Taiping-kapina

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Taiping-kapina (18501864) oli yksi lukuisista Kiinan Qing-dynastiaa eli mantšudynastiaa vastaan nousseista kapinoista. Taiping-kapinasta tekee merkittäväksi sen laajuus ja sitkeys: kapina kesti n. 14 vuotta, koski huomattavan suurta aluetta eteläistä ja keskeistä Kiinaa, ja kapinan seurauksena kuoli yli 20–30 miljoonaa ihmistä. Taiping-kapina onkin yksi ihmiskunnan verisimmistä yhteenotoista ja samalla maailmanhistorian eniten kuolonuhreja vaatinut sisällissota.[1]

Taiping-liikkeen perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taiping (太平, rauha ja turvallisuus) -liikkeen perusti Hung Hsiu-tšuan[1], köyhästä hakka-perheestä syntyjään oleva.[2] yläkoulun opettaja. Hän yritti suorittaa virkatutkintoa Guangzhoussa (Kanton), jossa hän oli ollut pitkään ja tutustunut siellä kristittyihin lähetyssaarnaajiin ja heidän oppeihinsa. Hän kuitenkin epäonnistui kokeessa ja sairastui.[2] Sairaana ollessaan Hung Hsiu-tšuan näki näkyjä, joissa Jeesus ilmestyi hänelle. Näyissä kerrottiin Hung Hsiu-tšuanin olevan Jeesuksen nuorempi veli,[2] ja käskettiin häntä hyökkäämään kungfutselaisuutta, buddhalaisuutta ja mantšuhallintoa vastaan.

Näihin aikoihin Kiinassa oli koettu lukuisia luonnononnettomuuksia, taloudellisia vaikeuksia ja sotatappioita länsimaille, mikä perinteisen kiinalaisen ajattelun mukaan osoitti että dynastia oli vaihtumassa. Mantšuvastaisuus oli erityisesti Etelä-Kiinassa laajalle levinnyttä. Hung Hsiu-tšuan oppi tarjosi keskinäistä apua ja tasa-arvoa vähemmistökansoille, joten tällaiset sorretut ryhmät, työpaikkansa menettäneet, sekä jotkut Ming-dynastian palauttamista kaipaavat lähtivät liikkeeseen mukaan. Useita salaseuroja ja rosvojoukkoja liittyi myös mukaan. Sotilaallisen toiminnan liike aloitti 1840-luvulla.

Kapinan alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1850 keskushallinto huolestui Taiping-liikkeen voimasta ja pidätytti joitakin sen johtajia. Liikkeen kannattajat olivat kuitenkin varautuneet yhteenottoon ja hankkineet aseita. Päättäväisinä ja kurinalaisina he onnistuivat murtamaan hallituksen joukkojen saarron ja alkoivat vallata maata Guangdongin provinssissa. Elokuussa 1851 Hung julisti Täydellisen rauhan taivaallisen valtion (太平天國 [tàipíng tiānguó]) perustetuksi ja itsensä sen absoluuttiseksi johtajaksi. Hän julistautui myös keisariksi aikoen perustaa Kiinaan uuden hallitsijasuvun.[1] Valtion piti olla Jumalan valtakunta maan päällä.

Kapinalliset laajensivat aluettaan nopeasti pohjoiseen. Nanjing vallattiin maaliskuussa 1853, valtauksen yhteydessä tapettiin 30 000 Qing-dynastian sotilasta ja teurastettiin tuhansia siviilejä. Kaupungista tehtiin liikkeen pääkaupunki ja sen nimeksi annettiin Tianjing (天京, Taivaallinen pääkaupunki). Alueen laajentamista jatkettiin länteen ja pohjoiseen.

Hallintojärjestelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taiping-hallinnossa ei ollut erillistä sotilas- ja siviilipuolta. Ideana oli rakentaa egalitaristinen yhteiskunta, mutta tulos oli kuitenkin hyvin hierarkkinen ja muistutti perinteisiä järjestelmiä. Valta keskittyi Hung Hsiu-tšualle ja tämän veljille. Hung Hsiu-tšua alkoi kuitenkin Nanjingin valtauksen jälkeen keskittyä lähinnä hengellisiin asioihin, joten valtaa piti pääosin hänen veljensä Hong Rengan paitsi sotilasasiat, joita hoiti taitava Li Xiuchang. Lukuisat liikkeen johtajat kutsuivat itseään kuninkaiksi ja prinsseiksi.

Maan katsottiin kuuluvan Jumalalle. Valtio maksoi sotilaiden hää- ja hautauskulut, ruoat ja muun tarpeellisen. Perheillä katsottiin olevan velvollisuus varustaa sotilas. Valtio otti haltuunsa rauta-, kupari- ja ruutimonopolin. Johtajilla oli oikeus käyttää yhteistä omaisuutta, kuten viljavarastoja, haluamallaan tavalla. Hallinto olikin varsin tuhlailevaista. Johdossa oli myös länsimaisia henkilöitä ja ideoita, jopa vaalien järjestämisen ajatusta pidettiin esillä. Hung Hsiu-tšuanin hengellinen auktoriteetti toimi vallan takeena.

Naisten oikeudetkin nostettiin esille ja naisia toimi mm. sotilaina.[2] Vanhan kiinalaisen tavan mukainen tyttöjen jalkojen sitominen kiellettiin.[2] Miehet ja naiset pidettiin erillään uskonnollisen puritarismin mukaisesti.[2], Johtajat tosin pitivät suurehkoja haaremeita itselläänlähde?, mutta muuten moniavioisuus kiellettiin, samoin kiellettiin orjuus, uhkapeli, oopiumi, alkoholi ja tupakka.[2] Kansalle luvattiin maanjakoa, mutta tätä ei koskaan toteutettu.

Ideologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raamatun opettama monoteismi vallitsi, eikä maallinen moraalikaan ollut samanlainen kuin perinteinen kungfutselainen. Kaikilla, ei vain keisarilla, oli oikeus palvoa taivasta. Kungfutselaisia, buddhalaisia ja taolaisia temppeleitä tuhottiin.[2]

Kristittyjä kuitenkin häiritsivät Taipingin "vääristyneet opit". He lainasivat taivaiden ja helvettien määrän buddhalaisilta, eivät viettäneet ehtoollista ja noudattivat kiinalaisia perinteitä. Esillä olivat myös jotkut šamanismin piirteet. Salaseuraromaaneistakin lainattiin ideoita: Jumalalla oli taikamiekka ja -peili, suuri totuus piili esoteerisissa kirjoissa, harrastettiin uskollisuusvaloja jne.

Länsimaiden suhtautuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taiping-liike suhtautui yleensä myönteisesti länsimaalaisiin, mutta nämä eivät kuitenkaan katsoneet että heitä olisi kohdeltu oikein. Yksittäisiltä ulkomaalaisilta saatiin kuitenkin uskonnollisista syistä sotilaallistakin tukea, armeijassa toimi Lindleyn johtama ulkomaalaisosasto. Ulkomaalaiset olisivat ensimmäisen oopiumisodan jälkeen ottaneet mielellään vastaan uuden hallinnon Kiinassa. Taiping-valtio hallitsi merkittäviä kauppareittejä eikä ulkomaalaisilla ollut ongelmia kaupankäynnissä heidän kanssaan. Ulkomaalaiset eivät kuitenkaan halunneet sitoutua niin epävakaaseen hallintoon. Kristinusko puolestaan herätti sekä sympatiaa että vastustusta.

Toisen oopiumisodan jälkeen länsimaiden neutraali kanta kapinaan muuttui keskushallinnon puolustamiseksi, sillä he eivät halunneet menettää sodan kautta saatuja etuja. He tarjosivat myös pientä apua kapinallisten kukistamisessa Jangtse-joen kohdalla.

Kapinallisten tappio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koska Taiping-liike vastusti lukuisia perinteisiä kiinalaisia tapoja ja joitakin kungfutselaisia arvoja, siihen kohdistui merkittävää vastustusta kansan parissa. Erityisesti ylemmät luokat olivat voimakkaasti liikettä vastaan. Talonpojillekin jatkuva sodankäynti oli luonnollisesti rasite.

Elokuussa 1860 Taiping-liike yritti valloittaa Shanghain, mutta Frederick Townsend Wardin johtamat ulkomaalaiset torjuivat hyökkäyksen. Keisarilliset joukot uudelleenjärjestäytyivät Zheng Guofanin ja Li Hongzhangin alaisuuteen toisen oopiumisodan jälkeen, ja Taiping-liike alkoi kärsiä suuria tappioita nopeaan tahtiin. Vuoden 1864 alussa olivat keisarilliset joukot selvästi hallinnassa. Hong julisti että Jumala suojelisi Tianjingiä, mutta kesäkuussa keisarillisten joukkojen lähestyessä hän myrkytti itsensä. Hänen ruumiinsa löytyi viemäristä.

Neljä kuukautta ennen Taipingin taivaallisen valtakunnan kukistumista Hung Hsiu-tšuan jätti valtaistuimensa vanhimmalle pojalleen Hong Tianguifulle. Hän ei kuitenkaan tehnyt mitään valtakunnan pelastamiseksi.

Taiping-kapina kuistettiin lopullisesti 19. heinäkuuta 1864, kun Qing-hallituksen joukot valtasivat Nankingin ja surmasivat seuraavien kahden vuorokauden aikana noin 100 000 henkilöä.[1]

Samoihin aikoin oli Nian-kapina (1853–1868) ja muslimikapinoita maan lounais- (1855–1873) ja luoteisosissa (1862–1877). Monet Taiping-liikkeen kannattajat pakenivat ja osallistuivat näihin kapinoihin. Osa taas pakeni Vietnamiin, jossa moni osallistui myöhemmin taisteluihin Ranskaa vastaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d ”Verisin sisällissota”, Guinnessin Ennätysten kirja, s. 186-187. Vanhin suomalainen painos. Otava, 1968.
  2. a b c d e f g h John K. Fairbank, Edwin O. Reischauer: ”The Taiping Kingdon”, China, Tradition & Transformation, s. 292-299. Allen & Unwin, 1989. ISBN 0-04-374006-5.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]