Korallimeren taistelu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Korallimeren taistelu
Osa toista maailmansotaa sekä Tyynenmeren sotaa
Lentotukialus USS Lexington palaa ennen uppoamistaan
Lentotukialus USS Lexington palaa ennen uppoamistaan
Päivämäärä:

4.8. toukokuuta 1942

Paikka:

Korallimeri Australian, Uuden-Guinean ja Salomonsaarten välissä

Lopputulos:

Japanin taktinen voitto
Liittoutuneiden strateginen voitto

Osapuolet

Liittoutuneet:
* Yhdysvaltain vuosina 1912–1959 käytössä ollut 48-tähtinen lippu. Yhdysvallat
* Australian lippu Australia

Japani

Komentajat

US Naval Jack 48 stars.svgFrank Jack Fletcher
Naval Ensign of the United Kingdom.svgJohn Grace
US Naval Jack 48 stars.svgThomas C. Kinkaid
US Naval Jack 48 stars.svgAubrey Fitch
US Naval Jack 48 stars.svgGeorge Brett

Naval Ensign of Japan.svgShigeyoshi Inouye
Naval Ensign of Japan.svgTakeo Takagi
Naval Ensign of Japan.svgAritomo Goto
Naval Ensign of Japan.svgKiyohide Shima
Naval Ensign of Japan.svgChuichi Hara

Vahvuudet

2 lentotukialusta
9 risteilijää
13 hävittäjää
2 tankkilaivaa
1 vesilentokoneidenemälaiva
tukialuksilla 128 lentokonetta

2 lentotukialusta
1 kevyt lentotukialus
9 risteilijää
15 hävittäjää
5 miinanraivaajaa
2 miinalaivaa
2 sukellusveneidenemäalusta
3 tykkivenettä
1 tankkilaiva
1 vesilentokoneidenemälaiva
12 kuljetusalusta
tukialuksilla 127 lentokonetta

Tappiot

1 lentotukialus uponnut
1 hävittäjä uponnut
1 tankkilaiva uponnut
1 lentotukialus vaurioitunut
69 lentokonetta tuhoutunut
656 kaatunutta

1 kevyt lentotukialus uponnut
1 hävittäjä uponnut
3 alusta uponnut
1 lentotukialus vaurioitunut
1 hävittäjä vaurioitunut
2 alusta vaurioitunut
1 kuljetusalus vaurioitunut
92 lentokonetta tuhoutunut
966 kaatunutta

Korallimeren taistelu käytiin toisessa maailmansodassa 4.–8. toukokuuta 1942 Australian, Uuden-Seelannin, Uuden-Guinean ja Salomonsaarten välisellä merialueella. Se oli maailman ensimmäinen meritaistelu, jossa taisteluun osallistuneet pinta-alukset eivät nähneet tai tulittaneet toisiaan.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japanin sodanjohto oli suunnitellut jo tammikuussa 1942 hyökkäyksen brittien hallinnoimille Salomon­saarille ja Uuden-Guinean kaakkoisosaan (operaatio MO), minkä tarkoituksena oli vallata Port Moresby. Operaation tarkoituksena oli myös lopettaa liittoutuneiden ilma-aseen iskut Rabaulissa ja Kaviengissa oleviin tukikohtiin sekä avata mahdollisuus ilmaiskuille Australian koillisrannikon kohteisiin. Operaatioon liitettiin myös Tulagin ja Lousiadesin valtaus, joihin perustettiin vesilentoasemat.[1]

Trukille sijoitetun keisarillisen Japanin laivaston 4. laivaston komentaja vara-amiraali Shigeyoshi Inouye sai 29. tammikuuta 1942 käskyn vallata Port Moresby maaliskuussa. Japanin Rabaulissa olevat ilmavoimat aloittivat helmikuussa Port Moresbyn pommitukset.[1]

Osapuolten joukot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liittoutuneiden laivasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liittoutuneiden laivasto-osaston muodosti Task Force 17:n komentajanaan kontra-amiraali Frank Jack Fletcher, mihin liitettiin täydennyksenä Task Force 11. Osaston tukialusryhmän TG17.3 muodostivat Yhdysvaltain laivaston lentotukialukset USS Yorktown ja USS Lexington, jonka suojana olivat Sims-luokan hävittäjät USS Morris, USS Anderson, USS Hammann ja USS Russell. Hyökkäysosastossa TG17.2 olivat raskaat risteilijät USS Astoria, USS Chester ja USS Portland, USS Minneapolis ja USS New Orleans, joiden lähisuojana olivat Farragut-luokan hävittäjät USS Phelps, USS Dewey, USS Farragut, USS Aylwin ja USS Monaghan. TF17:än kuului tukilaivaosasto (engl. Fleet Train) TG17.6, jossa olivat tankkerit Neosho ja Tippecanoe suojananaan hävittäjät USS Sims ja USS Worden.

TG17.3 hyökkäyksen kohteena

Lisäksi osastoon liittyi Australian laivaston risteilijäosasto (TF 44, myöhemmin TG17.3), johon kuuluivat raskaat risteilijät HMAS Australia ja USS Chicago, kevyt risteilijä HMAS Hobart sekä hävittäjät USS Perkins ja USS Walke. Lentotukialuksilla oli yhteensä 143 lentokonetta.[2]

Keisarillisen Japanin laivasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japanin laivasto-osaston rungon muodosti vara-amiraali Inouyen 4. laivasto tuettuna emämaasta saapuneella 5. lentotukialusviiriköllä. Operaatiota varten laivasto jaettiin seuraavasti:

  • Port Moresbyn maihinnousuosasto (kontra-amiraali Koso Abe)
  • Tulagin maihinnousuosasto (kontra-amiraali Kiyohide Shima)
  • Tukiosasto, jonka tehtävänä perustaa vesilentokonetukikohta Lousiadesiin (kontra-amiraali Kuninori Marumo)
  • Suojausosasto, kontra-amiraali Aritomo Goto (joka oli samalla koko maihinnousuosaston komentaja)
  • Tukialusosasto, vara-amiraali Takeo Takagi

Lisäksi operaatiota tukivat noin 120 maakentille Rabaulissa olevaa 25. lennoston (kontra-amiraali S. Yamada) lentokonetta sekä eteentyönnettyihin tukikohtiin sijoitetut vesilentokoneet.

Taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

USS Lexingtonin ja USS Yorktownin ympärille muodostetut taisteluosastot kohtasivat 1. toukokuuta kello 06.15 läntisen Korallimeren alueella, jolloin kontra-amiraali Frank Jack Fletcher otti näin muodostetun Task Force 17:n komentajuuden. Hänen ensimmäinen käskynsä oli alusten tankkaaminen merellä.[2]

USS Yorktownin ja sen suojueen tankkaus saatiin suoritettua 2. toukokuuta kello 18.00 mennessä, minkä jälkeen osasto aloitti tiedustelun alueella. USS Lexington suojueineen aloitti tankkauksen tämän jälkeen. Osastojen oli määrä yhtyä uudelleen 4. toukokuuta.[2]

Tulagi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japanin joukot nousivat aamulla 3. toukokuuta maihin Tulagille, jossa ollut pieni australialainen varuskunta oli evakuoitu paria päivää aiemmin. Amiraali Goton suojausosasto siirtyi Uuden Georgian eteläpuolelle ja lentotukialusosasto pysyi Salomonin saarten pohjoisosassa liittoutuneiden maakentille sijoitettujen lentokoneiden ulottumattomissa.[2]

Vielä samana iltana sai Amiraali Fletcher tiedon maihinnoususta. Fletcher luuli tankkauksen olevan edelleen käynnissä, joten hän määräsi ainoastaan USS Yorktownin osastoineen siirtymään alueelle sekä hyökkäämään Tulagille. Seuraavana aamuna juuri ennen auringonnousua nousi tukialukselta 28 SBD-2 Dauntless -syöksypommittajaa ja 12 TBD-1 Devastator -torpedokonetta. Lentotukialuksella olleet 18 käyttökuntoista F4F-3 Wildcat -hävittäjää jaettiin kolmeen ryhmään niin, että osa koneista oli jatkuvasti laivasto-osaston suojana ilmassa. Hyökkäyksessä tuhottiin yksi hävittäjälaiva ja kolme miinanraivaajaa ja vaurioitettiin muutamaa muuta alusta.[3]

Koneiden palattua lentotukialukselle ne tankattiin ja aseistettiin uudelleen. Hieman myöhemmin 27 SBD:n ja 11 TBD:n tekemässä toinessa iskussa satama-alueelle vaurioitettiin yhtä partioalusta ja tuhottiin kaksi vesilentokonetta yhden TBD:n tuhoutuessa.[4]

Iltapäivällä tehtiin vielä kolmas ja viimeinen hyökkäys Tulagille. Iskuun osallistui 21 SBD:tä, jotka upottivat neljä maihinnousualusta. Yhteensä USS Yorktownilta tehtiin 103 lentosuoritusta maihinnousuosastoa vastaan. Niissä kului 76 kappaletta 1000 naulan pommeja ja 22 torpedoa sekä runsaasti konekiväärin patruunoita, joiden käytön tulokset jäivät perin vaatimattomiksi. Lisäksi menetettiin kolme lentokonetta.[4]

Kartta taistelutapahtumista

Lentotukialustaistelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aamulla 8. toukokuuta molemmat osapuolet lähettivät hyökkäyksen toisiaan kohti. Osastot olivat lähekkäinselvennä. Amerikkalaiset saivat kolme osumaa Shokakuun, joka selvisi kotimaahan, mutta joutui pitkäksi aikaa telakalle. Zuikaku ei vaurioitunut, mutta sen lentomiehistöjen tappiot olivat niin suuret, että sekin joutui kotimaahan varusteltavaksi.[5][6]

Japanilaiset upottivat Lexingtoniin ja Yorktownin saamat vauriot pakottivat aluksen palaamaan Havaijille korjattavaksi.[7][8]

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kumpikaan osapuoli ei saavuttanut selkeää voittoa, mutta siitä saatuja kokemuksia käytettiin Midwayn taistelussa kuukautta myöhemmin. Taktisesti japanilaiset voittivat, mutta strategisesti he hävisivät. Kahden ison tukialuksen joutuminen telakalle hieman ennen Midwaytä heikensi heitä ehkä ratkaisevasti. Japanilaisten eteneminen tällä suunnalla päättyi. Lisäksi tämä oli heidän ensimmäinen vakavampi takaiskunsa.[9][10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Korallimeren taistelu.
  • Chesneau, Roger: Aircraft Carriers of the World, 1914 to the Present – an illustrated encyclopedia. Bristol: Brockhampton Press, 1998. ISBN 1-86019-87-5-9. (englanniksi)
  • Gardiner, Robert (ed.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922–1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)
  • Polmar, Norman: Aircraft Carriers – A History of Carrier Aviation and its Influence on World Events Vol. 1, 1909–1945. Dulles, Virginia: Potomac Bools Inc, 2006. ISBN 1-57488-663-0. (englanniksi)
  • Arni, Erkki: Taistelu Tyynen meren herruudesta. WSOY, 1964.
  • Dan van der Vat: The Pacific Campaign. Simon & Schuster, 1991. ISBN 0-671-79217-2. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Polmar, Norman s. 211
  2. a b c d Polmar, Norman s. 213
  3. Polmar, Norman s. 213-214
  4. a b Polmar, Norman s. 214
  5. Arni s. 74
  6. vdVat s. 175
  7. Arni s. 73-74
  8. vdVat s. 176
  9. Arni s. 74
  10. vdVat s. 177