Filippiinienmeren taistelu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Filippiinienmeren taistelu
Osa Tyynenmeren sotaa toisessa maailmansodassa
Japanilainen lentotukialus Zuikaku ja kaksi hävittäjää hyökkäyksen kohteena 20. kesäkuuta 1944
Japanilainen lentotukialus Zuikaku ja kaksi hävittäjää hyökkäyksen kohteena 20. kesäkuuta 1944
Päivämäärä:

19.20. kesäkuuta 1944

Paikka:

Filippiinienmeri

Lopputulos:

Liittoutuneiden voitto

Osapuolet

Yhdysvaltain vuosina 1912–1959 käytössä ollut 48-tähtinen lippu. Yhdysvallat

Japani

Komentajat

Yhdysvaltain vuosina 1912–1959 käytössä ollut 48-tähtinen lippu. Raymond A. Spruance
Yhdysvaltain vuosina 1912–1959 käytössä ollut 48-tähtinen lippu. Marc A. Mitscher

Japanin lippu Jisaburō Ozawa
Japanin lippu Kakuji Kakuta

Vahvuudet

7 lentotukialusta
8 kevyttä lentotukialusta
7 taistelulaivaa
79 muuta alusta
28 sukellusvenettä
956 lentokonetta

5 lentotukialusta
4 kevyttä lentotukialusta
5 taistelulaivaa
19 muuta alusta
24 sukellusvenettä
750 lentokonetta

Tappiot

1 taistelulaiva vaurioitunut
123 lentokonetta tuhoutunut

3 lentotukialusta upotettu
2 laivaston säiliölaivaa upotettu
6 muuta alusta vaurioitunut
645 lentokonetta tuhoutunut

Filippiinienmeren taistelu oli toisessa maailmansodassa liittoutuneiden ja Keisarillisen Japanin laivaston välinen meritaistelu, joka käytiin Filippiinienmerellä 19. - 20. kesäkuuta 1944 välisenä aikana. [1][2]

Taistelussa japanilaiset menettivät lentotukialukset Shōkakun Taihon ja Hiyōn sekä 645 lentokonettaan. Lisäksi lentotukialukset Zuikaku, Junyō ja Chiyoda sekä taistelulaiva Haruna vaurioituivat pahasti. Kaikkiaan 3 163 japanilaista merimiestä saivat surmansa. Yhdysvaltalaiset eivät menettäneet yhtään alustaan, mutta taistelulaiva USS South Dakota vaurioitui pahasti. Lisäksi 123 lentokonetta ammuttiin alas.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amerikkalaiset halusivat vallata Mariaanien saariryhmän, jotta uudet B-29-pommikoneet saisivat tukikohtia, joista lennot Japanin mantereelle olisivat mahdollisia.[3] [4]

Maihinnousu Saipanille alkoi 16. kesäkuuta. Maihinnousun tukena toimi 5. laivasto. Japanilaiset olivat keskittäneet alueelle vara-amiraali Ozawan johtaman Liikkuvan laivaston.

Sotatapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japanilaisten hyökkäykset ilmasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kartta Filippiinienmeren taistelusta

Ozawan lähettämät tiedustelukoneet havaitsivat yhdysvaltalaisia laivoja varhain aamulla 19. kesäkuuta ja ilmoittivat niistä radiossa. Osa niistä ammuttiin alas. [5]

Tukialukset lähettivät kahdessa aallossa voimakkaan hyökkäyksen amerikkalaisten kimppuun. Ensimmäisen aallon 69 konetta lähtivät kello 8.30. [6] [7] Niistä menetettiin 42. Ainoa saavutus oli pommiosuma taistelulaiva South Dakotaan. Toinen aalto lähti noin 20 minuuttia myöhemmin. Sen 128 koneesta menetettiin 97. [8]

Ozawa lähetti vielä kolmannen ja neljännen hyökkäyksen, mutta nekään eivät saavuttaneet menestystä. Kaikki hyökkäykseen lähti 373 konetta, joista menetettiin yli 300. [9]

Amerikkalaiset ryhtyivät kutsumaan näitä taisteluita nimellä Great Turkey Shoot eli suuri kalkkunajahti.

Sukellusvenehyökkäykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

USS Albacore.

Yhdysvaltalaiset eivät onnistuneet paikantamaan japanilaisten laivaston sijaintia tutkalla. Yhdysvaltalaissukellusvene USS Albacore kuitenkin onnistui paikantamaan joitakin japanilaisia sotalaivoja, mutta epäonnistui hyökkäyksessään optimaalisesta hyökkäysasemasta huolimatta. Epäonnistumisen aiheutti tietekoneohjatun laukaisujärjestelmän pettäminen. Torpedot laukaistiin käsitähtäyksellä kohti lähintä lentotukialusta, Taihōa, mutta ne aiheuttivat vain pientä tuhoa. Ne kuitenkin johtivat siihen, että höyrystynyttä lentobensiiniä alkoi kertyä aluksen sisään. Jostakin tuli aikanaan kipinä ja Taiho räjähti kello 15.32[10] [11].

Toinen sukellusvene, USS Cavalla, ampui kuusi torpedoa kohti Shōkaku -nimistä alusta. Kolme torpedoa osui kohteeseensa kello 11.57 ja alus upposi pian[12] [13].

Amerikkalaisten iltahyökkäys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myöhemmin iltapäivällä amerikkalaiset lähettivät 216 konetta hyökkäykseen kohti vetäytyviä japanilaisia. Ne saavuttivat kaukana olleet japanilaiset ja upottivat kaksi säiliöalusta ja lentotukialus Hiyōn sekä saivat pahan osuman lentotukialus Zuikakuun.[14] [15].

Jälkitapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japanilaiset vetäytyivät Filippiinienmereltä myöhemmin illalla, päättäen taistelun. Japani kärsi korvaamattomia tappioita jo valmiiksi alimiehitettyyn armeijaansa. Yhdysvaltalaiset tuhosivat kahden päivän aikana 90 prosenttia ilmavoimista, jonka uudelleenkokoamiseen japanilaiset olivat käyttäneet suurimman osan vuodesta. Varsinkin lentäjistä oli pulaa.[16].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Erkki Arni: Taistelu Tyynen meren herruudesta. WSOY, 1964.
  • Dan van der Vat: The Pacific Campaign. Simon&Schuster, 1991. ISBN 0-671-79217-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Arni s. 249-270
  2. vdVat s. 316-342
  3. Arni s. 239
  4. vdVat s. 316
  5. Arni s. 250
  6. Arni s. 250
  7. vdVat s. 323
  8. vdVat s. 323
  9. vdVat s. 323
  10. Arni s. 239
  11. vdVat s. 316
  12. Arni s. 256
  13. vdVat s. 316
  14. Arni s. 260-266
  15. vdVat s. 325
  16. Arni s. 269