Operaatio Soihtu

Wikipedia

Operaatio Soihtu
Osa Pohjois-Afrikan sotaa
Liittoutuneiden maihinnousupaikat Pohjois-Afrikassa
Päivämäärä: 8. marraskuuta 1942 Paikka: Algeria, Marokko Lopputulos: Liittoutuneiden voitto
Taistelijat
Yhdysvallat Yhdistynyt kuningaskunta Vapaan Ranskan joukot	Vichyn Ranska
Komentajat
Dwight Eisenhower Andrew Cunningham	François Darlan
Vahvuudet
107 000	60 000
Tappiot
noin 500 kaatunutta noin 700 kadonnutta	noin 1400 kaatunutta noin 2000 kadonnutta

Operaatio Soihtu engl. Operaation Torch) oli toisen maailmansodan aikana toteutettu maihinnousu Pohjois-Afrikkaan. 8. marraskuuta 1942 alkaneessa operaatiossa Britannia ja Yhdysvallat hyökkäsivät Vichyn Ranskan joukkoja vastaan. Ranskalaisten puolustus murtui helposti, ja liittoutuneet pääsivät etenemään sisämaahan.

Sisällysluettelo 1 Johdanto 2 Taustaa 2.1 Maihinnousujoukot 3 Taistelun kulku 4 Lähteet

[muokkaa] Johdanto

Stalin ja Neuvostoliiton sodanjohto oli pitkään painostanut länsiliittoutuneita avaamaan Eurooppaan toisen rintaman, jotta itärintaman tilannetta saataisiin helpotetuksi ja neuvostojoukot pystyisivät iskemään takaisin. Stalin vaati uutta rintamaa mieluiten Ranskaan, mutta länsivaltojen sodanjohto piti tätä ainakin alkuun liian haastavana tehtävänä. Maihinnousu sinne olisi asettanut merivoimille liian suuria vaatimuksia, jotka saksalaisten sukellusvenetoiminta Atlantilla teki mahdottomaksi.

Kyseisten ongelmien takia Roosevelt teki ehdotuksen läntisten liittoutuneiden maihinnoususta Pohjois-Afrikkaan. Valtaamalla akselivalloilta Pohjois-Afrikka takaisin olisivat merenkulku Välimerellä sekä maihinnousu Italiaan mahdollisia. Operaatiolla sidottaisiin myös paljon akselivaltojen sotilaita, mikä helpottaisi Neuvostoliiton tilannetta itärintamalla sekä tekisi myös maihinnousun Ranskaan mahdolliseksi.

[muokkaa] Taustaa

Operaatio Torchin kaltainen massiivinen maihinnousuoperaatio on aina voimavarojen kannalta äärimmäisen uhkarohkea. Mikäli se epäonnistuisi, länsiliittoutuneilla kestäisi luultavasti kauan ennen kuin se voitaisiin toistaa. Hankalaa suunnittelusta teki myös epätietoisuus Vichyn joukkojen reaktiosta. Ranskalaiset saattaisivat tehdä vastarintaa tai mahdollisesti liittyä liittoutuneiden puolelle. Edellytyksenä onnistuneelle maihinnousulle olisi myös ilmaherruus.

[muokkaa] Maihinnousujoukot

Ylipäällikkönä Dwight Eisenhower Läntinen yhtymä Casablancan ympäristö, Marokko (Safi, Fedala ja Mehdia)

• kenraalimajuri George S Patton
  • Safin ryhmä (kenraalimajuri Ernest N Harmon)
    • 6 500 miestä Yhdysvaltojen 2. Panssaridivisioonasta ja Yhdysvaltojen 9. Divisioonasta
  • Fedalan ryhmä (kenraalimajuri Jonathan Anderson)
    • 16 000 miestä Yhdysvaltojen 3. Jalkaväkidivisioona
  • Mehdian ryhmä (kenraalimajuri Lucien Truscott)
    • 9 000 miestä Yhdysvaltojen 2. Panssaridivisioonasta ja Yhdysvaltojen 9. Divisioonasta
• vara-amiraali Henry Kent Hewitt
• lentotukialus USS Ranger
• saattuetukialukset USS Sangamon, USS Santee, USS Chenango, USS Suwannee

Keskinen yhtymä Oran

• kenraalimajuri Lloyd R Fredenhall
  • Yhteensä 22 000 miestä jaettuna kolmeen taisteluosastoon, jotka oli jaettu seitsemään maihinnousuosastoon
    • Yhdysvaltojen 1. Panssaridivisioona (kenraalimajuri Orlando Ward)
    • Yhdysvaltojen 1.Jalkaväkidivisioona (kenraalimajuri Terry Allen)
    • Yhdysvaltojen 34. Jalkaväkidivisioona
• laivasto-osasto (kommodori Troutbridge)
  • lentotukialus HMS Furious
  • saattuetukialukset HMS Biter ja HMS Dasher
  • taistelulaiva HMS Rodney
  • risteilijä HMS Delhi
  • 9 hävittäjää

Itäinen yhtymä Algier

• kenraalimajuri Charles W Ryder
• Britannian 1. Armeija (kenraaliluutnantti Kenneth Andersson)
• Laivasto-osasto (vara-amiraali Burroughs)
  • tukialukset HMS Argus
  • saattuetukialus HMS Avenger
  • 3 risteilijää
  • 5 hävittäjää

[muokkaa] Taistelun kulku

Perusteellisten valmistautumisten jälkeen operaatio aloitettiin 8. marraskuuta. Amerikkalaisten maihinnousupaikat olivat Marokossa ja Oranissa. Britit taas nousivat maihin Algerissa. Vichyläiset tekivät paikoitellen rajua vastarintaa, mutta taistelun taivuttua liittoutuneille he ilmoittivat olevansa liittoutuneiden käytössä. Tästä raivostuneena saksalaiset miehittivät myös Vichyn Ranskan. Vaikka itse maihinnousu olikin sujunut paremmin kuin liittoutuneiden sodanjohto oli uskonut, oli liittoutuneiden voitettava vielä Afrikassa taistelevat italialaiset sekä saksalaiset. Tunisia oli vielä akselivaltojen hallussa, ja liittoutuneiden huoltoyhteydet olivat heikohkot. Helmikuussa 1943 akselivallat yrittivät vastahyökkäystä liittoutuneiden joukkoja vastaan. Liittoutuneet torjuivat hyökkäyksen, ja Britannian 8. Armeija ajoi Erwin Rommelin johtaman Afrikakorpsin aina Tunisiin saakka.

[muokkaa] Lähteet

• Magnusson, Rosenfeldt, Weibull: Toinen maailmansota, s. 294-295. Otava, 2002. ISBN 951-1-136-23-2.