F4F Wildcat

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Grumman F4F Wildcat
Grumman F4F Wildcat
Grumman F4F Wildcat
Tyyppi hävittäjä
Suunnittelija Grumman
Valmistaja Grumman, General Motors
Miehistö 1
Ensilento 2. syyskuuta 1937[1]
Käyttöönottovuosi 1940
Mitat
Pituus 8,8 m
Kärkiväli 11,6 m
Korkeus 2,8 m
Siipipinta-ala 24,2 m²
Nopeus 515 km/h
Lentomatka 1 240 km
Tyhjäpaino 2 610 kg
Voimanlähde
Koneisto Pratt & Whitney R-1830-86-tähtimoottori
Teho 895 kW
Aseistus
Aseistus 6 x 12,7 mm Browning konekivääri, 2 x 45 kg pommi

Grumman F4F Wildcat oli Yhdysvaltain laivaston toisen maailmansodan ensimmäisen puolitoista vuotta käyttämä tukialushävittäjä. General Motorsin valmistama parannettu malli oli palveluksessa sodan loppuun asti saattuetukialuksilla, joilla uudempia, suurempia ja raskaampia hävittäjiä ei voinut käyttää. Kaikkiaan konetta rakennettiin 7 251 kappaletta.

F4F Wildcatin edeltäjä Grumman F3F-1 oli kaksitaso, joka hävisi kilpailijoilleen ja suunniteltiin uudelleen yksitasoksi. Se ei ollut vieläkään kilpailukykyinen Brewster F2A Buffalon kanssa, joka voitti laivaston tarjouskilpailun. Pratt & Whitney Twin Wasp -moottorilla varustettu F4F-3 viimein kelpasi laivastolle. Myös Ranska tilasi Wildcat-koneita; nämä Wright Cyclone -moottoreilla varustetut koneet päätyivät Ranskan antautumisen jälkeen Kuninkaallisen laivaston ilmavoimille. Britanniassa kone tunnettiin aluksi nimellä Martlet I. F4F-3A sai nimen Martlet III(B), FM-1 nimen Martlet V ja FM-2 nimen Martlet VI. Nimi Wildcat oli kuitenkin laajasti käytössä. Ensimmäisen ilmavoiton F4F:llä saavutti RAF:n Wildcat, joka ampui alas Ju 88 -koneen Scapa Flow'n yllä joulupäivänä 1940. Ensimmäisen ilmavoiton tukialuskoneella saavutti aliluutnantti Eric Brown syksyllä 1941 saattuetukialus HMS Audacityltä ampuessaan alas Focke-Wulf Fw 200 Condor -pommikoneen.

Eniten käytetty malli F4F-4 tuli käyttöön 1942. Se oli aseistettu kuudella konekiväärillä ja varustettu taittuvilla siivillä, jotka mahdollistivat enemmän koneita tukialuksille. Kaikissa Wildcatin malleissa oli käsin veivillä laskettava laskuteline, joka teki laskeutumisonnettomuudet vaarallisen yleisiksi.

Grummanin tuotanto lopetettiin 1943 uudemman F6F Hellcatin hyväksi, mutta General Motors jatkoi koneiden valmistamista Yhdysvaltain laivastolle ja Fleet Air Armille. Aluksi mallina oli identtinen FM-1, mutta pian valmistukseen tuli Grummanin F4F-8 -prototyyppiin perustunut FM-2, jossa oli tehokkaampi moottori ja pidempi sivuvakain väännön kompensoimiseksi.

Wildcatin päävastustaja Tyynenmeren sodassa, Mitsubishi A6M Reisen (Zero), oli suorituskykyisempi kuin Wildcat, joka puolestaan kesti suurempia vaurioita ja oli raskaammin aseistettu. Taktisesti oikein käytettynä Wildcat pärjäsi Zerolle suhteellisen tasaväkisesti. Erityisesti laivaston lentäjä John S. Thach:n kehittämä "Thach Weave" osoittautui erittäin tehokkaaksi menetelmäksi.

Eniten ilmavoittoja Wildcatilla on kerännyt majuri (myöhemmin kenraalimajuri) Joseph Foss, 26 kpl. Ensimmäinen US Navyn hävittäjä-ässä, kapteeniluutnantti Edward "Butch" O'Hare, saavutti voittonsa Wildcatilla ampuen viisi japanilaispommittajaa alas yhdellä lennolla.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Chant, Chris: II Maailmansodan lentokoneet - 300 konetyyppiä kaikkialta maailmasta, Karisto, 2008, Hämeenlinna (suom. Petri Kortesuo) Alkuteos Aircraft of World War II, Amber Books, 1999, Thaimaa ISBN 978-951-23-5025-4 (s. 154)
  • Richard Humble: Toisen Maailmansodan lentokoneet, WSOY, 1976, Porvoo (suom. Helge Seppälä) Alkuteos: Salamander Books, 1975, Lontoo ISBN 951-0-07838-7 (s. 49, 58)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta F4F Wildcat.