Guadalcanalin taistelu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Guadalcanalin taistelu
Osa Tyynenmeren sotaa toisessa maailmansodassa
Kartta Guadalcanalin alueen taisteluista
Kartta Guadalcanalin alueen taisteluista
Päivämäärä:

7. elokuuta 19429. helmikuuta 1943

Paikka:

Guadalcanal, Salomonsaaret

Lopputulos:

Liittoutuneiden voitto

Osapuolet

Liittoutuneet:
Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat

Japani

Vahvuudet

~60 000

36 200

Tappiot

7 100 kaatunutta
4 vangittu
29 laivaa
615 lentokonetta

31 000 kaatunutta
1 000 vangittu
38 laivaa
683–880 lentokonetta

Guadalcanalin taistelu oli Yhdysvaltain ja Japanin keisarikunnan joukkojen välinen taistelu Salomonsaariin kuuluvan Guadalcanalin saaren hallinnasta 7. elokuuta 1942 – 9. helmikuuta 1943 toisessa maailmansodassa. Taistelu oli ensimmäinen liittoutuneiden hyökkäys Japania vastaan Tyynenmeren sotatoimien alettua.

Liittoutuneet, joista valtaosa oli yhdysvaltalaisia, nousivat maihin 7. elokuuta Salomonin saarten Guadalcanalille, Tulagille ja Floridalle estääkseen alueen käytön japanilaisilta ja suojatakseen Yhdysvaltain, Australian ja Uuden Seelannin välisiä huolto- ja viestiyhteyksiä. Liittoutuneiden oli tarkoitus luoda samalla tukialue hyökkäyksen jatkamiselle japanilaisten alueen tärkeimmän tukikohdan Rabaulin lamauttamiseksi. Ylivoimaiset maihinnousujoukot valtasivat Tulagin ja Floridan sekä Guadalcanalilla olevan valmisteilla olleen lentotukikohdan, joka nimettiin Henderson Fieldiksi. Yhdysvaltain laivasto tuki hyökkäystä.

Liittoutuneiden hyökkäyksen yllättämät japanilaiset pyrkivät elokuusta marraskuuhun valtaamaan lentokentän takaisin, mistä seurasi kolme maataistelua ja seitsemän meritaistelua, joista viisi käytiin öisin ja kaksi oli lentotukialusosastojen välisiä. Lisäksi käytiin jatkuvia lähes päivittäisiä ilmataisteluita, jotka kulminoituivat Guadalcanalin meritaisteluun marraskuun alussa japanilaisten pyrkiessä valtaamaan voimakkaan laivasto- ja lento-osaston tuella lentokentän takaisin. Hyökkäys torjuttiin ja joulukuussa japanilaiset lopettivat hyökkäykset evakuoiden joukkonsa saarelta 7. helmikuuta 1943.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japanin valtaamat alueet kesällä 1942.

Japani hyökkäsi 7. joulukuuta Havaijille tuhoten suuren osan Pearl Harborin tukikohtaan sijoitetusta Yhdysvaltain Tyynenmeren laivastosta, mikä liitti kummatkin maat toiseen maailmansotaan vastakkaisille puolille. Japanin tavoitteena oli tuhota Yhdysvaltain laivaston toimintakyky Tyynellämerellä, mikä mahdollistaisi Japanin etenemisen luonnonvaroiltaan rikkaille alueille sekä puolustusrenkaan luomisen vallattujen alueiden ja Japanin kotisaarten suojelemiseksi. Tämän toteuttamiseksi Japani hyökkäsi Filippiineille, Thaimaahan, Malaijaan, Singaporeen, Burmaan, Alankomaiden Itä-Intiaan, Wakelle, Gilberteille, Uuteen Britanniaan ja Guamille. Hyökkäykset kohdistuivat muihin liittoutuneisiin kuten Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, Australiaan ja Alankomaihin.

Japani pyrki kahdesti laajentamaan strategista aloitettaan ja edetä eteläiselle ja keskiselle Tyynellemerelle, jossa joukot olisivat uhanneet Australiaa ja Havaijia sekä lopulta Yhdysvaltain länsirannikkoa. Yritysten seurauksena olivat Korallimeren ja Midwayn taistelut. Korallimeri oli Yhdysvaltain strateginen voitto, mikä selvisi vasta sodan lopulla. Midway oli liittoutuneiden ensimmäinen voitto, joka samalla heikensi keisarillisen Japanin laivaston lentotukialuslaivaston kykyä jatkaa hyökkäystä. Japanilaisten hyökkäystahto ei kuitenkaan hiipunut ja he pyrkivät jatkamaan etenemistään hyökäten Port Moresbyyn pitkin Kokodan tietä. Liittoutuneet olivat edelleen poulustusasemissa, mutta merellä saavutettujen voittojen seurauksena Yhdysvallat aloitti vastahyökkäysvalmistelut ja siten aloitteen ottamisen japanilaisilta.

Liittoutuneiden hyökkäyksen kohteeksi valittiin Salomonin saaret ja ensimmäisiksi kohteiksi saarten eteläosassa olevat Guadalcanal, Tulagi ja Florida. Japani oli vallannut toukokuussa 1942 Tulagin, jonne se oli rakentanut vesilentokoneiden tukikohdan. Liittoutuneiden huoli alueesta kasvoi, kun Japani aloitti lentotukikohdan rakentamisen Lunga Pointiin lähelle Guadalcanalia.. Tukikohdasta japanilaisten raskaat pommikoneet uhkaisivat Yhdysvaltain länsirannikon ja Australian itärannikon välisiä yhteyksiä. Elokuussa 1942 japanilaisilla oli noin 900 miestä Tulagilla lähisaarineen ja Guadalcanalilla 2 800 henkeä, joista 2 200 korealaisia työläisiä ja japanilaisia rakennusalan ammattilaisia. Rakennettavien tukikohtien tarkoituksena oli suojata Japanin alueen tärkeintä tukikohtaa Rabaulia, uhata liittoutuneiden huolto- ja viestiyhteyksiä sekä luoda tukialue Fidzille, Uuteen Kaledoniaan ja Samoalle suunnatulle hyökkäykselle (operaatio FS). Japanilaisten tarkoituksena oli sijoittaa Guadalcanalille 45 hävittäjää ja 60 pommikonetta. Lentokoneet olisivat samalla suojanneet alueella toimivia japanilaisia laivasto-osastoja mahdollistaen etenemisen eteläiselle Tyynellemerelle.

Joukot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyynenmeren alueen hyökkäystä toukokuussa 1942 toteutettavaa hyökkäystä varten sai kenraalimajuri Alexander Vandegrift määräyksen siirtää johtamansa 1. merijalkaväkidivisioona Uuteen Seelantiin. Muut liittoutuneiden joukot perustivat tai vahvistivat tukikohtia Fidzillä, Samoalla, Uusilla Hebrideillä ja Uudessa Kaledoniassa. Esikunta sijoitettiin Uusille Hebrideille Espiritu Santoon, josta tehtiin myös suunnitellun hyökkäyksen, operaatio Watchtowerin, päätukikohta. Hyökkäyspäiväksi määrättiin 7. elokuuta.

Guadalcanalin lentokenttä heinäkuussa 1942.

Aluksi hyökkäyssuunnitelma kattoi ainoastaan Tulagin ja Santa Cruz saaret. Liittoutuneiden tiedustelujoukkojen havaittua japanilaisten lentotukikohtatyömaan Guadalcanalilla lisättiin tukikohdan valtaus suunnitelmaan ja Santa Cruz poistettiin. Japanilaiset havaitsivat liittoutuneiden joukkojen siirrot eteläisen Tyynenmeren alueella, mutta päättelivät niiden liittyvän Australian ja mahdollisesti Port Moresbyn alueiden vahvistamiseen.

Operaatioon varattiin 75 yhdysvaltalaista ja australialaista sotalaivaa ja kuljetusalusta, jotka koottiin Fidzille 26. heinäkuuta. Yhden maihinnousuharjoituksen jälkeen joukot aloittivat 31. heinäkuuta matkan Guadalcanalille. Liittoutuneiden joukkoja johti vara-amiraali Frank Fletcher lippulaivaltaan lentotukialus USS Saratogalta. Maihinnousujoukkoja komensi kontra-amiraali Richmond K. Turner. 16 000 jalkaväkisotilasta johti Vandegrift. Hyökkäysjoukot olivat vasta koulutettuja ja ne oli varustettu M1903 Springfield-kiväärein ja miehillä oli kymmenen vuorokauden ammusvarastot. Aluksilla olevat varastot oli supistettu 90 vuorokaudesta 60 vuorokauteen operaation valmistelun nopeuttamiseksi.

Maihinnousut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maihinnousut

Huono sää mahdollisti liittoutuneiden maihinnousuosaston saapumisen japanilaisten huomaamatta alueelle yöllä 6. elokuuta ja varhain seuraavan päivän aamuna nousta maihin yllättäen puolustajat. Tulagilta nousseet japanilaisten tiedustelukoneet olivat etsineet maihinnousulaivastoa sen reitiltä, mutta eivät olleet havainneet sitä myrskyssä ja tiiviin pilvipeiton vuoksi. Kahteen osaan jaetun maihinnousuosaston toinen osa nousi Guadalcanalille ja toinen Tulagille, Floridalle ja niiden lähisaarille. Sotalaivat tulittivat maihinnousurantoja ja lentotukialuskoneet pommittivat japanilaisten asemia saarilla ja tuhosivat 15 vesilentokonetta tukikohtaansa Tulagilla.

Tulagille ja sen lähisaarille Gavutulle ja Tananbogolle hyökkäsi 3 000 merijalkaväen sotilasta. Saarilla olleet 886 keisarillisen Japanin laivaston miestä yrittivät estää maihinnousun, mutta maihinnousseet saivat kiivaiden taisteluiden päätteeksi vallattua saaret. Tulagi oli vallattu 8. elokuuta ja muut seuraavana päivänä. Puolustajat olivat taistelleet lähes viimeiseen mieheen ja merijalkaväki oli menettänyt 122 miestä kaatuneina.

Yhdysvaltain merijalkaväki nousee maihin Lunga Pointissa.

Guadalcanalille nousseet eivät kohdanneet vastaavaa vastarintaa noustessaan maihin. Vandegriftin johtamat 11 000 merijalkaväen sotilasta nousi maihin 7. elokuuta kello 9:10 Koli Pointin ja Lunga Pointin välisellä alueella. Maihinnousseet joukot kohasivat vastarintaa edetessään Lunga Pointiin, mutta lentokenttä oli vallattu seuraavana päivänä kello 16:00 mennessä. Kapteeni Kanae Monzenin johtamat Japanin rakennusjoukot ja taistelujoukot joutuivat paniikkiin sotalaivojen tykkitulessa ja ilmapommituksissa, jolloin ne olivat vetäytyneet lentokentältä lähes viiden kilometrin päähän Matanikujoelle ja Point Cruzin alueelle hyläten varusteet, varastot ja ajoneuvot. Lentokentällä sai tulituen aikana surmansa 13 japanilaista.

Maihinnousun aikana 7. ja 8. elokuuta keisarillisen Japanin laivaston ilmavoimien Rabaulista nousseet lentokoneet hyökkäsivät maihinnousulaivastoa vastaan joitakin kertoja sytyttäen tuleen kuljetusalus USS George F. Elliotin, joka upposi kaksi päivää myöhemmin, ja vaurioittaen pahoin hävittäjä USS Jarvisia. Hyökkäyksissä japanilaiset menettivät 36 lentokonetta ja Yhdysvallat 19 konetta, joista 14 oli lentotukialushävittäjiä.

Ilmataisteluissa kärsimiensä hävittäjätappioiden vuoksi Fletcher arvioi lentotukialusten joutuvan jatkuvassa ilmahyökkäyksissä uhatuiksi. Lisäksi häntä huoletti lentotukialusten polttoainetilanne, joten hän veti aluksensa Salomonin saarten alueelta illalla 8. elokuuta. Ilmasuojan poistuessa Turner päätti vetää maihinnousulaivaston Guadalcanalilta, vaikka aluksilla oli edelleen puolet maihinnousseiden joukkojen varusteista sekä raskasta kalustoa. Turner suunnitteli kuitenkin purkavansa yön kuluessa mahdollisimman materiaalia saarille ennen poistumistaan varhain 9. elokuuta.

Savon saaren taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltain joukkojen purkaessa 8. ja 9. elokuuta välisenä yönä kuljetusaluksia joutuivat kaksi Britannian kuninkaallisen laivaston kontra-amiraalin Victor Crutchleyn komentamaa risteilijöistä ja hävittäjistä koostuvaa suojausosastoa Rabaulista saapuneen keisarillisen Japanin 8. laivaston seitsemästä risteilijästä ja yhdestä hävittäjästä koostuneen osaston, jonka komentajana oli vara-amiraali Gunichi Mikawa, yllättämiksi ja tuhoamiksi. Savon saaren taistelussa upotettiin HMAS Canberra, USS Chicago, USS Quincy ja USS Vincennes. Lisäksi vaurioituivat Yhdysvaltain laivaston risteilijä USS Astoria ja hävittäjät USS Patterson ja USS Wilson. Japanin laivaston aluksista ainoastaan yksi risteilijä kärsi vähäisiä vaurioita. Mikawa, joka ei tiennyt lentotukialusten vetäytymisestä, veti aluksensa pois alueelta heti aloittaen paluumatkan Rabauliin taistelun päätyttyä hyökkäämättä kuljetusalusten kimppuun. Hän pelkäsi päivänvalossa tapahtuvaa lentotukialuskoneiden hyökkäystä, jos alukset jäisivät alueelle. Turner päätti vetäytyä alueelta jo kesken rahdin purun jättäen maihinnousseet joukot ilman loppuja varusteitaan.

Guadalcanalin sillanpään luominen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltain merijalkaväen asemat maihinnousun jälkeen 12. elokuuta 1942 Lunga Pointissa ja lentotukikohdan ympäristössä.

Guadalcanalille maihinnousseet 11 000 merijalkaväen sotilasta loivat aluksi Lunga Pointin ja lentokentän ympärille ketjun erillisiä tai heikosti toisiinsa kytkettyjä tukikohtia. Joukot siirsivät varusteita rannalta hajalleen ryhmitettyihin varastoihin syvemmälle saareen. Aluksista maihin saatiin siirrettyä ainoastaan viiden vuorokauden elintarvikkeet ja japanilaisten jälkeensä jättämien varastojen turvin elintarvikkeita oli kahdeksi viikoksi. Elintarvikkeiden säästämiseksi tarjottiin joukoille ainoastaan kaksi ateriaa päivässä. Lentokentän rakennus aloitettiin välittömästi, mihin käytettiin japanilaisten hylkäämiä varusteita. Lentokenttä nimettiin 12. elokuuta Henderson Fieldiksi Midwayn taistelussa kaatuneen merijalkaväen lentäjän Lofton R. Hendersonin mukaan. Lentokenttä valmistui 18. elokuuta käyttökuntoon.

Maihinnousujoukoissa puhkesi pian maihinnousun jälkeen punatauti ja elokuun puolivälissä noin joka viides sotilas oli sairaana. Vaikka muutamat korealaiset työläiset antautuivat amerikkalaisjoukoille niin pääosa japanilaisista ja korealaisista ryhmittyi puolustukseen hieman Lungan alueen länsipuolelle Matanikau-joen länsirannalle. Taivu Pointissa noin 35 kilometriä itään Lungasta oli keisarillisen Japanin laivston eteentyönnetty tukikohta. Rabaulista kuljetettiin hävittäjillä 118 täydennysmiestä saarelle.

Everstiluutnantti Frank Goettgen johtama 25-miehinen partio nousi 12. elokuuta maihin Lungan alueen länsipuolella Point Cruzin ja Matanikau-joen väliin tiedustelemaan ja ottamaan yhteyttä antaumishaluisiin japanilaisiin. Pian maihinnousun jälkeen japanilaiset hyökkäsivät tuhoten lähes koko partion.

Matanikau-joen ylimenohyökkäys 19. elokuuta

Vandegrift lähetti kostona 19. elokuuta kolme merijalkaväkirykmentti 5:n komppaniaa Matanikaun länsipuolen japanilaisasemiin. Komppanioista yksi hyökkäsi Matanikaun suulla olevan hiekkamatalikon yli, toinen ylitti joen kilometrin ylijuoksulle päin hyökäten Matanikaun kylään. Kolmas komppania kuljetettiin veneillä lännemmäksi ja se hyökkäsi Kokumbunan kylään. Pidettyään hetken hallussa valtaamiaan kyliä komppaniat palasivat Lungan alueelle. Hyökkäyksessä sai surmansa 65 japanilaista ja neljä amerikkalaista.

Saattuetukialus USS Long Island lähetti 20. elokuuta Henderson Fieldille kaksi merijalkaväen laivuetta, joiden kalustona oli 19 F4F Wildcat -hävittäjää (223. hävittäjälaivue) ja 12 SBD Dauntless -syöksypommittajaa (232. tiedustelu- ja pommituslaivue).[1] Henderson Fieldiltä toimivat koneet saivat lempinimen Cactus Air Force liittoutuneiden saarelle antaman koodinimen mukaisesti. Merijalkaväen hävittäjät osallistuivat taisteluihin jo seuraavana päivänä torjuakseen japanilaisten ilmapommituksen. Viisi Yhdysvaltain maavoimien ilmavoimien Bell P-39 Airacobraa saapui lentokentälle 20. elokuuta.

Tenarun taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tenarun taistelussa kaatuneita japanilaisia Crocodile Creekissä.

Maihinnousun jälkeen Japanin keisarillinen yleisesikunta määräsi Rabauliin sijoitetun ainoastaan armeijakuntaa vastanneen kenraaliluutnantti Harukichi Hyakutaken keisarillisen Japanin 17. armeijan valtaamaan saaren takaisin. Laivasto mukaan lukien Isoroku Yamamoton Trukille sijoitettu yhdistetty laivasto määrättiin tukemaan maavoimia. 17. armeija oli sidottu Uuden Guinean operaatioon ja siten sillä oli ainoastaan vähän joukkoja käytettävissään saamaansa uuteen tehtävään. Kenraalimajuri Kiyotake Kawaguchin 35. jalkaväkiprikaati oli Palaulla, 4. jalkaväkirykmentti Filippiineillä ja eversti Kiyonao Ichikin 28. jalkaväkirykmentti kuljetusaluksilla lähellä Guamia. Joukot aloittivat välittömästi siirrot Trukin ja Rabaulin kautta kohti Guadalcanalia. Lähimpänä ollut Ichikin johtama rykmentti saapui alueelle ensimmäisenä. Hävittäjät laskivat puolen yön jälkeen 19. elokuuta maihin Taivu Pointiin Lungan itäpuolelle 917 rykmentin miestä. Maihinlasketut marssivat viitisentoista kilometriä länteen kohti merijalkaväen asemia.

Aliarvioituaan merijalkaväen joukkojen määrän Ichikin joukot hyökkäsivät Alligator Creekissä varhain aamulla 21. elokuuta. Hyökkäys torjuttiin, jolloin japanilaiset kärsivät suuria tappioita. Päivän valjettua merijalkaväki teki vastahyökkäyksen, jolloin Ichiki teki itsemurhan todettuaan epäonnistuneensa. Kaikkiaan 128 japanilaista sai surmansa ja eloonjääneet palasivat Taivu Pointiin ilmoittaen 17. armeijan esikuntaan epäonnistuneensa sekä odottavansa täydennyksiä ja ohjeita Rabaulista.

Itäisten Salomonsaarten taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltain laivaston lentotukialus USS Enterprise palaa lentohyökkäyksen jälkeen.

Japanilaisten täydennykset olivat matkalla Guadalcanalin alueelle. Amiraali Isoroku Yamamoto kokosi vahvan laivasto-osaston, jonka tarkoituksena oli tuhota alueella tavatut Yhdysvaltain joukot sekä vallata takaisin Henderson Field. Osasto lähti 23. elokuuta Trukilta ja samanaikaisesti lähti muita täydennys, huolto ja tulitukiosastoja Trukilta ja Rabaulista. Kolme hidasta kuljetusalusta lähti Trukilta jo 16. elokuuta kuljettaen 1 400 Ichikin 28. jalkaväkirykmentin sekä 500 5. Jokosukan maihinnousujoukkojen merijalkaväkisotilasta. Kuljetusalusten suojana oli kolmetoista kontra-amiraali Raizo Tanakan johtamaa sotalaivaa. Joukot oli tarkoitus laskea Guadalcanalille 24. elokuuta. Maihinnousun suojaamiseksi ja Henderson Fieldille suunnatun hyökkäyksen tukemiseksi Yamamoto määräsi Trukilta Chuichi Nagumon lentotukialusosaston 21. elokuuta Salomonin saarten eteläosiin. Nagumon osastoon kuului kolme lentotukialusta ja niiden suojana olevat 30 sotalaivaa.

Saman aikaisesti lähestyi saaria kolme Fletcherin komentamaa Yhdysvaltain laivaston lentotukialusosastoa torjuakseen japanilaisten aikeet. Osastoon kuului kuitenkin vain lentotukialukset USS Saratoga ja USS Enterprise, joissa oli yhteensä 176 lentokonetta. Lentotukialusosastot kävivät 24.-25. elokuuta Itäisten Salomonsaarten taistelun, jonka seurauksena kumpikin osasto vetäytyi tappioita kärsittyään alueelta. Japanilaiset menettivät pienen lentotukialuksen Ryūjōn.

Tanakan saattue kärsi tappioita Henderson Fieldiltä nousseiden koneiden ilmahyökkäyksessä, jossa yksi kuljetusalus upposi. Saattue joutui vetäytymään Shortlandille, josta joukot oli tarkoitus myöhemmin siirtää Guadalcanalille. Matkalla osasto joutui Taivu Pointin lähellä uuteen ilmahyökkäykseen menettäen toisen kuljetusaluksen ja hävittäjä Mutsukin. Lisäksi Tanakan lippulaiva Jintsu vaurioitui samoin kuin muutama muu saattajana toiminut alus.

Ilmataistelut Henderson Fieldin tuhoamiseksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltain merijalkaväen F4F-hävittäjiä Hendersonin yllä.

Elokuun Yhdysvallat täydensivät Henderson Fieldin konemäärää ja lentäjien lukumäärää vähän kerrallaan. Kuukauden lopulla kentällä oli jo 64 erityyppistä lentokonetta. Yhdysvaltain 1. merijalkaväkilennoston komentaja prikaatikenraali Roy S. Geiger saapui 3. syyskuuta esikuntineen ottaen komentoonsa tukikohdan kaiken lentotoiminnan. Ilmataistelut Hendersonista toimineiden liittoutuneiden lentoyksiköiden ja Rabaulista saapuvien japanilaisten pommikoneiden välillä jatkuivat lähes päivittäin. Yhdysvallat menetti 26. elokuuta - 5. syyskuuta viisitoista lentokonetta ja arvioiden mukaan japanilaiset menettivät samana aikana yhdeksäntoista. Yli puolet Yhdysvaltain lentäjistä pelastettiin, mutta pääosa japanilaisista jäi pelastamatta. Kahdeksantuntinen edestakainen lentomatka Rabaulista Guadalcanalille ja takaisin (1 000 km) vaikeutti japanilaisten pyrkimystä ilmaherruuden saavuttamiseksi alueella. Australian asevoimien rannikkotiedustelu Bougainvillessä ja Uudella Georgialla antoi usein ennakkovaroituksen Guadalcanalille saapuvista hyökkääjistä, mikä mahdollisti torjuntahävittäjien nousemisen kentältä vastaanottamaan hyökkäystä.

Saman aikaisesti Vandegrift jatkoi puolustuksensa vahvistamista Lungan alueella. Hän uudelleen ryhmitti 21. elokuuta - 3. syyskuuta kolme merijalkaväkipataljoonaa, joihin kuuluivat Tulagilta ja Gavutulta Guadalcanalille siirretyt Merritt A. Edsonin 1. iskupataljoona, 1. laskuvarjopataljoona. Nämä joukot lisäsivät Vandegriftin suorassa alaisuudessa olevien miesten määrää noin 1 500:lla. Tulagin ja Gavutu-Tananbogolla raskaita tappioita kärsinyt laskuvarjopataljoona liitettiin Edsonin alaisuuteen.

Kolmas uudelleen sijoitettu pataljoona merijalkaväkirykmentti 5:n I pataljoona nousi 27. elokuuta maihin Matanikaun länsipuolella lähellä Kokumbunan kylää tehtävänään tuhota alueen japanilaisjoukot. Merijalkaväen joukot kohtasivat vaikean maaston, auringon paahteen ja hyvin linnoittautuneet japanilaiset. Seuraavana aamuna merijalkaväen sotilaat totesivat japanilaisten vetäytyneen asemistaan yön aikana, joten merijalkaväkipataljoona palasi veneillään Lungaan. Taistelussa sai surmansa kaksikymmentä japanilaista ja kolme merijalkaväen sotilasta.

Pieniä liittoutuneiden saattueita saapui Guadalcanalille 23. ja 29. elokuuta sekä 1. ja 8. syyskuuta tuoden elintarvikkeita, ammuksia, lentopolttoainetta ja lentoteknistä henkilöstöä. Saattue, joka saapui 1. syyskuuta, toi myös 392 rakentajaa parantamaan lentokenttää.

Tokio Express[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japanilaisia joukkoja siirtymässä hävittäjään kuljetusta varten.

Guadalcanalille siirrettävä Kawagushin 35. jalkaväkiprikaati saapui 23. elokuuta Trukille, jossa aloitettiin sen siirron edellyttämä kuormaaminen hitaisiin kuljetusaluksiin. Tanakan saattueen kärsimät tappiot Itäisten Salomoninsaarten taistelussa pakottivat kuitenkin miettimään joukkojen siirtoa uudelleen. Joukot siirrettiin kuljetusaluksilla Rabauliin, josta ne kuljetettiin edelleen Guadalcanalille hävittäjillä Shortlandsin tukikohdan kautta kulkien. Hävittäjät kykenivät normaalisti kulkemaan Uuden Georgian salmen kautta Guadalcanalille ja takaisin yön aikana, mikä vähensi ilmauhan aiheuttamien tappioiden määrää. Liittoutuneet nimesivät säännöllisesti toistuvat kuljetukset Tokio Expressiksi, Tokion pikajunaksi. Kuljetustapa kuitenkin esti raskaan kaluston siirrot ja materiaalin kuljetukset kuten raskaiden aseiden, ajoneuvojen ja riittävien ammus- ja elintarvikkeiden kuljetukset. Lisäksi kuljetukset sitoivat laivaston hävittäjiä, joita olisi tarvittu kauppamerenkulun suojaamiseksi.

Tokio Express kuljetti 29. elokuuta - 4. syyskuuta Guadalcanalille Taivu Pointiin lähes 5 000 sotilasta kuten pääosan 35. jalkaväkiprikaatista, 4. jalkaväkirykmentistä ja loppuosan Ichikin rykmentistä. Kenraali Kawagushi nousi maihin Taivu Pointissa 31. elokuuta ottaen saaren japanilaisjoukot komentoonsa.

Edsonin harjanteen taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merijalkaväen sotilaita johtanut Merritt A. Edson.

Kawaguchi esitteli 7. syyskuuta hyökkäyssuunnitelmansa, jonka mukaan liittoutuneiden joukot hävitettäisiin lentokentän alueelta. Kolmeen osastoon jakautuneena japanilaiset etenisivät kohti Lungaa ja hyökkäisivät yön pimeydessä. Okan joukot lännestä, Ichikin toinen osasto, joka nimettiin Kuman pataljoonaksi, hyökkäisi idästä. Viidakosta Lungan eteläpuolelta tapahtuisi Kawaguchin johtama päähyökkäys kolmella pataljoonalla, joissa oli yhteensä 3 000 miestä. Pääosa japanilaisjoukoista oli saapunut 7. syyskuuta Taivuun aloittaen marssin rannikon suuntaisesti kohti Lunga Pointia. Noin 250 miestä jäi suojaamaan prikaatin huoltotukikohtaa Taivussa.


Hendersonin Fieldin tuhoamisyritys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lokakuussa japanilaiset yrittivät ratkaista tilanteen suuremmin voimin. Raskas laivasto-osasto kävi moukaroimassa lentokenttää 14. lokakuuta. Saarella oli 26 000 japanilaista ja 23 000 amerikkalaista.lähde? Kiivaissa taisteluissa amerikkalaiset pitivät puolensa.

Santa Cruzin saaren taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hyakutaken joukkojen hyökätessä Lungan alueella keisarillisen Japanin laivaston Isoroku Yamamoton johtama lentotukialuksista ja muista aluksista koostunut laivasto-osasto lähestyi Salomonin saaria. Osasto toivoi kohtaavansa ja tuhoavansa taistelussa Yhdysvaltain laivaston ja erityisesti lentotukialukset, mikä tukisi maajoukkojen taistelua. William Halsey Jr:n johtama liittoutuneiden lentotukialusosasto toivoi myös kohtaavansa japanilaiset taistelussa. Nimitz oli vaihtanut 18. lokakuuta Ghormleyn tilalle Halseyn, koska Ghormley oli ollut hänen mielestään liian pessimistinen jatkaakseen tehokkaasti taistelua.

Torpedo-osumista vaurioitunut USS Hornet

Lentotukialusosastot kohtasivat toisensa 26. lokakuuta taistelussa, joka tunnetaan nimellä Santa Cruzin saaren taisteluna. Lentotukialuskoneiden välisten taisteluiden jälkeen joutuivat liittoutuneet vetäytymään menetettyään lentotukialus USS Hornetin ja USS Enterprise vaurioiduttua pahoin. Japanilaiset vetäytyivät myös alueelta Shokakun ja Zuikakun pahoin vaurioiduttua sekä suurten lentokone ja lentomiehistötappioiden vuoksi. Vaikka taistelu päättyi japanilaisten voittoon niin sodan edetessä kärsittyjen lentomiehistötappioiden korvaaminen osoittautui mahdottomaksi.

Guadalcanalin meritaistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japanilaiset eivät luopuneet, he yrittivät uudelleen marraskuun puolivälissä. Seuranneessa meritaistelussa molemmat osapuolet kärsivät vakavia tappioita eikä saaren tilanne muuttunut. Japanin laivasto menetti taistelulaiva Kirishiman.

Tassafarongan taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

30. marraskuuta illalla käytiin Tassafarongan taistelu,[2] jossa amerikkalaiset kärsivät pahemmin. He menettivät risteilijä USS Northamptonin ja moni alus vaurioitui. Tämän jälkeen japanilaiset luopuivat enemmistä yrityksistä ja tilanne osittain rauhoittui.

Joulukuussa 1. merijalkaväkidivisioona korvattiin maavoimien divisioonalla ja osalla 2. merijalkaväkidivisioonasta.

Japanilaisjoukkojen evakuointi - Operaatio Ke[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japanilaiset evakuoivat joukkonsa huomaamatta helmikuun 1943 alkupäivinä.[3]

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saari julistettiin turvallisesti Yhdysvaltain hallussa olevaksi 9. helmikuuta, ja maavoimat ottivat saaren haltuunsa. Jäljelle jääneet merijalkaväen sotilaat siirrettiin rauhallisempiin tehtäviin kotimaahan.

Amerikkalaiset menettivät taisteluissa 24 sotalaivaa ja japanilaiset 18. Japanilaiset menettivät noin 600 lentokonetta miehistöineen, paljon enemmän kuin amerikkalaiset. Japani ei enää pystynyt korvaamaan tappioita. Amerikkalaiset sen sijaan tiesivät, että heidän merivoimansa moninkertaistuisivat vuoden 1943 aikana.[4]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Guadalcanal Campaign

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Erkki Arni: Taistelu Tyynen meren herruudesta. WSOY, 1964.
  • Dan van der Vat: The Pacific Campaign. Simon&Schuster, 1991. ISBN 0-671-79217-2.
  • Morison, Samuel Eliot: Coral Sea, Midway and Submarine Actions May 1942-August 1942. History of United States Naval Operations in World War II Volume IV. Annapolis, Maryland: Naval Institute Press, 2010. ISBN 978-1-59114-550-9. (englanniksi)
  • Morison, Samuel Eliot: The Struggle for Guadalcanal August 1942-February 1943. History of United States Naval Operations in World War II Volume V. Annapolis, Maryland: Naval Institute Press, 2010. ISBN 978-1-59114-551-6. (englanniksi)
  • Dull, Paul S.: A Battle History of the Imperial Japanese Navy (1941-1945). Annapolis, MD, USA: Naval Institute Press, 2007. ISBN 978-1-59114-219-5. (englanniksi)
  • Bauer, Eddy: Toinen maailmansota osa 3. WSOY, 1973. ISBN 951-005841-8 (koko sarja 6.osaa. )

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Bauer, Eddy s. 247
  2. Arni s. 174-175
  3. Arni s. 177
  4. Arni s. 178

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Guadalcanalin taistelu.