Kapina
Wikipedia
Kapina on epäonnistunut aseellinen nousu esivaltaa vastaan.[1].
Maalla kapinointi pyrkii yleensä hallituksen kaatamiseen ja vallankaappaukseen tai yhteiskuntajärjestyksen kumoamiseen vallankumouksella. Historiallisesti kapina-sanaa käytettiin epäonnistuneesta vallankaappauksesta tai -kumouksesta.
Suomen rikoslain 16 luvun 4 § sisälsi vuoden 1999 alkuun asti rikosnimikkeen kapina, jolla tarkoitettiin "väkijoukon yksin toimin harjoittamaa väkivaltaa virkamiestä vastaan." Rikoslain uudistamisen myötä (24.7.1998/563) siitä luovuttiin.
Merenkulkuyhteyksissä kapinalla tarkoitetaan laivan miehistön jäsenten toimia, joilla he pyrkivät saamaan aluksen komentoonsa. Merillä kapinoinnista tuomiona oli perinteisesti kuolemantuomio. Ison-Britannian laivaston sotalait ovat muuttuneet niiden vuosisataisten olemassaolon aikana hieman. Nykyiset sotalait ovat peräisin 1700-luvun puolivälistä sillä erotuksella, ettei kuolemantuomiota enää käytetä. Yhdysvaltain sotaoikeuden säännöstön artikla 94 määrittelee mahdolliseksi rangaistukseksi kuolemantuomion.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Tunnettuja kapinoita
[muokkaa] Merellä
[muokkaa] Maalla
- Redjoen kapina, Métisien kapina Kanadan hallitusta ja pääministeriä vastaan (1869)
- "Punakapina" 1918 (Suomen sisällissota)
- Läskikapina (1922)
- Mäntsälän kapina (1932)
- Verisunnuntai (1905)
- Nivalan konikapina (1932)
- "Kemin kapina" (1949)
- Kalajoen kapina (1953)
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Kotus, Perussanakirja, 1997; kapina: jnk joukon (aseellinen) nousu esivaltaa vastaan.