Okinawan taistelu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Okinawan taistelu
Osa Tyynenmeren sotaa toisessa maailmansodassa
Merijalkaväen sotilas tähtää M1A1 Thompson -konepistoolillaan japanilaista tarkka-ampujaa.
Merijalkaväen sotilas tähtää M1A1 Thompson -konepistoolillaan japanilaista tarkka-ampujaa.
Päivämäärä:

1. huhtikuuta 1945 – 21. kesäkuuta 1945

Paikka:

Okinawa, Japani

Lopputulos:

Liittoutuneiden voitto

Osapuolet

Yhdysvaltain vuosina 1912–1959 käytössä ollut 48-tähtinen lippu. Yhdysvallat
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Yhdistynyt kuningaskunta (osallistui taisteluun vain laivastolla)

Japani

Komentajat

Yhdysvaltain vuosina 1912–1959 käytössä ollut 48-tähtinen lippu. Simon Bolivar Buckner
Yhdysvaltain vuosina 1912–1959 käytössä ollut 48-tähtinen lippu. Roy Geiger
Yhdysvaltain vuosina 1912–1959 käytössä ollut 48-tähtinen lippu. Joseph Stillwell
Yhdysvaltain vuosina 1912–1959 käytössä ollut 48-tähtinen lippu. Chester W. Nimitz
Yhdysvaltain vuosina 1912–1959 käytössä ollut 48-tähtinen lippu. Raymond A. Spruance
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Philip Vian
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Bruce Fraser

Japanin lippu Mitsuru Ushijima
Japanin lippu Isamu Chō
Japanin lippu Minoru Ōta
Japanin lippu Keizō Komura

Vahvuudet

aluksi 180 000, lopulta 548 000 merijalkaväen sotilasta

130 000 sotilasta, 24 000 nostoväen sotilasta

Tappiot

12 513 kaatunutta
38 916 haavoittunutta
33 096 haavoittunutta muualla kuin taistelussa
38 laivaa
763 lentokonetta

95 000 kaatunutta
7 400–10 755 vangittua
16 laivaa
7 800 lentokonetta

Okinawan taistelu oli suuri taistelu toisessa maailmansodassa. Se käytiin Tyynellä valtamerellä Okinawan saarella Japanin ja Yhdysvaltain joukkojen välillä. Se oli Tyynenmeren sodan viimeinen saaritaistelu ja samalla suurin maihinnousutaistelu.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka 1945 alkuun mennessä oli käynyt jo selväksi, että liittoutuneet voittaisivat Japanin, pelättiin Japanin vastahakoisuuden jatkavan taistelua useita vuosia. Tyynellämerellä kärsimistään takaiskuista huolimatta sillä oli tiukka ote Kaakkois-Aasiasta ja Kiinassa se oli saavuttanut jopa sotilaallisia voittoja vuonna 1944. Japanilaiset harkitsivat omien saartensa evakuoimista ja sodan jatkamista Korean, Mantšurian ja Kiinan tukikohdissa. Idästä edenneet yhdysvaltalaiset saavuttivat Iwo Jiman maaliskuussa 1945 ja sitä seuraava kohde oli Japanin eteläisin saaristo, Riukiusaaret Formosan ja Kyushun puolivälissä. Suurin saarista oli Okinawa, josta olisi tullut liittoutuneille ”ponnahduslauta”, josta olisi voitu jatkaa itse Japanin pääsaarille.

Operaatio Jäävuori[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

USS Bunker Hilliin osui kaksi kamikaze-lentäjää

Yhdysvaltalaiset kutsuivat Okinawan maihinnousua operaatio Jäävuoreksi. Amiraali Nimitzin 5. laivastolla oli tärkeä rooli kuljettaa noin 180 000 Yhdysvaltain 10. armeijan sotilasta. Yhdysvaltalaisten tueksi tulivat neljä brittien lentotukialusta ja yksi taistelulaiva. Ilmaherruudestaan huolimatta yhdysvaltalaiset pelkäsivät japanilaisten jatkuvia ilmahyökkäyksiä. Sekä Formosa ja Kyushu olivat vielä vihollisen käsissä ja japanilaiset turvautuivat yhä enemmän kamikaze-hyökkäyksiin, jotka saattoivat tehdä valtavia tuhoja.

Okinawaa puolusti 130 000 japanilaista sotilasta (Japanin 32. armeija) ja saaren väestö oli peloteltu epätoivoisiin tekoihin. He uskoivat, että on parempi tehdä itsemurha kuin alistua yhdysvaltalaisten valtaan.

Taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltain hyökkäyssuunnitelma
Yhdysvaltalaisia maihinnousujoukkoja Okinawan rannikolla 13. huhtikuuta 1945
Japanilaisia sotavankeja Okinawalla odottamassa kuulustelua.

Operaatio Jäävuori alkoi Kyushun ja Formosan lentotukikohtia vastaan tehdyillä iskuilla 1. huhtikuuta. Tarkoituksena oli ehkäistä laivastoa uhkaavat ilmahyökkäykset. Silti japanilaiset saivat satoja kamikazelentäjiä ilmaan. Ne vahingoittivat pahoin muun muassa USS Franklinia, joka oli pakko hinata pois. Brittien teräskantiset laivat kestivät hyökkäyksiä paremmin kuin yhdysvaltalaisten puukantiset. Näistä tapahtumista huolimatta saattoalukset aloittivat hyökkäystä edeltävän sulkutulen. Keraman saareen saatiin ankkuripaikka hyökkäävälle laivastolle. Saarelta liittoutuneet löysivät 350 itsemurhavenettä, jotka oli pakattu täyteen räjähteitä. Nämä veneet oli tarkoitettu hyökkäävää laivastoa vastaan, mutta niiden kaappaaminen poisti ison uhan liittoutuneiden laivoilta.

Samana päivänä aloitettiin maihinnousut saarelle. Harhautushyökkäys tehtiin kaakkoisrannalle, minne japanilaiset keskittivät suuremman voimansa. Todellinen maihinnousu tehtiin Hagusin länsirannalle. Se ei kohdannut vastarintaa, sillä japanilaiset aikoivat puolustautua vasta sisämaassa. Kun yhdysvaltalaiset rakensivat sillanpääasemansa, japanilaiset lähettivät yli 350 itsemurhalentäjää. Yhdysvaltain laivasto menetti kaksi hävittäjää ja muutaman pienemmän aluksen, mutta iski takaisin hyökkäämällä kohti Yamatoa. Neljän tunnin ilmapommituksen jälkeen taistelulaiva upposi mukanaan neljä hävittäjää ja yhden risteilijän. Isku teki lopun Japanin laivastosta.

Kun yhdysvaltalaiset etenivät syvemmälle sisämaahan, he törmäsivät ns. Machinato-linjaan, joka oli valtaisa kallioon koverrettu bunkkerien ketju. Niiden tuhoaminen oli hidasta ja veristä. Machinato-linja murrettiin 24. huhtikuuta mennessä, mutta pian sen jälkeen yhdysvaltalaiset kohtasivat Shurin linnan, jonka alla oli tunnelien sokkelo. Se vallattiin 28. huhtikuuta sivustahyökkäyksillä ja lopullisesti saaren vastarinta oli murskattu 21. kesäkuuta vaikka saaren pääkaupunki oli vallattu jo 27. toukokuuta. Koko ajan yhdysvaltalaiset saivat vastaansa jatkuvia itsemurhahyökkäyksiä, mikä kulutti Japanin ilmavoimia, mutta teki myös selvää 21 yhdysvaltalaisesta laivasta.

Tappiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltalainen sotilas käyttää liekinheitintä japanilaisia vastaan

Japanilaisten menetykset olivat erittäin suuret, mikä kertoo heidän epätoivostaan. Vähintään 110 000 miestä sai surmansa, mahdollisesti 20 000 lisää, sillä yhdysvaltalaiset hautasivat heidät elävinä luoliin pitäessään sitä oman hengen vangitsemisyrityksissä vaarantamista parempana vaihtoehtona. Yhdysvaltalaisten tappiot olivat 19 000 kaatuneen paikkeilla. Arvioilta 42 000–150 000 okinawalaista siviiliä kuoli.

Jälkiseuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Okinawa oli tärkeä voitto liittoutuneille, ja Japani oli tuhonnut taistelussa omat meri- ja ilmavoimansa. Yhdysvaltalaisten ilmahyökkäykset Japaniin lisääntyivät saaren valtauksen jälkeen. Taistelu kuitenkin osoitti, kuinka epätoivoisesti japanilaiset puolustivat kotimaataan. Tämä sai yhdysvaltalaiset turvautumaan ydinaseeseen sodan lopettamiseksi. He järkeilivät, kuinka valtavat tappiot tulisivat, jos Japaniin tehtäisiin maihinnousu. Niihin tuhoihin verrattuna atomipommin teho olisi pieni. Kahden atomipommin pudottaminen näin ollen lopetti sodan Tyynellämerellä ilman ”Okinawa-tyylistä” hyökkäystä Japaniin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Newark, Tim: 50 taistelua jotka muuttivat maailmaa. (Turning the tide of war: 50 battles that changed the course of modern history, 2001.) Suomennos Veikko Ahola ja Irmeli Kuhlman. Helsinki: Gummerus, 2002. ISBN 951-20-6139-2.
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Okinawan taistelu.