Thaimaan historia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tämä artikkeli käsittelee Thaimaan historiaa.

Alueen esihistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaakkois-Aasiaa on asutettu puolisen miljoonaa vuotta. Arkeologisten kaivausten mukaan nykyisessä Thaimaassa alkoi pronssikausi noin 4000 eaa. Tämä riisinviljelyn kehityksen kanssa mahdollisti ensimmäisten valtakuntien synnyn. Tutkimuksen mukaan on mahdollista että nämä keksinnöt levisivät Thaimaan alueelta muualla Aasiaan, kuten Kiinaan.[1] Thait ovat kielellistä sukua Etelä-Kiinan tai-kansoille. Muuttoliike Kiinasta Kaakkois-Aasiaan alkoi mahdollisesti 500- ja 600-luvuilla jaa. Ennen thaiden saapumista alueella oli malaiji-, mon- ja khmer-sivilisaatioita.[1]

Sukhothain kuningaskunta (1238–1438)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Sukhothain kuningaskunta

Thaimaan valtion juuret juontavat vuonna 1238 perustettuun Sukhothain kuningaskuntaan, joka karkotti khmeriläiset hallitsijat ja alisti muut kilpailevat kaupunkivaltiot sekä osia ympärysvalloista valtansa alle. Sukhothain kuningas Ramkhamhaeng Suurta pidetään thain kirjakielen perustajana, sillä vuodelta 1283[2] tai 1292 peräisin oleva piirtokirjoitus, jossa ylistetään olojen vakautta, kansan hyvinvointia ja elinkeinonharjoittamisen vapautta,[3] on ensimmäinen tunnettu thaikielinen dokumentti.[2] Kirjoitustaito, vakaat yhteiskunnalliset olot ja thaikuninkuus loivat perustan, jolle myöhempi kansallisvaltio on perustettu. Sukhothain heikennyttyä 1300-luvulla kilpaileva kuningaskunta Ayutthaya kasvatti valtapiiriään ja lopulta asetti Sukhothain valtaistuimelle vasallikuninkaan 1351. Sukhothain viimeisen kuninkaan Thammaracha IV:n kuoltua 1448 Sukhothai menetti itsenäisyytensä viimeisetkin rippeet.

Ayutthayan kuningaskunta (1350–1767)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Ayutthayan kuningaskunta
Siamin valtuuskunta Ranskan hovin vieraina Ludvig XIV:nnen hallituskaudella 1686

Ayutthayan kuningaskunnan perusti kuningas Ramathibodi I eli U-thong 1350. Hänen merkittävin aikaansaannoksensa oli theravada-buddhalaisuuden nostaminen viralliseksi uskonnoksi ohi Angkorin hindulaisuuden. Hän myös kokosi dharmaśāstran, lakikokoelman, jossa vanhat hindukirjoitukset yhdistettiin thailakeihin. 1400-luvulla Ayutthaya sulki valtaansa entiset Sukhothaille kuuluneet alueet, jotka olivat nykyistä Thaimaata laajempia, sillä Angkor saatiin vallattua khmereiltä. Kuningaskunta, jonka mahtavat temppelit ja rikkaudet olivat muinaisen khmerien valtakunnan veroisia, kävi vilkasta kauppaa Intian ja Kiinan kanssa ja avasi yhteydet myös Eurooppaan 1511, kun luultavasti ensimmäiset eurooppalaiset saapuivat portugalilaisen diplomaattisen delegaation hahmossa. 1516 Portugalille myönnettiin oikeus kaupankäyntiin kuningaskunnassa, ja Hollannille 1592.[4]

Kuningas Narain aikana (1656–1688) Ayutthayaa verrattiin mahtavuudessaan Pariisiin. Hänen aikanaan ulkovaltojen edustajien vaikutusvalta kasvoi huippuunsa. Thait lähettivät valtuuskunnan Ranskaan kuningas Ludvig XIV:nnen hoviin, ja aurinkokuningas haaveili käännyttävänsä thaikuninkaan kristinuskoon. Vaikka Narai yritti taitavasti ohjailla ulkovaltoja toisiaan vastaan ulkoministerinsä, kreikkalaisen Konstantin Faulkonin avulla, seurasivat aatelisto ja papisto Ranskan kasvavaa vaikutusvaltaa huolestuneina. Kun kuningas yllättäen sairastui ja kuoli, he hankkiutuivat eroon kristitystä kruununperijästä ja kreikkalaisesta ulkoministeristä. Faulkonin murhan jälkeen valtaistuimelle noussut Phetracha (1688–1693) karkotti lähetyssaarnaajat, ja maa sulkeutui länsivalloilta pitkälle 1800-luvun puoliväliin saakka.[5] Perinteiset viholliset burmalaiset tuhosivat Ayutthayan 1767, jonka jälkeen vallan keskus siirtyi lyhyen Thonburin välikauden jälkeen Chao Phraya -joen suulle 1782 perustettuun uuteen pääkaupunkiin Bangkokiin.

Thonburin kuningaskunta (1768–1782)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rattanakosinin kuningaskunta eli Thaimaan kuningaskunta (1782–)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Chulalongkorn poisti orjuuden ja jatkoi isänsä kuningas Mongkutin aloittamaa Siamin nykyaikaistamista.

Siamin sotajoukot yhdistyivät kenraali Taksinin lipun alle ja karkottivat burmalaiset miehittäjät maasta pian Ayutthayan tuhon jälkeen. Kuninkaaksi julistautunut Taksin syrjäytettiin palatsikumouksessa 1782 ja hänen kenraalinsa Chao Phraya Chakri nousi valtaistuimelle hallitsijanimellä Rama. Alkoi edelleen kestävä Chakri-dynastian aikakausi.

Ainoana Kaakkois-Aasian maana Thaimaa, silloinen Siam, välttyi länsimaiden kolonisaatiolta kahden kuninkaan Mongkutin ja Chulalongkornin kaukokatseisen ja varovaisen ulkopolitiikan ansiosta 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa, vaikka maa menettikin omistuksiaan Ranskan Indokiinalle ja briteille.

Perustuslaillinen monarkia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukko armeijan upseereita ja siviiihenkilöitä, joukossa Phibunsongkhram ja Pridi Phanomyong, jotka kutsuivat itseään khana ratchadoniksi (kansan puolue), pakottivat kuningas Prajadhipokin (Rama VII) allekirjoittamaan 10. joulukuuta 1932 julistuksen, jolla absoluuttinen monarkia lakkautettiin, ja maa sai ensimmäisen perustuslakinsa. Haluttomana toimimaan keulakuvana Prajadhipok erosi pian valtaistuimelta ja siirsi kruunun veljenpojalleen Ananda Mahidonille,[6] joka murhattiin palatsissaan 1946. Todellinen valta siirtyi armeijalle ja pienelle yläluokan eliitille.

Toisen maailmansodan aikana maata hallinnut kansallismielinen hallitus, jota johti Phibunsongkhram, liittoutui akselivaltojen ja Japanin kanssa ja avasi rajat Japanin miehitysjoukoille. Thaimaa julisti sodan Yhdysvalloille 25. tammikuuta 1942, mutta suurlähettiläs kieltäytyi toimittamasta julistusta eteenpäin. Thaimaan taistelun päätteeksi liittoutuneet valtasivat maan vuonna 1945. Japanin kukistuttua Phibunsongkhramin sotilashallitus vaihtui, ja Thaimaa solmi läheiset suhteet Yhdysvaltoihin, jolta saatiin huomattavaa taloudellista ja teknistä apua kylmän sodan aikana. Thaimaa oli strategisesti tärkeä tukikohta ja puskurivyöhyke kommunismin vastaisessa taistelussa Vietnamin sodassa. Sotatarviketeollisuus ja investoinnit infrastruktuuriin, teihin ja lentokenttiin, auttoivat nostamaan Thaimaan kansantalouden nousuun.

Toisen maailmansodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Thaimaan sisäpolitiikkaa toisen maailmansodan jälkeisenä aikana on leimannut sarja sotilasdiktatuureja ja -vallankaappauksia. Vuoden 1973 kansalaisliikehdintä pakotti Thanom Kittikachornin maanpakoon, mutta hänen paluunsa 1976 johti uuteen sotilashallintoon, joka kukisti Bangkokin opiskelijamielenosoitukset verisesti. 1980–1988 pääministerinä oli poikkeuksellisen pitkään Prem Tinsulanonda. Pääministeri Suchinda Kraprayoon joutui eroamaan kuningas Bhumibol Adulyadejin kehotuksesta 1992, minkä jälkeisistä vapaista vaaleista lähtien maa on kokeillut siviilihallintoa vaihtelevalla menestyksellä aina vuoden 2006 vallankaappaukseen asti. Maan eteläosassa on kuitenkin ollut pitkään levotonta, ja Pattanin separatistiliike on ajoittain käynyt alueella avointa sotaa hallitusta vastaan.

Talouskriisi 1997[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1997 Thaimaahan iski Aasian talouskriisi. Talouden elvyttämiseksi Thaksin Shinawatran johtama Thai Rak Thai -puolue aloitti maaseudulla suositun ja Bangkokissa epäsuositun talousohjelman, jonka tuloksista kiistellään. Matkailuelinkeino kärsi Intian valtameren tsunamikatastrofissa vuonna 2004, mutta turismille koitunut vahinko oli lyhytaikaista.

Poliittinen kriisi (2006– )[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vallankaappaus 2006[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

19. syyskuuta 2006 Thaimaan armeija kaappasi vallan maassa pitkään jatkuneiden poliittisten kiistelyjen jälkeen. Armeija oli tuonut panssarivaunuja kadulle sen jälkeen, kun New Yorkissa oleillut pääministeri Thaksin erotti armeijan sotilaskomentajan. Armeija julisti sotatilalain voimaan koko maassa, ja maan parlamentti ja hallitus hajotettiin. Maa oli sen jälkeen vajaat kaksi viikkoa hätätilassa, kunnes lokakuun alussa hallinto siirtyi armeijan hallinnassa olevalle siviilihallitukselle.

Vallankaappaushallinto kielsi yli viiden ihmisen poliittisen toiminnan ja joitakin mielenosoittajia vangittiin. Mediaa kiellettiin julkaisemasta juntan vastaisia tai kriittisiä mielipiteitä. Euroopan unioni, Yhdysvallat, ja monet muut maat tuomitsivat vallankaappauksen tarpeettomana ja demokratian vastaisena, mutta eivät vaatineet vaaleissa valitun hallituksen palauttamista.

Mielenosoitukset 2010[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääministeriä ja hallitusta vastavat punapaidat aloittivat uudet mielenosoitukset maaliskuussa 2010. He vaativat parlamentin alahuoneen hajottamista ja uusien vaalien järjestämistä välittömästi. Rauhallisesti sujuneet mielenosoitukset muuttuivat väkivaltaisiksi 10. huhtikuuta 2010. 23 ihmistä kuoli noin 800 loukkaantui.

Poliittinen kriisi ja sotilasvallankaappaus (2013– )[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poliittinen kriisi alkoi elokuussa 2013, jolloin parlamentin alahuone käsitteli ensimmäisen kerran armahduslakia, joka olisi vapauttanut kaikki vuoden 2006 vallankaappauksen jälkeenpoliittisin perustein tuomitut henkilöt johtohenkilöitä lukuunottamatta. Lain toisessa käsittelyssä 1. marraskuuta armahduslakia oli laajennettu koskemaan myös poliittisia johtajia ja Thaksin Shinawatraa, maanpaossa elävää entistä pääministeriä, joka on myös istuvan pääministerin Yingluck Shinawatran veli. Laki hyväksyttiin ja Thaksinin ja hallituksen vastaiset tahot alkoivat valmistella mielenosoituksia, vaikka hallituspuolueet hylkäsivät armahduslain senaatissa.[7]

Mielenosoitukset voimistuivat 20. marraskuuta jälkeen, kun perustuslakituomioistuin päätti hallituspuolueen toimineen vastoin perustuslakia säätäessään perustuslakia koskevan muutoksen. Hallituksen vastaisten mielenosoitusten johtajaksi nousi demokraattien kansanedustaja Suthep Thaugsuban. Suthep vaati hallitusta eroamaan ja ehdotti sen tilalle "kansanneuvoston" perustamista, joka valitsisi maalle uuden johtajan. Suthepin tärkein tavoite on kitkeä Thaimaasta pois Thaksinin perheen poliittinen valta.[7]

Paine hallitusta vastaan kasvoi entisestään, kun kaikki Demokraattisen puolueen 153 kansanedustajaa ilmoitti 8. joulukuuta eroavansa parlamentin alahuoneesta.[8] Pääministeri ilmoitti hajoittavansa parlamentin alahuoneen 9. joulukuuta 2013 ja ennenaikaisten vaalien päivämääräksi ilmoitettiin 2. helmikuuta 2014.[7] Parlamentin hajoittaminen ei ratkaissut kiistaa, vaan mielenosoitukset jatkuivat. Oppositio ja mielenosoittajat häiritsivät tehokkaasti vaaliehdokkaiden rekisteröintiä, ennakkovaaleja ja varsinaista äänestystä 2. helmikuuta 2014. Thaimaan perustuslakituomioistuin mitätöi 21. maaliskuuta 2014 helmikuun toisena päivänä pidetyt vaalit, koska vaaleja ei voitu pitää samanaikaisesti joka vaalipiirissä. Perustuslain mukaan vaalit on pidettävä samana päivänä kaikissa vaalipiireissä. 2. helmikuuta pidettyjä vaaleja ei voitu järjestää 28 vaalipiirissä.[9][10][11][12]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Background Note: Thailand (10/07) U. S. Department of State. Viitattu 29.01.2008.
  2. a b Mary R. Haas: The Thai Style of Writing (sivu 1), Spoken Language Services Inc. New York 1980, ISBN 0-87950-266-5
  3. Luca Invernizzi Tettoni, William Warren: Thai Style (sivu 11), Rizzoli New York 1998, ISBN 0-8478-1043-7
  4. Federal Research Division, Library of Congress, Country Studies: Thailand - Contacts with the West, haettu 12.1.2008 1511 Ayutthaya vastaanotti diplomaattisen lähetystön Portugalista, joka aiemmin samana vuonna oli valloittanut Malakan. Nämä olivat luultavasti ensimmäiset maassa käyneet eurooppalaiset. Viisi vuotta ensikosketuksen jälkeen Ayutthaya ja Portugali solmivat sopimuksen, joka antoi portugalilaisille oikeudet harjoittaa maassa kauppaa. Samankaltainen sopimus 1592 myönsi Hollannille erioikeudet riisikauppaan.
  5. Federal Research Division, Library of Congress, Country Studies: Thailand - Contacts with the West, haettu 12.1.2008 Kun sana kiiri, että kuningas Narai oli kuolemaisillaan, eräs kenraali nimeltä Phra Petracha tappoi kaavaillun kristityn kruununperillisen, ja antoi surmata myös Faulkonin muiden lähetyssaarnaajien mukana. [...] Phetracha (hallitsi 1688–93) nousi valtaistuimelle, karkotti jäljellejääneet ulkomaalaiset, ja saattoi maan 150-vuotiselle eristäytymisen kaudelle, jona aikana thait vakaasta harkinnasta kieltäytyivät kaikesta yhteydenpidosta lännen kanssa.
  6. U.S. Department of State 10/2007, haettu 8.1.2008 1932 verettömässä vallankaappauksessa Thaimaa muuttui yksinvaltiudesta perustuslailliseksi monarkiaksi. Kuningas Prajadhipok (Rama VII) aluksi hyväksyi muutoksen, mutta siirsi kuninkuuden myöhemmin kymmenvuotiaalle veljenpojalleen. Erotessaan kuningas Prajadhipok virkkoi, että hallitsijan velvollisuus oli hallita koko kansan parhaaksi, ei vain harvojen valittujen hyväksi.
  7. a b c Thailand: Political crisis timeline Bangkok Post. 9.12.2013. Viitattu 2.2.2014. (englanniksi)
  8. Democrat MPs resign en masse Bangkok Post. 9.12.2013. Viitattu 2.2.2014. (englanniksi)
  9. Court voids Feb 2 general election Bangkok Post. 21.3.2014. Viitattu 23.3.2014. (englanniksi)
  10. Election faces stiff opposition in South and parts of Bangkok Bangkok Post. 26.1.2014. Viitattu 2.2.2014. (englanniksi)
  11. 440.000 cannot advance vote Bangkok Post. 26.1.2014. Viitattu 2.2.2014. (englanniksi)
  12. EC says 1,272 candidates registered to run in Feb 2 election Thai PBS. 2.1.2014. Viitattu 2.2.2014. (englanniksi)

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]