Vietnamin historia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vietnamin sijainti

Vietnamin historia ulottuu vietnamilaisten tarujen mukaan yli 4 000 vuoden päähän. Vanhimmat luotettavat kirjalliset lähteet vietnamilaisista tai heidän maastaan ovat kuitenkin noin 2 700 vuotta vanhoja.

Vietnamin esihistoria vuoteen 939 saakka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Vietnamin esihistoria

Tarujen mukaan vietnamilaiset periytyvät lohikäärmekuninkaan ja taivaallisen hengen liitosta noin 3000 eaa. Nämä Hùng-kuninkaat hallitsivat vuoteen 258 eaa., jolloin perustettiin Âu Lạcin kuningaskunta nykyisen Pohjois-Vietnamin alueelle.

Punaisenjoen alueelta on löydetty taidokkaasti koristeltuja pronssirumpuja, jotka on valmistettu 200-luvulla eaa., ehkä jopa 600-luvulla eaa. Pronssilöydöt kertovat korkeasta teknologiasta ja järjestäytyneestä yhteiskunnasta.[1]

Vuonna 208 eaa. kiinalainen kenraali Triệu Đà valtasi Vietnamin ja Kiinan eteläisiä maakuntia antaen kuningaskunnalle nimen Nam Việt. Vaikka Triệu-dynastian kuninkaat olivat kiinalaisia, maa ei kuitenkaan ollut kiinalaisen Han-dynastian alaisuudessa noin sadan vuoden ajan.

Kiina valtasi Nam Việtin lopulta 111 eaa. ja piti Vietnamia hallussaan yli tuhat vuotta vuoteen 938 saakka. Tänä aikana Vietnamiin lainautui kiinan kirjoitusjärjestelmä, vietnamin kieleen lukematon määrä sanoja kiinan kielestä ja muutenkin kiinalainen vaikutus oli suuri. Kiinalaisesta kulttuurista lainautuivat myös konfutselaisuus sekä Kiinan poliittinen järjestelmä.[2] Samaan aikaan Mekongin suistossa kehittyivät hindulais-buddhalaiset Funanin ja Champan kuningaskunnat. Khmerien ensimmäinen kuningaskunta Chenla valloitti Funanin 600-luvulla, mutta Champa säilyi 1800-luvulle saakka..[3]

Vietnamin ensimmäinen itsenäisyyden kausi 939–1883[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vietnamin kasvu

Ensimmäinen itsenäisyyden kausi oli ajanjakso, joka kesti yli 900 vuoden ajan. Kanssakäyminen Kiinan kanssa oli edelleen voimakasta ja itsenäisyyden säilymiseen vaikutti taitava diplomatia ja kiinalaisten tapojen noudattaminen, jolloin maa ei ollut välittömänä uhkana kiinalaisille. Kuitenkin poliittiset juonimiset, lukuisat valtataistelut ja ulkopuolisten sekaantumiset maan asioihin heikensivät heikensivät väistämättä kansakunnan kehittymistä. Piirre tai ominaisuus, joka on jatkunut nykyaikaan asti.

Ngô Quyênin johdolla ensimmäinen vietnamilainen keisarikunta Đại Việt nousi valtaan vuonna 939. Keisarikunnan pääkaupunki oli Huế. Đại Việt torjui mongolien hyökkäykset 1200-luvulla, mutta keisarikunta tuhoutui 1400-luvulla Kiinan Ming-dynastian hyökätessä. Lê-dynastia palautti kuitenkin nopeasti vietnamilaisten itsenäisyyden, ja vuonna 1471 vietnamilaiset valloittivat nykyisessä Keski-Vietnamissa sijainneen Champan. Lê-dynastian heiketessä voimakkaat Trịnh- ja Nguyễn-suvut kävivät sisällissotia 1600- ja 1700-luvuilla. Valtakunta jakautui kahtia, ja Nguyễn-dynastian hallitsema eteläosa valloitti chamien ja khmerien asuttaman Mekongin suiston.[3][2] Tây Sơnista lähtenyt talonpoikaiskapina yhdisti maan uudelleen 1700-luvun lopussa. Nguyễn-suvun keisari Gia Long nousi valtaan 1802 ja aloitti Nguyễn-dynastian.[2]

Itsenäisyyden aikana keisarin kuoleman jälkeiset valtataistelut johtivat herkästi Kiinan sekaantumiseen Vietnamin asioihin ja sotajoukon lähettämisellä valtaamaan maata. Yhtä kertaa lukuun ottamatta 1400-luvulla nämä hyökkäykset saatiin torjuttua ja silloinkin alistuminen kesti vajaan vuosikymmenen.

Itsenäisyyden alussa maa käsitti vain osan nykyisen Vietnamin pohjoisosasta, mutta vuosisatojen saatossa alueet laajenivat erityisesti etelään päin ja 1800-luvulle tultaessa Vietnam oli laajentunut suunnilleen nykyisille sijoilleen.

Vietnamista tulee Ranskan protektoraatti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranska valtasi itselleen siirtomaata Indokiinaan, valtasi Saigonin 1859 ja oli miehittänyt koko Vietnamin vuoteen 1884 mennessä pakottaen sen protektoraatikseen. Se piti maata hallussaan kunnes Japani valtasi Indokiinan toisessa maailmansodassa 1940.

Ranskan vallan aikana Vietnam kuului Ranskan Indokiinaan ja jakautui kolmeen osaan, jotka olivat Tonkin pohjoisessa, Annam keskellä ja Kotšinkiina etelässä.

Vietnamin itsenäiseksi 1945[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vietnamin itsenäisyystaistelun ratkaisun hetket alkoivat toukokuussa 1941, kun Hồ Chí Minhin johdolla perustettiin kommunistisen puolueen valvonnan alainen mutta siitä erillinen isänmaallinen järjestö, Vietminh.

Lokakuussa 1944 Ho Chi Minh lähti kenraali Vo Van Giapin joukkojen turvin soluttautumaan lähemmäksi pääkaupunkia Hanoita. Samaan aikaan kansainvälisellä sotarintamalla Saksa ja Japani kärsivät tappioita toisensa jälkeen. Ranska vapautui Saksan miehityksestä ja Vichyn hallitus kaatui. Vietnamissa Vichyn Ranskan hallituksen alainen siirtomaahallinto oli tehnyt yhteistyötä japanilaisten miehittäjien kanssa, antaen mm. Japanin takavarikoida riisiä ja aiheuttaa nälänhädän. Japani ei halunnut jäädä odottamaan, että siirtomaahallinto kääntäisi kelkkansa ja ryhtyisi taisteluun japanilaisia vastaan: niinpä 9. maaliskuuta 1945 japanilaisjoukot riisuivat yllätysoperaatiossa ranskalaisjoukot aseista ja vangitsivat jokaisen, jolla oli hitusenkaan valtaa siirtomaakoneistossa.

Japanilaiset perustavat Vietnamiin keisari Bảo Đạin johtaman nukkehallituksen rauhoittaakseen väestöä. Tran Trong Kimistä tulee ensimmäinen pääministeri, mutta hänen hallintonsa sortuu, kun elokuun alussa Hiroshimaan ja Nagasakiin pudotetut atomipommit lamaannuttivat Japanin hallituksen ja se joutui antautumaan 13. elokuuta 1945.

16. elokuuta 1945 alkoi ei-kommunistinen Tan Traon kokous Hanoissa, jossa etelä- ja keskivietnamilaisen on tarkoitus liittyä vallankaappaukseen. Tilanne vaihteli kesällä 1945 ja nopea reagointi niihin oli Vietminhin kannalta elintärkeää. Vietminh päätti toimia. Se organisoi ns. elokuun vallankumouksen eli sarjan kansannousuja eri puolella maata. Kohta Vietminhin keltatähtinen punalippu oli tuttu näky kaikissa laajoissa kokoontumisissa. 19. elokuuta 1945 Hồ Chí Minh otti aloitteen käsiinsä ja keisari Bảo Đại luopui kruunustaan 25. elokuuta 1945. Elokuun lopussa Vietminhin johdolla muodostettiin laajapohjainen hallitus. Sen presidentiksi valittiin Ho Chi Minh. Hän julisti Vietnamin itsenäiseksi 2. syyskuuta 1945.

Vietnamin itsenäisyysjulistus sisältää samoja muotoja Yhdysvaltainkin. Vietnamin tunnuslause, "Itsenäisyys, vapaus ja onnellisuus", taas on lainattu Sun Yat-senin kolmesta kansanperiaatteesta.

Ranska yrittää palauttaa valtansa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ulkovallat eivät tunnustaneet uutta valtiota. Ho Chi Minhin johtamaa hallitusta ravistelivat sisäiset riidat ja sitä uhkasivat ulkoapäin Vietminhille vihamieliset kansalliset ryhmittymät. Japanilaiset joukot olivat edelleen maassa. Ho Chi Minh oli toivonut Liittoutuneilta tukea itsenäisyyspyrkimyksilleen. Mutta Iso-Britannia – peläten oman siirtomaaimperiuminsa romahtavan – aseisti ranskalaiset joukot Saigonissa ja auttoi ajamaan Vietminhin ulos kaupungista. Pohjoisessa Chiang Kai-shekin kiinalaisarmeija marssi kohti Hanoita.

Vuosituhannet Kiinan hegemoniapyrkimysten varjossa saivat Ho Chi Minhin laittamaan kaikki yhden kortin varaan: hän oli valmis sallimaan ranskalaisjoukkojen väliaikaisen paluun sillä ehdolla, että kiinalaiset poistuisivat maasta. Hồ Chí Minh allekirjoitti 6. maaliskuuta 1946 sopimuksen japanilaisten vuotta aikaisemmin karkottamien ranskalaisten joukkojen palaamisesta Vietnamiin. "Parempi haistella ranskalaisten paskaa pari vuotta kuin syödä kiinalaisten paskaa seuraavat tuhat vuotta" hänen kerrotaan tiivistäneen historian oppiläksynsä. Sopimuksella vältettiin mahdollinen Guomindangin joukkojen jääminen ja Vietnamin joutuminen kiinalaisten nationalistien valtaan Kiinan sisällissodan tuloksena. Ranskalaiset joukot ja Ranskan erikoislähettiläs Sainteny tulivat Vietnamiin. Kiina oli tarjoutunut vetämään joukkonsa Vietnamista sopimuksella Ranskan kanssa.

Ho Chi Minh ryhtyi neuvottelemaan Ranskan kanssa Vietnamin itsenäisyyden tunnustamiseksi. Mutta Ranska ei ollut valmis tunnustamaan yhtenäistä Vietnamia ja suhteet huononivat nopeasti. Heinäkuussa 1946 Hồ Chí Minh hyökkäsi vietnamilaisten nationalistien päämajojen kimppuun ranskalaisten panssariajoneuvojen varmistaessa ympäristön. Tuhansia nationalisteja kuoli ranskalaisten ja kommunistien järjestämissä puhdistuksessa. Näin Hồ Chí Minh sai valtaansa vietnamilaisen vastarinnan ja taistelu ranskalaisia vastaan saattoi alkaa.

Yhdysvallat luopui aikaisemmasta siirtomaakielteisestä asenteestaan ja asettui kannattamaan Ranskaa sen pyrkimyksessä palauttaa sirtomaavaltansa koko Indokiinan alueelle. Vihamielisyydet laajenivat joulukuussa 1946 täysmittaiseksi sodaksi.

19. joulukuuta ranskalaiset pakottivat vastarintaliikkeen pois Hanoista ja muista suurista kaupungeista. Vietminh kannattajineen pakeni viidakkoon, keskelle pohjoisen vankimpia tukialueitaan.

Bảo Đại muutti maanpakoon brittien Kiinalta 99 vuodeksi vuokraamaan Hongkongiin, mistä hän palasi 1949 ranskalaisten tuella ensin pääministeriksi ja sitten jälleen keisariksi ja valtionpäämieheksi. Kiina tunnusti Ho Tši Minhin hallituksen 23. tammikuuta 1950 ja Neuvostoliitto viikkoa myöhemmin 31. tammikuuta. Yhdysvallat ja Britannia tunnustivat Bao Dain hallituksen ja Vietnamin kuulumisen osaksi Ranskan Indokiinaa 7. helmikuuta 1950.[4]

Indokiinan sota 1946–1954[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Indokiinan sota

Vietnam luvataan Ranskalle takaisin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jo Jaltan konferenssin aikana Jiang Jieshi kieltäytyi Vietnamin miehittämisestä, sillä perusteella, etteivät vietnamilaiset ole kiinalaisia, vaan kapinoisivat Kiinaa vastaan.

Hồ Chí Minhin johtamat joukot voittivat ranskalaiset vuonna 1954 Điện Biên Phủssa. 20. heinäkuuta 1954 Geneven konferenssissa Vietnam jaettiin 17. pohjoisella leveyspiirillä eteläiseen ja pohjoiseen osaan, jossa vaalit piti järjestää vuonna 1956 ulkomaisten joukkojen poistuttua Vietnamista.

Vietnamin (II) sota 1954–1975[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Vietnamin sota
Katso myös: Laosin sota

Ngo Dinh Diemin varassa 1954–1960[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltain tukemana Etelä-Vietnamin hallitus pääministeri Ngo Dinh Diemin johdolla kieltäytyi sopimasta näiden vaalien järjestämisestä vuonna 1955, sillä Hồ Chí Minh oli hyvin suosittu pohjoisessa ja olisi luultavasti voittanut vaalit. Etelä-Vietnam irtisanoutui Genevessä tehdystä sopimuksesta. 23. lokakuuta 1955 kansanäänestyksen tuloksena Bảo Đại joutui toisen kerran syrjään. 26. lokakuuta 1955 julisti Ngo Dinh Diem Etelä-Vietnamin tasavallaksi ja ryhtyi presidentiksi yhdysvaltalaisten tuella, minkä seurauksena pohjoinenkin julistautui itsenäiseksi valtioksi. Tämä johti lopulta Vietnamin sotaan pohjoisen tukeman Vietkongin pyrittyä nostattamaan etelässä kansannousun, ja Yhdysvaltain lähetettyä etelälle yhä enemmän sotilastukea.

Erikoissotaa 1960–1965[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ngo Dinh Diem menetti henkensä vuonna 1963 Yhdysvaltain Kennedyn hallinnon tukemassa kenraali Duong Van Minhin vallankaappauksessa. Duong Van Minh määrää Nhungin teloittamaan Ngo Dinh Diemin ja tämän nuoremman veljen Ngo Dinh Nhun 1. marraskuuta 1963.

Yhdysvallat oli kyllästynyt Ngo Dinh Diemin kymmenvuotisen hallinnon epäsuosioon ja siihen, miten hänen hallituksensa suhtautui buddhalaismunkkien polttoitsemurhiin johtaneisiin prostesteihin peläten kommunistien saavan vaikutusvaltaa buddhalaisissa järjestöissä. Kesäkuussa 1963 Yhdysvallat katkaisi apunsa Ngo Dinh Diemin hallitukselle.

Duong Van Minhin hallituksen aikana Yhdysvaltain sotilaallinen apu lisääntyi.

Laajamittainen sota 1965–1968[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kennedyn murhan jälkeen presidentiksi tullut varapresidentti Lyndon B. Johnson laajensi sotilasavun sodankäynniksi Etelä-Vietnamissa ja aloitti Pohjois-Vietnamin pommitukset pyrkien voittoon. Maaliskuussa 1965 presidentti Johnson lähetti ensimmäiset Yhdysvaltain maajoukot maahan.[2]

Neuvottelukontaktien hakua 1968–1973[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nixonin hallinto pyrkii hallitusti eroon Vietnamin sodasta häviämättä sitä pyrkien ensiksi pääsemään neuvotteluyhteyteen Kiinan kansantasavallan kanssa Kissingerin sukkuladiplomatian avulla. Taiwan menetti asemansa Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston pysyvänä jäsenenä ja tilalle tuli Kiinan kansantasavalta.

Yhdysvaltojen joukkoja Dak Tossa vuonna 1966.

Merkittävä käännekohta sodassa oli tammikuun 1968 Tet-offensiivi, joka vahingoitti sekä Yhdysvaltain että Etelä-Vietnamin taistelutahtoa ja aiheutti vakavia tappioita Kansalliselle vapautusrintamalle. My Laissa tapettiin yli 500 siviiliä. Yhdysvalloissa nousi sodanvastainen liike. Tammikuussa 1969 Pariisissa aloitettiin rauhanneuvottelujen ensimmäinen kierros. Enimmillään amerikkalaisia taisteli Vietnamissa kerralla 534 000 miestä samana vuonna.[2] Rauhansopimus solmittiin Pariisissa 27. tammikuuta 1973. Etelä-Vietnam jaettiin hallituksen ja Kansallisen vapautusrintaman hallitsemaksi tilkkutäkiksi ja Yhdysvallat veti joukkonsa maasta.[2] Alkuvuodesta 1975 Pohjois-Vietnamin vakinaiset joukot aloittivat hyökkäyksen ja valtasivat Etelä-Vietnamin. Saigon vallattiin 30. huhtikuuta, ja se sai nimen Hồ Chí Minhin kaupunki vuonna 1969 kuolleen Hồ Chí Minhin mukaan. Maa yhdistyi virallisesti heinäkuussa 1976.[5] Sodassa kuoli yli 3,8 miljoonaa ihmistä ja maan jälleenrakentaminen sodan jälkeen on ollut vaikeaa.

Kamputsean miehitys 1978–1989 ja Kiinan rajasota 1979[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1978 Vietnam teki lopun punakhmerien hallituksesta miehittämällä Kamputsean. Välit Kiinan kanssa kiristyivät, koska Kiina oli punakhmerien liittolainen ja Kiina hyökkäsi 1979 Pohjois-Vietnamissa tullen kuitenkin takaisin lyödyksi. Vietnam vetäytyi Kamputseasta 1989 ja rauhansopimus solmittiin 1991. Samoin myös Yhdysvallat lopetti 30 vuotta kestäneen kauppasaarron samana vuonna.

Rauhan aika 1991–[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vietnam pysyi yhdistymisen jälkeen aluksi köyhänä kehitysavusta (mm. Suomelta) huolimatta, joten maa päätti seurata monen muun Kaakkois-Aasian maan esimerkkiä ja alkoi liberalisoida talouttaan 1980-luvulla, minkä seurauksena maan talouskasvu on päässyt hyvään vauhtiin. Talousreformit ovat olleet ihmisten kannalta kovakouraisia, mutta lopulta talouskasvun myötä ihmisten materiaalinen elintaso on noussut merkittävästi. Kommunistinen puolue ei ole hellittänyt kuitenkaan vahvaa otettaan vallasta. Vietnamin tilanne muistuttaa siis monessa suhteessa Kiinan nykytilannetta.

Vuonna 1991 Đỗ Mười korvasi Nguyễn Văn Linhin puoluejohtajana. Talousuudistuksia jatkettiin, mutta kommunistipuolueen yksinvalta säilyi. Vuoden 1992 uusi perustuslaki takasi talousvapauksia ja omistusoikeuden. Joukkojen vetäminen Kambodžasta 1989 ja rauhansopimus 1991 normalisoivat suhteet Kiinaan. Myös Etelä-Koreaan solmittiin jälleen suhteet 1992, ja Yhdysvallat lakkautti kauppasaartonsa 1994. Vietnamista tuli ASEANin jäsen 1995.[6][5] Lê Khả Phiêu valittiin puoluejohtajaksi, Trần Đức Lương presidentiksi ja Phan Văn Khải pääministeriksi 1997. Vuonna 2001 puoluejohtajaksi tuli Nông Ðức Mạnh. Vuoden 2006 vaaleissa presidentiksi valittiin Nguyễn Minh Triết ja pääministeriksi Nguyễn Tấn Dũng.


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Barwise J.H ja White N.J.: Matkaopas historiaan: Kaakkois-Aasia, s. 35-37. Suom. Anne Toppi. UNI Press, 2006. ISBN 951-579-212-6.
  2. a b c d e f Background Note: Vietnam US Department of State. Viitattu 24.10.2008. (englanniksi)
  3. a b Kiljunen, Valtiot ja liput, 2004, s. 429-431
  4. Tiitta, Allan: Mitä Missä Milloin Hakemisto 1951–90, s. 7. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1990.
  5. a b Timeline: Vietnam BBC News. Viitattu 6.8.2008.
  6. Vietnam Tiscali Hutchinson Encyclopedia. Viitattu 28.2.2010. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]