Iowa-luokka
Iowa-luokka on viimeinen toteutunut Yhdysvaltain laivaston taistelulaivojen luokka. Suurempaa Montana-luokkaa suunniteltiin, mutta tämä peruttiin.
Neljä alusta valmistui palveluskäyttöön toisen maailmansodan aikana. Alukset ehdittiin jo siirtää reserviin, mutta ne otettiin uudelleen käyttöön 1980 ja poistettiin jälleen käytöstä 1990. Kokonaan ne poistettiin laivaston rekisteristä vuonna 2006. Valmistuneiden alusten lisäksi kaksi alusta oli rakenteilla, mutta työt keskeytettiin, ja puolivalmiit rungot romutettiin. Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvaltain laivaston painopiste siirtyi raskaista taistelulaivoista suurten lentotukialuksien käyttöön. Alukset säilytettiin pitkään reservissä, mikä on hieman epätavallista, sillä yleensä vanhat alukset romutetaan tai upotetaan maalialuksina harjoituksissa.
Sisällysluettelo |
Luokan alukset [muokkaa]
- USS Iowa (BB-61): kölinlasku 27. kesäkuuta 1940, luovutus 22. helmikuuta 1943.[1]
- USS New Jersey (BB-62): kölinlasku 16. syyskuuta 1940, luovutus 23. toukokuuta 1943.[1]
- USS Missouri (BB-63): kölinlasku 6. tammikuuta 1941, Luovutus 11. kesäkuuta 1944.[1]
- USS Wisconsin (BB-64): kölinlasku 25. tammikuuta 1941, luovutus 16. huhtikuuta 1944.[1]
- USS Illinois (BB-65): peruttiin kun aluksesta oli valmiina 22 % 11. elokuuta 1945.[1]
- USS Kentucky (BB-66): kölinlasku 6. joulukuuta 1944; rakentaminen keskeytyi 17. helmikuuta 1947. Alus poistettiin telakalta 20. tammikuuta 1950 koska USS Missouri oli tulossa telakalle korjaukseen. Myytiin romuksi 31. lokakuuta 1958. Aluksen keula siirrettiin vaurioituneeseen USS Wisconsiniin 1956.
Historia [muokkaa]
Iowa-alukset rakennettiin aiemman South Dakota -luokan pohjalta. Edeltäjiinsä verrattuna alukset olivat 60 metriä pidempiä, ja ne oli varustettu suuremmilla tykeillä ja tehokkaimmilla koneilla.
Iowa-luokan alukset olivat tulivoimaisia ja varsin nopeita. Laivaston tavoitteena oli luoda nopealiikkeinen taistelulaiva, joka voisi toimia lentotukialusten saattajana. Laivan kokoa rajaava tekijä oli, että sen haluttiin sopivan kulkemaan Panaman kanavan läpi.
Pääaseistus oli jaettu Yhdysvaltain laivastolle tyypilliseen tapaan: 2 tykkitornia kansirakenteiden etupuolelle ja 1 taakse. Toissijainen aseistus, kuten ilmatorjunta-aseet, oli sijoitettu kansirakenteiden sivuille.
Tietoja [muokkaa]
- Luokka: Taistelulaiva
- Uppouma:
- Normaali: 45 000 tonnia
- Sota-aikana: 52 000 tonnia
- Maksimi: 56 000 tonnia
- Suurin pituus: 890 ' (n. 271 m)
- Leveys: 108 ' (n. 33 m)
- Propulsio: 4 potkuria, 8 höyrykattilaa[1]
- Nopeus: → 35 solmua (n. 65 km/h)
- Toimintamatka: 15 000–27 000 km (25–15 solmun nopeuksilla)
- Miehistö:
- II maailmansota, Vietnamin sota, Korean sota: 2 700
- 1980-luku: 1 800
- Aseistus
- Alkuperäinen
- 9 x 406 mm tykki kolmessa kolmoistykkitornissa (16"/50 caliber Mk 7)
- 20 x 127 mm tykki (5"/38 caliber Mk 12)
- 80 x 40 mm ilmatorjuntatykki (40 mm/56)
- 49 x 20 mm ilmatorjuntatykki (20 mm/70)
- Modernisoitu
- 9 x 406 mm tykki kolmessa kolmoistykkitornissa (16"/50 caliber Mk 7)
- 12 x 127 mm tykki (5"/38 caliber Mk 12)
- 32 x BGM-109 Tomahawk-risteilyohjuksia
- 16 x RGM-84 Harpoon-meritorjuntaohjuksia
- 4 x 20 mm Phalanx CIWS-ohjustentorjuntatykkijärjestelmiä
- Alkuperäinen
- Panssarointi
- Panssarivyö: 310 mm
- Panssarilaipiot: 290 mm
- Barbetit: 295–439 mm
- Kolmoistornit: 500 mm (max.)
- Tulenjohtotorni: 440 mm
- Panssarikansi (2. kansi): 190 mm
- Lentokalusto
- II maailmansota: 3 kpl Vought OS2U Kingfisher tai Curtiss SC Seahawk-vesitasoja
- Korea/Vietnam: 3 helikopteria
- Kylmä sota/Persianlahti: 8 kpl RQ-2 Pioneer-tiedustelulennokkia.
Lähteet [muokkaa]
- Whitley M J: Battleships of World War Two - an internaetional encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1998. ISBN 1-85409-386-X. (englanniksi)
- Gardiner Robert (ed.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922-1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)
- Sturton, Ian (ed.): Conway's battleships : the definitive visual reference to the world's all-big-gun ships. Conway Maritime Press, 2008. ISBN 9781844860685. (englanniksi)
Viitteet [muokkaa]