USS Lexington (CV-2)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo toisen maailmansodan Lexington-luokan lentotukialuksesta. Muita saman nimisiä aluksia on täsmennyssivulla.
USS Lexington
USS Lexington
USS Lexington
US Naval Jack 48 stars.svg
Aluksen vaiheet
Rakentaja Fore River Ship and Engine Building Company
Kölinlasku 8. tammikuuta 1921
Laskettu vesille 3. lokakuuta 1925
Palveluskäyttöön 14. joulukuuta 1927
Palveluskäytöstä 24. kesäkuuta 1942
Tekniset tiedot
Uppouma 36 000 (kuiva)
38 746 t (kuormattu)
Pituus 271 m (kokonaispituus)
Leveys 32,14 m (vesiraja)
lentokansi 32,31 m
Syväys 7,39 m
Koneteho 180 000 shp (130 MW)
Nopeus 33,25 solmua
Miehistöä 2 122
Aseistus 8 8" (200 mm)/L55-tykkiä kaksiputkisina asennuksina
12 5" (130 mm) tykkiä yksiputkisina asennuksina
91 lentokonetta

USS Lexington (runkonumero CV-2) oli Yhdysvaltain laivaston Lexington-luokan lentotukialus toisessa maailmansodassa. Alus tilattiin alun perin taisteluristeilijänä, mutta sen tilausta muutettiin 1. heinäkuuta 1922 siten, että se valmistui lopulta lentotukialuksena.

Valmistus ja muutostyöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alus oli alunperin tarkoitus valmistaa taisteluristeilijänä runkonumeroltaan CC-1. Sen köli laskettiin 8. tammikuuta 1921 taisteluristeilijänä CC-1 Fore River Shipbuilding Companyllä Quincyssä Massachusettsissa. 1. heinäkuuta 1922 alus päätettiin muuttaa lentotukialukseksi. Se laskettiin vesille 3. lokakuuta 1925 kumminaan apulaislaivastoministerin Theodore Douglas Robinson puoliso. Alus valmistui 14. joulukuuta 1927 ensimmäisenä päällikkönään Albert W. Marshall.[1]

Palvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varustamisen ja koeajojen jälkeen USS Lexington liittyi 7. huhtikuuta 1928 taistelulaivastoon San Pedrossa Kaliforniassa. Alus palveli länsirannikolla taistelulaivaston lentotukialuslaivueessa. Se osallistui Havaijin vesillä (1928 Fleet Problem VIII), Panaman kanavan edustalla (1929 Fleet Problem IX), Karibianmerellä 1930 kahdesti ja itäisellä Tyynellä valtamerellä pidettyihin harjoituksiin. Vuoden 1941 syksyllä alus purjehti taistelulaivaston mukana Havaijille harjoituksiin.[1][2]

Japanin hyökätessä Pearl Harboriin 7. joulukuuta 1941 USS Lexington oli kuljettamassa kahdeksaatoista Yhdysvaltain merijalkaväen Vought SB2U Vindicator -tiedustelupommittajaa Midwaylle. Alus oli 700 merimailia Oahulta länteen ja 220 merimailia Midwayltä kaakkoon. Alus lähetti tiedustelukoneita ilmaan etsimään keisarillisen Japanin laivastoa ja aloitti paluumatkan Havaijille liittyäkseen USS Enterprisen taisteluosastoon. Osastot etsivät vihollista Oahun lounaispuolisilta merialueilta ennen paluutaan Pearl Harboriin 18. joulukuuta.[1][3]

USS Lexingtonin johtama Task Force 17 lähti jo seuraavana päivänä merelle iskeäkseen Japanin joukkoihin Gilbertin saarten Jaluitilla, jotta Wakeen kohdistuva paine hellittäisi. Hyökkäys peruutettiin 20. joulukuuta ja osasto lähti kohti Wakea suojatakseen Wakelle täydennystä toimittavaa USS Saratogaa. Waken kukistuttua 23. joulukuuta kumpikin tukialusosasto määrättiin palaamaan Pearl Harboriin, jonne ne saapuivat 27. joulukuuta.[1][4]

Se palveli Pearl Harborista käsin vara-amiraali Wilson Brownin Task Force 11:n lippulaivana. Alus partioi 11. tammikuuta 1942 saakka Oahun Johnstonin ja Palmyran muodostamassa kolmiossa estääkseen alueen käytön. Sen oli tarkoitus iskeä Wakelle, mutta operaatio keskeytyi sukellusveneen torpedoitua tankkeri USS Nechesin 2.-3. tammikuuta välisenä yönä[5]. Osasto suuntasi 16. helmikuuta Rabauliin, jonne oli tarkoitus iskeä 21. helmikuuta. Hyökkäystä edeltävänä päivänä osasto joutui 18 yksimoottorisen "Kate" -pommittajan maaliksi. Osaston suojana olleet hävittäjät ampuivat alas ensimmäisen aallon yhdeksästä koneesta viisi, mutta neljä konetta hyökkäsivät kohti USS Lexingtonia ilman tulosta menettäen vielä kolme konetta. Seuraavan aallon yhdeksän koneen saapuessa osaston suojana oli ainoastaan kaksi "F4F Wildcat"-hävittäjää, mutta viisi hyökkääjää ammuttiin alas. Neljä selvinnyttä pommikonetta yrittivät tuloksetta osua lentotukialukseen. Lopulta jälkimmäisen osaston neljä konetta ammuttiin alas. Kaikkiaan 18 hyökkääjästä selvisi takaisin vain yksi. Laivasto-osaston paljastuttua operaatiosta luovuttiin.[1][6]

USS Lexington viipyi Korallimerellä, kunnes se kohtasi USS Yorktownin johtaman Task Force 17:n 6. maaliskuuta Uusilla Hebrideillä. Yhdistetyn taisteluosaston kohteena oli Uuden Guinean pohjoisrannikon meriliikenne. Osasto siirtyi Uuden Guinean etelärannikolle Papuanlahdelle lähettäen koneensa saaren yli pohjoisrannalle läpi Owen Stanley vuoriston solien. USS Lexingtonilta nousi 10. maaliskuuta: 8 Wildcatia, 30 Dauntlessia, ja 13 Devastatoria iskeäkseen Salamauaan. USS Yorktownin osasto iski saman aikaisesti Laeen. Lentokoneet tuhosivat yhden suuren miinanraivaajan, 6000 tonnin rahtialuksen sekä kevyen risteilijän. Yksi hyökänneistä koneista ei palannut. USS Lexington palasi iskun jälkeen Pearl Harboriin, jonne se saapui 26. maaliskuuta.[1][7]

Alus lähti uudelleen merelle 15. huhtikuuta, liittyen 1. toukokuuta uudelleen Task Force 17:ään. Yhdysvaltain laivaston saatua tiedon Japanin laivaston keskityksistä Korallimerelle taisteluosasto aloitti vihollisen etsinnän. Japanin eteneminen tuli estää, jotta yhteydet Australiaan ja Uuteen-Seelantiin eivät katkeaisi. Tiedustelukoneet havaitsivat 7. toukokuuta Japanin laivaston lentotukialusosaston, jolloin USS Lexingtonin lentokoneet aloittivat hyökkäyksen, jossa upotettiin kevyt lentotukialus Shoho.[1]

Myöhemmin samana päivänä Yhdysvaltain osaston lentokoneet torjuivat Zuikakulta ja Shokakulta saapuneen hyökkäysosaston pudottaen yhdeksän lentokonetta. Aamulla 8. toukokuuta USS Lexingtonin tiedustelukone havaitsi Shokakun taisteluosaston. Hyökkäys aloitettiin välittömästi, jolloin japanilaistukialus vaurioitui pahoin.[1]

Hieman myöhemmin japanilaisten hyökkäys läpäisi USS Lexingtonin puolustuksen osuen alukseen kahdella torpedolla ja kolmella pommilla. Alus kallistui seitsemän astetta ja sillä syttyi tulipaloja. Tulipalot saatiin hallintaan ja kallistus saatiin tasattua. Aluksen nopeus oli laskenut 25 solmuun ja se valmistautui vastaanottamaan lentokoneitaan. Aluksen sisätiloissa räjähti höyrystynyt lentokonebensiini sytyttäen suuren tulipalon.[1]

Aluksen päällikkö Frederick C. Sherman määräsi kello 15:58 vikapartioita lukuun ottamatta miehistön lentokannelle. Hän määräsi 17:07 miehistön jättämään laivan. Aluksen suojana olevat hävittäjät poimivat aluksen miehistön merestä. Amiraali Fitch siirsi lippunsa risteilijä USS Minneapolisille.[1]

Hävittäjä USS Phelps määrättiin upottamaan torpedoimalla palava lentotukialus. Hävittäjä laukaisi viisi torpedoa, joista kolme tai neljä osui lentotukialukseen upottaen sen kello 19:56.[1]

Koordinaatit: 15°20′S, 155°30′E

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta USS Lexington (CV-2).
  • Chesneau, Roger: Aircraft Carriers of the World, 1914 to the Present – an illustrated encyclopedia. Bristol: Brockhampton Press, 1998. ISBN 1-86019-87-5-9. (englanniksi)
  • Gardiner, Robert (ed.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922–1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)
  • Polmar, Norman: Aircraft Carriers – A History of Carrier Aviation and its Influence on World Events Vol. 1, 1909–1945. Dulles, Virginia: Potomac Bools Inc, 2006. ISBN 1-57488-663-0. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k Hazegray.org - USS Lexington
  2. Polmar, Norman s. 53-57
  3. Polmar, Norman s. 175-177
  4. Polmar, Norman s. 177-182
  5. Polmar, Norman s. 195
  6. Polmar, Norman s. 198-199
  7. Polmar, Norman s. 200