Operaatio Husky

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Operaatio Husky
Osa Italian taisteluja toisessa maailmansodassa
Yhdysvaltalainen rahtilaiva Robert Rowan räjähtää saatuaan osuman saksalaisen pommittajan pommista.
Yhdysvaltalainen rahtilaiva Robert Rowan räjähtää saatuaan osuman saksalaisen pommittajan pommista.
Päivämäärä:

9. heinäkuuta17. elokuuta 1943

Paikka:

Sisilia

Lopputulos:

Liittoutuneiden voitto

Osapuolet

Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Yhdistynyt kuningaskunta
Yhdysvaltain vuosina 1912–1959 käytössä ollut 48-tähtinen lippu. Yhdysvallat
Intia
Kanada
Ranskan vuosina 1940–1944 käytössä ollut lippu. Vapaa Ranska
Puolan lippu Puola

Italia
Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Natsi-Saksa

Komentajat

Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Harold Alexander
Yhdysvaltain vuosina 1912–1959 käytössä ollut 48-tähtinen lippu. Dwight D. Eisenhower
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Bernard Montgomery
Yhdysvaltain vuosina 1912–1959 käytössä ollut 48-tähtinen lippu. George S. Patton

Italian vuosina 1861–1946 käytössä ollut lippu. Alfredo Guzzoni
Natsi-Saksan lippu Albert Kesselring
Natsi-Saksan lippu Fridolin von Senger und Etterlin

Vahvuudet

160 000 sotilasta
14 000 ajoneuvoa
600 panssarivaunua

365 000 italialaista
40 000 saksalaista

Tappiot

Yhdysvallat:
2 237 kaatunutta
6 544 haavoittunutta

Yhdistynyt kuningaskunta:
2 721 kaatunutta
10 122 haavoittunutta

Kanada:
562 kaatunutta
664 haavoittunutta

29 000 kaatunutta, haavoittunutta tai kadonnutta
140 000 vangittua

Operaatio Husky oli koodinimi liittoutuneiden joukkojen maihinnousulle Sisiliaan 9.–10. heinäkuuta 1943. Maihinnousua seurasivat kuuden viikon taistelut saaren hallinnasta. Se aloitti liittoutuneiden hyökkäyksen Italiaan toisessa maailmansodassa.

Sisilian taisteluiden seurauksena liittoutuneet ottivat saaren hallintaansa, mikä vapautti samalla Välimeren laivareitit poistaen Maltan saarron.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liittoutuneet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Operaatio Huskyn lähtökohtana oli kahden armeijan saman aikainen maihinnousu saarelle. Toinen armeija nousisi maihin etelärannikon keskiosaan ja toinen kaakkoisrannikolle. Maihinnousuja tukisi laivaston tykistö sekä ilmavoimien taktiset pommitukset, ilmarynnäköt ja hävittäjien tarjoama ilmasuoja. Operaatio vaati monimutkaisten komentosuhteiden järjestämisen ja siten operaation johto annettiin Dwight D. Eisenhowerille liittoutuneiden Pohjois-Afrikan joukkojen komentajana. Hänen varamiehekseen sijoitettiin Sir Harold Alexander, joka oli samalla maavoimien komentajana. Kenraalimajuri Walter Bedell Smith oli esikuntapäällikkönä. Laivaston komentajana oli amiraali Andrew Cunningham.[1]

Maavoimat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liittoutuneiden maavoimat muodostivat Alexanderin komennossa olleen liittoutuneiden 15. armeijaryhmän. Se koostui Yhdysvaltain ja Britannian armeijoista, joista oli muodostettu kaksi taisteluosastoa. Itäisen taisteluosaston eli Task Force 545:n komentajana oli Bernard Montgomery ja siihen kuului brittiläinen 8. armeija. Läntisen taisteluosaston eli Task Force 343:n komentajana oli George S. Patton ja siihen kuului Yhdysvaltain 7. armeija.[2]

Maihinnousevien joukkojen lisäksi tehtiin maahanlaskut kummankin taisteluosaston alueelle. Itäisellä alueella kenraalimajuri George F. Hopkinsonin komentama brittiläinen 1. maahanlaskudivisioona valtasi siltoja ja merkittäviä maastonkohtia.[3]

Laivasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laivasto oli myös jaettu maavoimien kuljetus- ja tukitarpeiden mukaisesti kahteen osastoon. Itäinen laivasto-osasto oli muodostettu Välimeren laivastosta komentajanaan Bertram Ramsay. Läntinen laivasto-osasto oli muodostettu Yhdysvaltain 8. laivastosta komentajanaan H. Kent Hewitt. Laivasto-osastojen komentajat olivat operaation laivastokomentajan Cunninghamin alaisia.

Ilmavoimat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Operaation aikana liittoutuneiden Pohjois-Afrikassa ja Välimerellä olleet ilmavoimien yksiköt muodostivat Välimeren ilmatoiminta-alueen (engl. Mediterranean Air Command), jonka komentajana oli ilmamarsalkka Sir Arthur Tedder. Ilmatoiminta-alueen merkittävin yhtymä oli kenraaliluutnantti Carl Spaatz Tunisiasta johtama Luoteis-Afrikan alue (engl. Northwest African Air Forces), johon kuului Yhdysvaltain 12. ja 9. ilma-armeijoiden sekä Royal Air Forcen yksiköitä. Niiden tehtävänä oli operaation tukeminen. Osia kenraaliluutnantti Yhdysvaltain 9. ilma-armeijasta operoi Tunisiasta ja Egyptistä ja varailmamarsalkka Sir Keith Parkin alainen Maltan ilmaesikunta toimi Maltalla. Yhdysvaltain 9. ilma-armeijan yksiköt siirtyivät Sisilian etelärannikon lentokentille heti niiden varmistuttua.

Akselivallat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisiliaan oli sijoitettu kaksi kenraali Alfredo Guzzonin Italian 6. armeijan armeijakuntaa. Saarella oli myös kaksi laivaston alaista linnoitusaluetta (ital. Piazza Militari Marittime), joiden komentajina olivat laivastoesikunnan alaiset amiraalit. Heinäkuun alussa Sisiliassa oli kaikkiaan 200 000 italialaista ja 32 000 Saksan maavoimien sotilasta sekä 30 000 Saksan ilmavoimien sotilasta. Merkittävimmät saksalaisyhtymät olivat panssaridivisioona Hermann Göring sekä 15. panssarikrenatööridivisioona. Puolet Italian joukoista mudoosti neljä divisioonaa ja esikuntajoukot. Loput oli tukevia joukkoja tai rannikkojoukkoja.

Heinäkuun lopulla Sisiliaan siirrettiin Saksan 1. laskuvarjodivisioona sekä 29. panssarikrenatööridivisioona sekä joukkoja johtamaan panssarikenraali Hans-Valentin Huben XIV panssariarmeijakunnan esikunta.

Liittoutuneiden suunnitelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Operaatio Huskyn suunnitelma.

Pattonin armeijan ensimmäisiksi tavoitteiksi määrättiin Scoglitti, Gela ja Licata ja Montgomeryn armeijan tavoitteeksi Pasceron niemimaa.[4]

Maihinnousu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Akselivaltojen lentokoneet havaitsivat 9. heinäkuuta 1943 kuusi Maltalta lähtenyttä laivasaattuetta, jotka suuntasivat kohden Sisiliaa. Italian 6. Armeijan esikunta sai 10. heinäkuuta kello 5 aamulla tiedon maahanlaskuista.

Maahanlasku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amerikkalaisen maahanlaskuosaston 2 781 miestä kuljetettiin 226:lla C-47-kuljetuskoneella, mutta vain 200 miestä laskeutui kohdealueelle.[5]

Brittien 1 200 miehen maahanlaskuosasto lähti matkaan 137:llä Horsa- ja Waco-liitokoneella. Muodostelma hajosi, jolloin osa koneista eksyi. Osaston koneista 69 laskeutui mereen, jolloin yli 200 miestä hukkui, 56 konetta laskeutui hajalleen ja vain 12 konetta (73 miestä) laskeutui määrättyyn kohteeseen.[5]

Taisteluiden alkuvaihe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laivasto suoritti tulivalmistelun ja lentokoneet pommittivat suunniteltujen maihinnousualueiden puolustuslaitteita. Amerikkalaiset Gelaan hyökänneet joukot tuhosivat taisteluissa lähes täydellisesti Italian 206. rannikkodivisioonan ja 18. rannikkoprikaatin. Samana iltana kenraali Guzzoni määräsi 15. panssarikrenatööridivisioonan etenemään kohti Ennaa. Panssaridivisioona Herman Göringille ja divisioona Livornolle annettiin käsky puhdistaa Gelan sillanpää amerikkalaisista joukoista.

Akselivaltojen vastahyökkäys alkoi 11. heinäkuuta hyökkäyksellä Yhdysvaltain 1. divisioonan asemiin Niscemissa. Merellä olleet Yhdysvaltain laivaston risteilijät USS Boise ja USS Savannah antoivat maajoukoille tulitukea ampuen yhteensä 3 194 laukausta 152 ja 127 millimetrin kranaatteja hyökkääjien ryhmityksiin. Alusten tuli tuhosi 30 panssarivaunua pysäyttäen etenemisen.

Montgomeryn komentama 8. armeija valtasi laukaustakaan ampumatta Syrakusan ja Augustan satamat, joista varuskunnat olivat vetäytyneet.

7. ja 8. armeija kohtasivat 14. heinäkuuta, jolloin ne saivat haltuunsa Ragusan ja Comisin lentokentät. Kentät kunnostettiin nopeasti, jolloin alueen ilmaherruus kyettiin lopullisesti varmistamaan.

Akselivaltojen puolustuksen lujittaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesselring siirsi Sisiliaan kaksi maahanlaskurykmenttiä ja 29. panssarikrenatööridivisioonan (kenraalimajuri Fries). Saksan XIV panssariarmeijakunta komentajanaan kenraali Hube otti 17. heinäkuuta komentoonsa Sisiliassa olevat saksalaiset joukot. Hube ryhmitti joukkonsa Etnan rinteille Cataniasta San Stefanoon sulkien pääsyn Messinaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Operaatio Husky.
  • Bauer, Eddy: Toinen maailmansota osa 1. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1973. ISBN 951-0-05841-6. (englanniksi)
  • Polmar, Norman: Aircraft Carriers - A History of Carrier Aviation and its Influence on World Events Vol. 1, 1909-1945. Dulles, Virginia: Potomac Bools Inc, 2006. ISBN 1-57488-663-0. (englanniksi)
  • Lappi, Ahti: Ilmatorjunta ilmasodassa 1794 - 1945. Vaasa: Ilmatorjuntasäätiö, 2000. ISBN 951-95594-3-4.
  • Molony, C. J. C.: The Mediterranean and Middle East Volume V The Campaign in Sicily 1943 and The Campaign in Italy 3rd September 1943 to 31st March 1944. Uckfield, East Sussex: The Naval & Military Press, 2004. 1-845740-69-6. (englanniksi)
  • Morison, Samuel Eliot: History of United States Naval Operations in World War II Volume 9: Sicily-Salerno-Anzio January 1943-June 1944. Annapolis, Maryland: Naval Institute Press, 2011. 978-1-59114-575-2. (englanniksi)
  • Doherty, Richard: None Bolder - The History of the 51st Highland Division in the Second World War. Gloucestershire: Spellmount, 2006. ISBN 1-86227-317-0. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Molony, C. J. C., s. 3-7
  2. Molony, C. J. C., s. 7
  3. Molony 2004, s. 26-27
  4. Bauer, Eddy s. 145
  5. a b Lappi, Ahti s. 241

]