Operaatio Husky

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Operaatio Husky
Osa Italian taisteluja toisessa maailmansodassa
Yhdysvaltalainen rahtilaiva Robert Rowan räjähtää saatuaan osuman saksalaisen pommittajan pommista.
Yhdysvaltalainen rahtilaiva Robert Rowan räjähtää saatuaan osuman saksalaisen pommittajan pommista.
Päivämäärä:

9. heinäkuuta17. elokuuta 1943

Paikka:

Sisilia

Lopputulos:

Liittoutuneiden voitto

Osapuolet

Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Yhdistynyt kuningaskunta
Yhdysvaltain vuosina 1912–1959 käytössä ollut 48-tähtinen lippu. Yhdysvallat
Intia
Kanada
Ranskan vuosina 1940–1944 käytössä ollut lippu. Vapaa Ranska
Puolan lippu Puola

Italia
Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Saksa

Komentajat

Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Harold Alexander
Yhdysvaltain vuosina 1912–1959 käytössä ollut 48-tähtinen lippu. Dwight D. Eisenhower
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Bernard Montgomery
Yhdysvaltain vuosina 1912–1959 käytössä ollut 48-tähtinen lippu. George S. Patton

Italian vuosina 1861–1946 käytössä ollut lippu. Alfredo Guzzoni
Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Albert Kesselring
Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Fridolin von Senger und Etterlin

Vahvuudet

160 000 sotilasta
14 000 ajoneuvoa
600 panssarivaunua

365 000 italialaista
40 000 saksalaista

Tappiot

Yhdysvallat:
2 237 kaatunutta
6 544 haavoittunutta

Yhdistynyt kuningaskunta:
2 721 kaatunutta
10 122 haavoittunutta

Kanada:
562 kaatunutta
664 haavoittunutta

29 000 kaatunutta, haavoittunutta tai kadonnutta
140 000 vangittua

Operaatio Husky oli koodinimi liittoutuneiden joukkojen iskulle Sisiliaan 9.–10. heinäkuuta 1943. Isku aloitti liittoutuneiden hyökkäyksen Italiaan toisessa maailmansodassa.

Maihinnousujoukot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maavoimat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maavoimien ja samalla koko maihinnousun komentajaksi määrättiin kenraali Dwight D. Eisenhower. Maihinnousujoukkoina olivat:[1]

Kummankin armeijan kärjen muodosti prikaatin vahvuinen maahanlaskuosasto ja kummallakin oli Pohjois-Afrikassa reservinä divisioona.[2]

Laivasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Operaatio Huskyyn osallistui 2 590 alusta, joiden komentajana toimi amiraali Andrew Cunningham. Laivastolla oli tehtävinään tukea maihinnousua tuhoamalla tykkitulella rannikonpuolustuslaitteet sekä estää Italian laivaston toiminta alueella. Tukevaan laivastoon kuuluivat[2]:

  • Force H (vara-amiraali A U Willis) Sisilian itäpuolella tehtävänään Italian laivaston toimien torjuminen
    • tukialukset HMS Formidable ja HMS Indomitable, joilla yhteensä 97 lentokonetta
    • 4 taistelulaivaa
    • 2 kevyttä ja 4 ilmatorjuntaristeilijää
    • 18 hävittäjää
  • Force V
    • 2 taistelulaivaa
    • 3 monitoria
    • 9 risteilijää, joista 5 yhdysvaltalaista
    • 110 hävittäjää, joista 48 yhdysvaltalaista, kuusi kreikkalaista ja kolme puolalaista
    • 26 sukellusvenettä, joista yksi hollantilainen ja kaksi puolalaista

Varsinaiseen maihinnousuun osallistuvia aluksia komensi amiraali Bertram H. Ramsay. Maihinnousulaivastoon kuului 211 rahtilaivaa ja joukkojenkuljetusalusta sekä 1 734 maihinnousualusta miesten, panssarivaunujen ja tarvikkeiden siirtämiseksi rannikonedustalta maihin.[2]

Ilmavoimat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maihinnousua tukeneet noin 5 000 ilmavoimien lentokonetta olivat marsalkka Tedderin komennossa.[2] Tedderillä oli komennossaan:

Maltalle oli sijoitettu noin 527 Royal Air Forcen ja 75 US Army Air Forcen lentokonetta.

Akselivaltojen puolustus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisiliaan sijoitetun Italian 6. Armeijan komentajaksi määrättiin 1. kesäkuuta kenraali Guzzoni. Armeijan tehtävänä oli puolustaa saarta viimeiseen saakka. 6. Armeijan esikunta sijoitettiin Ennaan saaren sisäosiin.[3]

6. Armeijan joukot jaettiin kahteen osaan välirajana Licata - Cefalu[3]:

  • Linjan länsipuolella Licatan kaupunki mukaan luettuna kenraali Arision XII Armeijakunta, jonka esikunta sijaitsi Corleonessa. Armeijakunnan tehtävänä oli puolustaa Marsalaa, Trapania ja Palermoa.
    • Divisioona Aosta
    • Divisioona Assietta
    • 207., 202. ja 208. Rannikkodivisioona
  • Linjan itäpuolella kenraali Rossin XVI Armeijakunta, jonka esikunta sijaitsi Piazza Armerinassa. Armeijakunnan tehtävänä oli puolustaa Gelaa, Syrakusaa, Cataniaa ja Messinaa.
    • Divisioona Napoli
    • 206. Rannikkodivisioona Cassibilen ja Punte Braccetton välillä
    • 213. Rannikkodivisioona
    • kenraali Mariscalcon 18. Rannikkoprikaati Punte Braccetton ja Licatan välillä
    • 19. Rannikkoprikaati
  • kenraali Chirieleisonin Divisioona Livorno oli armeijan reservinä Mazzarinossa

6. Armeijan tukena oli kaksi saksalaiset 15. Panssarikrenatööridivisioona ja Panssaridivisioona Herman Göring. Panssarikrenatöörit yhtä erillisosastoa lukuun ottamatta sijoitettiin Sisilian länsikärkeen ja panssaridivisioona jaettiin Catanian tasangolle ja Caltagironen alueelle.[4]

Liittoutuneiden suunnitelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Operaatio Huskyn suunnitelma.

Pattonin armeijan ensimmäisiksi tavoitteiksi määrättiin Scoglitti, Gela ja Licata ja Montgomeryn armeijan tavoittteeksi Pasceron niemimaa.[1]

Maihinnousu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Akselivaltojen lentokoneet havaitsivat 9. heinäkuuta 1943 kuusi Maltalta lähtenyttä laivasaattuetta, jotka suuntasivat kohden Sisiliaa. Italian 6. Armeijan esikunta sai 10. heinäkuuta kello 5 aamulla tiedon maahanlaskuista.

Maahanlasku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amerikkalaisen maahanlaskuosaston 2 781 miestä kuljetettiin 226 C-47 kuljetuskoneella, mutta vain 200 miestä laskeutui kohdealueelle.[5]

Brittien 1 200 miehen maahanlasku osasto lähti matkaan 137 Horsa- ja Waco-liitokoneella. Muodostelma hajosi, jolloin osa koneista eksyi. Osaston koneista *69 laskeutui mereen, jolloin yli 200 miestä hukkui

  • 56 konetta laskeutui hajalleen
  • 12 konetta (73 miestä) laskeutui määrättyyn kohteeseen[5]

Taisteluiden alkuvaihe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laivasto suoritti tulivalmistelun ja lentokoneet pommittivat suunniteltujen maihinnousualueiden puolustuslaitteita. Amerikkalaiset Gelaan hyökänneet joukot tuhosivat taisteluissa lähes täydellisesti Italian armeijan 206. Rannikkodivisioonan ja 18. Rannikkoprikaatin. Samana iltana kenraali Guzzoni määräsi 15. Panssaridivisioonan etenemään kohti Ennaa sekä Panssaridivisioona Herman Göringille ja Divisioona Livornolle käskyn puhdistamaan Gelan sillanpää amerikkalaisista joukoista.

Akselivaltojen vastahyökkäys alkoi 11. heinäkuuta hyökkäyksellä amerikkalaisen 1. Divisioonan asemiin Niscemissa. Merellä olleet amerikkalaiset risteilijät USS Boise ja USS Savannah antoivat maajoukoille tulitukea ampuen yhteensä 3 194 152 ja 127 millimetrin kranaattia hyökkääjien ryhmityksiin. Alusten tuli tuhosi 30 panssarivaunua pysäyttäen etenemisen.

Montgomeryn komentama 8. Armeija valtasi laukaustakaan ampumatta Syrakusan ja Augustan satamat, joista varuskunnat olivat vetäytyneet.

7. ja 8. Armeija kohtasivat 14. heinäkuuta, jolloin ne saivat haltuunsa Ragusan ja Comisin lentokentät. Kentät kunnostettiin nopeasti, jolloin alueen ilmaherruus kyettiin lopullisesti varmistamaan.

Akselivaltojen puolustuksen lujittaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesselring siirsi Sisiliaan kaksi maahanlaskurykmenttiä ja 29. Panssarikrenatööridivisioonan (kenraalimajuri Fries). XIV Panssariarmeijakunta komentajanaan kenraali Hube otti 17. heinäkuuta komentoonsa Sisiliassa olevat saksalaiset joukot. Hube ryhmitti joukkonsa Etnan rinteille Cataniasta San Stefanoon sulkien pääsyn Messinaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Operaatio Husky.
  • Bauer Eddy: Toinen maailmansota osa 1. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1973. ISBN 951-0-05841-6. (englanniksi)
  • Polmar Norman: Aircraft Carriers - A History of Carrier Aviation and its Influence on World Events Vol. 1, 1909-1945. Dulles, Virginia: Potomac Bools Inc, 2006. ISBN 1-57488-663-0. (englanniksi)
  • Lappi, Ahti: Ilmatorjunta ilmasodassa 1794 - 1945. Vaasa: Ilmatorjuntasäätiö, 2000. ISBN 951-95594-3-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Bauer s. 145
  2. a b c d Bauer s. 146
  3. a b Bauer s. 147
  4. Bauer s. 147-148
  5. a b Lappi, Ahti s. 241

]