Nanjing

Wikipedia
Ohjattu sivulta Nanking
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Nanjing
南京

Nanjing

Koordinaatit: 32°03′N, 118°46′E

Valtio Kiina
Maakunta Jiangsu
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 6 598 km²
Korkeus 15 m
Väkiluku (2010) 8 004 680
 – Tiheys 1 214 as./km²

Nanjing (kiin. 南京) on Jiangsun maakunnan pääkaupunki Kiinassa. Nimi Nanjing merkitsee Eteläistä pääkaupunkia ja vanhemmissa teksteissä siirtokirjoitettu muoto on Nanking. Kaupungissa asui 3 783 907 ihmistä vuonna 2000 väestönlaskennan mukaan.[1]

Sisällysluettelo

Historia [muokkaa]

Pääkaupunkina Nanjing toimi Kiinan tasavallan (osan ajasta), Ming-dynastian, sekä useiden muiden Kiinan dynastioiden aikana.

Nanjing perustettiin yli 2 500 vuotta sitten, ensimmäisen pääkaupungin roolinsa se sai Wu-kuningaskunnan pääkaupunkina 200-luvulla. Luonnonkauneuden lisäksi kaupungin historialliset muistomerkit houkuttelevatkin turisteja. Pääasiassa Nanjing on kuitenkin nykyisin teollinen keskus.

Nanjingin historian todennäköisesti kauhistuttavin tapahtuma oli nk. Nanjingin verilöyly, kun japanilaiset valtasivat kaupungin vuonna 1937 ja teloittivat satoja tuhansia siviilejä.

Liikenne [muokkaa]

Nanjingin metron toinen linja avattiin toukokuussa 2010.

Nanjingin metron ensimmäinen linja avattiin syyskuussa 2005. Nanjing Lukoun kansainvälinen lentoasema sijaitsee noin 35 kilometriä keskustasta kaakkoon. Nanjingin rautatieasema on Shanghai–Nanjing-suurnopeusradan pääteasema. Nanjingin eteläinen rautatieasema on rakenteilla olevan Peking–Shanghai-suurnopeusradan väliasema.

Jangtsen varrella sijaitseva Nanjingin satama on yksi Kiinan suurista jokisatamista. Sen kautta kulkee vuosittain yli 100 miljoonaa rahtitonnia.[2]

Lähteet [muokkaa]

  1. China: Jiangsu Citypopulation.de. Viitattu 10.3.2011. (englanniksi)
  2. Jíangsu’s port throughput surpasses 1.5 billion tons last year 2011-02-15. marine-news-china.com. Viitattu 2012-12-30. (englanniksi)

Aiheesta muualla [muokkaa]

Tämä Aasian maantieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.