Chongzhen
| Chongzhen 崇禎帝 | |
|---|---|
| Kiinan keisari | |
| Valtakausi | 2. lokakuuta 1627 – 25. huhtikuuta 1644 |
| Edeltäjä | Tianqi |
| Seuraaja | Shunzhi (Qing-dynastia) |
| Syntynyt |
6. helmikuuta 1611 Fengyang, Kiina |
| Kuollut |
25. huhtikuuta 1644 (33 vuotta) Jingshan, Peking, Kiina |
| Puoliso | keisarinna Zhuang Lie Min |
| Suku | Zhu |
| Isä | Taichang |
| Äiti | Xiaochun |
Chongzhen (kiin. 崇禎, 6. helmikuuta 1611 – 25. huhtikuuta 1644), alkuperäiseltä nimeltään Zhu Youjian (kiin. 朱由檢), oli kuudestoista ja viimeinen Ming-dynastiaan kuulunut Kiinan keisari, joka hallitsi vuosina 1627–1644. Hänen aikakausinimensä Chongzhen merkitsee "kunnioitettavaa ja lupaavaa".
Varhaisvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Chongzhenin alkuperäinen nimi oli Zhu Youjian. Hän oli Zhu Changluon eli keisari Taichangin viides poika. Hänen äitinsä, Liu, oli Taichangin vaatimaton jalkavaimo. Kun Zhu Youjian oli nelivuotias, Taichang tappoi Liun tuntemattomasta syystä, ja hänet haudattiin salaisesti. Zhu Youjianin adoptoi keisarin jalkavaimo Kang, mutta kun tämä muutamaa vuotta myöhemmin synnytti prinsessan ja adoptoi Zhu Youziaon, myöhemmän keisari Tianqin, Zhu Youjiam siirtyi keisarin toisen jalkavaimon, Zhuangin huostaan.
Näin ollen Zhu Youjian kasvoi jokseenkin yksinäisessä mutta rauhallisessa ympäristössä, sillä useimmat keisarin nuoremmat pojat oli luovutettu muiden huostaan, jotta he välttyisivät valtataisteluilta, joita Tianqi joutui sietämään. Zhu Youjian seurasi veljeään valtaistuimelle 17-vuotiaana ja otti hallitsijanimen Chongzhen. Välittömästi tämän jälkeen hän syrjäytti eunukki Wei Zhongzianin ja rouva Ken, jotka olivat tosiasiallisesti ryhtyneet hallitsemaan keisarikuntaa.
Chongzhen yritti hallita itse ja teki parhaansa pelastaakseen Ming-dynastian. Kuitenkin vuosia jatkunut korruptio ja valtion tyhjä kassa tekivät lähes mahdottomaksi löytää kyvykkäitä ministerejä tärkeisiin tehtäviin. Chogzhen oli myös taipuvainen epäluuloisuuteen niitä harvoja kyvykkäitä alamaisia kohtaan, joita hänellä oli, ja hän teloitti kuuluisan kenraali Yuan Chonghuanin, joka oli 1630-luvulla lähes yksinään puolustanut valtakunnan pohjoisrajaa mantšuja vastaan.
Ming-dynastian kukistuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pienen jääkauden aikana 1600-luvulla Kiinassa esiintyi kuivuutta ja nälänhätiä, ja talonpojat nousivat useita kertoja kapinaan.[1] Kapinoita esiintyi Chongzhenin hallitsijakaudella eri puolilla Kiinaa, ja niitä johtivat muun muassa Zhang Xianzhong ja Li Zicheng.[2] Nämä johtivat osaltaan Ming-dynastian kukistumiseen. Ming-keisarikunnan sotavoimat eivät kyenneet kukistumaan kapinoita, sillä ne joutuivat samaan kovalle koetukselle myös mantšujen uhatessa Kiinaa pohjoisesta käsin.
Huhtikuussa 1644 Li Zicheng valmistautui ottamaan haltuunsa Ming-keisarikunnan pääkaupungin Pekingin, ja hän julisti perustetuksi Shun-dynastian. Välttyäkseen joutumasta uusien vallanpitäjien vangitsemaksi, nöyryyttämäksi ja mahdollisesti teloittamaksikin Chongzhen järjesti juhlan, johon hän kutsui kaikki keisarillisen hovin jäsenet omia poikiaan lukuun ottamatta. Hän surmasi heidät kaikki miekalla huutaen samalla: "Miksi sinunkin piti syntyä perheeseeni?" (汝何故生我家！) Kaikki muut kuolivat paitsi keisarin toinen tytär, 16-vuotias prinsessa Chang Ping, jonka yritys pysäyttää miekan liike johti siihen, että hänen vasen käsivartensa katkesi, mutta hän pysyi hengissä.[3] Vielä keisarillinen puku yllään Chongzhen pakeni Jingshamin puistoon palatsin taakse ja teki itsemurhan hirttäytymällä[2] erääseen puuhun kirjoitettuaan pukuunsa viestin:
Olen riittämätön hyveissä ja heikko käytöksessäni, mistä taivas rankaisee, ja myös ministerini pettivät minut. Kun en ole arvollinen esi-isieni edessä, minun pitäisi luopua kruunustani ja peittää kasvoni hiuksilla. Silpokaa ruumiini miten haluatte, mutta älkää vahingoittako yhtäkään siviilihenkilöä.
Yleisesti uskottiin, että Chongzhenin viimeisten tuntien aikana hänelle uskollisena pysyi ainoastaan Wang Chen (王承恩). Todellisuudessa kuitenkin kymmenet korkea-arvoiset hallituksen virkamiehet ja yli 700 oppinutta teki Pekingin kukistumisen jälkeen myös itsemurhan osoittaakseen uskollisuutta Chongzhenille. Yli tuhat palatsin eunukkia kuoli taistelussa yrittäen epätoivoisesti puolustaa palatsia kapinallisia vastaan, ja yli 300 neitoa teki itsemurhan kuultuaan keisarin kuolemasta.
Li Zichengin arvio Chongzhenista oli: "Tämä keisari ei ollut huono, mutta hän oli vieraantunut monista inhottavista alamaisistaan. Ministereillä oli kylliksi työtä omien etujensa ja nurkkakuntaisuuden vuoksi, ja vain harvat pysyivät hänelle uskollisina." Hänen määräyksestään kuollut keisari puolisoineen haudattiin hänen jalkavaimonsa Tianin hautaan.
Mantšut käyttivät nopeasti hyväkseen Chongzhenin kuoleman jälkeen vallinnutta tilannetta ja väittivät kostavansa keisarin kuoleman saadakseen tukea Ming-dynastialle uskollisina pysyneiltä sotilas- ja siviilihenkilöiltä. Shun-dynastia kesti alle vuoden ja päättyi Li Zichengin tappioon Shanhain solan taistelussa, minkä jälkeen mantšujen hallitsija Shunzhi perusti uuden Qing-dynastian, joka hallitsi koko Kiinaa.
Chongzhenin kuoleman jälkeen hänelle uskolliset voimat olivat julistaneet Eteläisen Ming-dynastian perustetuksi Nankingiin ja nimittäneet Zhu Yousongin keisariksi nimellä Hongguang. Vuonna 1645 Qing-dynastian sotajoukot kuitenkin alkoivat sotia Ming-dynastian jäännöksiä vastaan. Eteläinen Ming ei kyennyt puolustautumaan, ja Nanking antautui 8. kesäkuuta 1645. Zhu vangittiin 15. kesäkuuta ja vietiin Pekingiin, jossa hän kuoli seuraavana vuonna. Eteläisen Mingin hupenevat joukot joutuivat vetäytymään jatkuvasti kauemmaksi etelään, ja viimeisen Eteläisen Ming-dynastian keisari Zhu Youlangin teloitti lopulta Burmassa Wu Sangui, entinen Eteläisen Mingin kannattaja, joka oli siirtynyt Qingin puolelle ja johti kenraalina Quingin armeijan etujoukkoja.
Luonne ja jälkimaine[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vaikka Chongzhen ei ollut erityisen epäpätevä verrattuna muihin Ming-dynastian loppuvaiheiden hallitsijoihin, hän kuitenkin sinetöi dynastian kohtalon. Hän teki voitavansa pelastaakseen dynastian. Vaikka hän olikin tunnettu ahkeruudestaan, hänen epäluuloisuutensa, kärsimättömyytensä, itsepintaisuutensa ja välinpitämättömyytensä kansan ahdingosta tuomitsivat hänen rappeutuvan valtakuntansa. Chongzhen yritti panna toimeen uudistuksia, mutta hän ei ottanut huomioon Ming-dynastian heikkenemistä, joka oli ehtinyt pitkälle jo ennen hänen valtaantuloaan. 17-vuotisena hallitsijakautenaan hän teloitti seitsemän sotilaskuvernööriä ja yksitoista alueellista komentajaa, vaihtoi puolustusministeriä neljätoista kertaa ja nimitti ennennäkemättömän määrän, 50 ministeriä maan hallitukseen. Vaikka Ming-dynastialla oli sen viimeisinä vuosina yhä kyvykkäitä komentajia ja poliitikkoja, Chongzhenin kärsimättömyyden ja vainoharhaisuuden vuoksi kukaan heistä ei voinut panna toimeen todellista suunnitelmaa vaarallisen tilanteen selvittämiseksi.
Erityisesti Yang Chonghuanin teloitusta äärimmäisen hatarin perustein pidettiin Chongzhengin ratkaisevana virheenä. Kuollessaan Yuan oli kaikkien Ming-valtakunnan koillisten sotajoukkojen ylin komentaja, ja hän oli juuri ryhtynyt sotatoimiin puolustaakseen pääkaupunkia mantšujen mahdollisen yllätyshyökkäyksen varalta. Suuren osan edellisistä kymmenestä vuodesta Yuan oli toiminut Ming-keisarikunnan turvana pohjoisessa, jossa hän vastasi keisarikunnan rajojen puolustamisesta aikana, jolloin keisarikunta kärsi tappioita toisensa jälkeen. Hänen epäoikeudenmukainen teloituksensa tuhosi Ming-keisarikunnan armeijan moraalin ja poisti mantšuilta yhden suurimmista esteistä, joka heillä olisi ollut tiellään heidän valloittaessaan Kiinan.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Zhongchen Chao: Chongzhen zhuan (崇禎傳). , 2000. ISBN 957-05-1612-7.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Y. Liu, Z. An, H. W. Linderholm, D. Chen, H. Song, Q. Cai, J. Sun, H. Tian: Annual temperatures during the last 2485 years in the mid-eastern Tibetan Plateau inferred from tree rings. {{{Julkaisija}}}.
- ↑ a b Frederick W. Mote: Imperial China 900–1800, s. 209–210. Harvard University Press. ISBN 978-0-674-01212-7.
- ↑ Herbert Allen Giles: China and the Manchus, s. 24. Cambridge University Press, 1912. Teoksen verkkoversio.
| Edeltäjä: Tianqi |
Kiinan keisari 1627–1644 |
Seuraaja: Qing Shunzhi |
| ||||||||||||||
