Divisioona

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sotilasyksiköt
Armeijaryhmä / Rintama
Armeija
Armeijakunta
Divisioona
Prikaati
Rykmentti
Pataljoona/Patteristo
Komppania/Patteri
Joukkue/Jaos
Ryhmä
Partio
Taistelijapari

Divisioona (lyh. D tai Div) on yhtymä (sotilaallisessa tarkoituksessa), jonka vahvuus on yleensä 10 000–20 000 henkeä ja komentajana kenraalimajuri tai vastaavan arvoinen upseeri. Useimmissa armeijoissa divisioona koostuu rykmenteistä tai prikaateista. Divisioonat puolestaan muodostavat armeijakunnan. Divisioona kykenee itsenäisiin sotatoimiin ja siinä on tyypillisesti kaikki aselajiyksiköt.

Sotatoimiyhtymän muodostaminen divisioonasta perustui ennen klassiseen kolmijakoon. Kolme taistelevaa komppaniaa muodosti tukevine ja huoltavine yksiköineen pataljoonan. Kolme taistelevaa pataljoonaa tukevine ja huoltavine joukkoyksiköineen muodosti rykmentin tai prikaatin. Kolme taistelevaa rykmenttiä tai prikaatia tukevine ja huoltavine joukkoyksikköineen muodosti divisioonan.

Prikaati taas perustuu sotatoimiyhtymänä siihen, että neljä taistelevaa komppaniaa tukevine ja huoltavine yksiköineen muodostaa pataljoonan ja neljä taistelevaa pataljoonaa tukevine yksikköineen muodostaa prikaatin.

Klassinen kolmijako on palaamassa länsimaissa joihinkin raskaasti aseistettuihin moottoroituihin yksiköihin nelijaon rinnalle.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itävallan perimyssodan aikana 1740-luvulla syntyi ajatus isojen armeijoiden jakamisesta pienempiin itsenäisiin osiin eli divisiooniin. Pierre de Bourcet esitti teoksessaan Principes de la guerre de montagne 1760-luvulla, että ideaalisti etenevä armeija tuli jakaa kolmeen osaan, jotka etenisivät samansuuntaisesti enintään yhden päivämarssin päässä toisistaan. Näin vihollinen ei voisi ennalta tietää missä osat yhtyisivät ja hyökkäisivät. Bourcet oli osallistunut esikunnan pioneeriupseerina vuonna 1744 ranskalais-espanjalaiseen hyökkäykseen Alppien yli Savoijiin. Tällöin divisioonajako oli toiminut hyvin käytännössä. Ranskan armeija vastusti kuitenkin divisioonajaon käyttöönottoa ja vasta vuosina 1787–1788 jako otettiin käyttöön. Tällöin 12 000 miestä jalka- ja ratsuväkeä sekä tykistöä, pioneereja ja muita apujoukkoja organisoitiin hallinnollisesti yhden komentajan alaisuuteen. Divisioonajaon käytännön käyttöönotto oli kuitenkin vaikeampaa ja vasta 1796 siitä tuli tavallista Ranskassa. Käytännön ongelmana armeijan jakamisessa ja samaan suuntaan liikkumisessa oli muun muassa saman suuntaisten teiden vähyys ja puuttuvat kartat. Ranskan vallankumouksen jälkeen syntyneiden massa-armeijoiden takia divisioonajako oli pakko ottaa käyttöön myös taistelukentällä.[1]

Toisen maailmansodan aikana jalkaväkidivisioonan määrävahvuus vaihteli. Se oli 5 000–18 000 maasta, ajankohdasta ja käyttötarkoituksesta riippuen.

Suomalaiset divisioonat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa divisioona oli perinteisessä jaossa pienin sotatoimiyhtymä. Se koostui yleensä kolmesta jalkaväkirykmentistä, jotka puolestaan koostuivat kolmesta pataljoonasta. Lisäksi divisioonassa oli taistelua tukevan aselajin, kenttätykistön, kenttätykistörykmentti.

Divisionaan komentajana toimi yleensä kenraalimajurin tai everstin arvoinen upseeri. Rykmenttiä komensi eversti tai everstiluutnantti. Nykyisessä suomalaisessa organisaatiossa suurin kiinteä yksikkö ja divisioonaa pienempi sotatoimiyhtymä on prikaati, jolla on tukemaan kenttätykistörykmentti.

Selkeästi tämä näkyi jalkaväkiprikaati-80:ssä. 2000-luvulla kiinteäjakoisuudesta on luovuttu osittain siten, että valmiusprikaatin vaatimuksissa on jo sellaisenaan vaatimus huollon, viestiyhteyksien ja muiden esikuntaosien, tukevien osien sekä huoltavien osien osalta se, että siihen voi liittää helposti 1-2 siihen orgaanisesti kuulumatonta joukkoyksikköä, jollaisia voivat olla esimerkiksi neljäs tai viides jääkäripataljoona, neljäs jääkäripataljoona ja raskas tykkipatteristo tai mekanisoitu taisteluosasto ja raskastykkipatteristo.

Talvisodassa Suomen armeijassa oli kaikkiaan 12 divisioonaa, jatkosodan alussa kenttäarmeijaan perustettiin 16 divisioonaa.

Talvisodan aikana divisioona koostui kolmesta jalkaväkirykmentistä (JR), tykistörykmentistä, kevyestä osastosta, kahdesta pioneerikomppaniasta sekä muista esimerkiksi viestijoukoista. Numerointi noudatti seuraavaa kaavaa: 13. divisioona sisälsi JR 39:n, JR 38:n ja JR 37:n (divisioonan numero x3 suurin numero ja loput siitä alaspäin yhden portaissa), tykistörykmentin 13 ja kevytosaston 13 (divisioonan numero) sekä pioneerikomppaniat 26 ja 25 (divisioonan numero x2 ja yksi porras alaspäin).

Jatkosodassa esimerkiksi rauhan ajan prikaati (kantajoukko) 7 muuttui JR 7:ksi ja muut divisioonan rykmentit olivat (kantajoukko+21) JR 28 sekä JR 49. Edellä mainitut rykmentit muodostivat 2. divisioonan. Myöhemmin yksi rykmentti supistettiin pataljoonaksi, jolloin esimerkiksi 2.D:ssä olivat JR7 ja JR 49 + erillinen pataljoona.

Divisioonista luovuttiin 1960-luvulla ja niiden tilalle perustettiin sotilasläänit.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. *Parker, Geoffrey: The Military Revolution, s. 150-151, 215. Cambridge University Press, 1988. ISBN 0-521-32607-9. (englanniksi)