Yamato (taistelulaiva)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Yamato / 大和
Yamatotrials.jpg
Ura Naval Ensign of Japan.svg
Rakentaja: Kuren laivastontelakka
Kölinlasku: 4. marraskuuta 1937
Laskettu vesille: 8. elokuuta 1940
Palveluskäyttöön: 16. joulukuuta 1941
Kohtalo: Upposi taistelussa
(7. huhtikuuta 1945)
Tekniset tiedot:
Uppouma: [1] 65 027 tonnia (tyhjänä)
72 800 tonnia (suurin uppouma)
Pituus: Suurin pituus: 263 metriä
Vesilinjapituus: 256 metriä
Leveys: 36,9 metriä
Syväys: 11 metriä
Koneisto: •12 Kanpon-höyrykattilaa, 4 höyryturbiinia

•148 000 hv (110 MW:a)

•Neljä kolmilapaista potkuria

Nopeus: 27 solmua (50 km/h)
Miehistöä: 2 750
Panssarointi (vahvimmillaan):[2] •650 mm tykkitornien etupanssari

•500 mm komentotorni

•410 mm panssarivyö, 20 asteen kulmassa

•200 mm panssikansi, jonka ulkosivuina 230 mm panssariluiskat

Aseistus (1941): [2][3] •9 × 46 cm (3×3)

•12 × 15,5 cm (4×3)

•12 × 12,7 cm (6×2)

•24 × 25 mm IT (8×3)

•4 × 13,2 mm IT (2×2)

Aseistus (1944): [2] •9 × 46 cm (3×3)

•6 × 15,5 cm (2×3)

•24 × 12,7 cm (12×2)

•113 × 25 mm IT (29×3, 26x1)

•4 × 13,2 mm IT (2×2)

Aseistus (1945) [3] •9 × 46 cm (3×3)

•6 × 15,5 cm (2×3)

•24 × 12,7 cm (12×2)

•152 × 25 mm IT (50×3, 2×1)

•4 × 13,2 mm IT (2×2)

Lentokoneet: 7 kappaletta
2 katapulttia

Yamato (jap. 大和, Yamato) oli toiseen maailmansotaan osallistunut keisarillisen Japanin laivaston Yamato-luokan taistelulaiva. Yamato ja sen sisaralus Musashi olivat kooltaan, aseistukseltaan ja panssaroinniltaan maailman suurimmat ja raskaimmat taistelulaivat. Kokonsa ja raskaan aseistuksensa takia aluksesta tulikin Japanin merimahdin symboli. Yhdysvaltain laivaston lentokoneet upottivat molemmat alukset toisen maailmansodan aikana. Yamato nimettiin Japanin Yamaton provinssin mukaan.[2][3][4]

Yamaton tuhosta on tehty myös elokuva Yamato.

Rakentaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suunnittelu ja rakennustyöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Yamato-luokka
Yamaton rakennustyöt telakalla Kuressa.

Washingtonin laivastosopimuksessa oli määritelty, että allekirjoittajamaiden sotalaivojen uppouma olisi rajoitettu 35 560 tonniin, mutta Yamatosta suunniteltiin uppoumaltaan peräti 65 000-tonninen. Tuon ajan aluksista suurempi uppouma oli vain linjalaiva RMS Queen Marylla.[4] Japanilaiset halusivat rakentaa maailman suurimmat taistelulaivat, jotka olisivat aseistukseltaan, panssaroinniltaan ja kooltaan selvästi suurempia kuin muut 1930-luvun sotalaivat ja pystyisivät siten taistelemaan samanaikaisesti useaa taistelulaivaa vastaan. Japanilaiset laivastosuunnittelijat laativat Yamatoa varten peräti 24 hyvin erilaista suunnitelmaa vuosina 1935-1936. Suunnitelmista kaksi valittiin jatkokehittelyyn, ja näihin pohjapiirroksiin tehtyjen muutosten jälkeen valmistuneen suunnitelman pohjalta ehdotus Yamato-luokan taistelulaivojen rakentamisesta hyväksyttiin vuonna 1936. Luokan suunnittelutyöt saatiin päätökseen maaliskuussa 1937, jolloin lopulliset piirustukset valmistuivat.

Yamaton rakentaminen alkoi 4. maaliskuuta 1937 Kuren telakalla, jota syvennettiin laivan valtavan koon takia. Yamaton rakennustöihin tarvittiin suuri määrä terästä, joten Kuren telakan nostokurkien nostovoimaa lisättiin nostamaan 350 tonnin kuormia. Yamaton olemassaolo oli tarkkaan varjeltu sotasalaisuus, joten osa telakasta katettiin peitteillä, etteivät ulkopuoliset näkisi laivan rakennustöiden edistymistä. Laivan ennennäkemättömät mittasuhteet paljastuivat monille rakennustöihin osallistuneille laivanrakentajille vasta Yamaton vesillelaskun 8. elokuuta 1940 jälkeen, joskaan aluksen mittoja ei julkistettu.

Piirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aseistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yamato-luokan taistelulaivat suunniteltiin aseistukseltaan ylivoimaisiksi verrattuna kaikkiin Yhdysvaltain todennäköisesti valmistamiin sotalaivoihin. Laivan 46 senttimetrin tykit valittiin 40,6 senttimetrin tykkien sijasta, koska japanilaiset tiesivät Panaman kanavan leveyden rajoittavan Yhdysvaltain laivaston taistelulaivojen leveyden 33 metriin. Näin ollen vastaavien tykkien asentamisen yhdysvaltalaisiin sotalaivoihin olisi ollut hankalaa ilman, että yhdysvaltalaiset olisivat joutuneet riisumaan merkittävästi omien laivojensa puolustusaseistusta.[2] Muiden maiden tiedustelupalveluiden hämäämiseksi japanilaiset puhuivat laivan rakennusvaiheessa Yamaton tykeistä "40,6 senttimetrin erikoistykkeinä" eikä rakennusmiehille kerrottu tykkien todellista kaliiperia. Tykkien kulut jaettiin useaan hankkeeseen, jottei suuria kustannuksia huomattaisi.

Yamatossa oli kaikkien aikojen raskain taistelulaivan pääaseistus: yhdeksän kappaletta 46 senttimetrin tykkejä, joiden rakentaminen oli silloisen asetekniikan kannalta haastava ja huomattava saavutus. Tykit oli sijoitettu laivan keskilinjaan kolmeen kolmoistorniin siten, että kaksi tornia oli porrastettuna etukannella ja kolmas takakannella. Kukin torni painoi noin kolmetuhatta tonnia, mikä oli enemmän kuin tuon ajan hävittäjäalus. Jokainen tykki pystyi ampumaan panssarikranaattinsa yli 41 kilometrin päähän[4] 45° maksimikorotuskulmalla. Tykkien lataaminen kesti noin 40 sekuntia.[1] Panssarikranaatin paino oli 1 460 kilogrammaa ja lähtönopeus 780 metriä sekunnissa. Kranaatit oli suunniteltu läpäisemään 22,3 tuuman (noin 570 mm) pystysuora teräslevy 20 000 metrin etäisyydeltä ja 9,1 tuuman (noin 230 mm) vaakasuora levy yli 30 000 metrin etäisyydeltä. Kullekin tykille oli varattu 100 kranaattia; 60 itse tykkitornissa ja 40 tornin alla ammusvarastossa.[2]

Yamaton apuaseistuksen muodosti alun perin kaksitoista 155 millimetrin tykkiä neljässä kolmoistornissa. Yksi torni oli sijoitettu laivan keskilinjaan porrastettuna etukannen päätornin taakse, yksi keskilaivaan porrastettuna kolmannen päätornin ja takakannen aputulenjohtotornin väliin sekä loput kaksi savupiipun kummallekin puolen. Sivutornit poistettiin keväällä 1944, jotta saataisiin tilaa raskaammalle ilmatorjunta-aseistukselle[3]. Tykkien kantama oli noin 27 kilometriä[5].

Ilmatorjunta-aseistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yamaton alkuperäinen ilmatorjunta-aseistus oli kaksitoista 127 mm:n tykkiä kuudella suljetulla kaksoislavetilla ja kaksikymmentäneljä 25 mm:n konetykkiä kahdellatoista suljetuilla kaksoislavetilla, jotka kuitenkin vaihdettiin aluksen viimeistelyn yhteydessä kahdeksaan kolmoislavettiin. Ilmatorjuntalavetit olivat suljettuja, jotteivät päätykkien paineaallot häiritsisi ilmatorjuntatykkien miehistöjä. Lisäksi parvekkeilla komentotornin kummallakin sivulla oli 13,2 mm:n kaksoiskonekivääri. [2][3]

25 mm:n tykkien määrä nostettiin 36:een kesäkuussa 1943 lisäämällä keskilaivaan neljä avointa 25 mm:n kolmoislavettia. Nämä lavetit kuitenkin poistettiin alkuvuodesta 1944 yhdessä keskilaivan 15,5 cm:n kolmoistykkitornien kanssa, jolloin niiden paikalle asennettiin kuusi suljettua 127 mm:n kaksoislavettia. Samalla 25 mm:n konetykkien määrä nostettiin 98:n lisäämällä 26 yksittäistä ja 16 kolminkertaista 25 mm:n konetykkiä, kolminkertaiset suljetuilla laveteilla. Tässä vaiheessa Yamaton alkuperäiset 127 ja 25 millimetrin lavetit muunnettiin avonaisiksi. Samana kesänä Filippiinienmeren taistelun jälkeen lisättiin vielä 15 kappaletta 25 mm:n tykkejä avoimiin kolmoislavetteissa[3], mikä nosti 25 mm:n tykkien määrän 113:een.[2].

Viimeinen muutos Yamaton ilmatorjunta-aseistukseen tehtiin marras-joulukuussa 1944. Tuolloin poistettiin 24 kappaletta Yamaton 26 yksittäisestä ilmatorjuntatykistä ja 25 mm:n kolmoislavettien määrä nostettiin viitteenkymmeneen (24 suljettua ja 26 avointa). Yamaton viimeinen ilmatorjunta-aseistus käsitti siis kaksikymmentäneljä 127 mm:n tykkiä, sataviisikymmentäkaksi 25 mm:n konetykkiä ja neljä 13,2 mm:n konekivääriä.[3]

Vaikka Yamatolla oli suuri määrä kevyitä 25 millimetrin konetykkejä oli aluksen ilmatorjunta-aseistus varsin heikko: Tykkien tulinopeus oli pieni, vain 220 laukausta minuutissa, ja ne oli ladattava käsin viidentoista ammuksen lippaina.[6] Myös aluksen tulenjohdossa oli puutteita eikä tulelle ollut tutkaohjausta.

Päätykit ilmatorjunta-aseina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keisarillisen Japanin laivaston filosofian mukaan taistelulaivojen kuului toimia omina osastoinaan erillään lentotukialuksista ja siksi kyetä suojaamaan itseään vihollislentokoneita vastaan ilman merkittävää ilmatukea. Yamaton ilmatorjunta-aseistuksen vahvistamiseksi sen 46,0 cm päätykeille valmistettiin erityisiä San Shiki Model 13 -ilmatorjuntakranaatteja. Tämä ammustyyppi painoi 1 361 kilogrammaa ja piti sisällään 900 palopommiputkea ja 600 terässirpaletta, jotka ohjattiin eteenpäin 20° suihkuna.[1] Kranaatti ei osoittautunut erityisen onnistuneeksi: Yamaton päätykkien maksimikorotuskulma oli vain 45°, mikä oli useimmiten liian vähän tehokkaaseen ilmatorjuntaan. Lisäksi tykkien aiheuttamat paineaallot haittasivat merkittävästi kevyempien ilmatorjunta-aseiden tulta.

Runko, koneisto ja panssarointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yamaton rakennustöissä käytettiin runsaasti noihin aikoihin vielä uutta valokaarihitsausta. Rungon tukirunkona käytettiin panssarivyötä ja kaartuvan keulan ansiosta rakenteiden painoa voitiin vähentää ilman, että sillä olisi ollut vaikutusta kestävyyteen. Yamaton pienoismallilla tehdyt testit koealtaassa johtivat osittain tasareunaisen perän ja sipulinmuotoisen keulan lisäämiseen alukseen, vaikka kumpaakaan ei esiintynyt laivan alkuperäisissä piirustuksissa. Toimenpiteillä rungon vedenvastus väheni noin kahdeksan prosenttia.[2]

Yamatossa oli yksi peräsin, jonka ansiosta sillä oli noin 640 metrin kääntösäde, mikä oli laivan valtavan koon huomioon ottaen hyvin pieni. Vertailun vuoksi Yhdysvaltain Iowa-luokan taistelulaivojen kääntösäde oli yli 800 metriä. Laivassa oli myös pieni apuperäsin, joka kuitenkin oli tehoton ja käytännössä hyödytön.

Yamatolla oli kuljetuskoneistona kaksitoista Kampon-hyörykattilaa, jotka pyörittivät neljää höyryturbiinia. Turbiinit oli kytketty alennusvaihteistolla neljään kolmilapaiseen potkuriin. Turbiinit olivat heikkotehoisia (25 kgf/cm² (2,5 MPa), 325 °C) ja tuottivat 150 000 hevosvoimaa, jolla päästiin 27 solmun (50 km/h) nopeuteen. Heikkojen koneiden vuoksi laivan polttoaineenkulutus oli suuri, huippunopeudessa noin 70 tonnia polttoöljyä tunnissa. Se oli pääasiallinen syy siihen, että Yamato ei osallistunut Salomonsaarten taisteluun tai muihin Tyynenmeren sodan keskivaiheen taisteluihin.[2]

Yamaton panssaroinnin poikkileikkaus keskilaivasta.

Yamato oli suunniteltu taistelemaan samanaikaisesti usean vihollistaistelulaivan kanssa, joten aluksen panssaroinnista suunniteltiin erittäin vahva. Painon säästämiseksi Yamaton elintärkeät komento-, tulenjohto- ja yhteystilat sekä ammus- ja konehuoneet keskitettiin suhteellisen tiiviisti laivan keskelle. Ajatuksena oli, että kaikki aluksen haavoittuvat osat voitaisiin tällöin ympäröidä joka puolelta vahvoilla panssarilevyillä. Panssarointi suunniteltiin kestämään Yamaton omien päätykkien kranaattien osumat ammuttuna 20 000 ja 30 000metrin etäisyydeltä ja 3 000 metrin korkeudesta pudotettujen 1 000 kilogramman pommien osumat. 1 147 vesitiivistä osastoa olivat suojana vedenalaisilta torpedoilta ja miinoilta. Taistelulaivan paksun panssarivyön ja panssarilaipioiden välinen liitos oli kuitenkin huonolaatuinen ja aiheutti panssarointiin heikon kohdan vesirajan alle.[2]

Sotilaskäytössä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yamato väistelee yhdysvaltalaisten lentokoneiden hyökkäyksiä Tyynellämerellä 19. maaliskuuta 1945.

Yamato vihittiin Japanin laivaston palveluskäyttöön Kuressa 16. joulukuuta 1941, vain kaksi viikkoa sen jälkeen, kun Japani oli tehnyt hyökkäyksen Pearl Harboriin Oahulle. Seremonia oli koruton, sillä Japani halusi edelleen pitää aluksen yksityiskohdat salassa julkisuudelta. Saman päivän iltana Yamato liittyi kapteeni (myöhemmin vara-amiraali) Gihachi Takayanagin komennossa 1. taistelulaivadivisioonaan.

12. helmikuuta 1942 Yamato korvasi taistelulaiva Nagaton amiraali Isoroku Yamamoton lippulaivana, joka oli ollut amiraalin lippulaiva Pearl Harborin hyökkäyksestä lähtien. Yamato pysyi Yamamoton lippulaivana 364 vuorokauden ajan, minkä jälkeen 11. helmikuuta 1943 lippu luovutettiin sen sisaralukselle Musashille.

Yamato poistui ensimmäisen kerran Seton sisämereltä osallistuakseen toukokuussa 1942 Midwayn operaatioon. Alus muodosti taistelulaivojen Nagaton ja Mutsun sekä lentotukialus Hōshōn, kevyt risteilijä Sendain, yhdeksän hävittäjän ja neljän huoltolaivan kanssa 1. laivaston keskimmäisen osaston. Varsinaiseen taisteluun osasto ei kuitenkaan ottanut osaa. [3]

Yamato pysytteli Trukin saariryhmällä 29. elokuuta 1942 alkaen aina 8. toukokuuta 1943 asti. Tuona aikana alus oli liikkeellä vain yhden vuorokauden ajan. Toukokuussa 1943 se matkasi Kuren telakalle, missä aluksen peräsinkoneistoa parannettiin, keskilaivan 15,5 cm kolmoistykkitornien barbettien panssarointia vahvistettiin 28 millimetrin panssarilevyillä ja aluksen kannelle lisättiin uusia 25 millimetrin konetykeillä. Lisäksi laivan varustukseen lisättiin myös tyyppi 21:n pinta- ja ilmavalvontatutkat.[3]

Yamato palasi trukiin 25. joulukuuta 1943, mutta paluumatkalla Yhdysvaltain laivaston sukellusvene USS Skaten laukaisema torpedo vaurioitti pahoin laivan runkoa. Sukellusvenehyökkäyksen aiheuttamat vauriot korjattiin kokonaan vasta vuoden 1944 huhtikuussa, ja korjausten aikana keskilaivan 155 millimetrin tykkitornit poistettiin ja niiden tilalle asennettiin kaksitoista 127 millimetrin ilmatorjuntatykkiä (6×2). Samalla lisättiin uusia 25 millimetrin konetykkejä, tyypin 13 ilmavalvontatutka, tyypin 22 pintavalvonta ja -tulenjohtotutkat, sekä muuta elektroniikkaa. Alus liittyi jälleen osaksi Japanin laivastoa Filippiinienmeren taistelussa kesäkuussa 1944. Taistelun jälkeen se palasi sisaraluksena Musashin kanssa Kureen, jossa kummankin taistelulaivan ilmatorjunta-aseistukseen lisättiin 15 kappaletta 25 mm:n ilmatorjuntatykkiä (5x3).[3]

Leytenlahden taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yamato osallistui 22.-25. lokakuuta 1944 amiraali Takeo Kuritan Keskuslaivasto-osastonlähde? (eng. Central Force) mukana yhteen historian suurimmista laivastotaisteluista, kun joukko japanilaisia laivasto-osastoja koottiin yhteen operaatio Sho-Gota varten. Laivaston tehtävä oli torjua amerikkalaisten maihinnousu Leyten saarelle Filippiineillä. 18. lokakuuta Yamato naamiomaalattiin mustaksi yöllistä San Bernardinon salmen läpipurjehdusta varten. Pinnoitteen pääainesosa oli aluksen omasta savupiipusta saatu noki. Matkalla Leytelle osasto joutui 23. lokakuuta sukellusveneiden USS Darter ja USS Dace hyökkäyksen kohteeksi, jolloin kaksi raskasta risteilijää tuhoutui ja kolmas vaurioitui. Toinen uponneista oli amiraali Kuritan lippulaiva Atago. Kurita selvisi iskusta ja teki Yamatosta uuden lippulaivansa.

Seuraavana päivänä Keskuslaivasto-osasto saapui Sibujanin merelle ja osallistui Leytenlahden taisteluun, jossa se menetti kolme raskasta risteilijää. Tämä heikensi osaston ilmapuolustusta merkittävästi. Lisäksi Yamaton sisaralus Musashi upposi taistelussa saatuaan 17 torpedon ja 19 pommin osumaa, sekä useita pommien lähiosumia. Päivän aikana amerikkalaisen lentotukialus USS Essexin lentokoneet vahingoittivat Yamatoa kahdella panssarinläpäisypommin osumalla ja yhdellä lähiosumalla. Vaurioiden seurauksena taistelulaivaan tulvi 3 370 tonnia vettä.

Amiraali William Halseyn, Jr. komentama Yhdysvaltain 3. laivasto poistui Leyten lähivesiltä 24. päivän iltana. Halsey luuli, että Kuritan laivasto-osasto olisi perääntynyt kärsittyään tappion, ja siksi hän komensi voimakkaan laivastonsa hyökkäämään japanilaisten syöttinä käyttämää Pohjoislaivastoa (eng. Northern Fleet) vastaan. Pohjoislaivasto käsitti lentotukialus Zuikakun, kolme kevyttä lentotukialusta ja kaksi Ise-luokan hybriditaistelulaivaa. Harhautus onnistui ja Halsey siirsi viisi laivastolentotukialusta ja viisi kevyttä lentotukialusta mukanaan yli 600 lentokonetta, kuusi taistelulaivaa, kahdeksan risteilijää ja yli 40 hävittäjäalusta. Pimeän aikaan Kuritan laivasto-osasto purjehti San Bernardinon salmen läpi ja hyökkäsi Samarin saaren taistelussa pian auringonnousun jälkeen maihinnouseville amerikkalaisjoukoille tukea antamaan jääneitä amerikkalaisaluksia vastaan. Tämä pieni ryhmä tunnettiin nimellä "Taffy 3" ja sen muodosti kuusi saattuelentotukialusta, kolme laivasto- ja neljä saattuehävittäjää. Seuranneessa taistelussa Yamato laukaisi aseensa ensikerran taistelussa pinta-aluksia vastaan. Alus ehti upottaa saattuelentotukialus USS Gambier Bay:n ennen kuin hävittäjäalusten Yamatoa kohti laukaisemat torpedot pakottivat taistelulaivan erkaantumaan taistelusta osumien välttämiseksi. Hävittäjien levittämä savu ja aggressiiviset hyökkäykset saivat Kuritan luulemaan, että hänellä oli vastassaan 3. laivaston laivastolentotukialuksia, minkä vuoksi hän päätti määrätä myös lopun osaston vetäytymään ja palaamaan Bruneihin.

Marraskuussa 1944 Yamato palasi Japaniin ja pysytteli talven kotisatamassaan Kuren laivastotukikohdassa. Tuona aikana aluksen taistelussa saamat vauriot korjattiin ja sen ilmatorjuntavarustusta parannettiin.

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Japanese battleship Yamato

Operaatio Ten-gō[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

19. maaliskuuta 1945 Task Force 58:n seitsemän lentotukialusta hyökkäsivät Kuren laivastotukikohtaan, mutta laiva sai kahdesta pommin osumasta vain lieviä vaurioita.[3]

Piirros Yamatosta vuonna 1945.
Valokuva operaatio Ten-Gōhon osallistuneista Yamaton upseereista.

Yamaton viimeinen taistelu oli osallistuminen operaatio Ten-Gōhon, jossa Japanin laivasto pyrki karkottamaan 1. huhtikuuta 1945 Okinawan maihinnousun käynnistäneet yhdysvaltalaiset joukot pois saarelta. Japanilaiset päättivät lähettää vara-amiraali Seiichi Itōn komentaman Yamaton itsemurhatehtävälle houkuttelemaan yhdysvaltalaiset pois Okinawalta, vaikka vain harva laivan miehistönjäsen uskoi suunnitelman toimivan.

Operaatio alkoi 6. huhtikuuta klo 16.00, kun Yamato saattueenaan kevyt risteilijä Yahagi ja kahdeksan hävittäjää (Isokaze, Hamakaze, Yukikaze, Kasumi, Hatsushimo Asashimo, Fuyuzuki ja Suzustuki) poistuivat Tokuyaman satamasta ja lähtivät purjehtimaan kohti Okinawaa. Koska Yamato lähti ilman lentokoneiden ilmatukea ja vain kevyen laivasaattueen kanssa, miehistön jäsenet tiesivät jo etukäteen kyseessä olevan Yamaton viimeinen taistelu. Illalla yhdysvaltalaiset sukellusveneet USS Threadfin ja USS Hackback havaitsivat laivasaattueen poistuvan Seton sisämereltä etelään, mutta eivät onnistuneet hyökkäämään alusten suuren nopeuden ja mutkittelun vuoksi. Task Force 58:lla alettiin valmistautua hyökkäyslaivueen torjumiseen.[3]

Aamulla 7. huhtikuuta klo 6.30 kuusi 203. kokutain A6M Reisen hävittäjää tarjosivat saattueelle ilmasuojaa mutta jättivät laivat kolmen ja puolen tunnin kuluttua.[3] Klo 6.53 hävittäjä Asashimo alkoi jäädä jälkeen laivueesta moottorivian vuoksi. Klo 8.32 USS Essexin F6F Hellcatit havaitsevat laivueen ja klo 10.00 lentotukialukset USS Hornet, USS Bennington, USS Belleau Wood ja USS San Jacinto; TG 58.1:sta sekä USS Essex, USS Bunker Hill, USS Hancock ja USS Bataan TG 58.3:sta lähettivät 386 lentokonetta torjumaan saattuetta.[3] Koneet laukaistiin kolmena aaltona. Aallot koostuivat Vought F4U Corsair ja Grumman F6F Hellcat hävittäjäpommittajista sekä Curtiss SB2C Helldiver syöksypommittajista ja Grumman TBF/TBM Avenger torpedopommittajista. Yamaton tutkat havaitsivat lähestyvät lentokoneet, joten laivan miehistön jäsenillä oli riittävästi aikaa miehittää laivan ilmatorjunta-aseistus ja valmistautua tulevaan hyökkäykseen.[3]

Ensimmäinen aalto saavutti saattueen kello 12.30. Laivat avasivat torjuntatulen kohti hyökkääviä lentokoneita ja yrittivät tehdä väistöliikkeitä. Toimenpiteistä huolimatta Yamato sai kaksi osumaa panssarinläpäisevistä pommeista ja yhden osuman torpedosta. Lisäksi Yahagi, Isokaze ja kasumi upposivat ja Hamakaze ja Suzutsuki joutuivat erkaantumaan taistelusta, ja Hamakaze upposi myöhemmin. Menetyksestä huolimatta Yamato ja selvinneet alukset jatkoivat taistelua. Toinen ja kolmas hyökkäysaalto iskivät kello 13.20 ja 14.15 välisenä aikana.[3]

Yamato pian ammusvaraston räjähdyksen jälkeen.

Kello 14.02 Yamato oli saanut yhteensä kahdeksan osumaa torpedoista ja kymmenen osumaa pommeista. Osumien seurauksena Yamaton runkoon ja moottoreihin tuli pahoja vaurioita, ja laivan sisätilat alkoivat täyttyä vedellä. Vara-amiraali Itō ymmärsi laivan uppoavan, joten hän määräsi miehistön keskeyttämään tehtävän ja hylkäämään laivan välittömästi. Viesti välitettiin muille laivoille lippujen avulla, sillä Yamaton viestintäjärjestelmät olivat tuhoutuneet. Kello 14.05 Yamaton moottorit pysähtyivät lopullisesti, ja laiva alkoi hiljaisesti vajota veden alle.

Kello 14.15 sisätiloihin tulvineet vesimassat kallistivat aluksen 90 asteen kulmassa kyljelleen, ja samoihin aikoihin laivalla käynnistynyt tulipalo saavutti Yamaton ammusvaraston. Tulipalo aiheutti ammusvarastossa valtaisan räjähdyksen, joka kirjaimellisesti repi laivan kappaleiksi. Silminnäkijäkertomukset väittävät, että räjähdyksen aiheuttaman savupatsas kohosi kilometrien korkeuteen ja että räjähdyksen ääni kantautui Japaniin saakka. Laiva upposi yli 200 kilometrin päässä kohteestaan Okinawasta.

Yamaton uppoamisessa menetti henkensä 2 475 miehistön jäsentä, mukana vara-amiraali Itō, joka oli päättänyt mennä laivansa mukana. Yamaton tuho oli ihmishenkinä mitattuna toisen maailmansodan kymmenenneksi vakavin sotilasalustappio.[7] Japanilaisten tappioihin verrattuna yhdysvaltalaisten menetykset olivat hyvin vähäiset: kymmenen lentokonetta ja kaksitoista lentomiehistön jäsentä. Lievin vaurioin selvinneet hävittäjäalukset Fuyuzuki, Yukikaze ja Hatsushimo pelastivat merestä 269 Yamaton miehistön jäsentä ja noin 1 350 miestä muilta uponneilta laivoilta. Eräiden raporttien mukaan yhdysvaltalaiset lentokoneet tulittivat vedessä kelluvia merimiehiä, mutta toisten japanilaisten lähteiden mukaan yhdysvaltalaiset lopettivat hyökkäyksensä väliaikaisesti ja antoivat hävittäjien kerätä henkiinjääneitä miehistön jäseniä merestä. Yamaton uppoaminen merkitsi monille japanilaisille maansa sotilasmahdin päättymistä, mutta Japanissa laivan uppoamisessa menehtyneitä merimiehiä kunnoitettiin suuresti ja Seiichi Itō ylennettiin postuumisti vara-amiraalista amiraaliksi.

Yamaton hylky makaa noin 300 metrin syvyydessä, ja sitä on tutkittu vuosina 1985 ja 1999.

Lehdissä on ollut ennakkotietoja, että aluksen keulaa yhä koristavan keisarillisen krysanteemi-tunnuksen nostoa museoitavaksi on suunniteltu.lähde?

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Whitley, M. J.: Battleships of World War Two - an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1998. ISBN 1-85409-386-X. (englanniksi)
  • Gardiner, Robert (ed.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922-1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)
  • Sturtor, Ian (ed.): Conway's Battleships: The Definitive Visual Reference to the World's All-Big-Gun Ships, revised and expanded edition. Lontoo, Englanti: Conway, 2008. ISBN 9781844860685. (englanniksi)
  • IJN Battleship YAMATO: Tabular Record of Movement (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c http://www.ibiblio.org/pub/academic/history/marshall/military/wwii/Japanese.navy/jap_yamoto_bat.txt
  2. a b c d e f g h i j k Conway's Battleships: The Definitive Visual Reference to the World's All-Big-Gun Ships, revised and expanded editiom, 2008, s. 169-174 (englanniksi)
  3. a b c d e f g h i j k l m n o p Hackett, Bob; Kingsepp, Sander: IJN Battleship YAMATO: Tabular Record of Movement combinedfleet.com. Viitattu 9.1.2013. (englanniksi)
  4. a b c Steve Crawford, Taistelulaivat ja lentotukialukset, suomennos Petri Kortesuo. Karisto 2010, s. 309, (engl. alkuteos [Battleships and carriers 1999)
  5. http://navweaps.com/Weapons/WNJAP_61-60_3ns.htm, viitattu 13.5.2013
  6. http://www.navweaps.com/Weapons/WNJAP_25mm-60_mg.htm
  7. Russell Ash, Maailman top 10 listat 2007

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta HIJMS Yamato.
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta taistelulaiva Yamato.