Mantšun kieli

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mantšu
Oma nimi manju gisun, ᠮᠠᠨᠵᡠ ᡤᡳᠰᡠᠨ
Tiedot
Alue Mantšuria ja Kiina
Puhujia alle 100
Sija uhanalainen
Kirjaimisto Mantšun kirjaimisto
Kielitieteellinen luokitus
Kielikunta Altailaiset kielet
Kieliryhmä Tunguusikielet
Kielikoodit
ISO 639-2 mnc
ISO 639-3 mnc
Manchu chinese.jpg

Mantšu (ᠮᠠᠨᠵᡠ ᡤᡳᠰᡠᠨ, manju gisun) on pääasiassa Mantšuriassa ja Kiinassa asuvien mantšujen puhuma kieli. Se on uhanalainen, sillä noin kymmenestä miljoonasta mantšusta lähes kaikki puhuvat nykyisin äidinkielenään kiinaa[1], ja mantšun puhujia on nykyisin alle 100. Mantšu kuuluu tunguusikieliin.[1] Se on agglutinoiva kieli (samoin kuin suomi) ja siinä esiintyy jonkin verran vokaaliharmoniaa (kuten suomessakin). Paikoitellen Pohjois-Kiinassa 1100-luvulla puhuttu džurtšenin kieli on ilmeisesti mantšun kielen varhainen muoto.[1]

Mantšu on tunguusikielenä harvinainen siitä, että sillä on kirjallista historiaa. Sillä on oma kirjoitusjärjestelmänsä, joka pohjautuu mongolin kirjoitusjärjestelmään. Mantšua kirjoitetaan mongolin tavoin ylhäältä alas ja vasemmalta oikealle. Koska tällä tavalla kirjoitettuja kieliä on maailmassa kovin vähän, on mantšun kirjoittaminen tietokoneella likimain mahdotonta vaikka kirjaimet sisältyvätkin Unicode-standardiin.lähde?

Teoksen the Veritable Records (manju-i yargiyan kooli, kiinaksi 滿洲實錄) mukaan mantšujohtaja Nurhaci päätti muuttaa mongolin aakkoston mantšuille sopivaksi vuonna 1599. Hän arvosteli sitä, että kun lukutaidottomat kiinalaiset tai mongolit saattoivat ymmärtää omaa kieltään kun sitä luettiin ääneen, mantšuilla näin ei ollut, sillä mongolikirjurit kirjoittivat heidän dokumenttinsa. Hän jätti huomiotta kahden neuvonantajansa, Erdenin ja G'again vastalauseet, ja hänen ansiokseen lasketaan mongolin kirjoituksen mukauttaminen mantšun kieltä varten. Syntynyt kirjoitusjärjestelmä tunnetaan nimellä "tongki fuka aku hergen" ("kirjoitus ilman pisteitä ja palloja"). Vuonna 1632 Dahai lisäsi kirjoitukseen diakriittisiä merkkejä selventääkseen alkuperäisen mongolin kirjoituksen moniselitteisyyttä, esimerkiksi sanan alussa esiintyvä k ei saa diakriittisiä merkkejä, g merkitään pisteellä ja h ympyrällä, joten ne ovat erotettavissa toisistaan. Tämän muutoksen kautta syntyi normaalikirjoitus, joka tunnetaan nimellä "tongki fuka sindaha hergen" ("kirjoitus pisteiden ja pallojen kera"). Tämän ansiosta mantšun aakkosto on melko yksiselitteinen.lähde?

Historiallisesti monet eurooppalaiset tutustuivat mantšun kieleen ennen kuin kiinaan. Mantšu oli Qing-dynastian alkuaikoina keisarillisen hallinnon pääasiallinen kieli, mutta 1800-luvulla sitä ei enää osattu sujuvasti edes hovissa.[1] Mantšuriastakin kieli oli jo hyvää vauhtia häviämässä.[1] Tästäkin huolimatta kaikki keisarilliset dokumentit Qing-dynastian loppuun saakka (1911) kirjoitettiin sekä kiinaksi että mantšuksi. Kun japanilaiset vuonna 1932 miehittivät Mantšuriaan ja perustivat sinne nimellisesti itsenäisen Mantšukuon valtion, mantšun kieli otettiin siellä jälleen viralliseksi kieleksi, mutta puhekielenä se ei enää elpynyt.[1] Nykyisin kirjoitettua mantšua näkee Qing-dynastian aikaisessa arkkitehtuurissa kuten Kielletyssä kaupungissa, jonka historialliset merkinnät on kirjoitettu sekä mantšuksi että kiinaksi, ja mantšunkieliset kirjoitukset ovat tärkeitä Qing-dynastian aikaisen Kiinan tutkimisessa.

Nykyisin Mantšuriana tunnetulla alueella juuri kukaan ei puhu mantšua, vaan alue on täysin kiinalaistunut. Itse asiassa suurin osa kielen nykyisistä puhujista ovat xibet, jotka asuvat Ili-laaksossa Xinjiangissa,[1] jonne heidät siirsi keisari Qianlong vuonna 1764. Nykyinen xiben kieli on varsin samanlaista kuin mantšu, joskin kirjoituksessa ja ääntämyksessä on pieniä eroja. Xibet eivät kuitenkaan pidä itseään mantšuina.

Kielioppi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mantšu on agglutinoiva kieli,[2] jonka perussanajärjestys on subjekti-objekti-verbi (SOV).

Mantšun substantiivit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Substantiiveilla mantšussa on useita sijamuotoja, jotka voi päätellä niiden päätteistä:

  • nominatiivi merkitsee lauseen subjektia ja on tunnusmerkitön (ei päätettä)
  • akkusatiivia käytetään lauseen suorasta objektista, sen tunnusmerkkinen pääte on -be
  • genetiivillä merkitään omistusta ja tapaa jolla jokin saavutetaan. Sen tunnusmerkkinen pääte on -i tai partikkeli ni jos se seuraa sanaa joka päättyy -ng. Esimerkiksi wang ni moo (kuninkaan puu)
  • datiivi/lokatiivi osoittaa sijaintia, aikaa, paikkaa tai epäsuoraa objektia. Tunnusmerkkinen pääte on -de
  • ablatiivilla merkitään toiminnan alkua tai sitä käytetään vertailuissa. Tunnusmerkkinen pääte on -ci

Katso myös: Kiinan kielet

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Jaakko Anhava: Maailman kielet ja kielikunnat, s. 147. Gaudeamus, 2005. ISBN 951-662-734-X.
  2. Anhava, s. 148

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]