Hiroshiman ja Nagasakin pommitukset

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Nagasakin pommin aiheuttama sienipilvi

Hiroshima ja Nagasaki ovat kaksi japanilaista kaupunkia, joita kumpaakin vastaan Yhdysvallat hyökkäsi atomipommilla vuonna elokuussa 1945 (Hiroshima 6. elokuuta ja Nagasaki 9. elokuuta). Ne ovat ainoat kohteet ihmiskunnan historiassa, joita vastaan ydinpommia on käytetty sodassa. Iskujen katsotaan olleen merkittävä tekijä toisen maailmanosodan päättymisessä.

Pommit pudotettiin varta vasten muodostetun 509. pommitus- ja kuljetuslentorykmentin (engl. 509th Composite Group) B-29 Superfortress -pommikoneista. Rykmentti oli sijoitettu Tinianin saarelle Mariaaneille. Hyökkäykseen osallistui aina kolme konetta, itse pommikone, mittauskone ja valokuvauskone. Niiden edellä kohteissa kävivät säätiedustelukoneet, sillä pommit piti pudottaa selkeällä säällä.[1]

Ensimmäinen pudotettiin Hiroshimaan Enola Gay -nimisestä koneesta, jota ohjasi itse lentorykmentin komentaja, eversti Paul Tibbets. Pommi pudotettiin 9 450 metrin korkeudesta, ja pommi räjähti 6. elokuuta 1945 kello 8.15 (JST) pudottuaan vapaasti 550 metrin korkeuteen. Pommin teho oli noin 13 TNT-kilotonnia, mikä on nykyisiin ydinaseisiin verrattuna varsin vähän, mutta se tappoi välittömästi noin 75 000 ihmistä. Tämän Little Boy -nimisen pommin paino oli 4 000 kiloa, ja siinä käytettiin uraani-235-isotooppia. Vastaavaa pommia ei ollut koskaan ennen testattu.

Hiroshiman ja Nagasakin kaupungit kartalla.

Nagasakin yllä 9. elokuuta 1945 räjäytetty pommi (Fat Man) oli täysin toisenlainen, sillä siinä käytettiin fissioituvana aineena plutoniumia. Tämäntyyppinen pommi oli jo kerran räjäytetty 16. heinäkuuta Trinity-koealueella New Mexicossa. Pommi painoi 4 545 kiloa, ja se pudotettiin Bockscar -nimisestä B-29-koneesta, jota ohjasi majuri Charles Sweeney. Pommin teho oli noin 20 kilotonnia ja räjähdyskorkeus sama 550 metriä. Nagasakin mäkisen maaston ansiosta tuhovaikutus jäi jonkin verran Hiroshimaa pienemmäksi, mutta pommi tappoi noin 73 900 ihmistä. Pommituksissa käytettiin juuri B-29 Superfortress -pommikoneita, koska ainoastaan ne kykenivät lentämään Mariaaneilta Japaniin ja takaisin.

Yhdysvaltain päätöstä käyttää atomipommia on arvosteltu jälkeenpäin. Jopa presidentti Dwight D. Eisenhower ja kenraali Douglas MacArthur ovat jälkeenpäin sanoneet Japanin olleen käytännössä lyöty. Japanin on väitetty yrittäneen sopia antautumisesta, mutta ehdot eivät sopineet Yhdysvalloille – eikä Japani pommitustenkaan jälkeen antautunut täysin ehdoitta. Jotkut uskovatkenen mukaan? Yhdysvaltain käyttäneen kahta erilaista ydinasetta testatakseen Manhattan-projektin tuloksia ja pelotellakseen Neuvostoliittoa.

Pommien käytön tukijat väittävät ihmishenkiä ennemminkin säästetyn, sillä tavanomaisissa pommituksissa ja Yhdysvaltain maihinnousussa olisi todennäköisesti kuollut enemmän ihmisiä. Samoin on väitetty, että Japanin pääministeri kenraali Hideki Tōjō olisi myös määrännyt liittoutuneiden 100 000 sotavankia teloitettavaksi jos maihinnousu Japanin pääsaarille tapahtuu; väite on todistamaton ja liittynee sodan loppuvaiheessa kiihtyneeseen sotapropagandaan. Kirjailija Gordon Thomas sanoo että kyseessä on todennäköisesti atomipommituksen suorittajien keskuuteen levinnyt ehkä tarkoituksella levitelty huhu.[2]lähde tarkemmin?

Hiroshiman ja Nagasakin pommit näyttivät, miten voimakas ase atomipommi on: yksi pommikone kykeni tuhoamaan kokonaisen kaupungin, kun siihen aiemmin tarvittiin satojen koneiden hyökkäys ja jopa yli 20 prosentin kalusto- ja miehistötappiot sitä suoritettaessa.

Lento kohti Hiroshimaa ja atomipommin pudottaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Little Boy
Enola Gay miehistöineen

Hiroshiman pommin pudotti Tinianin saarelta lähtenyt, eversti Paul Tibbetsin äitinsä mukaan Enola Gayksi nimeämä Boeing B-29 Superfortress -kone. Mittauskoneena oli Great Artiste (suom. Suuri Taituri) ja valokuvauksen hoiti kone #91, Necessary Evil (suom. Tarpeellinen Paha).

Kohteena ollut kaupunki Hiroshima oli tavallinen japanilainen satamakaupunki, joka oli ollut vanhastaan merkittävä varuskuntakaupunki. Siinä oli myöskin merkittävää sotavarusteluun liittyvää tehdastuotantoa. Amerikkalaiset välttivät kaupungin pommittamista ennen atomipommin käyttöä, sillä he halusivat tutkia pommin aiheuttamia tuhoja.[3] Lisäksi kaupungin lähettyvillä ei ollut tiedustelutietojen pohjalta kyseltynä, Liittoutuneiden sotavankileiriä.[4]

Japanin yllä kävi ennen Tibbetsin konetta kolme tiedustelukonetta, joiden saamien tulosten perusteella suositeltiin Hiroshimaa.

Hiroshiman räjähdyksen aiheutti aiemmin testaamaton uraanipommi Little Boy (”Pikkupoika”), jonka massa oli 4 000 kilogrammaa ja voima 15 kilotonnia. Pommi oli kolme metriä pitkä ja 71 senttimetriä leveä. Siinä oli sisällä tykki, joka ampui uraanimöhkäleen uraanirenkaiden sisässä olevaan koloon, niin että uraanimassa tuli kriittiseksi ja pommi räjähti. Pommi oli pitkulainen, hieman tavanomaista lentopommia muodoltaan muistuttava. Räjäytysmekanismi oli kolmivaiheinen: ensin oli sekuntiajastin, sitten neljä barometria, joista kahden oli oltava samaa mieltä ensin sytytyksen edetessä kohti finaalipistettä. Lopuksi oli lyhytaaltotutka, joka mittasi etäisyyttä maanpinnasta. Koska ydinlataus laukaistiin sähköisesti, eli sähköisellä sytytyksellä, tarvitsi se virtalähteekseen 24V pariston.[5] Nykymittapuiden mukaan Hiroshiman pommi ei ollut kovin turvallinen, sillä teoreettisesti katsoen oli mahdollisuudet subkriittisten uraanipalojen ennenaikaiseen yhtymiseen, mikä olisi aiheuttanut fission liian aikaisin ja tappaen samalla koneen miehistön.[6]

Turvallisuutta lisättiin sillä, että pommi viritettiin räjähdyskuntoon vasta lennon aikana. Sähkösytytin asennettiin paikoilleen noin neljää tuntia ennen pommitusta. Tämän jälkeen oli olemassa mahdollisuus, että läheisen ukkosen sähkökenttä räjäyttäisi pommin. Viimeisenä pommiin kierrettiin vihreiden tulppien tilalle punaiset tulpat, jotka tekivät siitä käyttökuntoisen aseen. Koneen miehistöstä suurin osa ei tiennyt lastina olevan atomipommi,[7] he tiesivät ainoastaan, että pommin teho vastasi noin 20 000 tonnia trotyyliä.

Juuri ennen Japanin rannikolle saapumista miehet pukivat ylleen tulenkestävästä kankaasta ja terässuomuista tehdyt erikoispuvut joiden piti suojata heitä mahdolliselta ilmatorjuntatulelta. Lisäksi joka miehelle oli luovutettu erityiset polaroidut hitsaajanlasit, jotka suojaisivat heidän näkönsä pommin kirkkaalta valonvälähdykseltä. Koneen navigaattorin ranteessa oli erityinen koneen nimellä varustettu erikoisrannekello, joka oli asetettu näyttämään Hiroshiman aikaa.[8]

Miehistö veti suojalasit silmilleen hieman ennen pommin räjähdystä. Pommi irtosi kiinnikkeistään kello 08.15, ja huomattavasti kevyempänä kone hypähti noin kolme metriä korkeammalle. Pommi näytti hetken aikaa vaappuvan ilmassa ennen kuin alkoi pudota. Pommi lensi ilmassa yhdeksän kilometriä. 43 sekunnin kuluttua pommin ujeltaessa kohti maata sen ilmanpainevipu toimi.

Kun pommi oli pudotettu, koneen ohjaaja Tibbets käänsi koneen takaisinpäin ja syöksyyn, että päästäisiin mahdollisimman kauas kun pommi räjähtäisi. Seuraavaksi näkyvä välähdys sokaisi, vaikka miehistöllä oli suojalasit päällä. Pommi räjäytettiin tarkoituksella ilmassa noin 560 metrin korkeudessa kello 8.16 aamulla 6. elokuuta 1945, jolloin ihmiset olivat kodeissaan. Toinen kone kierteli jonkin aikaa Hiroshiman yllä kuvaamassa, jolloin sen miehistö näki tuhon valtavuuden ja oli kauhuissaan siitä. Tulipaloja syttyi joka puolella.[9]

Atomipommin vaikutus kaupunkiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hiroshima ennen pommia.
Atomipommin jälkeen.

Pommi osui noin 300 metrin päähän kohteestaan Aioin sillasta. Pienellä heitolla ei ollut tässä merkitystä. Pommin räjähdyskohdalla oli Shiman sairaala.

Pommi tappoi heti noin 75 000 ihmistä ja tuhosi 90 prosenttia kaupungista. Noin kolmasosa kuolleista oli sotilaita. Pommin aiheuttama tuho kaupungissa oli valtava. Ensin tuli sokaiseva välähdys ja valtava kuumuus. Jonkin ajan kuluttua paineaalto kaatoi ihmisiä ja tuhosi rakennuksia. Lopuksi radioaktiivinen säteily tappoi monia niistä jotka selvisivät hengissä räjähdyksestä.

Hiroshima atomipommin jäljiltä.

Pommin räjähdyksessä syntyneen tulipallon lämpötila oli yli miljoona astetta. Pommin kehittämä kuumuus oli niin suuri, että kattotiilet sulivat 600 metrin päässä, mikä vaatii 2 000 astetta. Hautakivien kiille suli 380 metrin päässä 900 asteen lämpötilassa. Kiillotettu graniitti muuttui karkeaksi suorasta säteilystä.

Pommin räjähdyspaikan kohdalla maanpinnassa lämpötila oli noin 3 000–4 000 tai 5 000–6 000 celsiusastetta, mikä sulatti raudan. Lähellä räjähdyksen maanpintakeskustaa ihmisistä jäi vain varjokuvia asfalttiin noin 500 metriin asti, kun ruumis höyrystyi ja luut jäivät jäljelle.lähde? Yhden kilometrin päässä vallitsi seitsemän kertaa mustan paperin polttamiseen tarvittava lämpötila. Noin yhden kilometrin säteellä suojaamattomat ihmiset paloivat kolmannen asteen palovammoihin, jotka tappoivat heidät viikossa. 1,2 kilometrin säteellä ihmisten sisäelimet paloivat suorasta lämpöaallosta. Varjovaikutukset olivat tavallisia, tummat kuviot paloivat puhki ja kasvojen toinen puoli saattoi palaa. Laajalla alueella tapahtui hiiltymistä tyypillisesti tulipalloon päin olevilla paljailla pinnoilla, sillä räjähdysenergia vapautui lyhyessä ajassa. Vielä 2,9–3,2 kilometrin päässä puhelinpylväät hiiltyivät mutta tavallisempaa tämä oli 1,65–2,4 kilometrin päässä. Puiden lehdet muuttuivat ruskeiksi vielä 2,4 kilometrin päässä. Iho paloi vielä 3,5–4 kilometrin päässä. Tyypillinen paloetäisyys oli 2,3 kilometriä. Tulipallon läpimitta oli lopulta yksi kilometri.

Hiroshiman pommin vaikutukset kartalla. Punaisella merkitty alue kuvaa tulipalojen laajuutta.

Laajeneva tulipallo käynnisti paineaallon. Shiman sairaalan kivipylväät upposivat paineen voimasta maahan. Paine räjähdyksen alla oli 4,5–6,7 tonnia/m². Betonirakennukset tuhoutuivat noin 500 metrin päässä ja tiilirakennukset vielä 1,5 kilometrin päässä. Tuho oli täydellistä 750 metrin säteellä, kaikki rakennukset tuhoutuivat kokonaan. Pahoja tuhoja oli 1,5 kilometriin asti, ja siitä kahteen kilometriin saakka kohtalaista. Kolmen kilometrin päässä tuho oli osittaista. Paineaalto ja tuuli kaatoivat rakennuksia vielä 3,5 kilometrin päässä. Ilmassa lenteli tuulen mukana tappavan tehokkaasti esineitä. Ikkunoita särkyi ja seiniä halkeili 12 kilometriin asti. Sienipilvi, joka nousi 13 kilometrin korkeuteen, näkyi jopa 600 kilometrin päähän.

Lentokoneesta katsoen kaupunki näytti pyörteiseltä ja pölyn seasta välähti liekkejä. Pölykerroksen halkaisija oli yli viisi kilometriä. Pommin synnyttävästä pilvestä satoi maahan mustaa, radioaktiivista, tappavaa sadetta. Pommin ylöspäin nouseva tulipallo synnytti pian räjähdyksen keskipisteeseen päin puhaltavan tuulen, joka kiskoi puita juurineen.

Pommin tuhoa lisäsi tulimyrsky, joka syntyi lukuisten pommin sytyttämien tulipalojen yhdistyessä valtavaksi roihuksi. Myrsky syttyi tulipaloista, jotka alkoivat noin 20 minuuttia pommin räjähdettyä.

Näin kävi monissa palopommituksissakin: kohoava kuuma ilma sai aikaan sen, että paloalueelle syntyi tulimyrsky, joka levitti tulta laajemmalle kuin alun perin olikaan. Näin tapahtui muun muassa Hampurissa sotatoimi Gomorran yhteydessä.

Välitöntä tuhoa täydensi hitaammin puhkeava säteilysairaus, ”atomirutto”, joka kauempana räjähdyskeskipisteestä puhkesi myöhemmin. Kymmeniätuhansia kuoli säteilyyn muutaman viikon kuluessa räjähdyksestä. Säteily aiheutti ripulia, hiusten irtoamista ja ihoon violetteja läiskiä. Vuoden loppuun mennessä oli kuollut 140 000. Viiden vuoden kuluessa säteilysairauksiin ja muihin jälkivaikutuksiin oli kuollut yhteensä 200 000–250 000. Kaupungissa oli kaikkiaan noin 350 000 asukasta, vaikkakin heti räjähdyksen jälkeen väkimäärä huomattavasti pienentyikin.

Noin 0,8 kilometrin päässä suurin osa säteilyn uhreista kuoli kuukauden kuluessa. 90 prosenttia ihmisistä noin kilometrin päässä räjähdyksen maanpintakeskipisteestä kuoli. 1,3 kilometrin päässä ihmisistä kuoli kaksi kolmasosaa.

Hiroshiman 90 000 rakennuksesta noin 60 000 tuhoutui kokonaan ja noin 18 000 osittain. 180 Hiroshiman 200:sta lääkäristä kuoli tai haavoittui, sairaanhoitajia oli 1 780, joista kuoli tai haavoittui 1 654. 55 sairaalasta tai ensiapuasemasta jäi toimintakuntoon vain kolme. Palovammoja sai 25 prosenttia uhreista. Räjähdyksen keskipisteen lähellä olleessa Hiroshiman linnassa olleista ihmisistä jäi henkiin 10 prosenttia.

Heti sodan jälkeen Yhdysvallat pyrki muun muassa salaamaan radioaktiivisuuden aiheuttamaa säteilysairautta, muttei onnistunut tässä.

Nagasakin atomipommitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nagasaki atomipommin jäljiltä
Nagasakin kaupunki ennen atomipommia
Nagasakin kaupunki pommin jälkeen

9. elokuuta 1945 Nagasakiin pudotettiin ”The Gadgetin” tyyppinen, noin 20 kilotonnin imploosiopommi, jonka paino oli noin 4600 kglähde? ja joka sai lempinimekseen Fat Man (”Lihava mies”). Pommi oli hieman Little Boyta pidempi – 3,25 metriälähde? – mutta sen paksuus oli 1,52 metriälähde? ja muodoltaan se oli kuin muna, jonka perässä oli laatikkomainen siivekerakennelma.

Fat Man

Pommin pudotti Charles Sweeneyn ohjaama B-29 nimeltään Bockscar. Pommituslennolla oli vaikeuksia. Aluksi toinen konetta saattavista, mittalaitteita mukanaan kuljettavista koneista eksyi pilveen. Sitä odotettiin turhaan 40 minuuttia, mikä kulutti polttoainetta. Operaation ensisijainen kohde oli Kokuran kaupunki, mutta pilvipeite esti kohteen pommittamisen. Bockscarin polttoainesäiliön pumppu meni rikki, ja yli 2 000 kg polttoainetta menetettiin, mikä lyhensi lentoaikaa. Bockscar joutuikin palatessaan turvautumaan varalaskupaikkaan Okinawalla muiden koneiden palatessa Tinianille.[10]

Lennettyään kolme kertaa Kokuran kaupungin yli se suuntasi vaihtoehtoiseen kohteeseen Nagasakiin. Aluksi myös Nagasakin yllä oli pilviä, mutta ne rakoilivat viime hetkellä. Tämä mahdollisti visuaalisesti kohteen pommittamisen. Pommi pudotettiin noin kolme kilometriä kaupungin keskustasta – aiotusta kohteesta – luoteeseen olevalle teollisuusalueelle. Se räjähti 43 sekuntia myöhemmin 469 metrin korkeudessa. Nagasakin pommi (22 kilotonnia) aiheutti tuhoa vähemmän kuin Hiroshiman pommi vaikka se oli voimakkaampi, sillä maasto oli mäkisempää. Kumpuileva maasto toisaalta suojasi, toisaalta keskitti ja voimisti räjähdyksen voimaa suppealla alueella jonka koko oli noin 11 neliökilometriä. Tämän pommituksen valokuvauskoneessa oli mukana Kuninkaallisten ilmavoimien edustajat Leonard Cheshire ja William Penney. Bockscarin tutkaupseerina (elektroniset vastatoimet - ELSO) oli luutnantti Jacob Beser[11], joka oli ollut myös Enola Gayn lennolla. Hän on siis maailman ainoa kahteen ydinasehyökkäykseen osaa ottanut.[12]

Pommi tappoi heti noin 35 000–70 000 ihmistä ja vammautti 41 000. Uusimpien tutkimusten mukaan Nagasakissa kuoli 87 000. Nagasakin pommin suurempi voima näkyi sen tuhoalueessa. Graniitti muuttui karkeaksi 1,5 kertaa kauempana kuin Hiroshimassa ja hiiltymistä tapahtui 3,35 kilometrin päässä. Ihmisiä paloi Nagasakissa 4,2 kilometrin päässä, Hiroshimassa 2,4 kilometrin päässä. Tiiliä siirtyili paikoiltaan keskimäärin kolmen kilometrin päässä, mutta joissain tapauksissa jopa 4,9 kilometrin päässä.lähde?

Atomipommin vaikutus ihmisiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kimonon tummemmat kuviot ovat palaneet ihoon.

Pommin tuhoalueella henkiin jääneet muistuttivat palovammojen takia kauhukertomusten hahmoja: iho paloi valtaville rakoille, nahkaa roikkui ja uhreilla oli valtava jano. Ihmiset huusivat ”vettä!” viimeisiksi sanoikseen. Elävillä oli valtavia tuskia palohaavojen ja paineaallon aiheuttamien vammojen takia. Monilta paineaalto kuori vaatteet pois. Joiltakin paloi päälaki mustaksi. Monien sukupuolta oli vammojen takia vaikea tunnistaa. Vammautuneilta saattoi puuttua leuka ja jotkut raahasivat paineaallon kuorimaa ihoa perässään. Paineaalto repi uhreilta ihon ja kuumuus puhkaisi silmät. Vaatteet paloivat kiinni ihoon. Kimonojen kuviot syöpyivät ruumiiseen.[13] Romahtaneissa taloissa loukkuun jääneet ihmiset huusivat apua, kunnes tuli poltti heidät. Kuolemaisillaan olevia ihmisiä makasi maassa. Elävät lapset huusivat kuolleiden äitiensä sylissä. Ruumiit alkoivat pian mädätä ja löyhkätä, joten ruumiita polttohaudattiin röykkiöittäin useita päiviä.[14]

Hengissä säilyneillä harvoilla alueen lääkäreillä ja sairaanhoitajilla oli jättiurakka. Sairaaloista ja tilapäisistä kouluihin perustetuista ensiapupisteistä loppuivat lääkkeet nopeasti.[15]

Todistetusti Japanilainen Tsutomu Yamaguchi on ainoa ihminen joka on selvinnyt hengissä molemmista iskuista.

Jälleenrakentaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hiroshima jälleenrakennettiin toisen maailmansodan jälkeen. Kaupunki sai lahjoituksena suuren määrän raitiovaunuja. Kaupungissa onkin nykyään Japanin laajamittaisin raitiovaunuverkosto. Vuonna 1949 Japanin parlamentti julisti Hiroshiman rauhan kaupungiksi kaupungin pormestarin Shinzō Hamain aloitteesta. Kaupungista tuli suosittu rauhaa ja yhteiskunnallisia kysymyksiä käsittelevien konferenssien pitopaikka.[16] Hiroshiman rauhantutkimuslaitos perustettiin vuonna 1998 Hiroshiman yliopiston yhteyteen.

Nagasakissa[17] on nykyisin huomattavaa lentokone-, silkki- ja puuvillateollisuutta sekä useita terästehtaita sekä yliopisto[18]. Asukkaita Nagasakissa on nykyisin noin 455 000 (2006).

Atomipommitusten jälkipuinti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hiroshiman ja Nagasakin pommit herättivät moraalista keskustelua. Pommitusta on puolusteltu sillä, että se oli hyväksyttävä teko, koska se lyhensi sotaa, vaikka hintana oli suuri määrä kuolleita ja vammautuneita. Monet taas ovat olleet alusta lähtien sitä mieltä, että Japani olisi antautunut pian ilman pommeja. Yhdysvaltain kenraali Dwight D. Eisenhower oli tätä mieltä. Samoin sotilasarvoltaan korkein Tyynenmeren puolella toiminut henkilö, kenraali Douglas MacArthur, jolta ei ennen pommituksia kysytty mitään, sanoi jälkeenpäin, että pommitukset eivät olleet oikeutettuja sotilaallisin perustein. Näin totesivat myös laivaston amiraali William D. Leahy, Tyynellämerellä Yhdysvaltain strategisia ilmavoimia komentanut kenraali Carl Spaatz, prikaatinkomentaja kenraali Carter Clarke sekä muutamat muut korkea-arvoiset Yhdysvaltain sotilaskomentajat. Monet ovat väittäneet,kenen mukaan? että atomipommit olivat itse asiassa jo osa kylmää sotaa eli yksi motiivi olisi voinut olla Neuvostoliitolle uhitteleminen.

Sodan jälkeen uudesta aseesta ja sen synnyttämistä vaikutuksista johtuvat, eli kaikki tiedot sekä uhrien haastattelut oudosta "atomirutosta" eli säteilysairaudesta vaiennettiin niin tiukasti, että jopa termit Genbaku ja Genshi Bakudan, jotka kuvaavat atomipommia japaniksi, olivat sensuroidut. Ennen vuotta 1952 tuhoalueilta otettuja valokuvia ei saatu julkaista.[19]

Japanissa pommituksia pidetään moraalisesti kestämättöminä. Pommitusten selviytyjät ja heidän tukijansa ovat ehdottomasti sitä mieltä, ettei ydinaseiden käyttö ole koskaan oikeutettua. Japanilainen poliitikko Fumio Kyuma joutui 2007 eroamaan puolustusministerin paikalta lausuntonsa vuoksi, jossa hän sanoi Hiroshiman ja kotikaupunkinsa Nagasakin pommituksia ”väistämättömiksi” toisen maailmansodan lopettamiseksi.[20]

Sodan jälkeen Yhdysvallat alkoi kehitellä atomipommia edelleen, atomipommien räjähdysvoiman lisäämiseksi ja painon pienentämiseksi. Haluttiin myös valmistaa räjähdysvoimaltaan pieniä aseita esimerkiksi tykistön käyttöön. Vuonna 1946 suoritettiin kaksi ydinkoetta Bikinin atollilla. Ydinkokeissa tutkittiin myös pommin vaikutuksia ympäristöön.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Herlin, Hans: Hiroshiman lentäjät. Jyväskylä: Gummerus, 1961.
  • Hersey, John: Hiroshima. Helsinki: Tammi, 1947.
  • Michihiko, Hachiya: Hiroshiman päiväkirja – Hiroshimalaisen lääkärin päiväkirja 6. elokuuta – 30. syyskuuta 1945. WSOY, 1967.
  • Nakazawa, Keiji: Hiroshiman poika. Kustannus Jalava, 1985.
  • Zinn, Howard: Hiroshima – Hiljaisuuden muuri murtuu. Helsinki: Rauhankirjallisuuden edistämisseura, 1996. ISBN 951-9457-33-X.
  • Morris, Edita: Hiroshiman kukat, 1959

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hans Herlin: Hiroshiman lentäjät. Gummerus, 1961.
  • Gordon Thomas & Max Morgan Witts: Enola Gay - pommikone Hiroshiman yllä. WSOY, 1981. ISBN 951-0-10695-X.
  • Silvennoinen, Martti: Sydämenlyöntejä jälkeen Hirošiman. Kirjapaja, Helsinki, 1973. ISBN 951-621-070-8.
  • Hautamäki, Soili: Ydintrauma – Ihminen Hiroshiman jälkeen (Prometheus-sarja). Kustannus Oy Pohjoinen, Oulu, 1988. ISBN 951-749-081-X.
  • Cramer, Ben: Ydinaseiden hinta. Rauhankirjallisuuden Edistämisseura ry., Helsinki, 2011. ISBN 978-951-9457-43-7.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Herlin s. 85
  2. Gordon Thomas: Enola Gay - pommikone Hiroshiman yllä
  3. Thomas & Witts: s. 173, 192
  4. Thomas & Witts: s. 284
  5. Thomas & Witts: s. 305
  6. Thomas & Witts: s. 270-271
  7. Herlin s. 89
  8. Herlin s. 128
  9. Herlin s. 125
  10. Herlin s. 155
  11. Thomas & Witts: s. 175-176
  12. Thomas & Witts: s. 360
  13. Thomas & Witts: s. 344
  14. Hautamäki: s. 14-16
  15. Thomas & Witts: s. 343
  16. Silvennoinen: s. 15
  17. http://www.japan-guide.com/e/e2162.html
  18. http://www.nagasaki-u.ac.jp/en/
  19. Cramer: s. 57
  20. Japanese minister resigns over Hiroshima comments Independent. Viitattu 03.07.2007.
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hiroshiman ja Nagasakin pommitukset.