Ardennien taistelu

Saksalaisia sotilaita etenemässä Ardenneilla joulukuussa 1944

Päivämäärä:	16. joulukuuta 1944 – 15. tammikuuta 1945
Paikka:	Ardennien vuoristo, Belgia
Lopputulos:	Liittoutuneiden voitto

Osapuolet

Yhdysvallat
Iso-Britannia

Natsi-Saksa

Komentajat

Dwight Eisenhower
Omar Bradley
George S. Patton
Bernard Montgomery

Walter Model
Gerd von Rundstedt
Hasso von Manteuffel
Sepp Dietrich

Vahvuudet

80 000 miestä
400 tankkia
400 tykkiä (taisteluiden alkaessa)

~840 000 miestä
~700 tankkia
~400 tykkiä (Lopullinen määrä)

200 000 miestä
600 tankkia
1 900 tykkiä (taisteluiden alkaessa)

~500 000 miestä
~1 800 tankkia
~1 900 tykkiä (Lopullinen määrä)

Tappiot

78 000 (8 607 kaatunutta
21 144 otettu vangiksi/kadonnutta
47 139 haavoittunutta)
733 menetettyä tankkia

68 000 (17 236 kaatunutta
16 000 otettu vangiksi/kadonnutta
34 439 haavoittunutta)
700 menetettyä tankkia

Noin 3 000 siviiliä kuoli

Ardennien taistelu (saksaksi Unternehmen: Wacht am Rhein, myös operaatio Wacht am Rhein) oli viimeinen merkittävä saksalaisten hyökkäys länsirintamalla toisessa maailmansodassa joulukuussa 1944. Se on osallistuneiden joukkojen määrän perusteella edelleen suurimpia taisteluita mitä Yhdysvaltain maavoimat on koskaan käynyt.

Sisällysluettelo

1 Taustaa
2 Suunnitelma
3 Saksalaisten yllätyshyökkäys
- 3.1 Malmedyn verilöyly
- 3.2 Peiper motitetaan
4 Käännekohta
5 Operaatio Nordwind
6 Jälkiseuraukset
7 Lähteet
8 Viitteet

[muokkaa] Taustaa

Kenraalit Model, Rundstedt ja Krebs suunnittelemassa Ardennien offensiivia.

Toisen maailmansodan jatkuessa syksyyn 1944 Saksan tilanne oli äärimmäisen vaikea: sotaa käytiin sekä itä- että länsirintamalla, ja monivuotinen sota oli kuluttanut taloudelliset resurssit vähiin. Saksalaisten öljyvarat olivat lähes loppuneet, ja vaikka lentokoneita, ja panssarivaunuja oli vielä reilusti jäljellä, polttoainetta ei ollut tarpeeksi. Näin ollen monet lentokoneet eivät koskaan päässeet ilmaan, ja panssarivaunut jäivät paikoilleen. Lännessä liittoutuneet etenivät nopeasti läpi Ranskan lähestyen uhkaavasti Reiniä. Idässä Neuvostoliitto oli aikaisemmista raskaista tappioistaan huolimatta koonnut voimansa, ja puna-armeija eteni kohti Saksaa.

Saksan sodanjohdon oli pakko pyrkiä neutralisoimaan toinen rintama. Onnistunut vastahyökkäys länsirintamalla näytti parhaalta mahdollisuudelta pyrkiä erillisrauhaan, jonka jälkeen voitaisiin keskittää voimat itärintamalle ja vältettäisiin täydellinen tappio. Hitler määräsi operaation nimeksi Wacht am Rein (Reinin vartija).

Valmistelut aloitettiin huolellisesti ja virheettömästi. Saksa tointui vuoden 1944 lopussa hämmästyttävän hyvin takaiskuistaan. Suuria määriä miehiä ja kalustoa koottiin yhteen. Hitler valitsi 4 SS-divisioonaa hyökkäyksen kärjeksi. 1. SS-panssaridivisioona Leibstandarte Adolf Hitler, SS-divisioona Das Reich, SS-divisioona Hohenstaufen ja SS-divisioona Hitlerjugend. Nämä divisioonat oli juuri uudelleenvarustettu ja niistä muodostettiin 6. SS-Panssariarmeija.

[muokkaa] Suunnitelma

Rintamatilanne Ardenneilla 15. joulukuuta 1944

Saksalaiset käyttivät samaa taktiikkaa, jolla he vuonna 1940 kukistivat Ranskan. Suunnitelmana oli hyökätä Ardennien metsien halki, edetä Antwerpeniin ja katkaista liittoutuneiden joukot kahtia. Näin britit joutuisivat eroon yhdysvaltalaisista liittolaisistaan ja huoltolähteistään. Kolmesta panssariarmeijasta Sepp Dietrichin johtama 6. SS-panssariarmeija oli vahvin. Sen piti edetä hyökkäyksen oikealla sivustalla lyhintä tietä Antwerpeniin.

[muokkaa] Saksalaisten yllätyshyökkäys

Saksan 6., 5. ja 7. panssariarmeijat aloittivat hyökkäyksensä 16. joulukuuta 1944 yhteensä 24 divisioonan voimin. Liittoutuneiden Ardennien alueen toimintaa hoitaneiden yhdysvaltalaisten joukkojen puolustuksen etulinja murtui kahdessa tunnissa noin 100 kilometrin alueelta. Saksalaiset loivat rintamaan vaarallisen pullistuman, ja taistelua onkin saanut englanninkieliseksi nimekseen Battle of Bulge eli "pullistuman taistelu."

Krenatöörejä hyökkäämässä Luxemburgin alueella.

Saksalaisilla hyökkäysjoukoilla oli käytössään viimeisin versio pelottavasta Tiger-panssarivaunusta, joka kykeni tehokkaalla 88 mm:n tykillään tuhoamaan jo etäältä minkä tahansa liittoutuneiden panssarivaunun. Wilhelm Mohnken johtamasta 1. SS-panssaridivisioonasta muodostettu komentajansa Jochen Peiperin mukaan nimetty taisteluosasto Peiper johti saksalaisten hyökkäystä. Peiperin yksiköt lähtivät liikkeelle 16. joulukuuta yöllä kello kaksi Blankenheimista pitkin pieniä metsäteitä. Eteneminen oli nopeaa, jäljelle jääneet vastarintapesäkkeet ohitettiin ja jätettiin perässä tulevan jalkaväen hoidettavaksi. Sää suosi hyökkääjiä; sumu rajoitti näkyvyyttä, ja pilvinen taivas esti ilmaylivoiman saaneiden liittoutuneiden lentotoiminnan. Saksalaisten joukkojen kärjessä eteni amerikkalaisunivormuihin pukeutuneita, englantia puhuvia erikoisyksikköjä.

Hyökkäys yllätti yhdysvaltalaiset joukot täydellisesti. Evakuoitavien joukkojen kuorma-autot upposivat pehmeisiin huonokuntoisiin teihin, ja lumisateen entisestään huonontama sää vaikeutti joukkojen uudelleenryhmittelyjä. Yhdysvaltain armeijan puolustusrintaman 106. ja 28. divisioonien asemat pettivät 60 kilometrin osuudelta. Pohjoisessa ollut 5. armeijakunta samoin kuin 4. divisioona etelämpänä pitivät asemansa.

[muokkaa] Malmedyn verilöyly

Pääartikkeli: Malmedyn verilöyly

Baugnezin risteyksessä lähellä Malmedya nopeasti edenneet saksalaisjoukot kohtasivat Yhdysvaltojen tykistön kolonnan. Lyhyen taistelun jälkeen amerikkalaiset antautuivat ja saksalaiset saivat vangiksi noin 140 sotilasta. Peiper ja hänen panssarinsa jatkoivat matkaansa, mutta sotavangit kerättiin läheiselle pellolle. Vankeja vartioimaan jäi muutaman kymmenen miehen vahvuinen osasto SS-miehiä ja muutama puolitelavaunu, joiden konekiväärit osoittivat amerikkalaisia. ^[1]

Syystä, jota ei varmuudella tiedetä saksalaiset avasivat tulen kohti sotavankeja. Teurastukselta ehti paeta noin 60 amerikkalaista, joista osa ammuttiin heidän törmättyä toisiin saksalaisosastoihin. Baugnezin risteyksen viereiselle pellolle jäi makaamaan noin 90 vankia. SS-miehet kävelivät heidän seassaan teloittaen henkiinjääneet ampumalla tai murskaten heidän kallonsa. ^[1]

Baugnezin risteyksessä tapahtunut joukkomurha ei ollut ainoa lajissaan. Joachim Peiperin SS-miehet teloittivat sadoittain amerikkalaisia sotavankeja ja belgialaisia siviilejä edetessään Ardenneilla. ^[1]

[muokkaa] Peiper motitetaan

Saksalaiset hyökkäysjoukot etenivät 2 000 miehen ja 200 ajoneuvon voimin Stavelotiin asti, jossa amerikkalaiset motittivat heidät. Jouluaattona Peiperin käskettiin tuhota jäljelle jääneet ajoneuvot ja murtautua motista marssittamalla miehensä jalkaisin takaisin omille linjoille.

[muokkaa] Käännekohta

Afroamerikkalaisia sotavankeja.

Tämä osio on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.

Liittoutuneiden ylipäällikkö kenraali Dwight D. Eisenhower lähetti taisteluun reservinsä pysäyttääkseen saksalaisten hyökkäyksen. Yhdysvaltain 101. maahanlaskudivisioona saapui Bastognen kaupunkiin lyödäkseen saksalaisten 5. panssariarmeijan. 18 000 amerikkalaista saarrettiin kaupunkiin. Hitler määräsi, että belgialainen kaupunki on vallattava mihin hintaan hyvänsä, sillä se hidasti voimakkaasti saksalaisten hyökkäystä. 22. joulukuuta saksalaiset lähettivät viestin Bastognen puolustuksen komentajalle kenraali Anthony McAuliffelle. He vaativat McAuliffen antautumista. Kenraalin vastauksena lähettämässä lapussa luki ”NUTS!”. Jouluaattona saksalaiset aloittivat panssarihyökkäyksensä kaupungin länsiosiin. Taistelu oli verinen, mutta amerikkalaiset pitivät asemansa.

Lopulta joulun jälkeen taivas selkeni ja liittoutuneet saivat jälleen pommitetuksi saksalaisia joukkoja, joiden hyökkäys tyrehtyi. Lisäksi alueelle saatiin tiputettua huoltopaketteja, jossa oli sotatarvikkeita ja ruokaa. Samalla amerikkalaiset aloittivat vastahyökkäyksensä kahdella armeijalla. Saksalaisten väsyneet ja tappioita kärsineet joukot joutuivat vetäytymään. Saarrettu Bastogne vapautettiin Pattonin johtaman 3. armeijan toimesta 2. tammikuuta 1945 mennessä, ja viimeiset saksalaiset ajettiin "pullistumasta" 16. tammikuuta 1945. Hitlerin viimeinen uhkayritys lännessä oli epäonnistunut.

[muokkaa] Operaatio Nordwind

Pääartikkeli: Operaatio Nordwind (1945)

Helpottaakseen Ardennien tilannetta Hitler määräsi uuden hyökkäyksen Elsassin alueella olevia ranskalaisia ja yhdysvaltalaisia joukkoja vastaan. Tämän operaation nimeksi tuli Nordwind. Alkumenestyksestään huolimatta operaatio ei tuottanut tulosta ja se kuihtui tammikuun lopulla.

[muokkaa] Jälkiseuraukset

Ardennien taistelun jälkeen liittoutuneet jatkoivat Reinille. Taistelussa saksalaiset menettivät melkein kaikki arvokkaat panssarireservinsä. Liittoutuneita tappiot hidastivat muutaman viikon, mutta saksalaisille menetykset olivat korvaamattomat.