuoteen 1976 asti jäivät ilman merkittävää koulutusta.

1957 aloitettiin "100 kukkaa kampanja", jonka jälkeen porvarismista epäiltyjä "uudelleenkoulutettiin" tai telottiin "Oikeistolaisuuden vastaisen liikkeen" voimin vuodesta 1959. Samana vuonna Kiina valloitti myös alueita Intialta. Toinen viisivuotissuunnitelma, vuosien 1958 ja 1963 välinen Suuri harppaus pyrki luomaan pieniä raskaasti verotettuja kollektiiveja. Se tappoi arviolta 14-43 miljoonaa ihmistä[6] ja kymmenet miljoonat lapset jäivät syntymättä neljän vuoden aikana.[7] Kiinalaiset söivät eri lähteiden mukaan keskimäärin 1200-1534 kaloria eli jopa vähemmän kuin Auschwitziläiset orjatyöläiset ja esimerkiksi perheenäitien työtaakka kollektiiveissa oli 11 tuntia joka päivä.[5] Suuren harppauksen aikana oli ihmiskunnan historian pahin nälänhätä ja uhrien määrä oli samaa luokkaa kuin koko toisessa maailmansodassa.

Vuosina 1958–1959 Kiinan ja Neuvostoliiton suhteet kärjistyivät, kun Kiina syytti Nikita Hruštšovin Neuvostoliittoa liian oikeistolaiseksi. Neuvostoliitto lopetti Kiinan ydinaseohjelman auttamisen ja suunnitteli jopa ydiniskua Kiinaan estääkseen Kiinaa saamasta ydinaseen. Yhdessä Neuvostoliiton ja Kiinan välisissä kiistoissa, Kiina marssitti joukkonsa 150km Intian puolelle 1962 saadakseen tahtonsa läpi.[5]

Kommunistien havaittua suuren osan väestöstä olevan kuoleman partaalla, Mao Zedong meni syrjään politiikasta ja Liu Shaoqi teki uudistuksia kuten yksityisten peltojen palauttaminen ja tuottajien suurempi autonomia. Vuonna 1964 Kiinasta tuli ydinasevaltio. Kiina auttoi Pol Potia Kambodžassa ja Pohjois-Vietnamin kommunisteja valtaamaan tasavaltalaisen Etelä-Vietnamin Vietnamin sodassa.

Vuonna 1966 aloitettiin "Kulttuurivallankumous", jonka päämäärä oli "päästä eroon liberaaleista porvareista" ja jatkaa Liu Shaoqin hidastamaa luokkataistelua. 11 miljoonaa punakaartilaista lähetettiin jahtaamaan jäljellä olevia porvareita ja valvomaan että porvarismia "kritisoidaan" kaikkialla. Ylemmät kouluasteet lopetettiin ja monet hengissä olevat koulutetut teloitettiin. Porvarillisiksi epäillyt vanhat kirjoitukset, taide, museot, temppelit ja muu perintö tuhottiin. Monien tutkijoiden mielestä kiinalaisen kulttuurin pohja hävisi näinä vuosina. Mao nautti laajamittaista suosiota länsimaiden vasemmistolaisten keskuudessa ja maolaisia puolueita perustettiin ympäri maailmaa, mutta ulkomaiden saatua vihjeitä tuhon laajuudesta suosio hiipui. Maasta tiedettiin hyvin vähän sillä ihmisiä ei päästetty maahan sisään tai ulos. Monet tiedoista pohjautuivat Ison-Britannian Hong Kongiin ja muualle karanneiden kiinalaispakolaisten tietoihin.

Mao kutsui Richard Nixonin vierailulle 1971 ja pian Jimmy Carterin kaudella Yhdysvallat ja muut länsimaat antoivat YK:n turvallisuusneuvoston jäsenyyden Taiwanin sijaan kommunistiselle Kiinalle. Kulttuurivallankumous kesti vuoteen 1976, jolloin Mao kuoli ja äärivasemmistolainen "Neljän kopla" pidätettiin syyllisenä katastrofeihin.

Zhou Enlai luonnosteli ja Deng Xiaoping aloitti "Neljä modernisaatiota". Puolueen edustajat mm. vierailivat kapitalistisessa Japanissa, mutta sosialismi säilytettiin virallisena ideologiana. Kiinan talousuudistukset vuonna 1978 sallivat kapitalismin ensiksi viidessä kommunistisen puolueen tarkkailemassa koekaupungissa: Shenzhen, Zhuhai, Shantou, Xiamen, Hainan. Koulut avasivat toiminnan jälleen, sosialistista ideologiaa vähennettiin, ja ulkomailla opiskeluun myöhennettiin lupia. 1980-luvulla kulutustarvikkeiden säännöstely hylättiin.

Vuosina 1981-2001 jääkaappien, pesukoneiden ja sähkötuulettimien yleisyys kasvoi nollasta lähes yhteen jokaista kaupunkilaista kohti ja puolet vähempään maaseudulla.[8] Kiinalaiset saivat esimerkiksi avioitua ilman kommunistien lupaa, muuttaa toiseen kaupunkiin, omistaa asunnon ja ostaa monia uusia asioita. Akateemiset, tieteilijät, taiteilijat ja yrittäjät saavat toimia joutumatta epäillyiksi oikeistolaisiksi. Kiina hyväksyttiin Maailman kauppajärjestön jäseneksi vuonna 2001. Vuonna 1989 Taivaallisen rauhan aukion demokratiavaatimusten tukahduttaminen asetti kuitenkin rajat poliittiselle vapaudelle, ja kommunismin kritisointi on vapaata vain Hongkongissa ja Macaossa. Ne siirtyivät Kiinalle vuosina 1997 ja 1999 mutta ovat laajasti erillisiä yhteiskuntia. 2000-luvulla Kiinan taloudellisesta noususta tuli yleinen puheenaihe. Tulot ovat jatkaneet maailman nopeinta nousua.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kiinan historia.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kiinan historia.Viitattu 15.06 2009
  2. Henry Cleeve: Archaeological Heritage Management in the Modern World, s. 318. Routledge, 2005. ISBN 0415214483. (englanniksi)
  3. magneitostratigraphis dating of early humans of on China Eart Science Reviews.
  4. John K. Fairbank, Edwin O. Reischauer: China: Tradition and Transformation, s. 211. Sydney: Allen & Unwin, 1989. ISBN 0-04-374006-5.
  5. a b c d e f Mao: The Unknown Story by Jung Chang and Jon Hallidaylähde tarkemmin?
  6. Peng Xizhe (彭希哲), "Demographic Consequences of the Great Leap Forward in China's Provinces," Population and Development Review 13, no. 4 (1987), 639-70.
    For a summary of other estimates, please refer to this link
  7. China's great famine: 40 years later
  8. China: Awakening Giant