Kiinan kirjoitusjärjestelmä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kalligrafiaa 18. vuosisadalta

Kiinan kielen kirjoitusjärjestelmä perustuu kirjaimista poiketen merkkeihin, jotka eivät merkitse pelkkää lausumista vaan sisältävät myös merkityksen. Merkkejä on yhteensä n. 100 000, joista yleisesti käytettyjä 6763. Perussanastoon kuuluu noin 1 800 merkkiä, mutta merkkejä pitää tuntea 3 000 pystyäkseen lukemaan tavallista sanomalehtitekstiä. Yliopistotutkinnon suorittanut kiinalainen osaa yleensä noin 9 000 merkkiä. Merkkien muistamista helpottaa niiden piirtämiseen käytetty opiskelu, sillä pystyäkseen kirjoittamaan hyvää käsialaa jokainen merkki on opeteltava erikseen.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiinan kirjoitusjärjestelmän arvellaan olevan maailman neljänneksi varhaisin. Vanhimmat säilyneet kiinan kirjoitukset ovat nk. oraakkeliluukirjoitukset, jotka ovat peräisin Shang-dynastian ajalta, noin 1100–1400-luvulta eaa.

Ensimmäisen kerran kirjoitus standardisoitiin Qin-dynastian aikana, kolmannella vuosisadalla eaa. ja seuraava — ja viimeisin — suuri uudistus koettiin pian kommunistien valtaantulon jälkeen kun merkkejä yksinkertaistettiin. Muun muassa Taiwanilla käytetään edelleen Han-dynastian (25–220 jaa.) ajalta periytyviä perinteisiä merkkejä. Pieni osa merkeistä (alle prosentti) pohjautuu varhaisiin piirroksiin, jotka sittemmin on yksinkertaistettu nykyiseen muotoonsa.

Tunnetuimpia kirjoitustyylejä ovat Qin-dynastian aikainen arkipäivän käyttöön soveltuva lishu, sekä Han-dynastian aikana kehitetyt kaishu eli normaalikirjoitus, xingshu eli sujuva kirjoitus ja caoshu eli ruohokirjoitus. Yksi kaishun muunnelma on Hunanin maakunnan naisten käyttämä tavukirjoitusjärjestelmä nüshu.

Järjestelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jokainen merkki ääntyy kokonaisena tavuna. Klassisessa kiinassa lähes kaikki sanat olivat yhden tavun mittaisia, joten kullakin tavulla on jokin merkitys. Täten samalla tavalla äännettäviä merkkejä on paljon, sillä erilaisia tavuja kiinan kielessä on vain vähän yli tuhat. Esimerkiksi 中国 tarkoittaa Kiinaa ja se äännetään zhōnggúo — tavuvälin ollessa g-kirjainten välissä. Ensimmäinen merkki tarkoittaa keskellä ja jälkimmäinen valtakuntaa, eli yhdessä keskivaltakunta.

Perinteinen kirjoitussuunta oli ylhäältä alas ja oikealta vasemmalle, nykyisin Kansantasavallassa kirjoitetaan yksinomaan samassa suunnassa kuin esimerkiksi suomea, siis vasemmalta oikealle ja ylhäältä alas. Sen sijaan Taiwanilla kirjoitetaan pääsääntöisesti perinteiseen suuntaan.

Merkit koostuvat viivoista eli vedoista. Yksinkertaisimmat merkit koostuvan yhdestä (esimerkiksi 一, yī, yksi) tai vain muutamasta vedosta, monimutkaisimmissa perinteisissä merkeissä on jopa 64 vetoa.

Monissa merkeissä on kyse kahden tai useamman merkin yhdistelmästä. Erityisesti lainasanoja luodaan tällä tavoin, jolloin päästään mainitunlaisiin useita kymmeniä vetoja sisältäviin merkkeihin. Jokaisesta merkistä on myös löydettävissä niin sanottu radikaali, jolla tarkoitetaan sitä alkumerkkiä, jonka varaan kyseessä oleva merkki on rakennettu. Näihin radikaaleihin perustuvat myös sanakirjat.

Latinisointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Latinisoitaessa kiinaa latinalaisia aakkosia käyttäviin maihin käytetään yleisemmin niin sanottua hanyu-pinyin-järjestelmää (hànyǔpīnyīn, perinteisin merkein 漢語拼音; uusin merkein 汉语拼音), joka otettiin manner-Kiinassa käyttöön vuonna 1979. Suomessa tosin näkee edelleen käytettävän vanhaa Wade-Giles -järjestelmää, jolloin esimerkiksi Mao Zedong (Máo Zédōng 毛泽东) kirjoitetaan Mao Tse-Tung. Taiwanissa on myös käytetty enimmäkseen Wade-Gilesia, mutta saari on hiljalleen siirtymässä pinyiniin, joskin tongyong pinyiniksi nimettyyn osittain yhteensopimattomaan versioon.

Muut kielet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japanin kieli käyttää edelleen kiinalaisia merkkejä (Jp. kanji) isona osana kirjoitusjärjestelmäänsä. Korean kielessä niitä (ko. hanja) käytetään nykyään vain Etelä-Korean puolella ja sielläkin käyttö on hiipumaan päin; Pohjois-Koreassa niistä on jo kokonaan luovuttu ja siirrytty täysin hangeul-merkistöön. Vietnamin kieli on myös siirtynyt pois kiinalaisista merkeistä latinalaiseen aakkostoon.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lindqvist, Cecilia: Merkkien valtakunta: Kertomus kiinalaisista ja heidän kirjainmerkeistään. (Tecknens rike: En berättelse om kineserna och deras skrivtecken, 1989.) Suomentaneet Arto ja Kirsti Ingervo. Kiinalaiset kirjainmerkit piirtänyt Wang Xiping. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1991 (2. painos 1997). ISBN 951-0-16595-6.