Phnom Penh

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Phnom Penh
Phnom Penh aerial.jpg

Phnom Penh

Koordinaatit: 11°33′N, 104°55′EKoordinaatit: 11°33′N, 104°55′E

Valtio Kambodža
Väkiluku (2010 [1]) 1 485 661
Phnom Penh satelliitista kuvattuna.
Katunäkymä Phnom Penhistä.

Phnom Penh eli Phnum Pénh on Kambodžan pääkaupunki. Se on aluehallinnolliselta asemaltaan maakunnantasoinen kunta, jonka pinta-ala on 375 km².[2] Vuonna 2010 kaupungin väkiluvuksi arvioitiin noin 1,49 miljoonaa.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Phnom Penh on saanut nimensä vuonna 1373 rakennetun temppelin Wat Phnom Daun Penhin mukaan. Siitä tuli pääkaupunki ensimmäisen kerran 1400-luvulla Ponhea Yatin hallintokaudella. Kaupunki menetti vuonna 1497 pääkaupunkiaseman Angkorille, mutta kuningas Norodom toi hovinsa kaupunkiin 1865, missä se on säilynyt siitä asti.[3]

Kaupungin asukasluku laski dramaattisesti punakhmerien hirmuhallinnon aikana – vielä vuonna 1975 Phnom Penhissä asui noin kaksi miljoonaa ihmistä. Punakhmerit tyhjensivät koko kaupungin valtaantulonsa jälkeen 17. huhtikuuta 1975. Phnom Penh oli aavekaupunki yli kolmen vuoden ajan.[3] Vietnamin valloitettua maan Kambodžan–Vietnamin sodassa tammikuussa 1979 alkoi hidas jälleenasuttaminen.

Phnom Penhiä kutsuttiin 1920-luvulla Aasian Pariisiksi. Useamman vuosikymmenten laiminlyönnit näkyvät katukuvassa selvästi. Rauhan vuosikymmenen aikana on jälleenrakennus päässyt vauhtiin ja kaupungin infrastruktuuri on jo suurin osin toiminnassa.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Phnom Penh levittäytyy kolmen joen rannoille: Tonle Sapin, Mekongin ja Bassacin. Sitä ympäröivät alueet ovat alavaa kosteikkoa, ja joskus runsaiden monsuunisateiden aikana joet tulvivat kaupunkiin.

Nähtävyydet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Phnom Penhin nähtävyyksiin kuuluvat[4]

  • Keskustori ja iltatori
  • Choeung Ek muistomerkki Pol Potin kauden uhreille
  • itsenäisyysmonumentti
  • Kansallismuseo
  • Jokivarsi ja jokiristeilyt
  • Kuninkaanlinna
  • Hopeinen pagoda
  • Toul Slengin kansanmurhamuseo
  • Wat Phnomin temppeli

Korkeakoulut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Phnom Penhin yliopisto on maan vanhin korkeakoulu, ja vuonna 2010 siellä oli yli 12 000 opiskelijaa. Yliopiston kaikki kolme kampusta sijaitsevat Phnom Penhin alueella.[5]

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Royal.Place.Phnom.Penh.Palais.Royal.Cambodge.001.jpg

Phnom Penhin kansainvälinen lentoasema sijaitsee alle kymmenen kilometriä keskustasta länteen. Se on sekä sotilas- että siviilikäytössä.[6] Mekongjoen varressa on satama, josta laivat pääsevät jokea pitkin myös Etelä-Kiinan merelle.[7] Pääkaupunkina Phnom Peh on maan valtatieverkon solmukohta, ja sieltä liikennöidään linja-autoreittejä maakuntien pääkaupunkeihin sekä Vietnamiin ja Thaimaan rajalle. Kaupungin sisäisessä liikenteessä polkupyörät, moottoripyörät ja mopot ovat suosittuja. Matkailijoille on tarjolla myös polkupyörätakseja eli cycloja. Niiden määrä on kuitenkin vähenemässä: vuonna 2010 kaupungissa oli enää 1 300 cycloa, kun vuonna 1999 niitä oli yli 9 000.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Cambodia: largest cities and towns and statistics of their population Arkistoitu 2012-12-04. World Gazetteer. Viitattu 6.1.2011 (englanniksi)
  2. Cambodia: provinces Citypopulation
  3. a b History Phnom Penh Capital Hall, 2010
  4. Attractions Phnom Penh Capital Hall, 2010 (myös kartta ja kuvia)
  5. The Royal University of Phnom Penh (RUPP) RUPP 2010 (englanniksi)
  6. PHNOM PENH INTL World Aero Data
  7. Ports in Cambodia Business in Asia
  8. Iconic Cyclo Disappearing From Phnom Penh's Streets Voa News 14.6.2010

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]