Viljahirssi
| Viljahirssi | ||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||||||||
| Viljahirssi (Panicum miliaceum) | ||||||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||||||||
| Panicum miliaceum L. |
||||||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||||||
 Viljahirssi Wikispeciesissä |
Viljahirssi (Panicum miliaceum) on pienijyväinen viljalaji. Sitä kutsutaan usein myös lyhemmin hirssiksi, mutta tätä nimitystä käytetään useista muistakin sitä käyttötavoiltaan muistuttavista viljalajeista.[1][2]
Viljahirssin viljelys on todennäköisesti saanut alkunsa Keski-Aasiasta Intiaan ulottuvalla alueella tai mahdollisesti Kiinassa.[1] Nykyäänkin sitä viljellään eniten Aasiassa, varsinkin Intiassa ja Kiinassa.[1] Myös Keski- ja Itä-Euroopassa sitä on viljelty jo yli 6000 vuotta sitten. Keskiajalla sitä viljeltiin yleisesti Etelä-Ruotsia myöten[3] ja ilmeisesti jopa Karjalankannaksella.[1] Vielä 1800-luvulla sitä viljeltiin muun muassa Saksassa, mutta nykyään sen viljelys Euroopassa rajoittuu itäisimpiin maihin, varsinkin Ukrainaan, jossa yhä on laajoja hirssipeltoja.[1]
Viljahirssi on harvinaisen hyvin sopeutunut huonoonkin maaperään, kuivuuteen ja kuumuuteen. Se tuottaa parhaimmillaan sadon jo kahden tai kolmen kuukauden kuluttua kylvöstä.[1]
Hirssistä tehdään puuroa, ja jauhoa, jolla keliakiaa sairastavat voivat korvata vehnän leivonnassa. Hirssiä käytetään myös riisin tapaan keitettynä lisukkeena. Suomessa hirssi nimellä hersryynit tai prossa on perinteisesti kuulunut karjalaiseen ruokakulttuuriin.
