Balkan toisessa maailmansodassa

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Balkanin taistelut
Osa toisen maailmansodan Välimeren, Lähi-idän ja Afrikan sotatoimialuetta
Päivämäärä:

28. lokakuuta 19401. kesäkuuta 1941

Paikka:

Albania, Jugoslavia, Kreikka

Lopputulos:

Akselivaltojen voitto

Osapuolet

Akselivallat:

Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Natsi-Saksa
Italia
Albanian lippu Albania
Unkarin vuosina 1918–1944 käytössä ollut lippu. Unkari
Bulgarian lippu Bulgaria
Romanian lippu Romania

Liittoutuneet:

Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Yhdistynyt kuningaskunta
Australian lippu Australia
Uuden-Seelannin lippu Uusi-Seelanti
Kreikka
Jugoslavia

Komentajat

Italian vuosina 1861–1946 käytössä ollut lippu. Ugo Cavallero
Italian vuosina 1861–1946 käytössä ollut lippu. Giovanni Messe
Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Wilhelm List
Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Maximilian von Weichs
Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Kurt Student

Kreikan vuosina 1828–1970 ja 1975–1978 käytössä ollut lippu Alexandros Papagos
Jugoslavian lippu Milorad Petrovic
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Henry Maitland Wilson

Balkanilla taisteltiin toisessa maailmansodassa vuodesta 1940 huhtikuuhun 1944. Vuonna 1940 akselivallat eli Saksa ja Italia sekä Unkari, Romania ja Bulgaria hyökkäsivät Jugoslaviaan ja Kreikkaan. Alueen miehittäminen sitoi paljon saksalaisia joukkoja, mitä on pidetty osasyynä Saksan tappioon. Marraskuussa 1944 Neuvostoliiton puna-armeija pakotti akselivaltojen joukot perääntymään alueelta.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Albanian valtaus

Ottomaanien ja Itävalta-Unkarin valtakuntien hajottua ensimmäisen maailmansodan päätyttyä albaanit etsivät tukea itsenäisyydelleen Italian kuningaskunnalta. Vuonna 1919 Albanian valtion olemassaolo vahvistettiin Pariisin rauhansopimuksessa Yhdysvaltain presidentin Woodrow Wilsonin vastustettua alueen jakamista naapurivaltioiden kesken.

Benito Mussolinin astuttua valtaan Italia pyrki jälleen vuodesta 1925 alkaen hallinnoimaan aluetta. Albaniasta tuli 1928 kuningaskunta, jonka ensimmäisenä hallitsijana oli klaanijohtaja ja entinen pääministeri nimellä Zog I. Hallitsija ei kuitenkaan kyennyt estämään Italiaa puuttumasta maan sisäpolitiikkaan. Italian joukot valloittivat 7. huhtikuuta 1939 Albanian liittäen alueen Italian maakunnaksi.

Kreikan–Italian sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Italia hyökkäsi 28. lokakuuta 1940 Kreikkaan. Hyökkäys ei edennyt toivotulla tavalla ja kreikkalaisjoukkojen vastahyökkäys työnsi hyökkääjät takaisin Albaniaan, jossa italialaiset kaivautuivat puolustukseen halliten vain kahta kolmasosaa Albaniasta. Seuraavan maaliskuussa 1941 tehdyn hyökkäyksen tultua torjutuksi Italian hallitus pyysi Saksalta apua.

Jugoslavian miehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Jugoslavian valtaus
Hyökkäys Jugoslaviaan

Jugoslavia liittyi kolmen vallan sopimukseen 25. maaliskuuta ja kenraali Simovic teki 27. maaliskuuta sotilasvallankaappauksen ottaen vallan[1]. Saman päivän iltana Hitler allekirjoitti yleisohjeensa numero 25, jonka ensimmäisessä kohdassa todettiin poliittisen tilanteen muutos Balkanilla ja Jugoslavia määriteltiin viholliseksi. Hyökkäykseen tarvittavien joukkojen ja materiaalin kokoaminen siirsi samalla operaatio Barbarossan aloittamisen toukokuulta kesäkuulle. Hyökkäys Jugoslaviaan alkoi 6. huhtikuuta 1941 ja se päättyi ehdottomaan antautumiseen 17. huhtikuuta.[2] Hyökänneet Saksan, Italian, Unkarin ja Bulgarian joukot miehittivät maan ja lakkauttivat Jugoslavian kuningaskunnan. Yhdistämällä Bosnia-Herzegovinaan alueita Kroatiasta ja Sremista perustetivat Saksa ja Italia itsenäinen Kroatian valtion (Nezavisna Država Hrvatska, NDH). Kroatiaa hallitsivat kiihkokansalliset kroaatit Ante Pavelićin johdolla, ja maassa vainottiin serbejä. Saksa muodosti osasta Serbian kuningaskuntaa ja Banatin alueesta miehittämänsä sotilashallinnon alaisen Serbian territorion. Saksan valvomille alueille perustettiin Kansallisen pelastuksen rintaman Milan Nedicin johtama nukkehallinto. Italia perusti Montenegrosta valvomansa itsenäisen valtion, vaikka se oli kuningaskunta ruhtinas Mikael (Spoleton herttua Aymond) ei koskaan vastaanottanut kruunua.[3]

Manner-Kreikan valtaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kreikan taistelu
Akselivaltojen hyökkäys Balkanille 1941

Hitler aloitti Kreikan valtauksen suunnittelun marraskuussa 1940 Britannian miehitettyä Kreetan ja Lemnoksen. Hän antoi 13. joulukuuta määräyksen maaliskuussa 1941 toteutettavasta operaatiosta (saks. Unternehmen Marita). Operaation tavoitteeksi oli määritetty lentotukikohtien, joilta kyettäisiin toimimaan Romanian öljykentille, käytön estäminen liittoutuneilta.lähde?

Saksan joukot aloittivat hyökkäyksen 6. huhtikuuta 1941 saman aikaisesti Jugoslaviaan tehdyn hyökkäyksen kanssa. Jugoslavian puolustuksen romahtaminen mahdollisti lisävoimien siirtämisen Pohjois-Kreikkaan. Kreikkalaisten Metaxas-linja kierrettiin ja Kreikan tueksi siirrettyjen brittijoukkojen avusta huolimatta saksalaisjoukot etenivät Etelä-Kreikkaan. Taistelu Kreikasta päättyi saksalaisten edettyä Ateenaan ja vallattua Peloponnesoksen. Noin 40 000 liittoutuneiden sotilasta evakuoitiin Kreetalle.

Bulgarian osallistuminen sotatoimiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bulgarian hallitus pysyi Balkanin taisteluiden alettua 6. huhtikuuta passiivisena, vaikka se virallisesti olikin akselivaltojen liittolainen. Saksan, Italian ja Unkarin joukkojen hyökättyä Jugoslaviaan ja Kreikkaan Bulgarian joukot pidättäytyivät sotatoimista, kunnes 20. huhtikuuta aloitti joukkojen siirrot Kreikkaan pyrkien palauttamaan ensimmäisessä maailmansodassa menettämänsä Traakian hallintaansa ja samalla saamaan yhteyden Aegeanmerelle. Bulgarian joukot myös miehittivät Makedonian itäosat sekä suuren osan Serbian itäosista. Niin sanottu Vardar Banovinan alue jaettiin lopulta Italian ja Bulgarian kesken.

Kreetan taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kreetan taistelu
Kreetan sijainti suhteessa mantereeseen

Saksan laskuvarjojoutot aloittivat 20. toukokuuta hyökkäyksen Kreetan pohjoisrannikon lentotukikohtiin (saks. Unternehmen Merkur) miehittääkseen saaren. Hyökänneet joukot kohtasivat kovaa vastarintaa, mutta lopulta puolustajat pakotettiin vetäytymään. Britannian hallitus määräsi 27. toukokuuta saaren evakuoinnin aloitettavaksi ja saarelle jääneet joukot antautuivat 1. kesäkuuta.

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eurooppa 1941 ennen operaatio Barbarossan alkamista

Kesäkuun alussa 1941 Albania, Jugoslavia ja Kreikka olivat akselivaltojen hallussa. Kreikka oli kolmen maan valvoma ja Jugoslavia lakkautettiin ja sen osista muodostettiin miehittäjien hallinnoimia valtioita. Saksa sai merkittävän strategisen edun päästessään Välimerelle. Liittoutuneet pelkäsivät Kreikan ja erityisesti Kreetan käyttöä hyökkäyksen jatkamiseksi Egyptiin tai Kyprokselle. Saksa kuitenkin luopui suunnitelmasta aloitettuaan hyökkäyksen Neuvostoliittoon (operaatio Barbarossa) 22. kesäkuuta.

Vastarintaliikkeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sodan loppuun saakka alueen vastarintaliikkeet kävivät sotaa miehittäjiä vastaan, mikä pakotti pitämään alueella vahvoja tukikohtia ja estäen joukkojen siirrot muille rintamille. Erityisesti vuoden 1943 jälkeen Jugoslaviassa pelko liittoutuneiden maihinnoususta ja vastarintaliikkeen kannatuksen kasvu pakotti koviin otteisiin vastarintaliikkeen toiminnan rajoittamiseksi ja alueelle sijoitettiin muun muassa vuoristojääkäreitä.

Dodekanesia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1943 Italian antauduttua ja liityttyä liittoutuneisiin kävivät Saksa ja Britannia kilpajuoksun Italialle kuuluneen strategisesti merkittävän Dodekanesian miehittämisestä. Saksalaisjoukot riisuivat Rodoksen varuskunnat aseista, mutta britit miehittivät Samoksen, Leroksen ja Kosin. Saksa aloitti ilmavoimien tukeman maihinnousun saarille ja karkoittivat liittoutuneet.

Alueen vapauttaminen ja tapahtumat sodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Italian antauduttua Saksa valtasi Italian miehittämät alueet Balkanilla syyskuussa 1943. Saksa vetäytyi Albaniasta ja Kreetalta seuraavana vuonna, mutta Jugoslavia vapautui kokonaisuudessaan vasta sodan päätyttyä 1945.

Neuvostoliitto jäi useaksi vuodeksi miehittämään Romaniaa, Unkaria ja Bulgariaa, sulkien ne siten nk. rautaesiripun taakse. Myös Jugoslaviassa ja sen vaikutuspiiriin kuuluneessa Albaniassa kommunistit nousivat valtaan, mutta maa valitsi pian liittoutumattomuuden. Kreikassa puolestaan syttyi miehittäjien vetäydyttyä sisällissota suuria maa-alueita hallinnoineiden kommunistien ja sotaa edeltänyttä hallintoa edustaneiden kansallismielisten välillä. Useita vuosia kestänyt sisällissota päättyi Yhdistyneen kuningaskunnan tukemien kansallismielisten joukkojen voittoon syksyllä 1949.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bauer, Eddy: Toinen maailmansota. osa 1. Suom. Kilpi, Mikko. Porvoo: WSOY, 1973. ISBN 951-0-05841-6.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Bauer, Eddy Toinen maailmansota osa 1 sivu 459
  2. Bauer, Eddy Toinen maailmansota osa 1 sivu 460
  3. Bauer, Eddy Toinen maailmansota osa 1 sivu 470