HMS Ramillies (07)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kuvaa Britannian kuninkaallisen laivaston Revenge-luokan taistelulaivaa. Muita samannimisiä aluksia, katso HMS Ramillies.
HMS Ramillies
HMS Ramillies
HMS Ramillies
Naval Ensign of the United Kingdom.svg
Aluksen vaiheet
Rakentaja William Beardmore and Company, Dalmuir, Skotlanti
Kölinlasku 12. marraskuuta 1913
Laskettu vesille 12. kesäkuuta 1916
Palveluskäyttöön 1. syyskuuta 1917
Palveluskäytöstä romutettu 1949
Tekniset tiedot
Uppouma 28 000 t (tyhjä)
31 200 t (max)
Pituus 190 m
Leveys 27 m
31 m (torpedovöillä)
Syväys 8,5 m
Koneteho 40 000 shp (30 MW)
Nopeus 23 solmua
1917 torpedovyön lisäämisen jälkeen 21 solmua
1939 nopeus pudonnut 18 solmuun
Miehistöä 997 - 1 146
Aseistus (4 × 2) BL 15" (381 mm) Mk I -tykkiä
14 × BL 6" (152 mm) Mk XII -tykkiä
2 × 3" (76 mm) tykkiä
4 × 47 mm tykkiä
4 × 21" (533 mm) torpedoputki

HMS Ramillies (viirinumero 07) oli Yhdistyneen kuningaskunnan Kuninkaallisen laivaston Revenge-luokan taistelulaiva. Se laskettiin vesille vuonna 1916. Se otti osaa kumpaankin maailmansotaan ja romutettiin vuonna 1948.

Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alus tilattiin William Beardmore and Companyn telakalta Skotlannin Dalmuirista osana vuoden 1913 laivasto-ohjelmaa. Sen köli laskettiin 12. marraskuuta 1913 ja alus laskettiin vesille 12. kesäkuuta 1916. Alus otettiin palveluskäyttöön 1. syyskuuta 1917 ja se valmistui lokakuussa. Aluksen palveluskäyttöön ottaminen viivästyi, koska vesille laskun yhteydessä aluksen pohja vaurioitui. Alus jouduttiin hinaamaan vaikeissa olosuhteissa Mersey-jokea pitkin korjattavaksi Cammell Lairdin telakalle.[1]

Samoin käyttöönottoa viivästytti kasvanut huoli sukellusveneistä ja hävittäjistä laukaistujen torpedoiden vaikutuksista ja alukseen päätettiin jo rakennusaikana rakentaa torpedovyöt. Näiden korjausten ja muutostöiden seurauksena sekä työvoiman siirto HMS Repulsen työmaalle aiheuttivat viiveet aluksen käyttöönotossa.

Ensimmäinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HMS Ramillies liitettiin käyttöönoton jälkeen toukokuussa 1917 1. Taistelulaivaviirikköön, jossa se palveli koko ensimmäisen maailmansodan.

Sotien välinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brittien ja Turkin välinen ristiriita aiheutti HMS Ramilliesin siirtämisen Marmaranmerelle vuonna 1920. Alus siirrettiin Atlantin laivaston 2. Taistelulaivaviirikköön 1924. Vuoden 1926 yleislakon aikana alus toimi muonavarastona Mersey-joella yhdessä HMS Barhamin kanssa. Alus palasi Välimeren laivastoon saman vuoden lopulla.

Palestiinan rauhattomuudet 1929 aiheuttivat HMS Ramilliesin siirtämisen alueelle.

Alukselle tehtiin modernisointitöitä kesäkuusta 1932 elokuuhun 1934 Plymouthissa.

Toinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen maailmansodan syttyessä 1939 HMS Ramillies kuului Kotilaivastoon ja toimi Pohjois-Atlantilla saattuetehtävissä. Se oli Islannin, Norjan ja Skotlannin välisellä merialueella 31. elokuuta – 7. syyskuuta tehtävänään estää saksalaisten kauppalaivojen paluu kotisatamiin. Vuoden lopulla alus saattoi joukkojenkuljetusaluksia Aleksandriaan ja lokakuussa sen asemapaikkana oli Gibraltar.

Admiral Graf Speen metsästys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amiraliteetti sai tiedon saksalaisen taskutaistelulaiva Admiral Graf Speen purjehduksesta eteläisellä Atlantilla ja Intian valtamerellä Lourenco Marquesin edustalla 16. marraskuuta. HMS Ramillies sai käskyn siirtyä Adeniin ja muodostaa yhdessä taistelulaiva HMS Malayan ja lentotukialus HMS Gloriousin kanssa Force J:n. Force J lähetettiin tuhoamaan Admiral Graf Spee, joka purjehti takaisin Atlantille ja tapasi kohtalonsa taistelussa La Plata -joen suulla Force H:n risteilijöiden HMS Ajax ja HMNZS Achilleksen, joita tuki Force G:n HMS Exeter, kanssa.

Intian valtameri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1939 lopulla HMS Ramillies sai käskyn purjehtia itään Intian valtamerelle. Miehistön jäsenenä aluksella oli Hänen kuninkaallinen korkeutensa Prinssi Philip. Alus vieraili Uudessa-Seelannissa jouluna ja saattoi 13 000 uusiseelantilaista sotilasta kuljettaneen saattueen Wellingtonista Sueziin 6. tammikuuta – 12. helmikuuta 1940. 15. huhtikuuta – 7. toukokuuta HMS Ramillies saattoi australialaisia joukkoja kuljettaneen saattueen Melbournesta Sueziin.

Välimeri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Italian liityttyä sotaan kesäkuussa 1940 HMS Ramillies siirrettiin Välimerelle osaksi amiraali Andrew Cunninghamin Force D:tä Aleksandriassa. Yhdessä sisaraluksensa HMS Royal Sovereignin kanssa se saattoi saattueen Aleksandriasta Maltalle 27.–30. kesäkuuta. HMS Ramillies osallistui Bardian ja Fort Capuzzon pommitukseen 16.–18. elokuuta. Paluumatkalla se joutui italialaisen pommikoneen maaliksi, mutta siihen ei osunut.

HMS Ramillies saattoi saattueen Aleksandriasta Maltalle 8.–14. lokakuuta. Paluumatkalla aluksen kimppuun hyökkäsi kahdeksan italialaista torpedovenettä. HMS Ramillies ei kärsinyt tappioita, mutta se upotti kolme hyökkäävistä veneistä ja vaurioitti neljää.

HMS Ramillies saattoi saattueen Aleksandriasta Kreetalle 25.–28. lokakuuta ja 10.–13. marraskuuta saattuetehtävässä Aleksandriasta Maltalle ja sitten taas Kreetalle. Viimeisellä matkalla vihollisen sukellusvene laukaisi torpedon kohti HMS Ramilliesia, mutta ei osunut.

Amiraali Andrew Cunninghamin johtama hyökkäys Taranton laivastotukikohtaan 11. marraskuuta vähensi italialaisten taistelulaivojen aiheuttamaa uhkaa Välimerellä ja Cunningham saattoi lähettää kaksi vanhaa ja hidasta taistelulaivaansa, HMS Ramilliesin ja HMS Malayan, Pohjois-Atlantin saattueiden suojaksi ja samalla vapauttaa saattuehävittäjät Välimerellä näiden suojaamisesta.

HMS Ramillies purjehti länteen suojaten neljän kauppalaivan saattuetta Maltalle marraskuun lopulla 1940. Puolessa matkassa se irrottautui saattueesta ja matkasi edelleen kohden länttä, liittyen risteilijöihin HMS Berwick ja HMS Newcastle. Alukset purjehtivat Sisilian kapeikon kautta. Tämän purjehduksen aikana laivat ottivat osaa Spartiventon taisteluun, jonka aikana HMS Ramillies ampui useita laukauksia pääaseillaan saamatta aikaiseksi mitään ja HMS Berwick vaurioitui.

Pohjois-Atlantti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Englantiin paluun jälkeen HMS Ramillies liitettiin Atlantin saattueiden suojaksi. Alus lähti ensimmäiseen tehtäväänsä 12. tammikuuta 1941 saattamaan 40 000 sotilaan saattuetta Kapkaupungin kautta Lähi-itään.

HMS Ramilliesin ollessa saattamassa saattuetta HX106 Halifaxista Liverpooliin Saksan laivaston taisteluristeilijät Scharnhorst ja Gneisenau löysivät saattueen 8. helmikuuta. Scharnhorstin päällikkö lupautui vetämään HMS Ramilliesin pois saattueen luota, jotta Gneisenau voisi tuhota sen. Tähän ei kuitenkaan saksalaisen osaston komentaja vara-amiraali Günther Lütjens kuitenkaan suostunut, koska häntä oli kielletty taistelemasta raskaiden 15 tuuman tykein varustettujen pinta-alusten kanssa. Tosiasiassa riski olisi ollut vähäinen, koska Scharnhorst oli paljon HMS Ramilliesia nopeampi ja sen tykkien kantama oli suurempi, vaikka ne olivatkin kevyempiä. Saksalaiset poistuivat saattueen luota, mutta ilmoittivat siitä sukellusveneille, jotka upottivat muutaman aluksen saattueesta.

24. toukokuuta HMS Ramillies oli Cape Farewellin eteläpuolella Grönlannin tuntumassa suojaamassa saattuetta HX127 Halifaxista. Saattueeseen kuului 57 kauppalaivaa sekä saattajat Kanadan laivaston hävittäjä HMCS Ottawa, Intian laivaston sluuppi HMIS Sutlej, Town-luokan hävittäjä HMS Salisbury, saattuehävittäjä HMS Hambledon, korvetit HMS Larkspur ja HMS Begona sekä pienempiä aluksia. Saksalainen taistelulaiva Bismarck oli murtautunut Pohjois-Atlantille ja oli upottanut matkalla taisteluristeilijä HMS Hoodin. Mikäli Bismarck olisi jatkanut purjehdustaan saattuereittejä kohti olisi HMS Ramillies ollut ainoa este saattueiden ja tuhon välillä. 24. toukokuuta amiraliteetti määräsi HMS Ramilliesin jättämään saattueensa ja estämään Bismarckin pääsyn laivareitille. Bismarck oli kuitenkin saanut vaurioita taistelussa ja oli purjehtimassa kohti Ranskaa korjattavaksi.

Intian valtameri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HMS Ramillies määrättiin maaliskuussa 1942 osaksi amiraali James Somervillen laivasto-osastoa, joka koottiin lähetettäväksi Intian valtamerelle suojaamaan Intian reittiä. Osastoon määrättiin kaksi lentotukialusta ja kolme vanhaa Revenge-luokan taistelulaivaa. Osaston onneksi se ei kohdannut Japanin laivastoa, joka vetäytyi alueelta aiheutettuaan liittoutuneille lentotukialuksen ja useiden pienempien alusten menetyksen.

HMS Ramillies lähetettiin toukokuussa tukemaan maihinnousua Madagaskarille (Operaatio Ironclad). Japanilaisen sukellusveneen I-10:n tiedustelulentokone havaitsi HMS Ramilliesin ankkurissa Diego Suarezin satamassa. Koneen havaitsemisen jälkeen aluksen paikkaa vaihdettiin. Japanilaiset sukellusveneet I-16 ja I-20 lähettivät kuitenkin matkaan pienoissukellusveneet, joista luutnantti Saburo Akedan komentama onnistui läpäisemään sataman puolustuksen ja laukaisemaan torpedonsa, joista toinen vaurioitti pahoin HMS Ramilliesia kello 20:25 ja toinen upotti tankkeri British Loyaltyn kello 21:20. Korvetit HMS Genista ja HMS Thyme pudottivat syvyyspommeja, mutta sukellusvene kykeni rantautumaan ja luutnantti Akeda sekä puosu Masami Takemoto pakenivat maihin, missä he kuolivat tulitaistelussa merijalkaväkeä vastaan.

Japanilaiset raportoivat taistelulaivan upottamisesta, mutta alus hinattiin Durbaniin korjattavaksi ja se palasi Plymouthiin telakalle elokuussa 1942 omin voimin. Kesäkuussa 1943 se palasi korjattuna palvelukseen.

Normandia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laivasto-osastot Normandian maihinnousussa

HMS Ramillies kuului 6. kesäkuuta 1944 Normandian maihinnousun tulitukiosastoon. Aluksen alueeksi oli määrätty Sword Beach eli itäisin maihinnousualue, jossa erityisenä tehtävänä oli tuhota Bernevillen patteri. HMS Ramillies onnistui tehtävässään ja maihinnousu onnistui suunnitellusti. Ensimmäisen päivän aikana se joutui myös kahden saksalaisen hävittäjän hyökkäyksen kohteeksi, mutta laukaistut torpedot eivät osuneet. Lisäksi HMS Ramillies tuhosi 4 ja 6 tuuman apuaseillaan osaston E-veneitä. Illalla HMS Ramillies palasi Portsmouthiin täydentämään ammuksia ja huoltoon.

Alus palasi Normandian rannikolle 8. kesäkuuta tuhoten toisen 6 tuuman rannikkopatterin ja tulitti seuraavana päivänä tulenjohtajan johtamana panssarivaunuja, tykkejä, jalkaväkikeskittymiä ja moottoriajoneuvoja menestyksekkäästi estäen saksalaisten vastahyökkäykset alueella. Alus joutui myös E-veneiden hyökkäyksen kohteeksi, minkä se torjui omalla tulella.

10. kesäkuuta HMS Ramillies tulitti kaukana sisämaassa olevaa rautatieristeystä lähellä Caenia ja uudelleen seuraavana päivänä samoin kuin panssariyhtymää, jossa sen tuli aiheutti merkittäviä tappioita. Alus kärsi lieviä vaurioita syöksypommittajan pudottamasta lähelle osuneesta pommista 12. kesäkuuta.

Saksalainen liikkuva patteri ampui 32 laukausta kohti HMS Ramilliesia 15. kesäkuuta. Laukauksista kaksi osui ja yksi miehistön jäsen haavoittui laivalla. Tulituksen seurauksena alus siirtyi kantaman ulkopuolelle ja tulitti saksalaista patteria tuhoten sen seuraavien päivien kuluessa.

Normandian maihinnousun aikana HMS Ramillies ampui 1 002 15 tuuman kranaattia, mitä pidetään suurimpana ammusmääränä, minkä yksi alus on ampunut yhdessä operaatiossa. HMS Ramillies osallistui tulitukitehtävään vielä maihinnousussa Etelä-Ranskaan (operaatio Dragoon) tuhoten Toulonin satamaa suojaavat patterit.

Sodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HMS Ramillies siirrettiin reserviin 31. tammikuuta 1945 Portsmouthissa ja sitä käytettiin majoitusaluksena. Alus myytiin 1946 ja romutettiin 1949.

Aluksen päälliköt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • kapteeni Harold T Baillie-Grohman 5. tammikuuta 1939 - 27. marraskuuta 1940
  • kapteeni Arthur D Read
  • kapteeni John Egerton Broome 1945-1946

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Whitley, M. J.: Battleships of World War Two - an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1998. ISBN 1-85409-386-X. (englanniksi)
  • Coward, B. R.: Battleships & Battlecruisers of the Royal Navy since 1861. Runnymede, Englanti: Ian Allan Ltd, 1986. ISBN 0-7110-1573-2. (englanniksi)
  • Gardiner, Robert (ed.): Conway's All the World's Fighting Ships 1906-1921. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1985. ISBN 0-85177-245-5. (englanniksi)
  • Hore, Peter: Battleships of World War I. Lontoo, Englanti: Anness Publishing Ltd, 2006. ISBN 1-84476-377-3. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]