Madagaskarin taistelu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Madagaskarin taistelu
Osa toista maailmansotaa
Brittijoukkoja nousemassa maihin Madagaskarin itärannikolla Tamatavessa toukokuussa 1942
Brittijoukkoja nousemassa maihin Madagaskarin itärannikolla Tamatavessa toukokuussa 1942
Päivämäärä:

5. toukokuuta – 6. marraskuuta 1942

Paikka:

Madagaskar

Lopputulos:

Liittoutuneiden voitto

Aluemuutokset:

Madagaskar siirtyi liittoutuneiden valvontaan

Osapuolet

Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Yhdistynyt kuningaskunta
Flag of Southern Rhodesia.svg Etelä-Rhodesia
Flag of British East Africa.svg Brittiläinen Itä-Afrikka
Etelä-Afrikka
Australian lippu Australia

Ranskan lippu. Vichyn Ranska
Japani

Komentajat

Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Robert Sturges

Ranskan lippu Armand Léon Annet
Japanin lippu Ishizaki Noboru

Vahvuudet

10 000–15 000

8 000

Tappiot

107 kuollutta
280 haavoittunutta
620 yhteensä (mukana sairauksiin kuolleet)

150 kuollutta
500 haavoittunutta

Madagaskarin taistelu eli operaatio Ironclad (suom. Panssarilaiva), oli liittoutuneiden hyökkäys Vichyn Ranskan hallinnoimalle Madagaskarille toisessa maailmansodassa. Taistelut alkoivat 5. toukokuuta 1942, ja loppuivat vasta 6. marraskuuta. Taistelu päättyi liittoutuneiden voittoon.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japanin laivaston sukellusveneet partioivat Intian valtamerellä vapaasti Kaakkois-Aasian valloituksen jälkeen. Madagaskar olisi tarjonnut sataman Japanin laivastolle, jos se olisi pyrkinyt jatkamaan valloituksiaan länteen. Madagaskarille sijoittuneet japanilaiset sukellusveneet olisivat vaikeuttaneet merkittävästi tai peräti katkaisseet Hyväntoivonniemen merireitin ja siten vaarantaneet Britannian Pohjois-Afrikassa olevan 8. armeijan huollon.

Lisäksi maaliskuussa 1942 Japanin laivasto-osasto tunkeutui Intian valtamerelle, mikä aiheutti Brittiläisen Itäisen laivaston siirtymisen Intian valtameren koillisosista ja laivaston kotisatama jouduttiin siirtämään aina Kilindiin Brittiläiseen Itä-Afrikkaan (nykyiseen Keniaan).

Kokoonpanot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liittoutuneiden laivasto-osastoon kuuluivat lentotukialukset HMS Illustrious ja HMS Indomitable, taistelulaivat HMS Ramillies sekä risteilijät HMS Hermione ja HMS Devonshire. Raskaiden taisteluyksiköiden saattajina olivat hävittäjät HMS Active, HMS Anthony, HMS Duncan, HMS Inconstant, HMS Javelin, HMS Laforey, HMS Lightning, HMS Lookout, HMS Pakenham, HMS Paladin ja HMS Panther sekä fregatteja, korvetteja ja kuljetusaluksia. Lisäksi oli Australian laivaston hävittäjä HMAS Norman.

Vichyn Ranskan laivasto-osastoon kuului kaksi aseistettua kauppalaivaa, kaksi sluuppia sekä viisi sukellusvenettä (muun muassa Béveziers, Héros ja Monge). Alueella toimi lisäksi japanilaisia sukellusveneitä (I-10, I-16, I-18, I-20) ja pienoissukellusveneitä (M-16b ja M-20b).

Operaatio Ironclad[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liittoutuneet päättivät suorittaa maihinnousun Madagaskarille ja siitä vastaisi Britannian laivasto ja armeija. Maihinnousujoukon komentajaksi määrättiin brittien merijalkaväen kenraalimajuri Robert Sturges ja tarvittavat alukset suojaavine osastoineen koottiin pääosin Force H:sta, Kotilaivastosta ja Brittien Itäisestä laivastosta. Noin 50 aluksesta koostuvan laivasto-osaston komentajaksi määrättiin kontra-amiraali Edward Neville Syfret.

Maihinnousu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liittoutuneiden joukkoja nousemassa maihin maihinnousualuksesta Tamataven satamassa 19. syyskuuta 1942.

Etelä-Afrikan ilmavoimien suoritettua useita tiedustelulentoja brittien 5. Jalkaväkidivisioonan 17. Jalkaväkiprikaati sekä 13. Jalkaväkiprikaati yhdessä brittien 29. Jalkaväkiprikaatin ja brittien merijalkaväen 5 Commando kanssa suorittivat maihinnousun saaren pohjoiskärkeen Courrierin lahteen ja Ambararatan lahteen. Maihinnousupaikat olivat hieman länteen Madagaskarin tärkeimmästä satamasta Diego Suarezista. Samanaikaisesti suoritettiin itärannikolle harhautushyökkäys.

Hyökkääjien ilmasuoja muodostui laivaston ilmavoimien Fairey Albacore, Grumman Martlet ja Fairey Swordfish koneista sekä pienestä määrästä Etelä-Afrikan ilmavoimien koneita. Koneet hyökkäsivät pääasiassa Vichyn Ranskan laivaston kimppuun estäen sitä tukemasta puolustajien taistelua.

Puolustautuvia Vichyn Ranskan joukkoja komensi kenraalikuvernööri Armand Léon Annet, jolla oli käytettävissään noin 8 000 miestä, joista noin 6 000 oli paikallisista koottuja joukkoja. Loppuosa koostui pääosin senegalilaisista joukoista. Joukoista oli 1 500–3 000 miestä oli sijoitettu Diego Suarezin alueelle. Saaren laivasto sekä ilmapuolustus oli joko vähäistä tai sitten vanhentunutta. Ainoastaan kahdeksan rannikkopatteria, kaksi aseistettua kauppalaivaa, kaksi sluuppia, viisi sukellusvenettä sekä 17 Morane-Saulnier 406 hävittäjää ja 10 Potez 63 pommikonetta.

Diego Suarez antautui maihinnousujoukoille 7. toukokuuta, mutta pääosa puolustautuneista Vichyn joukoista vetäytyi etelään. Japanilaiset sukellusveneet saapuivat alueelle kolme viikkoa myöhemmin 29. toukokuuta. I-10 lähettämä tiedustelukone havaitsi taistelulaiva HMS Ramilliesin Diego Suarezin satamassa. Kone kuitenkin havaittiin ja Ramillies vaihtoi ankkuriapaikkaa.Sukellusveneet I-16 ja I-20 lähettivät matkaan kaksi pienoissukellusvenettä, joista toisen onnistui tunkeutua satamaan ja laukaista kaksi torpedoa korvettien syvyyspommeista huolimatta. Torpedoista toinen vaurioitti vakavasti HMS Ramilliesia ja toinen upotti öljytankkeri British Loyaltyn.

Pienoissukellusvene M-20b:n miehistö luutnantti Saburo Akieda ja aliupseeri Masami Takemoto ajoivat sukellusveneensä rantaan Nosy Antalikelyssä ja pakenivat sisämaahan ja sieltä noutopaikkaan Cape Amberin lähistölle. Japanilaisten reitistä saatiin tieto heidän ostettuaan ruokaa ja kumpikin sai surmansa merijalkaväen kanssa syntyneessä tulitaistelussa kolme päivää myöhemmin. Toinen pienoissukellusvene (M-16b) tuhoutui kovassa merenkäynnissä.

Saaren valtaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taistelut jatkuivat usean kuukauden ajan. Kesän kuluessa brittien 5. Divisioonan joukot siirrettiin Intiaan ja 22. kesäkuuta Itä-Afrikan prikaati (King’s African Rifles) saapui Madagaskarille. Vahvennettu Etelä-Afrikan 7. Motorisoitu prikaati ja Rhodesian 27. Jalkaväkiprikaati rantautuivat muutamaa viikkoa myöhemmin.

29. Prikaati ja vahvennettu 22. Prikaati suorittivat maihinnousun Majungaan 10. syyskuuta saattaakseen taistelutoimet päätökseen ennen sadekauden alkamista. Vichyn joukot olivat tehneet runsaasti murroksia pääteille ja onnistuivat niiden avulla hidastamaan maihinnousseiden joukkojen etenemistä sisämaahan. Liittoutuneiden joukot onnistuivat kuitenkin valtaamaan saaren pääkaupungin Tananariven ja sitten Ambalavaon kaupungin. Tämän jälkeen oli enää Andriamanalinan valtaus 18. lokakuuta.

Vichyn joukot antautuivat 8. marraskuuta lähellä Ilhosya saaren eteläosassa.

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maihinnousussa Diego Suareziin liittoutuneet kärsivät noin 500 miehen tappiot kaatuneina ja haavoittuneina ja sen jälkeisissä taisteluissa kaatui vielä noin 30 miestä ja haavoittui 90 10. syysskuuta mennessä.

Madagaskarin hallinto siirrettiin Vapaan Ranskan kenraalille Paul Legentilhommelle.

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.