Okinawan taistelu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Okinawan taistelu
Osa Tyynenmeren sotaa toisessa maailmansodassa
M1A1 Thompson -konepistoolilla aseistettu merijalkaväen sotilas suojaa asemanvaihtoa.
M1A1 Thompson -konepistoolilla aseistettu merijalkaväen sotilas suojaa asemanvaihtoa.
Päivämäärä:

1. huhtikuuta21. kesäkuuta 1945

Paikka:

Okinawa, Japani

Lopputulos:

Liittoutuneiden voitto

Osapuolet

Liittoutuneet:
Yhdysvaltain vuosina 1912–1959 käytössä ollut 48-tähtinen lippu. Yhdysvallat
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Yhdistynyt kuningaskunta (vain laivastolla)

Japani

Komentajat

Yhdysvaltain vuosina 1912–1959 käytössä ollut 48-tähtinen lippu. Simon Bolivar Buckner
Yhdysvaltain vuosina 1912–1959 käytössä ollut 48-tähtinen lippu. Roy Geiger
Yhdysvaltain vuosina 1912–1959 käytössä ollut 48-tähtinen lippu. Joseph Stillwell
Yhdysvaltain vuosina 1912–1959 käytössä ollut 48-tähtinen lippu. Chester W. Nimitz
Yhdysvaltain vuosina 1912–1959 käytössä ollut 48-tähtinen lippu. Raymond A. Spruance
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Philip Vian
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Bruce Fraser

Japanin lippu Mitsuru Ushijima
Japanin lippu Isamu Chō
Japanin lippu Minoru Ōta
Japanin lippu Keizō Komura

Vahvuudet

aluksi 180 000, lopulta 548 000 merijalkaväen sotilasta

130 000 sotilasta
24 000 nostoväen sotilasta

Tappiot

12 513 kaatunutta
38 916 haavoittunutta
33 096 haavoittunutta muualla kuin taistelussa
38 laivaa
763 lentokonetta

95 000 kaatunutta
7 400–10 755 vangittua
16 laivaa
7 800 lentokonetta

Okinawan taistelu oli Japanin ja Yhdysvaltain joukkojen välinen taistelu Okinawan saaren hallinnasta toisessa maailmansodassa. Saarella käytiin Tyynenmeren sodan viimeinen saaritaistelu ja samalla suurin maihinnousutaistelu.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Japanin tappio oli jo vuoden 1945 alkuun mennessä varmistunut, pelättiin Japanin jatkavan taistelua vielä useita vuosia. Tyynellämerellä kärsimistään takaiskuista huolimatta sillä oli tiukka ote Kaakkois-Aasiasta ja se oli vuonna 1944 Kiinassa saavuttanut jopa sotilaallisia voittoja. Japanilaiset harkitsivat omien saartensa evakuoimista ja sodan jatkamista Korean, Mantšurian ja Kiinan tukikohdista. Idästä edenneet yhdysvaltalaiset saavuttivat Iwo Jiman maaliskuussa 1945 ja sitä seuraava kohde oli Japanin eteläisin saaristo, Riukiusaaret Formosan ja Kyushun puolivälissä. Suurimmasta saaresta Okinawasta olisi tullut liittoutuneille ”ponnahduslauta”, josta olisi voitu jatkaa itse Japanin pääsaarille.

Operaatio Jäävuori[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

USS Bunker Hilliin osuu kaksi kamikaze-lentäjää

Yhdysvaltain sodanjohdon antama peitenimi Okinawan maihinnousulle oli operaatio Jäävuori. Amiraali Nimitzin komentamalla Yhdysvaltain 5. laivastolla oli tärkeä rooli kuljettaa noin 180 000 Yhdysvaltain 10. armeijan sotilasta. Yhdysvaltalaisten tueksi tulivat neljä Britannian kuninkaallisen laivaston lentotukialusta ja yksi taistelulaiva. Ilmaherruudestaan huolimatta yhdysvaltalaiset pelkäsivät japanilaisten jatkuvia ilmahyökkäyksiä. Sekä Formosa ja Kyushu olivat edelleen Japanin hallinnassa ja japanilaiset turvautuivat yhä enemmän kamikaze-hyökkäyksiin.[1][2]

Okinawaa puolusti 120 000 Japanin 32. armeijan sotilasta[3] ja saaren väestö oli peloteltu epätoivoisiin tekoihin. He uskoivat, että on parempi tehdä itsemurha kuin alistua yhdysvaltalaisten valtaan.

Taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltain hyökkäyssuunnitelma
Yhdysvaltalaisia maihinnousujoukkoja Okinawan rannikolla 13. huhtikuuta 1945
Japanilaisia sotavankeja Okinawalla odottamassa kuulustelua.

Operaatio alkoi 1. huhtikuuta Kyushun ja Formosan lentotukikohtiin tehdyillä iskuilla, joiden tarkoituksena oli estää laivastoa uhkaavat ilmahyökkäykset. Silti japanilaiset saivat satoja kamikazelentäjiä ilmaan. Ne vahingoittivat pahoin muun muassa USS Franklinia, joka oli pakko hinata pois. Brittien teräskantiset laivat kestivät hyökkäyksiä paremmin kuin yhdysvaltalaisten puukantiset. Näistä tapahtumista huolimatta saattoalukset aloittivat hyökkäystä edeltävän sulkutulen. Keraman saareen tehtiin ankkuripaikka hyökkäävälle laivastolle. Saarelta liittoutuneet löysivät 350 itsemurhavenettä, jotka oli pakattu täyteen räjähteitä. Nämä veneet oli tarkoitettu hyökkäävää laivastoa vastaan, mutta niiden kaappaaminen poisti ison uhan liittoutuneiden laivoilta.

Samana päivänä aloitettiin maihinnousut Okinawalle. Harhautushyökkäys tehtiin kaakkoisrannalle, minne japanilaiset keskittivät suuremman voimansa. Todellinen maihinnousu tehtiin Hagusin länsirannalle. Se ei kohdannut vastarintaa, sillä japanilaiset aikoivat puolustautua vasta sisämaassa. Kun yhdysvaltalaiset rakensivat sillanpääasemansa, japanilaiset lähettivät yli 350 itsemurhalentäjää. Yhdysvaltain laivasto menetti kaksi hävittäjää ja muutaman pienemmän aluksen, mutta iski takaisin hyökkäämällä kohti Yamatoaselvennä. Neljän tunnin ilmapommituksen jälkeen taistelulaiva upposi mukanaan neljä hävittäjää ja yhden risteilijän. Isku teki lopun keisarillisen Japanin laivastosta.selvennä

Kun yhdysvaltalaiset etenivät syvemmälle sisämaahan, he törmäsivät ns. Machinato-linjaan, joka oli valtaisa kallioon koverrettu bunkkerien ketju. Niiden tuhoaminen oli hidasta ja veristä. Machinato-linja murrettiin 24. huhtikuuta mennessä, mutta pian sen jälkeen yhdysvaltalaiset kohtasivat Shurin linnan, jonka alla oli tunnelien sokkelo. Se vallattiin 28. huhtikuuta sivustahyökkäyksillä ja lopullisesti saaren vastarinta oli murskattu 21. kesäkuuta, vaikka saaren pääkaupunki oli vallattu jo 27. toukokuuta. Koko ajan yhdysvaltalaiset saivat vastaansa jatkuvia itsemurhahyökkäyksiä, mikä kulutti Japanin ilmavoimia, mutta tuhosi myös 21 Yhdysvaltain laivaston alusta.

Tappiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltalainen sotilas käyttää liekinheitintä japanilaisia vastaan

Vähintään 110 000 miestä japanilaista sai surmansa, mahdollisesti 20 000 lisää, sillä yhdysvaltalaiset hautasivat heidät elävinä luoliin pitäessään sitä oman hengen vangitsemisyrityksissä vaarantamista parempana vaihtoehtona. Yhdysvaltalaisten tappiot olivat noin 13 000 kaatununutta. Arviolta 42 000–150 000 okinawalaista siviiliä kuoliselvennä.[4]

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Okinawa oli tärkeä voitto liittoutuneille, ja Japani oli tuhonnut taistelussa omat meri- ja ilmavoimansaselvennä. Yhdysvaltain ilmahyökkäykset Japaniin lisääntyivät saaren valtauksen jälkeen. Taistelu kuitenkin osoitti, kuinka epätoivoisesti japanilaiset puolustivat kotimaataan. Tämä sai yhdysvaltalaiset turvautumaan ydinaseeseen sodan lopettamiseksi. He järkeilivät, kuinka valtavat tappiot tulisivat, jos Japaniin tehtäisiin maihinnousu. Niihin tuhoihin verrattuna atomipommin teho olisi pieni. Kahden atomipommin pudottaminen näin ollen lopetti sodan Tyynellämerellä ilman hyökkäystä Japaniin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Okinawan taistelu.
  • Arni, Erkki: Taistelu Tyynen meren herruudesta. WSOY, 1964.
  • Vat van der, Dan: The Pacific Campaign. Simon & Schuster, 1991. ISBN 0-671-79217-2. (englanniksi)
  • Newark, Tim: 50 taistelua jotka muuttivat maailmaa. (Turning the tide of war: 50 battles that changed the course of modern history, 2001.) Suomennos Veikko Ahola ja Irmeli Kuhlman. Helsinki: Gummerus, 2002. ISBN 951-20-6139-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Arni s. 424-425
  2. vdVat s. 382
  3. Arni s. 416
  4. Arni s. 440